Heippa, tässä oma tarinani.
Olen 15 vuotias tyttö. Syksyllä mä tunsin ensimmäiset oireet paniikkihäiriöstä. Tosin ei kukaan perheestäni osannut aavistaa mitä se oli.
Mulle tuli paha olo siellä, enkä voinut olla siellä enää.
Sitten ne oireet on syksyn mittaan pahentunut sillä tavalla, että melkein joka päivä lähdin pois kesken päivän koulusta pahojen olojen takia ; jotka olivat osaksi keksittyjä, osaksi kuviteltua.
Luokassa oli kamalaa olla, en pystynyt keskittymään, koulu meni vähän huonommin, eikä mua kiinnostanut yhtään. Sitten Joulun alla, mä en pystynyt menemään enää kouluun ollenkaan, oireet oli jo kamalan pahoja ; Juoksin ympyrää talossa, mua pelotti kamalasti, tärisin, kädet ja jalat hikosi, en saanut henkeä, itkin ja lopuksi saatoin vielä oksentaa.
Kuraattori laittoi mulle lähetteen nuorisopolille. Mä sain sillon ennen joulua lääkettä, joulun jälkeen piti mennä kouluun takaisin, mutta 2 päivän jälkeen olin ihan loppu.
Lääke ei vaikuttanut, annosta suurennettiin.
Nyt mä olen syönyt sitä suurempaa annosta joulusta asti, paniikkioireet on jäänyt vähän vähemmälle, henkisesti mä olen ihan pois tolaltani. Tuntuu että ystävät on kaikonnu mun ympäriltä. Olen yksinäinen pieni tyttö joka haluaisi hellyyttä ja huolen pitoa.
Sen sijaan vanhemmat ei kestä mun pahaa oloani ja sitä että puran pahan oloni kissaamme rettuuttamalla sitä. Mua on lyöty kenkälusikalla, puuhalolla, mun kädet on sidottu selän taakse, mua on roikotettu hiuksista ja läpsitty naamalle, Isä löi mua turpaan yksi päivä, nenä vuosi verta, mulla oli niin paha olla että aloin viiltelemään, halusin pois kotoa, nyt mun ainut toive on vaan että mä vielä selviäisin tästä, pystyisin olla purkamatta pahaa oloani esim. kissani. Mä itken nykyään koko ajan, Käyn psykologilla 2 kertaa viikossa, en ole ollut koulussa 2 kuukauteen, nyt olen vähän aikaa käynyt, mutta olen ollut sellaisessa pienryhmäluokassa, mä en pysty olla enää omassa luokassani. Onko kellään samanlaisia tuntemuksia ja kokemuksia? Haluaisin kovasti jakaa kanssasi ajatuksiani. Oletteko muuten tehneet masennustestiä? Vakavamasennus on 30 pistettä, ja minä sain testistä 25 pistettä, psykologikin ihmettelee kuinka olen jaksanut tätä helvettiä.Mut meinattiin laittaa vähäksi aikaa perhekotiin, mutta olen vielä niin pieni, etten pysty olla erossa vanhemmistani, olen ikään kuin 10 vuotiaan tasolla vaikka olen 15, puolen vuoden päästä 16. Mulla on todella rankkaa. Voisin alkaa mailailemaan jonkun kanssa, jos on kiinnostusta. sähköpostini on : [email protected]
Olen 15 vuotias tyttö. Syksyllä mä tunsin ensimmäiset oireet paniikkihäiriöstä. Tosin ei kukaan perheestäni osannut aavistaa mitä se oli.
Mulle tuli paha olo siellä, enkä voinut olla siellä enää.
Sitten ne oireet on syksyn mittaan pahentunut sillä tavalla, että melkein joka päivä lähdin pois kesken päivän koulusta pahojen olojen takia ; jotka olivat osaksi keksittyjä, osaksi kuviteltua.
Luokassa oli kamalaa olla, en pystynyt keskittymään, koulu meni vähän huonommin, eikä mua kiinnostanut yhtään. Sitten Joulun alla, mä en pystynyt menemään enää kouluun ollenkaan, oireet oli jo kamalan pahoja ; Juoksin ympyrää talossa, mua pelotti kamalasti, tärisin, kädet ja jalat hikosi, en saanut henkeä, itkin ja lopuksi saatoin vielä oksentaa.
Kuraattori laittoi mulle lähetteen nuorisopolille. Mä sain sillon ennen joulua lääkettä, joulun jälkeen piti mennä kouluun takaisin, mutta 2 päivän jälkeen olin ihan loppu.
Lääke ei vaikuttanut, annosta suurennettiin.
Nyt mä olen syönyt sitä suurempaa annosta joulusta asti, paniikkioireet on jäänyt vähän vähemmälle, henkisesti mä olen ihan pois tolaltani. Tuntuu että ystävät on kaikonnu mun ympäriltä. Olen yksinäinen pieni tyttö joka haluaisi hellyyttä ja huolen pitoa.
Sen sijaan vanhemmat ei kestä mun pahaa oloani ja sitä että puran pahan oloni kissaamme rettuuttamalla sitä. Mua on lyöty kenkälusikalla, puuhalolla, mun kädet on sidottu selän taakse, mua on roikotettu hiuksista ja läpsitty naamalle, Isä löi mua turpaan yksi päivä, nenä vuosi verta, mulla oli niin paha olla että aloin viiltelemään, halusin pois kotoa, nyt mun ainut toive on vaan että mä vielä selviäisin tästä, pystyisin olla purkamatta pahaa oloani esim. kissani. Mä itken nykyään koko ajan, Käyn psykologilla 2 kertaa viikossa, en ole ollut koulussa 2 kuukauteen, nyt olen vähän aikaa käynyt, mutta olen ollut sellaisessa pienryhmäluokassa, mä en pysty olla enää omassa luokassani. Onko kellään samanlaisia tuntemuksia ja kokemuksia? Haluaisin kovasti jakaa kanssasi ajatuksiani. Oletteko muuten tehneet masennustestiä? Vakavamasennus on 30 pistettä, ja minä sain testistä 25 pistettä, psykologikin ihmettelee kuinka olen jaksanut tätä helvettiä.Mut meinattiin laittaa vähäksi aikaa perhekotiin, mutta olen vielä niin pieni, etten pysty olla erossa vanhemmistani, olen ikään kuin 10 vuotiaan tasolla vaikka olen 15, puolen vuoden päästä 16. Mulla on todella rankkaa. Voisin alkaa mailailemaan jonkun kanssa, jos on kiinnostusta. sähköpostini on : [email protected]
Vastaukset 7
Vanhimmat
Heippa.
Koen samanlaista olotilaa kuin sä. Mistään ei tuu mitään, pelottaa koko ajan ja tälleen.
Mainitsit jostain masennustesteistä. Kuka niitä tekee ja missä, ja miten niihi pääsee?
Ole kiltti ja vastaa sähköpostiini.
[email protected]
Ei ennen ollut tällaista.
Ei teissä varmaan mitään vikaa ole.
Olosuhteet voivat olla syynä.
Onko muuten lääkäri kysynyn koskaan vaikkapa elintavoistanne että ovatko ne kunnossa.
Kannattaisikohan etsiä sitä maalaisjärkeä jostain...
Tämä ei ole mikään vitsi, vaan rukoilkaa avuksenne Jeesusta ja hakeutukaa johonkin seurakuntaan, ev.lut. tai vapaaseurakunta tai helluntaiseurakunta, lupaan että olonne ei siitä ainakaan huonommaksi mene, vaan todennäköisesti paremmaksi!!
Jos asiat,joista henkilö edellä kertoo, ovat tosia, maalais järki on osa asiain hoitoa. En katso hyväksi suoralta kädeltä vähätellä nuorten ongelmia, jotka nykyään johtuvat hyvin monista eri asioista. Lähimmäisen apu, jos sitä voit jolle kulle antaa,on tärkeämpi kuin saivartelu.
Kuulostaa siltä ettei sinulla siellä kotona ole yhtään hyvä ola. Minusta perhekotiin muuttaminen voisi olla hyvä ratkaisu. Saisit etäisyyttä vanhempiisi, kun he eivät kerran ymmärrä huonoa oloasi vaan pahentavat sitä entisestään. Tuo paniikkihäiriö/masennus tekee sinut pieneksi ja heikoksi, niin käy jokaiselle isollekin ihmniselle joka niihin sairastuu. Lääkitys auttaa varmasti ajan kanssa yhä paremmin. Perhekodissa sinulla olisi kuitenkin vakaat elinolot ja siellä on turvallisia, välittäviä aikuisia. Siellä olisi myös samanikäistä seuraa, joista varmasti saisit kavereita/ystäviä. Koulunkäynti pienryhmässä on ihan hyvä juttu, sekin käy varmasti helpommaksi ajan kanssa. Jaksa nyt vain päivä kerrallaan, se riittää. Kevään myötä elämäkin alkaa taas hymyillä.
Se mitä isäsi on sulle tehnyt eli lönyt turpaan, lyönyt kenkälusikalla, roikotanut hiuksista, läpsitty ym. on todella väärin ja jos sulla on tämmöiset kotiolot niin en ollenkaan ihmettele, että sulla on paha olo ja väliin purat pahaa oloasi itseäsi heikompaan eli kissaan (mitkä sun pitää ehdottomasti lopettaa, koska kissalla on tunteet aivan niinkuin sullakin ja tuntee kipua, tuskaa ja surua kaivaten hellyyttä, niinkuin varmaan sinäkin).
Voisi olla parempi, että otat etäisyyttä perheestäsi ja muuttaisit esim. sinne perhekotiin.
Kirjoituksestasi päätellet et ainakaan ole mitenkään "jälkeenjäänyt", ehkä olet epäkypsäpersoona (psygiatrin määritelmiä) joten voit olla jollain tasolla esim. trauman johdosta ettet ole kehittynyt jollain osa-alueella normien mukaan.
Perhekodeissa on nuorempiakin kuin 10.v ja uskoisin, että se voisi olla sulle hyvä mahdollisuus tulevaisuuttasi ajatellen.
Mene uudelleen koulusi kuraattorille ja näytä tuo kirjoituksesi hänelle.
Tarvitset pian apua, ettei asiat mene vielä huonompaan suuntaan.
Zemiä Heidi roppakaupalla sulle!!!