en tiedä mieltäisinkö tilaani syömishäiriöksi, joten voi ihan hyvin olla että olen väärässä keskustelussa... kaverini käski hakea tähän apua, koska HÄNEN mielestään mulla on joku syömishäiriö. en haluu apua kosken oo mielestäni sairas, mutta ku kuulin että täällä on tällanen keskustelupaikka, halusin kirjoittaa...
yksinkertasesti mä laihdutan, koska oon lihava mielestäni. oon laihtunu kolme kiloa viikossa. masennuin pahasti jokunen viikko sitten asiasta josta en haluu puhua, mutta se kai vaikutti ruokahaluuni, enkä enää syö läheskään niin paljon kuin ennen. luin ruokapäiväkirjaani (sellaisen pitämisestä on vaan tullut tapa) ja tuli oikein inhottavia väreitä siitä miten paljon ennen söin. nykyään selviän päivästäni yhdellä annoksella pelkkää riisiä (sellaisena olen aina tykännyt riisistäni, en minkään ällöttävän kastikkeen ja vihannesten kanssa...) tai jtn vastaavaa ei-kovin-lihottavaa ruokaa, eikä tuu oikeastaan edes nälkä. olen alkanut innostua enemmän liikunnasta ja se auttaa ahdistukseeni. silloinki ku ois tärkeä koe seuraavana päivänä lähden vaan lenkille, koska ahdistaa. aina kun ahdistun alan jumpata tai lähden lenkille. joskus puolivuotta sitten olen kokeillut oksentaa työntämällä sormet kurkkuun, ihan vain kokeilu mielessä... mutta lopetin sen kyllä ihan parin kerran jälkeen, en halunnut bulimiktikoksi tai miksi nyt vain. jostain syystä kuitenkin, kun syön harvoin, niin vaikken haluaisikaan, tulee FYYSINEN paha olo syötyä jotain ja on pakko suorastaan juosta vessaan ja oksentaa. en käytä sormiani, mä vaan yksinkertasesti oksennan ilman mitään apua/syytä. ehkä osittain senkin takia vihaan syömistä esim. kavereideni, perheeni seurassa tai koulussa tai muuallakaan, ei tee itseasiassa edes mieli syödä kun tietää oksentavansa. ihmissuhteeni ovat menneet aivan sekaisin... bestikseni on suuttunut minulle, koska olen vältellyt häntä ja hän tietää sen.. ja vain koska aina ku käyn niillä, se hakee jotain syötävää ja jos kieltäydyn se ottaa loukkauksena tai alkaa saarnata... Koulussakin ihmiset ovat huomanneet etten syö. kouluterveydenhoitaja on kimpussani ja keittäjät luulevat kasvissyöjäksi. ja kaverini yrittävät saada syömään. eräs kaverini vihaa kouluruokia, joten käy yleensä syömässä läheisellä grillillä. olen usein hänen mukanaan, mutten syö mitään ja ostan vain light cokiksen. hän yrittää aina maanitella syömään ja se on... ahdistavaa. vaihdan aina puheen aihetta, jotta hän unohtaisi syömiseni. muutkin kaverini yrittävät saada minut syömään... ihmiset eivät osaa selittää minulle mistään muusta kuin syömisestä! sukulaiset ihmettelevät kun en käy heidän luonaan. totuus on, että kohteliaisuudeksi minun olisi pakko syödä jtn pullaa, enkä halua. kotonakin vältän yhteisiä ruokailuja, koska valittavat aina siitä etten syö. eivätkö ihmiset voi vain antaa minun huolehtia itse omista syömisistäni ja lakata uskottelemasta että olisin sairas kun en ole, ainoastaan laihdutan.. :/
yksinkertasesti mä laihdutan, koska oon lihava mielestäni. oon laihtunu kolme kiloa viikossa. masennuin pahasti jokunen viikko sitten asiasta josta en haluu puhua, mutta se kai vaikutti ruokahaluuni, enkä enää syö läheskään niin paljon kuin ennen. luin ruokapäiväkirjaani (sellaisen pitämisestä on vaan tullut tapa) ja tuli oikein inhottavia väreitä siitä miten paljon ennen söin. nykyään selviän päivästäni yhdellä annoksella pelkkää riisiä (sellaisena olen aina tykännyt riisistäni, en minkään ällöttävän kastikkeen ja vihannesten kanssa...) tai jtn vastaavaa ei-kovin-lihottavaa ruokaa, eikä tuu oikeastaan edes nälkä. olen alkanut innostua enemmän liikunnasta ja se auttaa ahdistukseeni. silloinki ku ois tärkeä koe seuraavana päivänä lähden vaan lenkille, koska ahdistaa. aina kun ahdistun alan jumpata tai lähden lenkille. joskus puolivuotta sitten olen kokeillut oksentaa työntämällä sormet kurkkuun, ihan vain kokeilu mielessä... mutta lopetin sen kyllä ihan parin kerran jälkeen, en halunnut bulimiktikoksi tai miksi nyt vain. jostain syystä kuitenkin, kun syön harvoin, niin vaikken haluaisikaan, tulee FYYSINEN paha olo syötyä jotain ja on pakko suorastaan juosta vessaan ja oksentaa. en käytä sormiani, mä vaan yksinkertasesti oksennan ilman mitään apua/syytä. ehkä osittain senkin takia vihaan syömistä esim. kavereideni, perheeni seurassa tai koulussa tai muuallakaan, ei tee itseasiassa edes mieli syödä kun tietää oksentavansa. ihmissuhteeni ovat menneet aivan sekaisin... bestikseni on suuttunut minulle, koska olen vältellyt häntä ja hän tietää sen.. ja vain koska aina ku käyn niillä, se hakee jotain syötävää ja jos kieltäydyn se ottaa loukkauksena tai alkaa saarnata... Koulussakin ihmiset ovat huomanneet etten syö. kouluterveydenhoitaja on kimpussani ja keittäjät luulevat kasvissyöjäksi. ja kaverini yrittävät saada syömään. eräs kaverini vihaa kouluruokia, joten käy yleensä syömässä läheisellä grillillä. olen usein hänen mukanaan, mutten syö mitään ja ostan vain light cokiksen. hän yrittää aina maanitella syömään ja se on... ahdistavaa. vaihdan aina puheen aihetta, jotta hän unohtaisi syömiseni. muutkin kaverini yrittävät saada minut syömään... ihmiset eivät osaa selittää minulle mistään muusta kuin syömisestä! sukulaiset ihmettelevät kun en käy heidän luonaan. totuus on, että kohteliaisuudeksi minun olisi pakko syödä jtn pullaa, enkä halua. kotonakin vältän yhteisiä ruokailuja, koska valittavat aina siitä etten syö. eivätkö ihmiset voi vain antaa minun huolehtia itse omista syömisistäni ja lakata uskottelemasta että olisin sairas kun en ole, ainoastaan laihdutan.. :/
Vastaukset 1
Vanhimmat
moi!
jo se,että sun ajatukset näyttää pyörivän vaan ruoan ja liikunnan ympärillä todistaa jotain...samoin kuin se,että syöt vaan noin vähän ja ei todellakaan ole normaalia,että haluu laatata sen jälkeen, kun on syönyt.mulla on ollut ihan samoja juttuja takana.tätä on kestänyt jo noin viisi vuotta, ja vasta ehkä noin kolmantena vuonna aloin tajuta,että mulla on syömishäiriö, mutta vasta nyt alan tajuun,etten haluu elää tällasessa helvetissä,jossa joku muu(ruoka,syömishäiriö,liikunta) määrää mun tekemisiä ja elämässä ei ole mitään muuta kuin edellämainitut asiat.mulla oli masennusta aika pahastikin,ahdistuskohtauksia,keksin "rangaistuksia" itelleni ,jos söin, mun sosiaalinen elämä oli aika olematon...
mulla oli eka anoreksia,sitten tuli ahmiminen, jota on seurannut ahmimiset ja paastot eli jojo-ilmiö.vielä täs syksyllä aattelin,että kai tähän tottuu ja että pitää sopeutua, koska tää kuuluu mun elämään.onneks tulin järkiini,koska ei kenenkään tartte kituuttaa itteensä tällasen takia ja elää tällasessa helvetissä.oon monesti miettinyt niitä "huolettomia" aikoja, jolloin asiat oli toisin, eikä syöminen,ruoka ja liikunta määrännyt mun jokaista liiketta ja tekemistä...olis niin ihanaa vielä elää joku päivä silleen...
mäki söin yhteen aikaa pelkkää riisiä,samoin join kauheesti limua.mulla on ollut vaikka mitä kokeiluja laihdutuksen suhteen,koska olo on ollut aivan kauhee,kun aluks oli anorektisen laiha ja sitten lihoo paljon.mutta kaikki tää on mun omaa vikaa tietty.itse oon aiheuttanut tän itelleni.tuntuu kuitenkin, kuin joku vieras olento olis mun avoissa ja en ees aattelis aina omilla aivoilla...on vaan pakko toimii jonkun pakkomielen mukaan.nyt yritän kovasti irtautuu tästä...en jaksa enää tuhlata elämääni tällaseen..ite yritin kans oksentaa, kun oli vetäny kaikkii herkkuja, mutta se oksennusrefleksi ei tullu vaikka työnsin sormiini vaikka kuinka syvälle.nyt, kun aattelen jälkeenpäin oli se tosi hyvä, koska nyt sitten mulla ois riippakivenä vielä bulimiakin.se tästä ois vielä puuttunu...
tässä oli vähän mun tarinaa...
hyvä et kirjotit tälle palstalle.mua on ainaki auttanu, kun oon lukenu muitten juttuja ja verrannu omia asioita niihin.nää syömisjutut on kummiskin niin yksityisii,et niit ei muille oikeen haluu kertoo.en oo kertonu kellekään näist jutuist, mut tuntuu hyvält kirjottaa.tääl näkee kans,että ei oo yksin näitten ongelmien kanssa...
kirjottele lisää, jos haluat!sanoit,ettet oo sairas...mullaki kesti kauan myöntää se..onneks tuli ees se päivä,jollon mun silmät aukes...se tuntuu helpottavalta, kun sen tajuu..