osoitti, että eurooppalaiset haluavat päätösvallan pakolaispolitiikasta kansallisvaltioille?
PEW Research Centerin mieilipidekyselyssä käy ilmi eurooppalaisten tyytymättömyys EU:n tapaan käsitellä pakolaiskriisiä. Kyselyn mukaan eurooppalaiset haluavat kansallisvaltioiden päättävän pakolaispolitiikasta ja siirtolaisuudesta, ei EU:n.
Ruotsissa muuten pakolaisten osuus väestöstä on suurempi, kuin missään muussa euroopan maassa. Ja niin ovat ongelmatkin, esim. raiskaukset ovat lisääntyneet edellisvuodesta liki 20 % kuluvan vuoden aikana.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Ruatista tulee pian yhtä karu paikka asua kuin yleensä ns. kehitysmaat ja yhtä vaarallinen, itseppäs siihen ajautuivat tyhymyyttään -mitenkäs liekan tilanne -näkyykös valoa tunnelin päässä, näitten siipensä kantamisesta -vaikos ikuisesti vain jetkaavat piikiimme -mitäs sitteen -kun rahat loppuu kantaväeltä ...
Kantaruotsalaiset joutuvat lähtemään maastaan turvaan levottomuuksien takia pakolaisina johonkin rauhalliseen Afrikan maahan. Suomalaiset seuraavat ruotsalaisten esimerkkiä kuten aina ovat tehneet kaikessa.
Niitä muuttaa Unkariin ja tsekkeihin.