Miten kukkii

vihreän puolueen kukkapenkit? Olisiko jotain uutta istutettavaa vihreiden kasvihuoneisiin?

Olen miettinyt tätä vihreää aaltoa, ihmettelen seuraavia asioita, joihin vihreät eivät oikeasti ole lainkaan puuttuneet.
- suihkuturbiinikoneet eli siis suihkareita annetaan vapaasti rakentaa lisää ja ne saastuttavat todella paljon päästöillään
- asfaltilla saa vapaasti peittää maailmaa kaatamalla ensin kauniita luonnonvaraisia metsiämme
- yksityisautoiluun vihreät eivat halua pikkusormellaankaan puuttua, joten yksityisautojen määrä on huimaa vauhtia lisääntynyt ja saastemäärät suuret
- jätteiden lajittelun potaska. Miksi lajitella jätteitä miljooniin pikku roskiksiin, jos kerran pakkausmateriaaleja syydetään pilvin pimein uusiolla ja tehtaiden piiput Kiinassa ja muualla sylkevät mustaa sontaa vain siksi, jotta saadaan muutama pikkupulla pakattua kolmen neljän pakkauksen sisälle ja sitten kauppojen hyllyille.
- miksi vihreät eivät ole ajaneet julkisen liikenteen saamista ilmaiseksi, sillä silloin yhä useampi luopuisi yksityisautostaan
Luetteloa voi jatkaa loputtomiin.
764
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Mökkien ja rantasaunojen rakentaminen Suomessa liian lähelle rantaa on anteeksiantamatonta, missään muualla Euroopassa sitä ei sallita. Mökkiliikenne aiheuttaa myös turhaa autoilua. miksi ihmeessä jotkut saa pitää parhaita rantoja itselleen varattuina, nyt vapaina virkityskäyttöön vain jotain hyttyslepikoita , jotka ei mökkiläisille kelpaa. Soita kyllä suojellaan, mutta ei kallisarvoisinta kansallisomaisuuttamme, järviä ja meriä rantoineen ja saarineen. Miksi se mökki pitää omistaa, vaikka siellä kävisi muutaman kerran kesässä ? Kalvesien käyttökin kytkeytyy tuohon omistamiseen, varmaan taivasosuuskin.
Eihän vihreät ole muuta kuin äärivasemmistopuolue, kaikkea edistystä jarruttamassa ja hyvinvointia joka matulle jakamassa . Holtiton lisääntyminen on kaiken pahan alku. Miksi syydetään rahaa tuollaisiin maihin, jossa ei omaa vastuuta itsestä oteta, lopulta kun kaikki on tuhottu, luikitaan pakoon korkean sosiaaliturvan maihin. Vihreät ottaa avosylin vastaan. Kylmissä maissa aletaan sitten näille lämmittää asuntoja lähes 30-asteisiksi, että vihtyvät.

Äänestä
  • Soitako suojellaan? Onhan noita soita kaivettu ylös tuolla pohjoisemmassa suuret silmänkantamattomat alueet, vai onko se on lopetettu?

    Mitä tapahtuu, kun suot kaivetaan ylös? Tulee laajoja tulvia.

    1Äänestä

  • Suomi on hyvin metsäkylämaa. Amerikoissa ei harrasteta mökkeilyä lainkaan, sillä suurin osa sivistysvaltion tai taitaa olla sivistysliittovaltio, jonka asukkaat asuvat omakotitaloissa. Miksi Amerikka voi hyvin, johtuu siitä ettei siellä tunneta neljän viikon pituisia laiskottelulomia. Ihmiset ovat siellä yritteliäitä ja tekevät mielummin rahaa ahkerasti kuin lojuvat jossakin pienen lätäkön rannalla. Kesämökkien ja pitkien laiskottelulomien takia maamme on retuperällä.
    Vastustan kesämökkeilyä.

    Äänestä

Mökkiläiset rasittaa monen kunnan palveluita ja luontoa. Sinne lähdetään ajamaan jo perjantaina kun on työpaikalla ilmottauduttu ja jos on hyvä ilma, lintsataan maanantaikin. Mökeillä on kaikenmaailman pirulliset vesihärvelit, rauha mennyttä järviltä.

Äänestä
  • Suurimmalle osalle suomalaisia mökki on juopottelupaikka. Siksi sinne lähdetään jo perjantaina ennen työpäivän loppumista ja sovitaan etukäteen maanantai rokulipäiväksi. " Kun meidän mökille on sen verran matkaakin".

    Äänestä

Työsuhdeautolla suhataan, ei haittaa vaikka matkaa 500 km. Autoetu kun on saatu, onhan hyöty otettava irti. Ryyppäämistä, moottorihärveleillä ajoa ja koko tontti rakennetaan täyteen kesäkeittiöitä grillikotia terasseja tasanteita, myrkyllä kyllästettyä puuta tietenkin.

Äänestä
  • Mikäs ihme kateuden kerho tänne on kokoontunut? Tämä kerho/puolue on hajotettava. Perustan aivan oman osastoni, ja lähden autolla mökille ajelemaan sitä asfalttitietä.D

    1Äänestä

Kommentoi aloitusta


eiviherpuolueenkukka kirjoitti:

vihreän puolueen kukkapenkit? Olisiko jotain uutta istutettavaa vihreiden kasvihuoneisiin?

Olen miettinyt tätä vihreää aaltoa, ihmettelen seuraavia asioita, joihin vihreät eivät oikeasti ole lainkaan puuttuneet.
- suihkuturbiinikoneet eli siis suihkareita annetaan vapaasti rakentaa lisää ja ne saastuttavat todella paljon päästöillään
- asfaltilla saa vapaasti peittää maailmaa kaatamalla ensin kauniita luonnonvaraisia metsiämme
- yksityisautoiluun vihreät eivat halua pikkusormellaankaan puuttua, joten yksityisautojen määrä on huimaa vauhtia lisääntynyt ja saastemäärät suuret
- jätteiden lajittelun potaska. Miksi lajitella jätteitä miljooniin pikku roskiksiin, jos kerran pakkausmateriaaleja syydetään pilvin pimein uusiolla ja tehtaiden piiput Kiinassa ja muualla sylkevät mustaa sontaa vain siksi, jotta saadaan muutama pikkupulla pakattua kolmen neljän pakkauksen sisälle ja sitten kauppojen hyllyille.
- miksi vihreät eivät ole ajaneet julkisen liikenteen saamista ilmaiseksi, sillä silloin yhä useampi luopuisi yksityisautostaan
Luetteloa voi jatkaa loputtomiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu