Heips!
Lueskelin noita juttuja hormoneista, miehen ja naisen välisestä kanssa käymisestä raskauden aikana, ja olen niiiin helpottunut että emme ole ainoita!!
Aloitan juuri neljännen kuukauden ja hormonini jyllää niin paljon että oikein ärsyttää! Ja tietysti mieheni on aivan kyllästynyt ja hermo kireä itsekkin..
Ja tiedän etten edes tarkoita niitä puuskia ja sun muuta paskaa jota suustani olen päästänyt, mutta sille ei aina voi mitään.. Voin myöntää syyllistyväni motkottamiseen jota ei kukaan jaksa kuunnella, varsinkaan lyhyt pinnainen mieheni, joka oikeasti yrittää tehdä parhaansa, tunnen olevani hirviö.. Tähän asti tämä ensimmäinen raskauteni ei ole tuntunut mitenkään ihanalta ja uskomattomalta, päin vastoin, kaikkien muiden mitä raskauteen kuuluu niin tulen niiden kanssa toimeen, mutta nyt alkaa jo itseänikin ottamaan aivoon tämä hormoni hirviö joka on astunut minuun ja ottanut vallan.. Toivon syvästi että se laantuisi ja saisimme alkamaan nauttia raskaudesta..
Voipi olla että sitä ymmärtää tilanteen paremmin kun alkaa kunnolla näkyä ja tuntee liikkeet sisällä..
Mutta auttakaa nyt miestäni ja kertokaa sille että en todellakaan ole tullut hulluksi, tämä on oikeiasti normaalia ja muutkin on käyneet tämän läpi!!
Ja että tämä voisi olla ihanaakin, jos ymmärrämme toisiamme ja puhuisimme samaa kieltä...
Lueskelin noita juttuja hormoneista, miehen ja naisen välisestä kanssa käymisestä raskauden aikana, ja olen niiiin helpottunut että emme ole ainoita!!
Aloitan juuri neljännen kuukauden ja hormonini jyllää niin paljon että oikein ärsyttää! Ja tietysti mieheni on aivan kyllästynyt ja hermo kireä itsekkin..
Ja tiedän etten edes tarkoita niitä puuskia ja sun muuta paskaa jota suustani olen päästänyt, mutta sille ei aina voi mitään.. Voin myöntää syyllistyväni motkottamiseen jota ei kukaan jaksa kuunnella, varsinkaan lyhyt pinnainen mieheni, joka oikeasti yrittää tehdä parhaansa, tunnen olevani hirviö.. Tähän asti tämä ensimmäinen raskauteni ei ole tuntunut mitenkään ihanalta ja uskomattomalta, päin vastoin, kaikkien muiden mitä raskauteen kuuluu niin tulen niiden kanssa toimeen, mutta nyt alkaa jo itseänikin ottamaan aivoon tämä hormoni hirviö joka on astunut minuun ja ottanut vallan.. Toivon syvästi että se laantuisi ja saisimme alkamaan nauttia raskaudesta..
Voipi olla että sitä ymmärtää tilanteen paremmin kun alkaa kunnolla näkyä ja tuntee liikkeet sisällä..
Mutta auttakaa nyt miestäni ja kertokaa sille että en todellakaan ole tullut hulluksi, tämä on oikeiasti normaalia ja muutkin on käyneet tämän läpi!!
Ja että tämä voisi olla ihanaakin, jos ymmärrämme toisiamme ja puhuisimme samaa kieltä...
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kyllä on itse kullakin ollut koko raskaus yhtä tunnemyllerrysten rytinää, kiukkua, itkua ja sun muuta...parhaimmilla hetkilläni olenkin sitten yrittänyt muistaa hyvitellä ukkokultaa ja pyydellä anteeksi sekä kehua kuinka ihana hän onkaan kun jaksaa kuunnella tällaista känisevää kiukkupussia...
Onneksi alkaa hieman jo helpottaa kun muistelee ihan niitä ensimmäisiä kuukausia kun ei itsekään aina ymmärtänyt miksi tuokin mitätön asia ottikaan niin kovasti pannuun että täytyi aloittaa kunnon vuorisaarna ja känistä. Sitten itkeskeltiin ja voivoteltiin omaa surkeaa oloa kun kukaan ei ymmärrä! Sille ei vaan yksinkertaisesti voi mitään, tuntuu kuin tuo pää olisi vaihdettu jonkun toisen päähän eikä ajatuksetkaan ole omia!
Ei auta muu kuin kehua miestä ja tosiaankin yrittää sitten puhua ja hyvittää pahoja sanojaan, se on kyllä totta ettei odotusaika ole aina miehellekään helppo, ei tosiaankaan! Onneksi tämä on (toivottavasti!)ohimenevää! Joten terveisiä vaanmiehellesi, et sinä hulluksi ole tullut vaikka siltä voi vaikuttaakin. Tsemppiä!