Tehdään sovinto

Rakkaat sisaret ja veljet. Eiköhän tehdä sellainen päätös, että annetaan toisillemme anteeksi kaikki synnit ja viat. Rakastetaan tästä lähtien toinen toisiamme. Rakastetaan myös jokaista ihmistä tässä maailmankaikkeudessa. Kun Jumala on Sinua ja minua, meitä suuria syntisiä armahtanut Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa, eiköpä meidänkin tule silloin armahtaa kanssasisariamme ja -veljiämme Jumalan mittaamattomalla rakkaudella?
171082
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Mistä tiedät ettei anneta anteeksi??

Äänestä
  • Tiedän sen siitä, kun täällä kirjoitetaan toisista ihmisistä vanhassa aatamissa.

    Äänestä

Ei tietenkään tule pitää vihaa toisia ihmisiä kohtaan. Se ei ole hyväksi eikä Raamatun opin mukaista. Toisia tulee kantaa anteeksiantavaisella mielellä. Kuitenkaan toisen harjoittamaa syntiä ei tule hyväksyä. Vaikka osa on jättänyt kotinsa, emme halua heitä sen takia hylkiä. Kaikki ovat edelleen tervetulleita takaisin. Emme koe tarpeellisena uuden yhdistyksen perustamista ja sen toiminnan harjoittamista. Raamatun mukaan ei ole kuin yksi seurakunta maan päällä, jolle on Pyhä Henki annettu.
Henkilöitä emme hylkää ja moiti, vaan se synti, jota harjoitetaan.

Äänestä
  • Tarkoitatko lahkolaisuuden syntiä, ihmisoppia vai jonkun muun synnin harjoittamista?

    Äänestä

  • Ei-lahkolaisuudelle kirjoitti:

    Tarkoitatko lahkolaisuuden syntiä, ihmisoppia vai jonkun muun synnin harjoittamista?

    Eriseuraisuuden syntiä tarkoitetaan se riittää. He ovat lähtöisin meidän joukostamme, mutta he eivät olleet meidän joukkoamme. Jos he olisivat kuuluneet meihin, he olisivat pysyneet keskuudessamme. Mutta täytyihän käydä ilmi, etteivät kaikki kuulu meihin ensimmäninen juhanneksen kirje

    Äänestä

  • " Raamatun mukaan ei ole kuin yksi seurakunta maan päällä, jolle on Pyhä Henki annettu. "

    Oletko tutkinut, mitä Luther opettaa seurakunnasta?

    Katekismus-nimisestä kirjasta voimme lukea, mitä tarkoittaa, että seurakunta on yksi.

    Luther kertoo Biblian sanastossa seurakunnasta, että oikea Kristuksen seurakunta on näkymätön samoin, kun Kristus itse on ihmisille näkymätön. Kuitenkin on olemassa myös näkyvä seurakunta. Sen ulkopuolella on kuitenkin myös kristittyjä, jotka kuuluvat Kristuksen näkymättömään seurakuntaan.

    Siis meille ihmisille ei ole annettu kykyä nähdä toisen ihmisen sielun tilaa. Meidän velvollisuutemme on vain ajatella ja puhua lähimmäisistämme hyvää ja selittää kaikki parhain päin. Lisäksi meidän tulee auttaa lähimmäisiämme niin hädässä kuin muutenkin. Siis esimerkiksi auttamaan häntä enentämään ja varjelemaan omaansa. (Ks. käskyn, "älä varasta", selitys). Siihen ei kuulu tuomitseminen epäuskoiseksi. Synnistä toki tulee lähimmäistä nuhdella, mutta niin, että hän tuntee sen tulevan hänen parhaakseen.

    Muistatteko miten LLL käsitti seurakunnan? Hän piti, että myös babtistien joukossa on elävää uskoa. Hänhän luettelee: ".. minä olen vanha lukija, minä olen uuslukija, jne."

    Äänestä

  • Sattuma121 kirjoitti:

    " Raamatun mukaan ei ole kuin yksi seurakunta maan päällä, jolle on Pyhä Henki annettu. "

    Oletko tutkinut, mitä Luther opettaa seurakunnasta?

    Katekismus-nimisestä kirjasta voimme lukea, mitä tarkoittaa, että seurakunta on yksi.

    Luther kertoo Biblian sanastossa seurakunnasta, että oikea Kristuksen seurakunta on näkymätön samoin, kun Kristus itse on ihmisille näkymätön. Kuitenkin on olemassa myös näkyvä seurakunta. Sen ulkopuolella on kuitenkin myös kristittyjä, jotka kuuluvat Kristuksen näkymättömään seurakuntaan.

    Siis meille ihmisille ei ole annettu kykyä nähdä toisen ihmisen sielun tilaa. Meidän velvollisuutemme on vain ajatella ja puhua lähimmäisistämme hyvää ja selittää kaikki parhain päin. Lisäksi meidän tulee auttaa lähimmäisiämme niin hädässä kuin muutenkin. Siis esimerkiksi auttamaan häntä enentämään ja varjelemaan omaansa. (Ks. käskyn, "älä varasta", selitys). Siihen ei kuulu tuomitseminen epäuskoiseksi. Synnistä toki tulee lähimmäistä nuhdella, mutta niin, että hän tuntee sen tulevan hänen parhaakseen.

    Muistatteko miten LLL käsitti seurakunnan? Hän piti, että myös babtistien joukossa on elävää uskoa. Hänhän luettelee: ".. minä olen vanha lukija, minä olen uuslukija, jne."

    " Raamatun mukaan ei ole kuin yksi seurakunta maan päällä, jolle on Pyhä Henki annettu. Tämä on tosi.

    Oletko tutkinut, mitä Luther opettaa seurakunnasta?Sattuma121

    Tällä kirjoituksella yritetään viedä valheen voimalla sivuun totuudesta. ei ole kuin yksi ja ainut seurakunta jonka Kristus itse on perustanut lukittujen ovien takana joiden päälle Jeesus Pyhän Henkensä vuodatti..

    Nämä pimeät ja näkymättömät eriseurat ovat niitä tuonelanportteja jotka kadotukseen johtaa.
    Siitä heidät tunnetaan etteivät he rakasta oikean ja ainoan seurakunnan jäseniä, vaan kaikkinaista valhetta suoltavat, niin että heidän sydämen ajatukset julki tulee.

    Äänestä

  • HengenYhteydenKatkaisu kirjoitti:

    Eriseuraisuuden syntiä tarkoitetaan se riittää. He ovat lähtöisin meidän joukostamme, mutta he eivät olleet meidän joukkoamme. Jos he olisivat kuuluneet meihin, he olisivat pysyneet keskuudessamme. Mutta täytyihän käydä ilmi, etteivät kaikki kuulu meihin ensimmäninen juhanneksen kirje

    Lahkolaisten horinoita.

    Äänestä

  • PysytäänTotuudessa kirjoitti:

    " Raamatun mukaan ei ole kuin yksi seurakunta maan päällä, jolle on Pyhä Henki annettu. Tämä on tosi.

    Oletko tutkinut, mitä Luther opettaa seurakunnasta?Sattuma121

    Tällä kirjoituksella yritetään viedä valheen voimalla sivuun totuudesta. ei ole kuin yksi ja ainut seurakunta jonka Kristus itse on perustanut lukittujen ovien takana joiden päälle Jeesus Pyhän Henkensä vuodatti..

    Nämä pimeät ja näkymättömät eriseurat ovat niitä tuonelanportteja jotka kadotukseen johtaa.
    Siitä heidät tunnetaan etteivät he rakasta oikean ja ainoan seurakunnan jäseniä, vaan kaikkinaista valhetta suoltavat, niin että heidän sydämen ajatukset julki tulee.

    Mitä tapahtui helluntaina? Eikö se ollut seurakunnan perustamista? Onko seurakunta edelleenkin lukittujen ovien takana? Miksi opetuslapset olivat siellä silloin? Eivätkö ihmispelon tähden?

    "Pimeät ja näkymättömät eriseurat" - pitipä tuommoinenkin luonnehdinta vielä kuulla!

    Olen törmännyt siihen, että jos esikoislestadiolaiselle kertoo Raamatusta tai vaikka Lutherin kirjoituksista sellaista, mikä ei sovi lestadiolaiseen oppiin, on ilman muuta valehtelija, sanoi Raamattu tai Luther mitä tahansa.

    Ainakin tuon "pimeän ja näkymättömän" käyttämän Raamatun täytyy olla valheellinen käännös - totta se EI voi olla. Siksi toisen täytyy olla valehtelija! Pyydän anteeksi. Yritän olla hiljaa näin virtuaalisesti kuin muutenkin...

    Äänestä

  • kymysyksiä kirjoitti:

    Luther sanoi jo eläessään kuinka paljon hänen omia sanomisiaan käytetään häntä itseään vastaan, kuinka paljon enemmän hänen kuoltuaan.

    Äänestä

Aloituksessa on hyvää sanaa. Anteeksi antaminen on iso asia. Myös sen anteeksi antamisen evääminen on iso asia.
Me olemme kaikki pois poikenneita, mutta anteeksi saaneita. Jos me emme kykene antamaan sydämestämme anteeksi niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet, emme ole myöskään anteeksiantamusta itse ansainneet.
Kuten toivot itseäsi kohdeltavan, kohtele niin toisia.

Äänestä

Sopii, kunhan edes yritetään luopua syntisestä elämästä. Kansanlähetyksen uusi motto sopii tähänkin, Raamattu rakkaaksi ja evankeliumi kaikille. Kun suuntaa elämänsä Raamatun mukaiseksi, elämä helpottuu ja on halu noudattaa Raamatun ohjeita. Muu olisikin Jumalan halveksuntaa. Otetaan sana todesta. Rakkaus tulee kuin itsestään, koska Herrakin on rakkaus.
Se on aivan muuta, kuin lihallinen halu. Se kyllä kuuluu puolisoiden välille avioliitossa.

Äänestä

Häh, ei anteeksi anto riitä sun pitäisi antaa myös mulle se osa omaisuudestasi minkä olet mulle velkaa riistäessäsi minua !!!!.

Äänestä

Taitaa olla vaikea tehdä sovintoa. Seppolaiset ovat tuoneet niin paljon uudistuksia entiseen esikoislestadiolaisuuteen.
Heidän on vaikea taipua poistamaan tekemänsä uudistukset.

Äänestä
  • Toisesta ihokkaasta on tosi vaikeata luopua.

    Äänestä

Tehdään sovinto - unohdetaan uskonto.
Jumalalla kun on vain kuttuurihistoriallinen arvo.

1Äänestä
  • lerika
    -
    vai on vain kulttuurihistoriallinen arvo.
    -

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

GudsBarn kirjoitti:

Rakkaat sisaret ja veljet. Eiköhän tehdä sellainen päätös, että annetaan toisillemme anteeksi kaikki synnit ja viat. Rakastetaan tästä lähtien toinen toisiamme. Rakastetaan myös jokaista ihmistä tässä maailmankaikkeudessa. Kun Jumala on Sinua ja minua, meitä suuria syntisiä armahtanut Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa, eiköpä meidänkin tule silloin armahtaa kanssasisariamme ja -veljiämme Jumalan mittaamattomalla rakkaudella?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu