Synnymmekö elämään?

Uskovaiset ovat hirveen kiinnostuneita rajakokemuksista kun nämä ovat käyneet kurkkaamassa tuonpuoleista, eine ole muutakuin aivojen tuottamaa harhaa vähänkuin hallunisaatiossa.

Noin se halutaan nähdä. Kun kokijoina ovat järkevät ja oppineet ihmiset, syntyy kuin koettua tietoa luulojen sijaan.

Tuon saman ohjelman nähneenä, liikuttiin niissä kokemuksissa Metafysiikan ja Ontologian alalla, jota tutkii
Turun Yliopistossa teoreettisen filosofian professori Olli Koistinen.

Tutkija tuo kahden loogikon ajatuksia esiin Jumalan olemassaolosta, josta ihminen voi tajuta oman olemassolonsa yhtenä moneudesta, ja lopulta paluun alkutilaansa.
Jumalan olemassaolo on järjen ulottumattomissa, hyvän ja pahan välttämättömyyskin avautuu loogikkojen ajatusmaailmasta, lähinnä itselleni on Spinozan käsitys kaiken rakkauden ja mahdollisuuksien lähteestä - Jumalasta.

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2006/11/29/benedictus-spinoza-ja-gottfried-leibniz

Minulla on ollut sellainen kokemus, jota en voi selvittää. Melkein rajatila. Yritin miettiä unihalvaustakin vaihtoehdoksi, mutta kokemus oli miellyttävä, ajantaju säilyi ja se nitoutui kuin kohtalon ivalla oikeaan elämään.

Jumalan olemassa olo on järjen ulottumattomissa, uskovaisille se ei näytä olevan taas, ateisti vaatii jotain järjelle käypää ennenkuin voi käsitellä asiaa.
Uskontoon liittyy samoja rituaaleja ( palvomista ) mitä esiintyy luonnon uskoissa, en sillä että vastustaisin uskontoa henkilökohtaisena vakaumuksena.

Katsoin saman ohjelman ja se jäi minuakin mietityttämään. Erityisesti mieleen jäi syöpäsairaan naisen valoisa ja iloinen olemus ja sanat. Hänhän uskoi kokemansa perusteella siihen, että me elämme nyt kuolemassa ja kuoltuamme olemme siinä oikeassa, rakkauden täyttämässä elämässä. Siksi kuolemaa ei pidä pelätä. Tässä nykyisessä olotilassa on vain tarkoitus oppia jotakin. Koska naiselle oli tehty oliko se nyt 39 syöpähoitoa ja hänen elämänsä suurelta osin oli sairauden täyttämä ja varmaan myös tuskien täyttämä, hän oli hyvin vakuuttava.

Ajattelin, että nöin kuolemasta pitääkin puhua eikä maalata helvettiä tai tuomiota. Monethan pelkäävät kuolemaa ja siksi myös siitä puhumista. Mikä on edessä, sitähän me emme kuitenkaan tiedä, mutta parempi odottaa hyvää kuin pahaa. Elämä on koulua loppuun asti ja kaikesta luovumme, loppujen lopuksi myös ruumiistamme ja mielestämme. Kuoleeko henki, seilu ruumiin kanssa, sitä emme tiedä. Mutta niin paljon on globaalisti kokemuksia siitä, että elämää on rajan tuolla puolen. Uskon siihen ja myös jonkinlaiseen korkeampaan voimaan. Niin on lohdullisempaa elää, oli tämä nykyinen vaellus kuolemaa tai ei. Jotenkin ohjelman syöpäsairas nainen oikein säteili valoa, se oli ihmeellistä.

Käsite korkeimmasta voimasta menee järjellisen käsityksen ulkopuolelle.
Evoluuttisesti ajateltuna ihminen on ainoa eläin jolla on kyky ajatella humaanisesti, tuskin tai miten lie onko muilla älyllisillä eläimillä samantapaisia rajakokemuksia omalla tavalla kukaties.