Tämäkö on sitä Sipilääää?

Ei_ole_oikein

"On kummallista, että minun odotetaan tekevän täysipäiväisesti töitä ilmaiseksi puolen vuoden ajan", kirjoittaa nimimerkki Opiskelija HS:n mielipidepalstalla.

Yritykset käyttävät opiskelijoita orjatyövoimana
Monet yrittäjät tarjoavat vain palkatonta harjoittelua.
HS.FI

35

324

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • uudetvaalit

      Nykyinen porvarihallitus on unelma työnantajille. He ovat tajunneet ettei työmiehille mitään palkkaa tartte maksaa kun on sipilä ja orpo takuumiehinä.

      • h.h-

        TmoSoinin kiero suunnitelma toteutui Sipilän avustuksella.
        Me emme kuitenkaan äänestäneet tällaista 'ryhmää'.


    • Erimieltä.aloitukseen

      Asioista saa olla erimieltä.
      Sipilän kaudella on taloutemme nousussa siitä tulevat hyötymään kaikki, vaihtoehtoja ei ole miksi vastustaa kehitystä.

      • Lyhytnäköistä

        Kenen rahoilla?
        Esimerkiksi työttömiksi yllättäen määrättyjen professorien ja tutkijain, joiden pitkän koulutuksen vaatinut tärkeä työ jää kesken.

        Tärkeintä lieneekin näytelmä Sipilän tekemänä.


        ___


      • Realismipuree

        Sipilällä ei ole mitään tekemistä talouden nousun kanssa. Ainoa asia, minkä hän voi ansiokseen lukea, on työttömien tilanteen kurjistaminen ja yleisen hyvinvoinnin vähentäminen sekä tietenkin ison pääoman ja kapitalistien rahankeruun helpottuminen.


      • PoisMuuttoSuomesta

        Sipilän kaudella suomalaiset ovat velkaantuneet enemmän kuin koskaan! Mikä siinä on "hyvää nousua"? Ulosotot? Ne ainakin ovat nousseet ennätykseen! Sipilä kavereineen on tuhonnut jo suomen ja omatkin lapset lähtivät ulkomaille asumaan ja töihin inhimilliselle verotukselle....miten on mahdollista että ulkomailla saa kaksi -viisi kertaa enemmän samalla rahalla kuin suomessa? Ei jaksa lakata hämmästyttämästä...Enkä puhu siis mistään pimeästä afrikasta nyt...Suomi on romahtanut jo ja sipilän illuusiopuheet uppoavat vielä joihinkin uskovaisiin mutta totuus tulee esiin suomen tilanteesta jo karulla tavalla monelle...


      • fdfjdfjjdfjfdj
        PoisMuuttoSuomesta kirjoitti:

        Sipilän kaudella suomalaiset ovat velkaantuneet enemmän kuin koskaan! Mikä siinä on "hyvää nousua"? Ulosotot? Ne ainakin ovat nousseet ennätykseen! Sipilä kavereineen on tuhonnut jo suomen ja omatkin lapset lähtivät ulkomaille asumaan ja töihin inhimilliselle verotukselle....miten on mahdollista että ulkomailla saa kaksi -viisi kertaa enemmän samalla rahalla kuin suomessa? Ei jaksa lakata hämmästyttämästä...Enkä puhu siis mistään pimeästä afrikasta nyt...Suomi on romahtanut jo ja sipilän illuusiopuheet uppoavat vielä joihinkin uskovaisiin mutta totuus tulee esiin suomen tilanteesta jo karulla tavalla monelle...

        Totuus talouskasvusta on, että suomalaisten talous on pahasti alijäämäinen. Keskimääräisesti suomalaiset elävät talouskuplassa, joka on pahasti velkavetoinen. Tästä kehityksestä on tullut jo varoituksiakin. http://findikaattori.fi/fi/28

        Kotitalouksien velkaantuminen on se, joka pitää talouskasvua yllä, ei siis vienti, eikä mikään muukaan. Jos sipilä kumppaneineen saa tahtonsa läpi ja palkat leikattua alkaa suomen taloudessa taas 90 luvun kaltainen massiivinen romahdus.

        Yrityksethän pistävät väkeä pihalle ihan samaan malliin, kuin tähänkin saakka. Talouskasvulle pitäisikin ehdottaa uudenlaista indikaattoria, joka ottaisi huomioon vain tehdyt investoinnit suhteessa työttömyyden laskuun ja yritysten ja kotitalouksien velkaantumiseen.


    • yksmurmeli

      Minä näen punaista jo pelkän sipilän nimen kuultuani, mutta luota siihen mitä taakseen jättää sen edestään löytää.

    • yksmurmeli

      siis luotan.

    • Mennessä.nähdään

      Kun syyttää sipilää on esitettävä vaihtoehto, kun hallitus saa luottamuksen se jatkaa kuin tähänkin asti, yksittäiset mielipiteet jää omaan arvoonsa. Mo

      • Niin-kansasta-viis

        kunhan valtio maksaa koko ajan lisäääääää Sipilälle ja Bernerille

        ja heidän tilinsä kasvavat Luxemburgissa .

        Siitähän tässä on kysymys! €


        €€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€


      • En.kade

        No voithan vaikuttaa seuraavissa vaaleissa.


      • Rasismia-naisia-kohtaan

        koetetaan anakin ulkomailla karsia pois.

        Meillä Suomessa joukkoraiskauksistakin annetaan aivan liian pieniä tuomioita!
        Samoin naisten murhista!

        Ulkomaat
        Oikeus kielsi naisia syrjineen käytännön israelilaisen lentoyhtiön lennoilla – naisia ei saa enää pyytää vaihtamaan paikkaa ääriuskovaisten miesten vaatimuksesta
        Tiukan uskovaiset juutalaismiehet eivät suostu istumaan vieraiden naisten viereen, vaan vaativat lentohenkilökuntaa siirtämään naiset toiselle istumapaikalle. Holokaustista selvinnyt Renee Rabinowitz, 83, sai oikeuden kieltämään yleistyneen käytännön.


    • ihmettelenvaan

      Onko kehitys sitä että työstä ei tarvii palkkaa maksaa.

      • Ennenkuulumatonta-touhua

        Kokoomuksen kansanedustaja, liikemies Harry ”Hjallis” Harkimo arvostelee suorin sanoin kokoomuksen, keskustan ja Uusi vaihtoehto -ryhmän toimintaa hallituskriisin hoidossa Savon Sanomien blogissaan.

        –Sitä minä en ymmärrä, miksi syntyneellä uudella ”puolueella” on sama määrä ministereitä kuin ennen, vaikka kansanedustajien määrä ryhmässä melkein puolittui.
        Jos ajatusleikkinä kuvittelemme, että Uusi vaihtoehto saisi vaaleissa puolet perussuomalaisille gallupeissa luvatuista ääniosuuksista, sillä olisi 8–10 kansanedustajaa – melkein joka toinen ministerinä, hän ihmettelee.

        Harkimon mukaan on turha kuvitella, että puolueen eduskuntaryhmällä on valtaa.

        –Oikeasti puolueen puheenjohtaja avustajineen tekee isot päätökset, nämä syötetään ministereille ja eduskuntaryhmän puheenjohtajille – ja näin pikku hiljaa tieto päätöksistä valuu kansanedustajille, kun eduskuntaryhmä kumileimasimena hyväksyy päätökset. Saattavat he joutua lukemaan puolueensa isoista päätöksistä vasta lehdestäkin.

        –Viime viikon näytelmästä jäi minulle paha maku.

        Tasavallan presidentti Sauli Niinistökin arvioi lauantaina Ilta-Sanomille, että hänen mielestään hallituksen eronpyyntö olisi ollut paikallaan.



        €€€


    • järkeä-kehiin

      Minulle ei jäänyt pahaa makua, päinvastoin tuo kiero Halla-Ahon porukka sai nenilleen ja siitäkös nyt on meteli syntynyt. Heidän käytöksensäkin on ollut niin ala-arvoista tätä eronnutta ryhmää kohtaan,
      että se on sivistyneestä toiminnasta kaukana.
      Nyt on tärkeintä, että hallitus pystyy keskeytyksettä jatkamaan alkamiaan uudistuksia ja nämä entiset ministerit pystyvät hoitamaan entistä paremmin hommansa. Annettakoon heille työrauha.

      Täytynee sanoa, että olen vain sivusta seuraaja ja en ole missään tekemisissä politiikan kanssa,

    • huijaus-loputtava-

      Sipilä on tehny törkästi,
      sai v a l t i o n rahaa 30 mijoonaa euroa omaan yritykseensä,
      siitä huolimatta valtio ei ole hyötyny Sipilän ouhujen seurauksena rahat katosi Sipilän omaan taskuun, sveitsiin ilmeisesti, raha makaa niissä kuuluisissa kijeissä, joita Sipilä ei ole suostunu kertomaan kuinka paljon rahaa niissä on,
      ja mikä kamalinta, suomen kansalaiset siis veronmaksajat ovat maksaneet tuonki laskun,
      kuinka paljom muut yritysjohtajat ovat kähmineet valtiolta rahaa hyödyttämättä yhteiskuntaa,
      entä Pekka Perälä sai talvivaaraan 20 mijoonaa yliki euroa valyion rahaa
      teki konkurssin vuoden tai kahden kuluttua ja raha katosi ilmeisesti sen oman perheen nimiin koska Perälä lähetti perheensä ulkomaille asumaan,
      kun pelkäsi kansan suuttumusta, siis raha makaa vaimon ja lasten nimissä, koska Pekka Perälä julistautui varattomaksi,
      suomen politiikassa on tehty aivan liikaa hämäräpuuhia,
      työttömien, pienipalkkaisten ja eläkeläisten kustannuksella,
      hyödyn on saanu v a i n muttama yritys johtaja perheineen,
      -
      suomen suurin kettutarha osaa hommansa ja kansa huijaamisen aivan liian hyvin,,,


      rehellisyys on palautettava politiikkaan, Veikko Vennamo jo aikoinaan sanoi " rosvot kiinni " ei saanu "
      myöhemmin Sulo Aittoniemi ( persut ) tutki rötösherrojen puuhia, juuri kun oli saamassa ne kiinni, Sulo Aittoniemi erotettiin tehtävästä,, Sulo Aittoniemi oli rikospoliisi ammatiltaan,
      kyllä kettu-tarha osaa hommansa,

    • huijaus-loputtava-

      Sipilä on tehny törkästi,
      sai v a l t i o n rahaa 30 mijoonaa euroa omaan yritykseensä,
      siitä huolimatta valtio ei ole hyötyny Sipilän ouhujen seurauksena rahat katosi Sipilän omaan taskuun, sveitsiin ilmeisesti, raha makaa niissä kuuluisissa kijeissä, joita Sipilä ei ole suostunu kertomaan kuinka paljon rahaa niissä on,
      ja mikä kamalinta, suomen kansalaiset siis veronmaksajat ovat maksaneet tuonki laskun,
      kuinka paljom muut yritysjohtajat ovat kähmineet valtiolta rahaa hyödyttämättä yhteiskuntaa,
      entä Pekka Perälä sai talvivaaraan 20 mijoonaa yliki euroa valyion rahaa
      teki konkurssin vuoden tai kahden kuluttua ja raha katosi ilmeisesti sen oman perheen nimiin koska Perälä lähetti perheensä ulkomaille asumaan,
      kun pelkäsi kansan suuttumusta, siis raha makaa vaimon ja lasten nimissä, koska Pekka Perälä julistautui varattomaksi,
      suomen politiikassa on tehty aivan liikaa hämäräpuuhia,
      työttömien, pienipalkkaisten ja eläkeläisten kustannuksella,
      hyödyn on saanu v a i n muttama yritys johtaja perheineen,
      -
      suomen suurin kettutarha osaa hommansa ja kansa huijaamisen aivan liian hyvin,,,


      rehellisyys on palautettava politiikkaan, Veikko Vennamo jo aikoinaan sanoi " rosvot kiinni " ei saanu "
      myöhemmin Sulo Aittoniemi ( persut ) tutki rötösherrojen puuhia, juuri kun oli saamassa ne kiinni, Sulo Aittoniemi erotettiin tehtävästä,, Sulo Aittoniemi oli rikospoliisi ammatiltaan,
      kyllä kettu-tarha osaa hommansa,

    • Revisiitä

      Mitähän helweeten tekemistä sillä Sipilällä voi olla kaiken kanssa mitä tässä maassa tapahtuu? Jo aikoja ennen nykyistä pääministeriä koulutusten kaikki harjoittelut ovat olleet ilmaisen työpanoksen jakelua milloin minnekin. Ketä tattipäät silloin syyttelivät?

    • Paha-olio-Sipilä

      Sipilän suosio oli ALUSSA suuri, odotettiin jotain hyvää.

      Mutta kaikki olikin PAHAA.

      Kaikki mikä on eteen tullut, tutkijoiden potkiminen työttömiksi,
      vaikka he ovat suurin uhrauksin opiskelleet tohtoriksi asti,

      ja tuo Sipilän itsekkyys , verovapaat tilit ja Bernerin kautta niistä kaikki hyöty,

      KAIKKI hänessä on pahaa.

      • Lestaadiolaista

        kieroutuneisuutta , omanvoitonpyyntiä!


    • Mitä.meinaat

      Sipilä hallituksineen on nostanut maamme nousuun joten älä moiti häntä, jos olet pelannut korttisi huonosti niin syytä itseäsi ruikuttaja.

      • Ha-ha-ei-Sipilän

        ansiota, nousukausi on ollut muualla Euroopassa paljon pidemmän ajan jo.

        Ei ole yhtään tuon ansiota!


      • Kenties.ehkä

        Saatiin vähän kilpailukykyä nostettua niin alkoi vienti vetämään, lisää tarvittaisi jotta pääsisimme vakaalle pohjalle. Saksassa osataan hoitaa työmarkkina politiikka muutenkin he ovat aina osoittaneet olevansa muita pätevämpiä etenkin laadussa.


      • gdfjdfjfdjjfdjdfjdf
        Kenties.ehkä kirjoitti:

        Saatiin vähän kilpailukykyä nostettua niin alkoi vienti vetämään, lisää tarvittaisi jotta pääsisimme vakaalle pohjalle. Saksassa osataan hoitaa työmarkkina politiikka muutenkin he ovat aina osoittaneet olevansa muita pätevämpiä etenkin laadussa.

        Todellinen syy "talouskasvulle" on kotitalouksien paha ylivelkaantuminen. Ei siis vientialojen tervehtyminen, eikä mikään investointi. Vain kotitaloudet pitävät maan rattaita pyörimässä ja nekin yhä enenevässä määrin velaksi. Jos sipilän toiveet palkanleikkauksista toteutuvat kohtaa suomea 90 luvun laman veroinen täydellinen romahdus.

        Yritykset irtisanovat täsmälleen samaa tahtia työntekijöitään, kuin aikaisemminkin ja yhä useampi syntyvä työpaikka on vain tulonsiirto veronmaksajilta yhteiskunnallisille toimijoille. Uusimpana villityksenä sipilän maakunnat, jotka ovatkin osoittautuneet huomattavasti koko SOTEuudistusta tärkeämmäksi "uudistukseksi". Läänit siis palautetaan takaisin, mutta eri nimellä. Kun läänejä oli tässä maassa 12, onkin maakuntia 18, millä ihmeen logiikalla?

        Sipilää kalliimpaa pääministeriä ei tähän maahan toivottavasti enää koskaan saada.


      • Kerros.mulle

        Totennäköisesti kokoomuksella on seuraava pääministeri.
        Helppo on haukkua olevaa pääministeriä, entisiä ja tulevia kummaa kun ei tyydytä vaalituloksiin, jos olet viisaampi mikset pyri pääministeriksi ha ha.


    • Tulistuminen

      Veronmaksajille tuli kalliiksi Juha Sipilän lentokoneajelut.
      ...
      Presidentti Sauli Niinistö kivahti viime viikonloppuna hallitusnäytelmästä.

      Niinistö tapasi Hossan kansallispuistossa Kainuun Sanomien päätoimittajan Markus Pirttijoen. Presidentti kertoi lehdelle toivoneensa, että Juha Sipilä (kesk) olisi jättänyt hallituksensa eroilmoituksen.

      - Taisin olla vähän sitäkin mieltä, että siinäkin tilanteessa hallituksen eronpyyntö olisi voinut olla paikallaan", Niinistö oli sanonut lehdelle.

      Presidentti puhui menneessä muodossa ("taisin olla"). Hänen Hossassa antamansa lausunto ei siis ollut jälkiviisautta, vaan Niinistö oli ajatellut juuri näin tuoreeltaan hallituskriisin akuutissa vaiheessa.

      Presidentti ja pääministeri olivat keskustelleet puhelimessa joukkoloikkauksen jälkeen. Sipilä siis tiesi ennalta, mitä presidentti häneltä odotti: hallituksen eroilmoitusta.

      Sipilä ei kuitenkaan mennyt Kultarantaan, vaan "perui" tapaamisen eli teki kuuluisan u-käännöksen. Hän antoi otattaa itsestään uutiskuvia ohjaamansa Cessna Citation -suihkukoneen vieressä Turun lentoaseman platalla.

      Jos tämä oli valtioneuvoston kansliassa käsikirjoitettua, ainakin näytelmäkirjailija osasi draaman peruskäänteet.

      Kun presidentti ottaa jälkikäteen asian puheeksi, herää kysymys, mistä nyt tuulee?
      Palaneen käryä tuntuu neniin.

      Niinistö tietää, että kansalaiset haistavat palaneen käryä hallitusratkaisussa; huhut juoksutetusta puolueloikkauksesta vellovat yhä sitkeästi.

      • INHOTTAA

        kun ajattelee pienituloisia suomalaisia, huononnettua koulutusta ja yllättävää tutkijoiden työttömiksi saattamista sekä samalla työttömyyskorvausten viemistä huonommiksi.
        Mutta se Terrafane eli Sipilän omat lapset saavat valtion rahaa edelleen, kuten Juha Sipilä itsekin on valtion rahalla rikastunut ja vienyt rahansa verovapaille tileilleen ulkomaille verottajan ulottumattomiin.

        Paha äijä.


      • Kreikan_esimerkkiä_Sipil

        Niinhän Kreikkaakin on hoideltu.
        Sielläkin upporikkaat ovat imeneet rahat ja vieneet ne ulkomaille verottajalta piiloon.


      • hfdjdfjjdfj

        Hossassa presidentti yritti korjata pahaa kardinaalivirhettään. Kun tieto Halla-ahon valinnasta kiiri kaikkien keskuuteen, oli presidenttimme jo tuomitsemassa ensimmäisten joukossa perussuomalaisten valinnan ja paljasti samalla sitoutumisensa täydellisesti kokoomuslaiseen politiikkaan.

        Tämä oli hossan puheen takana. Miksi presidentti muuten paatostelisi kansallispuiston avajaisissa päivänpolitiikkaa? Naurettavaa, jos joku uskoi hossan puhetta rehelliseksi.


      • Näinon.on

        Saulilla on vankka kansan tuki.


    • Ole.huoleti

      Hoitakoot Sipilä hallitustaan kun ei ole parempaa vaihtoehtoa.

      • Kiitos.hänelle

        Sipilä on onnistunut hallitus työskentelyssä paremmin kuin edelliset hallitukset.


      • ghdfjdfjfddfj
        Kiitos.hänelle kirjoitti:

        Sipilä on onnistunut hallitus työskentelyssä paremmin kuin edelliset hallitukset.

        Sipilä on onnistunut vain täyttämään omat ja sukulaistensa taskut, sekä saattamaan maan ensistä kurjempaan velkakuntoon. Orpo toinen hyväkäs.

        Toivottavasti maahamme ei enää koskaan valita yhtä kallista pääministeriä.


      • Kateusviekalatkin

        Et siis enää muista Kataista lainkaan etkä muitakaan menneitä? Jos ei ole kunnollista kokonaiskuvaa aiheesta niin ei kannattaisi kaakattaa kateellisena.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      66
      6432
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      27
      4153
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      270
      2567
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2000
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1518
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1377
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1107
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1090
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      1026
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1011
    Aihe