Elämässäni on niin paljon kaikenlaista epäviehättävyyttä ja ikäviä asioita joten siksi on pakko olla ilman ketään. Pelkään että jos annan itselleni luvan olla kerrankin onnellinen ihmissuhteiden osalta niin sitten kun vastapuoli tutustuu paremmin minuun ja elämääni niin ei halua enää mitään koska voi vaikka pelästyä tai ei hyväksy asioita elämässäni joille en itse voi mitään ja sitten saa taas pettyä karvaasti elämässä. Se koskee syvästi koska tuskin kukaan tietentahtoen haluaisi olla yksin mutta pakko on vetäytyä kaikesta sellaisesta.
Puran tänne tämän nimettömänä.
Vaikeitaasioita
4330
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ei kannata etukäteen pelätä, on olemassa ihmisiä joilla on esimerkiksi työn kautta kokemusta ihmiselämän nurjasta puolesta.
Ihmiset ei tuu keskenään toimeen. Sen opin jo aiemmin. Silloin oli kyse vaan suvun sisäisistä ristiriidoista.
Ainoa asia, mitä ihmiset yleensä kuolinvuoteellaan katuu on elämätön elämä. Itse en "täydellistä" ihmistä edes haluaisi.
Ihan kuin mun kirjoittama teksti! Ajattelen ihan samoin. Mulla jatkunut pitkään ja ihan sitoutumiskammoon asti tuo homma menee, kun ei kertakaikkiaan uskalla päästää ketään lähelleen, jolloin ei anna koskaan asioiden edetä suhteeseen asti. Tiedä sitten kumpi sattuu enemmän, ainainen yksin olo vai se että suhde menisikin pieleen..
Olen muuten huomioinut, että osa tuntuu nimenomaan vaikeina aikoina hakevan itselleen suhdetta, osa taas välttelevän suhdetta silloin.