Toivottavasti nyt joku valvoo suomalaisten yhteiskunnallista tilaa. Huolenaiheita on riittämiin. Korkeinta yhteiskunnan valvojaa ei ole nyt valvomassa, ainakaan kahdeksaan kuukauteen, se pelattiin ulos. Nyt pääsee keskusta ja kokoomus pelaamaan maan autioksi ja tyhjäksi yhteisistä varoista. Presidentistä ei ole maan puolustajaksi, pääministeri tekee omia temppujaan. Ainoat tavan kansaa puolustavat Perussuomalaiset on pakolla jaettu kahteen leiriin, joista toinen pyytää jo kansan keräys apua. Nyt ollaan tilanteessa, että sairaat ja eläkeläiset ajetaan ahdinkoon. Trump ja Putin tulkaa nyt apuun puolustamaan tätä rehellistä kansakuntaa, joka on kateuksissaan syönyt itse itsensä velkaiseksi ja lähtenyt syleilemään suurta maailma velkasi. Auttakaa teillä siihen on mahdollisuus, ennen pakkohuutokauppaa.
Kuka valvoo?
Maastamuuttaja
5165
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Mitä väliä meistä suomalaisista, kunhan vain tulijoilla on leppoisa ja mukava oleskella.
Ja taas " jenkkilotjapaskoilla " ajavat piripää natsit oksentelee typeriä aivopieruja. No ei voi kauhalla vaatia kun on lusikalla annettu,tötterö pois ja pää kaljuksi vaan ja kännipäissäänn kylille mölyämään älyttömyyksiä.
Syö paskoos vitun vajakki, on tainnu joku valiantti ukko kusta siu muroihi ku nui itkettää..
Se valvoo,ketä ee nukuta.
Se,ketä ee nukutaniin hän valvoo.