Luoteis Viron satamia, Hiidenmaalta Haapsaluun

Matti_merenkavija

Just rantauduimme 4 päivän, kolmen yön moottoriveneretkeltä Kemiön saarelta Luoteisen Viron satamiin, 200 merimailin kierros. Käydyt satamat: Kärdla/Hiidenmaa, Rohukulan lauttasatama, Sviby/Vormsin saari, Haapsalu ja Dirhami. Kaikki satamat olivat teknisesti hyviä, palveluita löytyi ja apua ongelmiin myös. Satamat ovat yleensä kauempana kylien keskustasta, johtuen rannan mataluudesta. Kärdlan ja Haapsalun kaupunkikeskustat ovat kilometrin parin kävelyn päässä.
Satamissa oli tarjolla vuokra-autoja, mopoja ja pyöriä. Me tyydyimme patikointiin. Svibyssä majatalon isäntä haki meidät satamasta, kun matkaa oli yli 5 km.

Kannattaa tutkailla paikallisia merikarttoja, jotta oppii paikalliset pienet erot karttoihimme. Kiviä on merkitty paljon, vieressä syvyyslukema kertoo tilanteen esim 10 ja 9 eli lähes 11 metrissä. Kärdlan satamassa oli tietokone, jossa päivän päälle päivitetty Viron merikartasto. Itsellä oli Nurmiselta ostetut iso kartta 509 ja karttasarja 2, päivitykset kevään 2017 tasolle, mutta Kärdlasta itään lähtevä reitti ei ollut mukana, sataman laitteelta löytyi.

Viron merenkulkuhallituksen nettisivuilta löytyy tietoa, http://www.vta.ee/recreational-craft/
Valitse kieli ja vasemman reunan valikosta veneilijälle sopivia otsikoita.

Suosittelen vierailemaan, merenkulku on varsin erilaista matalien ja varsin avointen vesien vuoksi verrattuna Saaristomereemme. Kustannustaso on edullinen, neljän hengen eläkeläisporukan kulut sisältäen majoitukset aamiaisineen, ruuat ja juomat, venebensat ja satamamaksut olivat noin 1350eur, mukavan laadun saimme sekä ruuissa että majoituksissa.

Dirhami Ormussaaren eteläpuolella taitaa olla Hankoa lähin Viron venestama. Paluureissulla oli 22, aurinkoa ja satamaravintolan terassi oli parhaimmillaan. Tunti kymmenen minuuttia täysin pläkällä merellä ja Hangon eteläisin viitta kohdalla. Hyvä mieli jäi matkasta.

2

309

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 28m

      Kiitos vinkistä eli tuosta Kärdlsta itään tulevasta uudesta väylästä, parin viikon päästä siellä ollaan. Tässä vastavuoroisesti vinkki: ne Viron ajantasaiset merikartat sähköisessä muodossa löytyy osoitteesta www.vta.ee -> vasemmasta yläkulmasta kieleksi englanti ja sitten oikeasta alakulmasta kuvake "Map application for Estonian land and sea areas".

      • toinen_merenkavija

        Kiitos palautteesta, mukava, että jotain iloa on.
        Merikarttalinkki, hyvä juttu, löysin itsekin, hukkasin ja avullasi löysin taas. Siellähän Kärdlan itäväylä on paikoillaan.
        Kärdlan ruokailusta, alkukesän iltana vain uusi panimoravintola oli avoinna, suht hyvä ja kohtuuhintainen. Keskusaukiolta 300m länteen. Ja majapaikkamme Mamma Mia guesthouse avasi lähtöpäivänämme pitserian, jota emme ehtineet kokeilla, emme myöskään sataman siistiä kuppilaa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      142
      1620
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1091
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      70
      960
    4. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      325
      913
    5. 68
      753
    6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      733
    7. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      69
      671
    8. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      37
      639
    9. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      601
    10. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      571
    Aihe