Perhepeti?

Tulikin mieleen kun vastasin aikaisempaan kirjoitukseen, että mitä te Arvoisat Isät ajattelette perhepedistä? Hyvä ajatus vai yhtä helvettiä?

Itse tunnen itseni hieman itsekkääksi kun ajattelen että vauvalla (syntyy keväällä) ei ole mitään asiaa meidän sänkyymme. Aluksi toki nukkuu samassa huoneessa, jos kaikki menee hyvin.

Tuntuu vain olevan kovin suosittua joissain piireissä..
223874
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

koirilla ei ole ollut mitään asiaa meidän sänkyymme, eikä ole vastakaan!Olen äiti ja anteeksi, että tungin nenäni tänne isien puolelle. Olin/olen sen verran itsekäs, että haluan nukkua yöni rauhassa. Vauvoina lapsemme nukkuivat muutaman kuukauden samassa huoneessa, mutta siirrettiin heti kun mahdollista omaan huoneeseen. En yksinkertaisesti voi nukkua, jos vieressäni kääntyilee, pyörii ja potkii unessakin vilkasliikkeinen lapsi. Vauvan itkuun ja muuhunkin ääntelyyn kyllä herää, vaikka vauva nukkuisi toisessa huoneessa. Jokainen tekee niin kuin itsestä parhaimmalta tuntuu, mutta kaikkia muotioikkuja ei tarvitse noudattaa vain koska "kaikki muutkin tekevät niin".

Äänestä

poika nukkui jonkin aikaa välissämme noin puolivuotiaana, en muista miksi. Nyt hänellä on oma jatkettava sänky parisänkymme vieressä. Tämä järjestely ihan vain siksi, kun asumme kaksiossa ja muuhun ei varaa. Meille ei ole suotu rikkaita vanhempia takaamaan isompaa kämppää, vaikka tulot ehkä jotenkin riittäisi. Ehkä tulevaisuudessa siirrymme vaimon kanssa olohuoneeseen nukkumaan?

Olisi kanssa kiva tietää miten muut kaksioissa asuvat ovat ratkaisseet tämän nukkumisjärjestelyn?

Ei meille kaikille sitä hopealusikkaa annettu syntymässä.

Äänestä
  • Jaa, että kaikki jotka eivät asu kaksiossa on syntyny hopealusikka suussaan ...ja saa rahaa vanhemmiltaan. Heh, hassu ajatus.

    Meillä on tilaa ja joka neliö on kyllä itse tienattu. Eka yhteinen asunto oli 17 neliöö, mut ei kyllä tullu mieleen sanoo, et se johtuu vaan siitä, ettei oo synnytty rikkaisiin perheisiin. Sillä vaikka oltais, musta aikuiset ihmiset maksaa kyllä ihan itse asumisensa (ja kaiken muunkin).

    Äänestä

  • tilaa on kirjoitti:

    Jaa, että kaikki jotka eivät asu kaksiossa on syntyny hopealusikka suussaan ...ja saa rahaa vanhemmiltaan. Heh, hassu ajatus.

    Meillä on tilaa ja joka neliö on kyllä itse tienattu. Eka yhteinen asunto oli 17 neliöö, mut ei kyllä tullu mieleen sanoo, et se johtuu vaan siitä, ettei oo synnytty rikkaisiin perheisiin. Sillä vaikka oltais, musta aikuiset ihmiset maksaa kyllä ihan itse asumisensa (ja kaiken muunkin).

    Alkuperäisestä aiheestahan tämä toki karkaa, mutta olen edellisen kanssa samaa mieltä siitä, että nimimerkki "qtee" ruikuttaa kyllä nyt ihan joutavasta! Itse se asunto on hankittava ja niin suurin osa meistä tekeekin - olipa taustalla sitten vaurautta tai "oman onnensa seppä" -kulttuuria.
    Mekin asumme vielä omistuskaksiossa, mutta koska toinen lapsi on tulossa, on tarkoitus kevään aikana vaihtaa asunto isompaan. Samalla se tietenkin merkitsee Hgin kantakaupungin vaihtumista esim. P-Helsinkiin, mutta käytännössä keskustakaksion hinnalla on tarkoitus saada isompi asunto sivummalta. Ei siihen mitään rikkaita (iso)vanhempia tarvita, vaan kyllä se ihan omalla työllä onnistuu.

    Alkuperäiseen aiheeseen palatakseni: meillä on (se ainoa) makuuhuone kooltaan vain n. 8 neliötä, mutta siihenkin on mahduttu. Meillä vanhemmilla on normaali parisänky ja vuoden vanha poikamme nukkuu pinnasängyssä. Perhepetiä ei ole sovellettu muuta kuin aivan satunnaisesti, kun poika oli aivan pieni. Siihen ei ole koettu olevan tarvetta ja toisaalta siitä vieroittaminen voisi sitten olla työn ja tuskan takana.

    Seuraavasta asunnosta pojalle löytyy sitten jo oma huone. Vähän jännittää, kuinka hän siellä tottuu olemaan/nukkumaan, mutta tarvittaessa sitten vaikka iskä nukkuu aluksi hänen vuoteensa vieressä, jos yksin nukkuminen ei heti onnistu :)

    Äänestä

  • asutaan 60 neliön "isossa" kaksiossa. äiti,isä ja 2 tyttöä. tytöillä oma huone ja äiti ja isi nukkuu olohuoneessa. ei vielä kiirettä isompaan,hyvin pärjää vielä :)

    Äänestä

  • ratkaisu näin kirjoitti:

    asutaan 60 neliön "isossa" kaksiossa. äiti,isä ja 2 tyttöä. tytöillä oma huone ja äiti ja isi nukkuu olohuoneessa. ei vielä kiirettä isompaan,hyvin pärjää vielä :)

    Poika-vauvamme nukkui perhepedissä n.4 kuukauden ikään saakka,eli siihen kun ei enää tyyny/peitto vuoraukset auttaneet.

    Yöt olivat todella katkonaisia,mutta kun "tissi" oli vieressä,vauva itse nappasi sen suuhunsa kun oli nälkä(ihan pienenä äiti auttoi),yöunet parantuivat huomattavasti meillä,kun ei tarvinnut ees taas nostaa vauvaa sängystä ja imettää. Meillä toimi hyvin.

    Poika oppi nukkumaan yösä omassa sängyssä parissa viikossa ja nyt pojan ollessa 8kk,nukahtaa sinne itsekseen,eikä ole päässyt enää viereen pitkään aikaan.

    Tällä hetkellä asumme vuokra kaksiossa 60 neliötä,isä,äiti,vauva ja koira. Ensi kuussa muutamme omaan rivari-osakkeeseen,vähän päälle 80 neliötä.
    Minä olen h-vapaalla,mieheni ei ollut vakityössä lainan hakemis hetkellä,silti takaajiksi riittivät työtön ja ja toinen henkilö,jolla on luottotiedoissa merkintä.Kummankaan vanhemman ei tarvi olla rikkaita,pankki kiinnostaa vain takaisinmaksukyky.

    Kannattaa yrittää,eikä valittaa. Vuokralla asumisessa ei ole mitään pahaa,mutta omistusasunnossa on se hyvä puoli,että on kuin laittaisi rahaa pankkiin,koko ajan maksaa itselleen omaa kotia.Vuokrarahat menevät "taivaan tuuliin".

    Mekin olemme mieheni kanssa nuoria,ensiasunnon ostajia,ja huomasimme,että jos itse on valmis tekemään kompromisseja,niin muutkin niitä tekevät.Elämä on täynnä valintoja.

    Äänestä

  • Ei ollut tarkoitus ruikuttaa, mutta se kyllä pikkasen helpotti;)
    Kivaa vaan tietää ettei ole tilaongelmiensa kanssa yksin.
    Kyllä meilläkin tämä "oma" osake on ja joskus maksettu siihen pisteeseen että voi vaihtaa ilman takaajamurheita. Kiitos kommenteista ja maan pinnalle palauttamisesta.

    Äänestä

Totuushan on se, että jos vauva nukkuu huonosti, niin sitten vauva nukkuu huonosti.

Kaverin tytär heräsi öisin pahimmillaan 15 minuutin välein, parhaimmillaan nukkui 50 minuuttia yhteen menoon.

Juu, ja kyllä todellakin kävivät tutkimuksissa, unikoulussa jne, mikään ei auttanut. Perheessä paukkuivat ovet ja kaveri nukahteli minne sattui. Lapsen nukkuminen vain parani iän myötä.

Niin että, kyllähän sitä saa suunnitella kaikenlaista ennen lapsen syntymää. On eri asia miten asiat sitten todellisuudessa menevät.

Välillä itseäni naurattaa yöllä, kun tavallisessa 160 cm:n parisängyssä nukkuu kaksi aikuista ja kolme lasta. Jostain syystä isoimmat pojat haluavat olla lähellä minua. Pienempi pitää usein kaulastani kaksin käsin kiinni ja isompi pitää jalkojaan vatsani päällä. Oma nukkuminen on välillä huonoa, mutta mitäs siitä. Kunhan saa edes silloin tällöin nukuttua paremman yön. Ei tätä kauaa kestä.


"Tuntuu vain olevan kovin suosittua joissain piireissä.."

Ai missä piireissä?

Äänestä
  • Lasten sängyn saa kätevästi vanhempien sängyn viereen. Ei tarvitse ravata.

    Tämä perhepetiajattelu on erityisen suosittua nk. viherpiipertäjä ja nk. luonnonlapsi- piireissä. Tällöin siihen kyllä liittyy muutakin ideologiaa; mm. kotisynnytykset, jossa kaikki perheen lapset ovat seuraamassa äidin synnytystä (jopa samassa altaassa) jne. Perhepeti on siis vain yksi elementti, mutta niissä piireissä se onkin lähes Pyhän veroinen.

    Äänestä

En ole isä, mutta vastaan silti.

Suoraan sanottuna tämä perhepeti-idea liittyy tietynlaiseen hörhöelämänkatsomukseen, johon yhdistyy imetys 3-4 vuotiaaksi asti ja kaikenlainen muukin joutava vouhkaaminen.

Meillä vauva nukkui makuuhuoneessa omassa sängyssä siihen asti kun yösyötöt loppuivat ja sen jälkeen omassa huoneessaan.

Kaikille parempi niin. Parisänky kuuluu isälle ja äidille ja lapsille on omat sängyt. Se mitä sängyssä vanhempien välillä tapahtuu, ei kuulu lapsille. Isin ja äidin omat halituokiot ovat erikseen ja koko perheen halituokiot erikseen.

Äänestä
  • Meillä perhepeti on ollut käytössä niin kauan kuin olen lapsia yölläkin syöttänyt eli n. vuoden ikäisiksi. Olen kokenut sen helpoimmaksi ratkaisuksi, kun ei ole tarvinnut nousta sängystä yöllä eikä ole tarvinnut edes pysyä imetyksen ajan itse hereillä. Näin ei ole tullut univelkaa ja koko muukin perhe on saanut nukkua heräämättä vauvan itkuihin. Miehen kanssa hellittelyhetket ovat hoituneet ihan hyvin, kun on mielikuvitusta käyttänyt. Meillä seksi ei ole koskaan ollut sidoksissa makuuhuoneeseen.

    Toisten ihmisten elämäntapojen ja -katsomuksen arvostelu on minusta merkillistä. Eikö se ole jokaisen oma asia, miten lapsensa ja parisuhteensa ja kotinsa hoitaa, kun hyvin ne hoitaa? Minä en kuulu mihinkään "tiettyihin piireihin", vaikka olenkin imettänyt erityisen pitkään ja vaikka meillä onkin perhepeti ollut vauva-aikoina. Muuten en ole mitenkään erityisen luomuihminen, esim. sairaalassa olen synnyttänyt kaikki lapset eikä edes mies ole ollut mukana, kertakäyttövaipat on ollut käytössä, syödään sekaruokaa ym. Jos joillekin sopii luomuelämäntyyli, se on heidän valintansa; miksi pitää jotain tyyliä parempana kuin jotain muuta? Minä olen poiminut tuosta "luomuopista" meille parhaiten sopivat palat.

    Äänestä

Onneksi on lapset kasvaneet jo kouluikäisiksi.
Meillä vanhin laitettiin noin 1 vuotiaana omaan huoneeseen nukkumaan joka oli todella hyvä kaikille osapuolille. Seuraava lapsi kärsi koliikista ja silloin lapsi nukkui liian usein meidän sängyssä, nukkui jopa 5 vuotiaaksi asti ainakin viimeistään aamutunneilla hiipi sänkyymme. Kolmas oli vaimon ehkäisyväline eli otti lapsen sänkyymme että saisi nukkua minulta rauhassa. Ei ole sen koommin vaimosta iloa ollut, voisi kohta hänkin muuttaa omaan huoneeseen.

Äänestä
  • Ratkaisuna on suhde lapsettoman sinkkunaisen kanssa. Jos myöhemmin tuntuu voit myös vaihtaa lapsiperheen arjen kahden aikuisen kahdenkeskiseen suhteeseen tämän kanssa. Kokeile ensin vaimoltasi salaa ja jos tuntuu hyvältä niin vie "projekti päätökseen".

    Jos vaimosta ei ole enää ollut "iloa" hänen voidaan kait katsoa "irtisanoutuneen" parisuhteestanne. Sinulla on oikeus elämään ja itse päätät millaiseen. Se vaatii vaan rohkeutta tehdä päätöksen ja pysyä siinä.

    Äänestä

  • Itse asiassa perhepeti-idea kumpuaa usein juuri naisten suunnalta. Ehkä seksuaalinen haluttomuus on helppo kätkeä tälläiseen "pehmo"-ideologiaan, vaikka siinä ei muuta järkeä olisikaan.

    Puhun nyt siitä käsityksestä, johon olen joidenkin tuttavieni puheista päässyt. En toki yleistä.

    Omasta mielestäni on selvää, että vanhemmilla pitää olla ainakin YKSI paikka, joka on VAIN vanhempien. Ja meillä se on sänky. Tästä ei lapsi pilalle mene, jos muuten on turva tarpeeksi lähellä.

    Äänestä

  • Aikansa kutakin kirjoitti:

    Ratkaisuna on suhde lapsettoman sinkkunaisen kanssa. Jos myöhemmin tuntuu voit myös vaihtaa lapsiperheen arjen kahden aikuisen kahdenkeskiseen suhteeseen tämän kanssa. Kokeile ensin vaimoltasi salaa ja jos tuntuu hyvältä niin vie "projekti päätökseen".

    Jos vaimosta ei ole enää ollut "iloa" hänen voidaan kait katsoa "irtisanoutuneen" parisuhteestanne. Sinulla on oikeus elämään ja itse päätät millaiseen. Se vaatii vaan rohkeutta tehdä päätöksen ja pysyä siinä.

    Mitäs sitten kun olet vaihtanut perhearjen tähän sinkkunaiseen, ja tämä sinkkunainen tahtookin oman osansa perheonnesta. Alatko leikin alusta vai lähdetkö karkuun suosiolla?
    Todella fiksuja neuvoja täällä kyllä, pakko myöntää!

    Äänestä

Ja vaikka siis isien keskustelupuolella ollaankin niin kommentoin silti. Minullakin on aikomus pistää muksu nukkumaan omassa sängyssä. Ensin makuuhuoneessa ja kun yösyötöt loppuvat niin sitten itkuhälyttimen "päähän" omaan huoneeseen. Se vaan harmittaa kun muut (vanhemmat ystävät, jo synnyttäneet) kommentoivat että "niinhän sä luulet". Että heilläkin oli aikomus samaan mutta lipesivät siitä. Että ei ne asiat suju, niinkuin on alunperin suunnitellut. No tosiaan ensimmäistä tässä odotellaan ja minun mielestäni pitää jotkin rajat asettaa kasvatukseen. Jos kaikesta lipeää, niin muksusta tulee pian hemmoteltu joka alkaa määrätä vanhempiaan. Muutenkin kuulee kahdenlaista kasvatusoppia kaikesta. Toinen on se nykyajan neuvoloiden ohjeet jotka ottavat oppinsa uusimmista tutkimuksista ja toinen ääripää on vanhempien ihmisten "näin se on aina tehty"-oppi. Itse yritän kulkea siinä keskikaistalla. Nyt hieman lipesi jo aiheestakin...

Mutta perhepedistä vielä sen verran että muksu tottuu siihen miten asiat on alusta asti hoidettu, eli jos aloittaa nukuttamaan perhepedissä niin hankalaa sitä on siitä enää pois opettaa. Itse en vastasyntynyttä edes uskaltaisi samaan sänkyyn nukuttaa etten vahingossa kierähdä päälle tai tukahduta esim peitolla unissani. Mieskin saattaa joskus valittaa kun melkein tyrkkään hänet yöllä alas sängyltä...

Äänestä
  • On kuitenkin totta, että lapset ovat yksilöitä. Toiset nukkuvat jo pienestä yöt läpeensä omassa sängyssä. Suurin osa vauvoista, ja isommistakin lapsista, kuitenkin heräilee useita kertoja yössä.

    Kun univelkaa on massiivisesti, siis esimerkiksi 4 tuntia yössä, tunnin pätkinä viikon ajan, alkaa olla pää todella sekaisin. Siinä vaiheessa "lipeäminen" omista periaatteista ei ole mikään häpeä...

    Vauva on luonnollinen olento, vauva ei voi oppia mitään "väärää". Vauvan toiminta perustuu vahvasti pelkkään ihmislajille ominaiseen eloonjäämiseen.

    Jos vauva "haluaa" nukkua äitinsä vieressä, on se todennäköisesti biologiselta kannalta vauvalle parasta. Jos vauva "haluaa" nukahtaa iltaisin vanhempien syliin tai tissille, sekin on vauvan kannalta parasta. Jos vauva ei missään nimessä halua nukahtaa syliin, hän varmasti ilmoittaa siitä itkemällä.

    Vauvan nukuttaminen omaan sänkyyn ja nukkuminen omassa huoneessa ovat siis vahvasti riippuvaisia ympäröivästä kulttuurista ja vanhempien haluista, ei vauvan hyvinvoinnista.

    Kun lapsi tulee riittävän isoksi, hän haluaa kyllä nukkua omassa sängyssään. Ja perhepedistä poisopettaminen ei ole sen hankalampaa kuin mikään muukaan lapsen opettaminen...

    Äänestä

  • faija kirjoitti:

    On kuitenkin totta, että lapset ovat yksilöitä. Toiset nukkuvat jo pienestä yöt läpeensä omassa sängyssä. Suurin osa vauvoista, ja isommistakin lapsista, kuitenkin heräilee useita kertoja yössä.

    Kun univelkaa on massiivisesti, siis esimerkiksi 4 tuntia yössä, tunnin pätkinä viikon ajan, alkaa olla pää todella sekaisin. Siinä vaiheessa "lipeäminen" omista periaatteista ei ole mikään häpeä...

    Vauva on luonnollinen olento, vauva ei voi oppia mitään "väärää". Vauvan toiminta perustuu vahvasti pelkkään ihmislajille ominaiseen eloonjäämiseen.

    Jos vauva "haluaa" nukkua äitinsä vieressä, on se todennäköisesti biologiselta kannalta vauvalle parasta. Jos vauva "haluaa" nukahtaa iltaisin vanhempien syliin tai tissille, sekin on vauvan kannalta parasta. Jos vauva ei missään nimessä halua nukahtaa syliin, hän varmasti ilmoittaa siitä itkemällä.

    Vauvan nukuttaminen omaan sänkyyn ja nukkuminen omassa huoneessa ovat siis vahvasti riippuvaisia ympäröivästä kulttuurista ja vanhempien haluista, ei vauvan hyvinvoinnista.

    Kun lapsi tulee riittävän isoksi, hän haluaa kyllä nukkua omassa sängyssään. Ja perhepedistä poisopettaminen ei ole sen hankalampaa kuin mikään muukaan lapsen opettaminen...

    Tämä "perhepetihän" nyt on vain yksi näitä nykyajan vouhotuksia. Vielä ennen sotia kansa olisi ollut erittäin tyytyväistä, jos olisivat päässeet niiden kitutöllien "perhepedeistä" hieman väljempiin olosuhteisiin.

    Ne vanhukset jotka näitä aikoja vielä muistavat, eivät yleensä näe tuossa mitään romantiikkaa ja kokevat pikemminkin ahdistavana aikana. Lapselle on tuskin mitään kehittävää siinä, että yöllä mm. kuulee ja näkee sen, miten uusi pikkusisar laitetaan alulle.

    Toinen vaihtoehto on tietysti selibaatti, jos joku sellaista haluaa.

    Suurin osa tälle pastalle kirjoittavista ei ole myöskään viettänyt lapsuutensa öitä perhepedissä. Löytyykö täältä nyt joku, jolle on jäänyt tästä asiasta järkyttävät traumat?

    Äänestä

  • IinesAnkka kirjoitti:

    Tämä "perhepetihän" nyt on vain yksi näitä nykyajan vouhotuksia. Vielä ennen sotia kansa olisi ollut erittäin tyytyväistä, jos olisivat päässeet niiden kitutöllien "perhepedeistä" hieman väljempiin olosuhteisiin.

    Ne vanhukset jotka näitä aikoja vielä muistavat, eivät yleensä näe tuossa mitään romantiikkaa ja kokevat pikemminkin ahdistavana aikana. Lapselle on tuskin mitään kehittävää siinä, että yöllä mm. kuulee ja näkee sen, miten uusi pikkusisar laitetaan alulle.

    Toinen vaihtoehto on tietysti selibaatti, jos joku sellaista haluaa.

    Suurin osa tälle pastalle kirjoittavista ei ole myöskään viettänyt lapsuutensa öitä perhepedissä. Löytyykö täältä nyt joku, jolle on jäänyt tästä asiasta järkyttävät traumat?

    Nyt kun luin kaikista seksintappajista ja selibaateista, niin meillä hoidetaan olohuoneen puolella seksielämä sillä aikaa kun pikkuveikka rakentaa elbaa makuuhuoneen puolella. Sänky on meillä nykyolosuhteissa nukkumista varten.
    olohuoneessa on mukava "temmeltää" turhilta katseilta rauhassa ja mielikuvitusta voi käyttää.

    Äänestä

Meillä on 7 viikkoa vanha Luukas-poika, jonka kanssa olemme nukkuneet perhepedissä alusta lähtien. Ainakin meillä se on toiminut aivan erinomaisesti. Vaikka en ole kovinkaan sikeäuninen, niin minun ei ole tarvinnut herätä kertaakaan siihen että Luukas olisi itkenyt nälkäänsä. Itse asiassa Luukaksen äiti sanoo lähes samaa. Eli yleensä kun Luukaksella on nälkä kuuluu pieni "Viu"-ääni, äiti havahtuu sen verran että antaa Luukakselle rinnan suuhun ja yleensä nukahtaa samantien uudestaan.
Koska perhepedissä nukuttaesssa vauvan jä äidin unisyklit synkronoituvat, eli kun vauva herää syömään on äitikin yleensä kevyen unen vaiheessa, niin yösyötöt eivät ole lainkaan niin rasittavia kuin jos täytyisi nousta ylös vauvaa syöttämään.
Suosittelen kokeilemaan!

Äänestä

meillä tyttö nukkunut alusta asti samassa huoneessa mutta omassa sängyssä.samassa pedissä nukkumisesta ei tulis mitään,itse nukkuisin huonosti smoin mies.reissussa ollessa nukkuu keskellä ja kirjaimellisesti potkii päähän:)matkasänky kiva keksintö.

Äänestä

Minä olen itse nukkunut perhepedissä ja kyllä se minusta niin mukavaa oli, että olen nukuttanut omankin lapsen perhepedissä. Hyvät muistot on niistä ajoista =)

Mistä lähtien te ihmiset olette harrastaneet seksiä pelkästään sängyssä?! Eikö teillä ole mitään mielikuvitusta? Olohuone on esim. hyvä paikka jos haluaa olla ihan rauhallisessa paikassa. Sängyssä on kiva nukkua, ei muuta.

Minä ainankin koen muutenkin perhepedin hyväksi ratkaisuksi. Jos yösyöttöihin menee alkuaikana n.4h per yö (meillä meni alkuaikoina näin kauan) niin kuka siinä vielä jaksaa ruveta omaan sänkyyn nukuttamaan?

Minusta on ainankin mukava, kun koko perhe on yhdessä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kaisa.L. kirjoitti:

Tulikin mieleen kun vastasin aikaisempaan kirjoitukseen, että mitä te Arvoisat Isät ajattelette perhepedistä? Hyvä ajatus vai yhtä helvettiä?

Itse tunnen itseni hieman itsekkääksi kun ajattelen että vauvalla (syntyy keväällä) ei ole mitään asiaa meidän sänkyymme. Aluksi toki nukkuu samassa huoneessa, jos kaikki menee hyvin.

Tuntuu vain olevan kovin suosittua joissain piireissä..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu