Epäilen hamsteriani naaraaksi/myytiin uroksena

Vkhtalvikko

Heippa! Epäilen tosiaan venäjänkääpiöhamsteri talvikkoani naaraaksi, vaikka se myytiin Itäkeskuksen Faunattaressa uroksena. Kasvattaja ei ilmeisesti ole virallinen eikä myöskään ole suomalainenkaan ainakaan tietääkseni, koska nimi on Antela. Sukunimeä en tiedä, koska siitä ei mainittu eikä syntymätodistuksessakaan ollut muuta kuin kasvattajan etunimi ja Stitchin syntymäaika ja sukupuoli... Stitch on nyt 7vk vanha, eilen täytti sen verran. Ostin sen 17.6.2017.

Minulla oli kaksi roborovskia taannoin, ja toisella niistä kivekset näyttäytyivät vasta 7-8vk iässä. Se oli muutenkin pienikokoinen ja villimpi kuin veljensä, eli oli silläkin tavalla vaikeampi tutkittavampi. Stitchillä en tunne minkäänlaisia palloja tuolla, vaikka kokeilin eilen hetken verran ja totuttelin samalla hieman käsittelyyn. Minulla ei ole kokemusta sukupuolien tunnistamisesta muulla lajilla kuin hiirellä, sekin tehtiin melkein kun olivat luovutusiässä.

Kaipaisin apuja enemmän siinä, miten toimia jos Stitch onkin naaras ja vahingossa kantaakin poikasia? Ei ole kokemusta hamsterinpoikasista, ja kokemukset ennen kaikkea ovat tervetulleita. Kaiken mahdollisen tiedon yritän ahmia netistä tottakai, mutta kokemuksia tarvittaisiin myös. Yritin myös googletella löytyisikö kasvattajaa mistään mutta ei löytynyt... JOS siis olet ostanut Helsingissä Itäkeskuksen Faunattaresta talvikon näihin aikoihin, löytyykö syntymätodistuksesta kasvattajan nimenä Antela?

Minun mielestäni Stitch on ihan puhdas talvikko, ei näytä hybridiltä. Helmiäissafiiri on väriltään ainakin omasta näkemyksestäni. Olen vertaillut eri värejä keskenään ja vaikuttaa eniten helmiäissafiirilta. Muut eläinkaupassa olivat normaaleja väreiltään. Vaikutti että yksi jopa astui toista siellä terraariossa, vaikka luulin ensin että se on tappelua. Nyt kun epäilen Stitchiä naaraaksi, voi olla että se oli juurikin astumista jota näin... En ole varma, koska näiden hamstereiden sivulla oli mökki ja se häiritsi etten osannut sanoa oliko tappelua vai astumista.

Koskaan ei ole vastaavaa käynyt aikaisemmin, on ollut roborovskeja, syyrialaisia, talvikko ja jopa kiinankääpiöhamsteri aikaisemmin mutta koskaan en ole törmännyt vastaavanlaiseen. Olen ostanut talvikon, roborovskin ja muutaman syyrialaisen Vantaan Myyrmäen Faunattaresta, ja siellä on sentään sukupuolet osattu katsoa... Tosin siellä on enemmän tukkueläimiä myynnissä ja suurin osa sieltä ostetuista on kuollut ennen aikojaan/kasvaimeen. Mutta se on asia erikseen.

Kiitos jos luit koko litanian, apuja ja tietoja todellakin tarvittaisiin!

3

217

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tee.oikein

      Itseäni häiritsee kasvattajana keskustelupalstalla kysely ja palautteen antaminen. Jos kyseessä olisi edes hamsterifoorumi, niin ok, mutta ei - valitsit suunnilleen mahdollisimman huonon paikan kysellä neuvoja.

      Mitä jos ottaisit yhteyttä ostopaikkaan? Ota hyvälaatuinen kuva hamsterin sukuelimistä ja mene näyttämään myyjille. Jos siellä on käynyt vahinko, niin Faunatar varmasti korvaa aiheutuneet vahingot kun eettisen eläinkaupan sertifikaatinkin ovat saaneet.

    • niiskuli6

      http://dwarfhamsterhome.com/sexing-dwarf-hamsters/

      Jep, ei keskustelupalstalla huutelu tilannetta helpota. Oikea osote kysymyksille on ostopaikka. Hamsujen sukupuolen erottaminen on sen verran helppoa ilman laskeutuneita kiveksiäkin, että täysin ammattitaidottomia ovat kyllä olleet, jos on väärin tunnistettu. Linkissä hyvät ohjeet.

    • Vkhtalvikko

      Kiitos vastauksista. Rekisteröidyin Hamsterifoorumille ihan muuten vaan ylipäätään hamsterikokemusta lisää hankkimaan. Katsoin sinun, niiskuli6 linkittämät kuvat ja ihan uros tuo on. Voi olla että tosiaan kivekset eivät vain ole laskeutuneet. Pelästyin paljon koska ei tuntunut eikä näkynyt niitä kiveksiä siellä. Naaraista muutenkin enemmän kokemuksia kuin uroksista. Ja ennen Stitchiä kokemuksia vain kahdesta kääpiöhamsteriuroksesta...¨

      Mutta tosiaan, tuollaiset tapaukset eivät silti ole harvinaisia... eivät kuitenkaan ole yleisiä mutta eivät myöskään mahdottomia. Juurikin Hamsterifoorumilta luin yhdestä talvikko "naaraasta" joka paljastuikin urokseksi. Ja se oli myyty Faunattaresta kuulemma. Että niin...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      281
      2926
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      52
      2313
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      348
      1997
    4. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      115
      1733
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      108
      1675
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      212
      1375
    7. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1317
    8. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      68
      1253
    9. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      58
      1232
    10. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      77
      1181
    Aihe