Metsästys vähentää tai lisää loisia

Hirvieläimet ovat punkkien tärkeitä isäntiä ja mitä enemmän hirvieläimiä on, sitä enemmän punkkejakin on. Koska punkit levittävät borrelioosia aiheuttavaa Borrelia-bakteeria, hirvien määrän vähentäminen vähentäisi punkkien määrä. Vähemmän punkkeja puolestaan tarkoittaa, että Borrelia tarttuisi harvemmin ihmiseen. Tai näin ainakin metsästyksen perustelu menee.

Lue lisää
http://url-to.com/punkit
284
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Itse vähän epäilen tuota hirvieläinten merkitystä punkkien ja borreoloosin esiintyvyydelle. Jyrsijöillä ja muilla pienemmillä eläimillä ja pienpedoilla luulisi olevan suurempi merkitys, ne kun tuppaavat elämään kaiken maailman pusikoissa ja kannat ovat runsaat. Borreoloosihan on muutenkin lähtöisin jyrsijöiltä.
Hirvieläinten kannat ovat runsaimmat eteläisimmässä suomessa ja pienimmät pohjoisessa. Myös punkit ovat etelässä hupmattavasti runsaampia. Kuitenkin rannikko ja saaristo, jossa punkkeja on kaikista eniten, on varsin hirvieläin vapaata aluetta. Millä tämä selitetään? Siellä missä punkkeja on eniten wi horvieläimiä olekaan enään ollenkaan niin paljoa kuin muualla.
Suurin merkitys pukkien määrään lienee ilmastolla, floralla ja jyrsiöillä.

Äänestä

Punkin elämään kuuluu kolme ateriaa ennen lisääntymistä. Siihen viimeiseen ateriaan punkki yrittää saada mahdollisimman isosta eläimestä. Kun tämä kierto katkaistaan hävittämällä ennenkaikkea rannikoiden peurat, katoavat punkit lähes olemattomiin kahden-kolmen vuoden aikana. Tämä on tutkittu Ruotsissa ihan käytännössä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


loisiee kirjoitti:

Hirvieläimet ovat punkkien tärkeitä isäntiä ja mitä enemmän hirvieläimiä on, sitä enemmän punkkejakin on. Koska punkit levittävät borrelioosia aiheuttavaa Borrelia-bakteeria, hirvien määrän vähentäminen vähentäisi punkkien määrä. Vähemmän punkkeja puolestaan tarkoittaa, että Borrelia tarttuisi harvemmin ihmiseen. Tai näin ainakin metsästyksen perustelu menee.

Lue lisää
http://url-to.com/punkit

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu