Hirveät kesälomamuistot

Olen ollut yhdenlainen pätkätyöläinen lähes koko aikuisen ikäni.
Nuorena työskentelin suvun yrityksessä jossa oletettiin että on käytettävissä 24/7. Sain tapella että voisin pitää hieman kesälomaa, sain pitkän viikonloppuvapaan omien häiden vuoksi ja saatteeksi käskyn olla poistumatta mihinkään että voin nopeasti häiden jälkeen tulla kun tarvitaan.
Tarkoitus oli tehdä yhden yön "häämatka" muutaman sadan kilometrin päähän. Anoppi sai huutoraivarit kun kuuli että menemme moottoripyörällä, hän kun oli aivan ajatellut että mennään yhdessä autolla ja hänen siskon luo kylään !
Olipa sen viikonlopun jälkeen mahtavat fiilikset...

Seuraava vitutuskesä oli kun dotin kahden viikon kesälomaani, työpaikkana sairaala. Loman toisena päivänä osastonhoitaja soittaa, kysyy ensin että olenko kotona. Joo, kyllä olin. Hän siihen että niin arvelikin että ettei minulla ole mahdollisuutta lähteä lomailemaan ja olen kotona vaan (???!!!). Ja kertoi että oli tehnyt ylityölistan uusiksi ja siihen pitäisi tulla laittamaan allekirjoitus tunnin sisällä ennenkuin hän laittaa sen eteenpäin.
Tuo puhelu otti niin aivoon, sekä tuo ivailu ettei minulla ole mahdollisuutta lähteä lomalla kotoa mihinkään, että olin vitutuksessa koko sen lyhyen vapaani.

Edelleenkin kesälomaa odottaessani mielen valtaa nämä muistot, ajattelen ettei ole oikeutta lomailla ja koen syyllisyyttä siitä että olen kohta jonkin aikaa pois.
0144
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


PuuhaPetra kirjoitti:

Olen ollut yhdenlainen pätkätyöläinen lähes koko aikuisen ikäni.
Nuorena työskentelin suvun yrityksessä jossa oletettiin että on käytettävissä 24/7. Sain tapella että voisin pitää hieman kesälomaa, sain pitkän viikonloppuvapaan omien häiden vuoksi ja saatteeksi käskyn olla poistumatta mihinkään että voin nopeasti häiden jälkeen tulla kun tarvitaan.
Tarkoitus oli tehdä yhden yön "häämatka" muutaman sadan kilometrin päähän. Anoppi sai huutoraivarit kun kuuli että menemme moottoripyörällä, hän kun oli aivan ajatellut että mennään yhdessä autolla ja hänen siskon luo kylään !
Olipa sen viikonlopun jälkeen mahtavat fiilikset...

Seuraava vitutuskesä oli kun dotin kahden viikon kesälomaani, työpaikkana sairaala. Loman toisena päivänä osastonhoitaja soittaa, kysyy ensin että olenko kotona. Joo, kyllä olin. Hän siihen että niin arvelikin että ettei minulla ole mahdollisuutta lähteä lomailemaan ja olen kotona vaan (???!!!). Ja kertoi että oli tehnyt ylityölistan uusiksi ja siihen pitäisi tulla laittamaan allekirjoitus tunnin sisällä ennenkuin hän laittaa sen eteenpäin.
Tuo puhelu otti niin aivoon, sekä tuo ivailu ettei minulla ole mahdollisuutta lähteä lomalla kotoa mihinkään, että olin vitutuksessa koko sen lyhyen vapaani.

Edelleenkin kesälomaa odottaessani mielen valtaa nämä muistot, ajattelen ettei ole oikeutta lomailla ja koen syyllisyyttä siitä että olen kohta jonkin aikaa pois.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu