Juhannusviikon jyvälaari

Lorenaa

Juhannus säilyy mielessä vielä näillä vuosilla taianomaisina muistoina. Jokaisella on nuoruus, miksipä ei lapsuus- varttunneen iän aikana tulleita hauskoja muistoja.
Lapsuudesta saakka muistan miten isä haki aina juhannuskoivut ulkoverannan pieliin - siitä se alkoi maalaistytön juhannus.

Muistoissani säilyy runo varhaisiän vuosilta:
"Mitä ihmisen elämä
parhaimpia aikoinansa;
Luojan armo,linnun maito,
muutama kesäinen päivä,
pääskyn piiskutus pihalla,
lähimmäisen lämmin syli."

Arvoitus on tänä päivänä, mistä tuli tuo säie mieleen "linnun maito", joka on täyttä utopiaa!
Juhannuskokko lähijärven rannassa, eipä ollut makkaroita, Lähi SOK maaseutu myymälä möi vain "Hamppari lenkkiä" josta muistan vain hepo lihaa se oli ja niin suolaista, etten sitä halunnut syödä"Erkkikään!"
Tänä päivänä Hevosen lihasta tehdyt lihaköntit ovat varsin suosittuja leikkeleenä, sisältää paljon esim rautaa ja monia muita hivenaineita, joten niitä suositellaan käyttämään, täydentämään
elimistön varastoja.
Muistoissa on iltayöllä kastepisaroissa kylpevät niittykukat joita useana Juhannusyönä tyynyn alle keräsimme ~~~~~~~sulhoa ei vain uniin tullut! Mikä pettymys!

Laitan musiikkia loppuun, muistoissani on pienenä tyttönä osasin jotenkin soittaa tätä, nyt ovat taidot elämän myrskyissä kadonneet!
Merikannon sävellys:
https://www.youtube.com/watch?v=Jp7kVOe8keA

Kaikille palstalaisille ja vierailijoille antoisaa, tapahtumarikasta Juhannusta muisteloineen!
Oliko jollakin häät Jussin päivä aikaan?

13

265

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ramoona_

      Mikä ennen juhannusta sataa, se sataa laariin. :)
      Lapsuuden juhannukset muistan lämpiminä ja aurinkoisina, juhannuskoivut pääportaiden vieressä meilläkin vartiossa, vaikka rantakoivikko oli ihan silmien edessä. Usein oli kaupunkilaisia juhannusvieraita, heille oli maaseudun idylliä rauhallinen järven ympäröimä kirkonkylä, meillä oma hyvä uimaranta , laituri ja rantasauna. En muista erityisiä juhannusruokia, mutta lettuja paistettiin kuitenkin rannassa . Kaupunkivieraat toivat limsakorin, Jääjuoma oli suosikkimerkkini. Kokko poltettiin illalla, meillä oli omakin ja saoutelimme katselemassa rannan muita kokkoja, aamun puolelle saivat lapsetkin valvoa. Opin tekemään kukkaseppeleitä näppärästi, minulle hiukan maksettiinkin rouvien seppeleistä.

      Järvi oli kapea sillä kohtaa, vastarannalla seisoi kartano, jossa oli kaksikerroksinen uimahuone. Veneen saattelemana saimme uidakin sinne ja kartanon lasten kanssa hyppiä uimahuoneen toisesta kerroksesta. Se oli erityisen mieluisaa ja useimmiten meille tarjottiinkin jotain hyvää, kuten pikkupullat ja mehua. Kioskilla myytiin neliskanttisia mansikkaeskimoita, mikään jäätelö sen jälkeen ei ole niin hyvältä maistunut.

      Nuruuden juhannuksiin kuului orastava ihastus ja romantiikka. Tanssilavat kutsuivat meitä isolla porukalla, juhannusyön haaveet antoivat aavistusta tulevasta. Aina juhannus on ollut suuri juhalhetki, luonto pääosassa useimmiten. Isosiskollani oli juhannushäät, minulla heinäkuussa.

      Juhlavaa juhannusta !

    • Niin tosta musiikista!
      Olimme laineilla,siis veneessä ja miehelläni tämä Alzheimer jo näkyi.Sentähden halusinkin lepohetken ja vein hänet paatilla mahdollisimman kauaksi rannasta.

      Yhtäkkiä Hän alkoi muistella Kesäpäivä Kangasalla laulun sanoja:siinä sanotaan,että,kas Längelmävesi tuolla vöin hopeisin hohtelee ja Roineen armaiset aallot,sen rantoja hyväilee.
      Kuinka Roineen aallot voi hyväillä Längelmävettä,kun Kaivannonkanava on välissä?

      Uskokaa tai älkää,minäkin kerraan olin sanaton? Vetosin Z.Topeliuksen näkemykseen,että ehkä Hän taiteilijana näki asian eritavalla.
      En edes tiedä koska Kaivannonkanava on rakennettu ja minkälainen kulkuyhteys sitä ennen on ollut Längelmäveteen?
      Tietenkin Topelius tarkoittaa,että ne Roineen armaiset aallot hyväilevät niitä Roineen puoleisia rantoja,ei niitä Längelmäveden puoleisia.

      Näin erilailla me voimme nähdä noiden sanoittajien näkemykset,jollei enää hissi kulje ylimpiin kerroksiin ama

    • Kiitos todella hyvästäaloituksesta!
      Vaikka mattojakin pitäs pestä,en malttanut olla lukematta hyvia aloituksia.

      Niin täällä riivittiin lapsuudenaikaan haavanlehtiä tuvan lattialle ja voi kuinka ne kahisivat,sen kahinan vielä muistan.
      Nyt tulikin mieleeni,jospa asuntovaununlattialle riipisin niitä?.

      Viides Juhannus yksin täällä rannalla,en edes enää osaa kaivata ystäväpiiriä ja erakoituminen ehkä antaa tietyn suojamuurin?

      Jollen todella lähde täältä ihmistenilmoille,en kohta edes tiedä mitä ton postilaatikon ulkopuolineen maailma kätkee sisälleen,peikkometsän vai muumilaakson??

      Todella muistan ensimmäiset Juhannustanssit olin jotain kaiketi seitsemäntoista.
      Hiilellä tummuutta kulmiin ja jotain halpaa huulipunaa huuliin ja polkupyörällä 16 kilsan päähän tanssimaan.
      Meitä oli täältä iso lössi lähtemässä nuoria ja samalla porukalla palattiin takaisin
      Ensimmäinen yksitysauto oli piikkinokka Mosse noilla naapurin pojilla ja jos sen kyytiin pääs,niin olit vähintäänkin kiivennyt sinne vihreimälle oksalle

      • konka.ri

      • konka.ri kirjoitti:

        https://www.youtube.com/watch?v=HnWnJmGIqi8
        Entiselle Etsivävä Amateukselle terveiseni tällä kappaleella.

        Vanhalta palstakonkarilta.

        Kolahti ja kovaa!
        Kiitos Sinulle konka.ri ja vielä tämä aika ?
        Olin muuten etsivivä-amadeus? itsekkin luulin toisin,oli tullut kirjoitusvirhe,joku palstalainen sen aikoinaan huomasi.
        Jotenkin jäin vain amaksi ja väliäkö sillä.

        Olen Tapio Heinosen fani,harmi Hän kuoli liian aikaisin.
        Päivät kuin unta vain soi aikoinaan levylautasellani,kun Hannupoikani poistui omankädenkautta 13.04.1986 muistan siitä vuodesta vain Zsenobil räjähti,Kekkonen kuoli


    • En minä hae palstalta myötätuntoa,mutta kun jotkun toisen ikäluokan keskenkasvuiset aikuisuushakusassa olevat tulevat neuvomaan missä sen pilkun ja ajatusviivan raja kulkee,niin en näe sitä todellakaan asiallasikeksi edes peukutuksen syyksi,saati kirjoittelijan alasajamiseen.

      Minua on arvosteltu kärkevänä,ei järkevänä kirjoittelijana.Minä pidän oman linjani,niin Loka Laitinenkin ja hänen mielipiteitään luin ensimmäisenä,en oppia ottanut,mutta ei Hän huku massaan,enkä minäkään halua

    • Kalervo2398470009

      Juhannuksena muistan nuoruudesta tanssit ja kokon siitä aikaa yli 47 vuotta. Tänään voin kuunnella tätä kaunista keskikesän musiikkia.... .

      • Kalervo11925

      • kaslervo111332201

        Oli mielessä laittaa toinen hänen soittama, mutta en saanut rasistesessa suomalaisessa.


      • kaslervo111332201 kirjoitti:

        Oli mielessä laittaa toinen hänen soittama, mutta en saanut rasistesessa suomalaisessa.

        On sääli että lehti--- suomalaisuus on rasistinen, tai voi olla joku muu taho jota epäilen tässä tieto ajassa.


    • Kuka ja ketkä ovat asialla tA

      idoissa tänään---kuka hallitsee---Juutalaiset!!!!

      jA kaikki nuolee oli valtio mikä tahansa,,,, ...

    • akseli.a

      Juhannusviikon jyvähinkalo on käännetty aitassa nurin täällä susirajalla. Kotona olevat nuoret tekevät sinne kesäiset makuulaverinsa..
      Jyvät ovat maassa uutta satoa odottamassa. Musiikki kuitenkin täällä laadukasta. Satelee hiukan kuuroluonteisesti. On tässä lähdettävä tulevan lämmityskauden ulkona kuivuville klapeille lähdettävä
      tekemään tilaa liiteriin. Hyvää puolenviikon aattopäivää.

      • rukiinen

        Jyvälaari-jyvähinkalo, oli ennen pakastimien sekä jääkaappien keksintöä, oiva ruisleipien sälytyspaikka. Sinne vaan limput jyvien sekaan pysyivät tuoreena ja leivät eivät homehtuneet.
        Missä nyt Akselin emäntä-rouva ruisleipiänsä säilyttää tänä kesänä?

        Toimittajan ajattelematon mainos, kun pölyimurit valtasivat alaa siivousmarkkinoilla.

        "Älkää tappako vaimoanne työllä
        antakaa Hoover-pölyimurin tehdä se!"


    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      67
      1222
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      901
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      335
      685
    4. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      661
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      638
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      636
    7. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      99
      622
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      605
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      582
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      574
    Aihe