Kannabis

Tässä muutamia ajatuksia jotka ovat heränneet näitä viestiketjuja seuraillessani:

Itse olen kannabiksen satunnaiskäyttäjä ja olen sellainen ollut viimeiset n.8v. Mitään ongelmia tästä harrastuksestani ei ole seurannut. Pidän kannabista alkoholiin verrattuna ylivoimaisena päihteenä tai "huumeena". Itselleni alkoholi ei sovi ja kannabiksen vaikutuksen alaisena olen monien ystävieni mielestä huomattavasti paljon mukavampi kuin humalassa.

Niin kutsuttujen päihderasistien tälläkin palstalla esiintyneet näkemykset kannabiksenkäyttäjien pakonomaisesta "ilosanoman" levittämisestä ovat mielestäni kummallisia. Ajatelkaa kaljanjuojat, itsekin kyllä juon olutta, olisiko teistä mukavaa aina viikonloppuisin kotona/baarissa kaljaa juodessanne odottaa milloin poliisisetä saapuu noutamaan putkareissulle. Jos tämä riski olisi te varmasti pyrkisitte muuttamaan muiden näkemyksiä oluenjuontinne haitallisuudesta/moraalittomasta luonteesta. Varmasti myös haluaisitte laillistaa kyseisen toiminnan.

On typerää väittää ettei kannabiksella olisi negatiivisia ominaisuuksia. Se on petollinen päihde jonka käyttö karkaa helposti käsistä jos on väärinkäyttöön yleisesti taipuvainen. Kannabiskrapula on luonteeltaan niin erilainen ettei sellaista esimerkiksi töissä kukaan sellaista huomaa. Se on ennemminkin tietynlaista hitautta ajatuksenjuoksussa jonka voi aina laittaa esim. väsymyksen piikkiin.

Kannabiksen täydellisen laillistamisen puolella en ole mutta poliisin resurssien tuhlaaminen yksittäisten polttajien ja kotikasvattajien vainoamiseen on vaan oikeasti tyhmää. Ei se ole mikään yhteiskunnallinen ongelma. Se on helppo tapa saada julkisuutta kun kahden kasvin niittäminen uutisoidaan viljemän löytymiseksi.

Niiden ihmisten jotka eivät koskaan ole kannabista kokeilleet on turha tulla selittämään mitä se aiheuttaa. Vaikka lähimmäinen olisikin joutunut ainakin kuvitteellisesti kannabiksen takia ongelmiin, on hieman hankalaa kenenkään sanoa, että syy oli kyseisessä aineessa. Huumeiden kanssa ongelmiin ajautuneilla, samoin kuin alkoholisteilla, on tunnetusti kyky piilotella ongelmiaan. Mistäpä siis voi kukaan tietää mitä kaikkea ja kuinka kauan henkilö on kiskonut ennenkuin "flippasi"?

Ymmärrän hyvin, että tavalliset Suomen kansalaiset kokevat sen ahdistavaksi kun joku puhuu "huumeiden", tai siis "huumeen" puolesta. Vallalla oleva yleinen käsitys taitaa olla se, että kaikkien pitää mennä samojen sääntöjen mukaan ja niitä jotka eivät lakeja noudata tulee rangaista. Mielestäni on kuitenkin kyseenalaista tuleeko ihmisiä ranagaista teoista jotka eivät vahingoita muita. Tästähän seuraa varsinainen poliisivaltio jos kaikki valtaväestön arvoja ja moraalikäsitystä loukkaavat teot kriminalisoidaan. Ns. terveysterrorismihan on nykyään kovassa huudossa ja kaikkien tulisi elää mahdollisimman terveellisesti jottei yhteiskunnan varat valuisi hukkaan. Yksilön tehtävä on olla tuottava. Yhteiskunta ja sen palvelut eivät ole yksilöä varten vaan yksilö niitä varten.

Monet uskonnot ovat paljon kannabista vaarallisempia. Ne myös toimivat samalla periaatteella: auttavat pakenemaan todellisuutta. Toisaalta se taas auttaa jaksamaan tätä maailmaa. Vähän niinkuin minä jaksan paremmin katsella maailmaa sen kaikessa kauheudessa jointin jälkeen. Joskus saatta jopa hymyilyttää. Pöyristyttävää.

Minä elän yhteiskunnassa jonka arvot eivät vastaa omiani, kuitenkaan en juokse tuolla lahtaamassa uskovaisia ja ylipainoisia. Elän ja annan muidenkin tehdä niin. Ei minua haittaa jos joku syö itsensä palloksi ja minun maksamillani veroilla hänelle kustannetaan ohitusleikkaus. Sitä vartenhan minä veroja maksan. Tai siis maksoin ennen kuin aloin opiskelemaan ja maksan taas valmistuttuani.

Ja todellakin, opiskelen, vaikka kannabista käytänkin. Eikä tarvitse vaivautua kertomaan, että kannabis on laitonta, tiedän sen.
8943
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

minä itse en lukisi kannabista edes huumeeksi, vaan pelkästään se on kiellettyä..sitä voi hyvin verrata juuri alkoholiin, eikä siitä seuraa sen enempää pahaa. siitä tulee hyvä, ehkä rento olo. mitä pahaa siinä sitten on? kun yhteiskunta kieltää hyvän fiiliksen, ei ihme että esim. rikollisuus kasvaa. noh, ehkä ei kuulu verrata näin, mutta siltä se rupeaa vaikuttamaan. olisin jopa sillä kannalla että kannabiksen käytön voisi sallia, mutta muita huumeita en sallisi. kannabikseen ei voi edes jäädä samalla tavalla koukkuun kun muihin. eikä yliannostus ole todennäköinen.

Äänestä
  • Tosi hienoa, että olet nähnyt vaivaa tuoda esille juuri nuo asiat merkittävät seikat kannabiksen suhteen, joita kukaan ei suuremmalle yleisölle kerro!!!

    Äänestä

Tässä muutamia ajatuksia jotka heräsivät kirjoituksestasi:

Myrkyllisen kasvin käyttäminen ja siitä välillä huoletonkin tekstisi sai mielenkiintoni heräämään. Se edusti realismin hämärtymistä ja nimenomaan fanatismia valitsemaasi huumetta kohtaan. Itse en pitäisi humaltunutta ihmistä mukavana, vaan illuusion uhrina. Sitten päätit kutsua päihderasisteiksi niitä, jotka ovat kannabisilosanoman valistamista vastaan, vaikka lopuksi kirjoitit kaikkien saavan olla mitä ovat sinun rahoillasi. Häh? Mielestäni myrkyllisen kasvin käyttöön rohkaiseminen on nimenomaan verrannaista uskonnolliseen filosofiaan, mihin viittasit. Ikävää oli se, että päätit rinnastaa kannabiksen ja alkoholin, vaikka kyseessä on aivan täysin erilailla vaikuttavat päihteet.

Laillisesti katsottuna nään kaikkien rikollisten rankaisemisen järkevänä asiana. On hyvä, että joku puuttuu yksittäisten ihmisten tekoihin ja näyttää missä sovitun rajan pitikään mennä. Kyllä yksilöllisyyttä on sallittava, mutta silloin kun ihminen rikkoo pelisääntöjä ja vahingoittaa itseään niin silloin muut tulkitsevan sen koskevan heitäkin, eivätkä yleensä pidä sitä sallittuna ihmisrotua säilyttävänä toimintana tai yksilöllisenä ratkaisuna. Esimerkiksi ihminen voisi masturboida mielellään ravintolassa hyvän aterian jälkeen, koska se ei vahingoita ketään ja on tyydyttävää. Jostain syystä sitä ei vain pidetä sallittuna. Lisäksi se, että myrkyttää itseään kannabiksella kotona ei tee asiasta yhtään sen lievempää tai sallitumpaa. Kaikkien tulisi elää mahdollisimman terveellisesti juuri oman hyvinvointinsa vuoksi -ei suoranaisesti yhteiskunnan varojen vuoksi. Edustamasi kantaa kumpuaa käsityksestä, että lähes jokainen saa itse päättää mitä yhteiskunnassa tekee. Perustelusi olivat tyyliä, ”koska haluan että on kivaa niin minulla on oikeus rikkoa muita vastaan”. On myös aina helppoa syyttää monista asioista ”yhteiskuntaa”, joka tarkemmin mietittynä koostuukin sinusta ja minusta. Siinä mielessä me olemme vastuussa toisistamme ja yhteiskuntaa varten, jota ymmärtääkseni kritisoit.

Sinä rikot marginaalisella käyttäytymiselläsi yhteisiä pelisääntöjä ja valitset sen, että koska minä maksan muidenkin mokaamisista niin saan itsekin tehdä mitä haluan. Tällä tavalla on helppo oikeuttaa vastuuttomuus ja sitten vielä kehottaa muita tekemään samoin. Kun muutkin tekevät samoin niin asiassahan ei voi olla mitään väärää. Mitä tapahtuikaan jännittävälle yksilölliselle valinnallesi? Lopuksi sinetöit moninaisuuden hyväksyvän kantasi kirjoittamalla: ”Niiden ihmisten jotka eivät koskaan ole kannabista kokeilleet on turha tulla selittämään mitä se aiheuttaa.”. Logiikkasi on yhtä pettämätöntä, kuin se ettei kumpikaan meistä voisi muodostaa kantaansa siitä mitä itsemurha aiheuttaa, koska kumpikaan meistä ei ole sitä tehnyt. Voisinpa jopa sanoa kannabiksen käyttösi vahingoittavan ja loukkaavan sekä sinun että minun älykkyyttäni.

Mitä tulee itsensä myrkyttämisen jälkitilaan niin kannabiskrapulan kyllä huomaa, kun työ/opiskelikaverit ovat ihan jumissa aineen vaikutuksesta. Heidän kanssaan on kurja työskennellä, koska he ovat ottaneet oikeudekseen tehdä jotain ”kieltolailla kiellettyä kivaa, mikä ei ympäristöä haittaa”. Lattean, apaattisen, väsyneen, hidastuneen, hajamielisen, luovuuden pulasta kärsivän jne. jne. työ/opiskelukaverin kanssa on tylsä koittaa saada jotain aikaan. Varsinkin kun he tuntuvat ajattelevan, että eipä kukaan taas huomannut mitään eikä kannabiksesta ollut taaskaan mitään haittaa. Sitä ei vaan kehtaa oikein mitään sanoa, kun toinen huijaa itseään ja muita. Kyseessä on petollisen päihteen, kuten kirjoitit, yksi lukuisista huonoista puolista.

Äänestä
  • Kirjoitit paljon tekstiä , ja aika paljon ovelasti sekottaen asioita päälaelleen. En nyt puutu kaikkeen mut pientä korjausta tässä:

    - kannabis ei ole myrkyllinen kasvi
    - "sitten päätit rinnastaa kannabiksen ja alkoholin vaikka kyseessä on täysin erilailla vaikuttavat päihteet" - aivan, kannabis ja alkoholi tosiaankin vaikuttavat hyvinkin erilailla, hamppu (jos on hyvälaatusta eikä täynnä epäpuhtauksia) lähinnä rentouttaa, jopa virkistää kevyesti/tai hiukan voimakkaammin aiheuttamatta voimakasta pää sekaisin-olotilaa useimmiten useimmille, alkoholi voimakkaana päihteenä pistää monille nupin sekaisin hyvin nopeasti, tekee aggressiiviseksi, saa sanomaan ja tekemään älyttömyyksiä, aikaansaa kaatuilua, voimakasta harkintakyvyn puutetta, sekä omaa aina potentiaalisen yliannostuskuoleman riskin, myös krapulaoireet voivat olla vaarallisia ja ovat aiheuttaneet paljon kuolemantapauksia.
    Miksi siis todellakin rinnastaa kannabis ja alkoholi? Monet eivät niin teekään, vaan vaivautuvat rinnastamaan (esim arvioitaessa päihteen vaikutuksia aivotoimintaan) ainoastaan ALKOHOLIN ja HEROIININ, kannabis kun niin paljon miedompana jää näiden kahden ulkopuolelle kirkkaasti.

    - kannabista kotona poltteleva ei "myrkytä itseään" yhtään sen enempää kuin kotonaan viinaa tissutteleva, se on sitten eri asia kenelle kannabis sopii

    - "sinä rikot marginaalisella käyttäytymiselläsi etc" - kannabiksen poltto tämän päivän Suomessa ei ole marginaalista, herätys !!!

    Äänestä

  • hanski kirjoitti:

    Kirjoitit paljon tekstiä , ja aika paljon ovelasti sekottaen asioita päälaelleen. En nyt puutu kaikkeen mut pientä korjausta tässä:

    - kannabis ei ole myrkyllinen kasvi
    - "sitten päätit rinnastaa kannabiksen ja alkoholin vaikka kyseessä on täysin erilailla vaikuttavat päihteet" - aivan, kannabis ja alkoholi tosiaankin vaikuttavat hyvinkin erilailla, hamppu (jos on hyvälaatusta eikä täynnä epäpuhtauksia) lähinnä rentouttaa, jopa virkistää kevyesti/tai hiukan voimakkaammin aiheuttamatta voimakasta pää sekaisin-olotilaa useimmiten useimmille, alkoholi voimakkaana päihteenä pistää monille nupin sekaisin hyvin nopeasti, tekee aggressiiviseksi, saa sanomaan ja tekemään älyttömyyksiä, aikaansaa kaatuilua, voimakasta harkintakyvyn puutetta, sekä omaa aina potentiaalisen yliannostuskuoleman riskin, myös krapulaoireet voivat olla vaarallisia ja ovat aiheuttaneet paljon kuolemantapauksia.
    Miksi siis todellakin rinnastaa kannabis ja alkoholi? Monet eivät niin teekään, vaan vaivautuvat rinnastamaan (esim arvioitaessa päihteen vaikutuksia aivotoimintaan) ainoastaan ALKOHOLIN ja HEROIININ, kannabis kun niin paljon miedompana jää näiden kahden ulkopuolelle kirkkaasti.

    - kannabista kotona poltteleva ei "myrkytä itseään" yhtään sen enempää kuin kotonaan viinaa tissutteleva, se on sitten eri asia kenelle kannabis sopii

    - "sinä rikot marginaalisella käyttäytymiselläsi etc" - kannabiksen poltto tämän päivän Suomessa ei ole marginaalista, herätys !!!

    Miellyttävää kemiatonta päivää myös sinulle!

    - Kaikki aivoihin ja keskushermostoon neurotoksisesti vaikuttavat aineet ovat keholle myrkyllisiä (varsinkin alle 22 vuotiaille aivoille). Nimenomaan tetrahydrokannabinolin eri muodot ovat neurotoksisia -varsinkin kun ne säilyvät mm. aivojen rasvaisissa osissa 0-90vrk. VAIKKA metaboliittien ei katsota tämän hetkisen tutkimuksen mukaan olevan aktiivisia, se ei kuitenkaan tarkoita ettei aivoissa makaavan vieras kemiallinen aine ole esim. vaaratonta tai karsinogeenivapaata jne... Jotenkin näyttää olevan turha perustella kuitenkaan sitä ihmisille, jotka pitävät normaali tilana "yrtin käyttämistä" ja sitä halutaan markkinoida positiivisella mielikuvalla.
    - Myöskin sinä, kuten alkuperäinen kirjoittaja, rinnastat kaksi täysin erilaista kemiallista ainetta ja vedät niistä outoja yhteenvetolistoja. Saisihan sitä erilaisia listoja rinnastamalla tuhansia erilaisia psykotrooppisia aineita vaikka kuinka hurjia listoja, mutta se ei juuri perustele mitään. Kemiat kemioina...
    -Kannabista kotona polttava kiistattomasti nimenomaan myrkyttää itseään. Toiset vain jostain syystä kokevatmyrkytystilan miellyttävänä ja "normaalina" toimintana.
    -Hoh hoijaa. Kannabiksen käyttö on edelleen suomalaisessa yhteiskunnassa marginaali-ilmiö. Tätähän voit kuitenkin taas verrata vaikka mihin ja tehdään taas erilaisia listoja siitä, miten marginaalista se on esim. sokerin käyttöön, kuten tällä palstalla usein näkee tehtävän... ;)
    - Sitäpaitsi,jos pakotettaisiin psykotrooppisten aineiden luettelosta valitsemaan päihde, jota käyttäisin niin se ei tod. olisi tetrahydrokannabinoli -enkä ainakaan sitä polttaisi ilman filtteriä kuten tapana on! Sen verran vaaralliseksi sen katson terveiden aivojen ja keskushermoston toiminnalle.

    Äänestä

  • Kannakuonokoppa kirjoitti:

    Hienoa tekstiä, sinä perustelet kantojasi.

    "Kaikki aivoihin ja keskushermostoon neurotoksisesti vaikuttavat aineet ovat keholle myrkyllisiä (varsinkin alle 22 vuotiaille aivoille)."

    Voimme luonnollisesti lähestyä aihetta puhtaasti lääketieteellisestä perspektiivistä, ilman että kykenemme millään tapaa näkemään todellisia uhkakuvia. Jonkun aineen neurotoksisuus -> sen julistaminen myrkylliseksi johtaa lopulta tilanteeseen jossa toteamme jopa teen tai suklaan olevan tällä statuksella olevia myrkkyjä. Onko Teaniini neurotoksista? Entä Tauriini? Miten on kofeiinin kanssa?

    Entä miten vahingollisia ovat Bentsodiatsepiinien jäämät elimistössä, niiden kun tiedetään poistuvan täydellisesti elimistöstä vasta jopa vuoden sisällä käytön lopettamisesta?

    Hampun käyttöön liittyvät karsinogeeniset uhat eivät ole aineen itseisarvo -vaan ovat käyttötavan aiheuttamia asioita. Laillinen hamppu tuskin koskaan olisi poltettavassa muodossa, ainakaan lääkärin mahdollisesti määräämänä lääkkeenä. Se, onko sätkässä filtteriä vai ei, toki se vaikuttaa inhaloitavien karsinogeenien määrään. Mutta onko näiden määrä sitten loppupeleissä enää edes kysymys vai liekö se, että altistutaanko vai eikö niille altistuta.

    Onko esimerkiksi jo muuten tupakoivalle ihmiselle jotain erityistä lisähaittaa siitä, jos hän vaikka kahdesti kuussa nauttii hamppusätkän? Voimme tuki hurskastella, että hänen ei kuuluisi tehdä terveytensä tähden kumpaakaan, mutta kun fakta on kuitenkin se että iso osa tupakoi. Miten sinä näet tämän pointin?

    Minä näen sen niin, että varsinkaan aktiivitupakoija (20 röökiä/päivä) voi parhaimmillaan jopa hyötyä pienestä hamppuannoksesta, koska sillä on suuri taipumus irrottaa limaa ja epäpuhtauksia keuhkoista. Tämän mm. astmaatikot tietävät.

    Mikä on marginaali-ilmiö? Onko se tuhansia, kymmeniä tuhansia vai satoja tuhansia käyttäjiä?

    - Suomessa on tänä päivänä vähintään 100.000 hampun satunnaiskäyttäjää, tosin luku voi olla helposti tuplat tästä. Luvun saat aikaan lukemalla suomen vuosittaisesta huumerikostilastosta ja muuntamalla ratkaistujen rikosten prosentuaalinen osuus indikoimaan koko esiintymän kokonaislukua.

    Minusta aika iso marginaali-ilmiö, totisesti.

    Lopetan seuraavaan ajatukseen:

    Jostain syystä rinnakkain laitettu päivittäispössyttelijä ja jokapäiväjuoppo ovat aika erinäköisessä kunnossa toisiinsa verrattuna.

    Jostain syystä myös satunnaisesti kumpaakin käyttävät eroavat toisistaan. Tässä lähinnä asia näkyy pössyttelijän pidemmällä pinnalla ja paineensietokyvyllä.

    Ymmärrätkö lainkaan termiä vähähaittaisin? Sillä tarkoitetaan ratkaisukokonaisuutta joka tähtää mahdollisimman pienen mittakaavan haittoihin. Se voi olla joskus parempi vaihtoehto kuin se, jonka koet haitattomana. Yksilöt kun kokevat elämän niin moninaisin tavoin. Olemme yksilöitä jokainen.

    Mietithän vielä kerran sitä, minkä siteeraat myrkylliseksi, jooko?

    Antoisaa päivänjatkoa sinulle

    Naapurin äijä
    h u u m e v a s t a i n e n
    - hampun kotikasvatuksen puolesta

    Äänestä

  • Naapurin_äijä kirjoitti:

    Ja kun nyt eri päihteiden myrkyllisyydestä puhutaan, niin täytyy tuoda esille mitä myrkyllinen mikä tahansa aine pahimmillaan saa aikaseksi: hengenvaarallisia fyysisiä tai psyykkisiä oireita, yliannostuksen tai pitkäaikasen ihottuman (esim Ukrainan presidenttiehdokas Justsjenko).
    Suomessa kuolee paljon ihmisiä alkoholi- ja lääkeainemyrkytyksiin. Lääkeaineiden kohdalla en tiedä lukua mut alkoholin kanssa käytettynä luku on varmaan kolminumeroinen, kuolemaan johtavat alkoholimyrkytykset on käsittääkseni raskas nelinumeroinen luku, yli tuhat. Ja tietenkin ns. kovat huumeet joihin kuolleiden määrä/vuosi on n. 150 tai siinä paikkeilla.

    Kuinka moni suomalainen vuosittain kuolee "kannabismyrkytykseen"? En ole itse kuullut enkä lukenut mistään ENSIMMÄISTÄKÄÄN tapausta, en tänä vuonna, enkä aiemmin.
    Ja nyt puhumme siis myös epämääräisestä katuhashiksesta eli "lätkästä", johon valitettavasti on usein sekotettu vaikka mitä, kuulemma jopa leegonuken käsiä.
    Kotona viljelty kannabis, yleensä marihuana, on luonnollisesti näistä epäpuhtauksista vapaata. Harvapa sitä omaan kahvijauheeseensa ryhtyy sekottamaan saippuaa, hiekkaa tai koiranpaskaa.

    Äänestä

  • Naapurin_äijä kirjoitti:

    Hienoa tekstiä, sinä perustelet kantojasi.

    "Kaikki aivoihin ja keskushermostoon neurotoksisesti vaikuttavat aineet ovat keholle myrkyllisiä (varsinkin alle 22 vuotiaille aivoille)."

    Voimme luonnollisesti lähestyä aihetta puhtaasti lääketieteellisestä perspektiivistä, ilman että kykenemme millään tapaa näkemään todellisia uhkakuvia. Jonkun aineen neurotoksisuus -> sen julistaminen myrkylliseksi johtaa lopulta tilanteeseen jossa toteamme jopa teen tai suklaan olevan tällä statuksella olevia myrkkyjä. Onko Teaniini neurotoksista? Entä Tauriini? Miten on kofeiinin kanssa?

    Entä miten vahingollisia ovat Bentsodiatsepiinien jäämät elimistössä, niiden kun tiedetään poistuvan täydellisesti elimistöstä vasta jopa vuoden sisällä käytön lopettamisesta?

    Hampun käyttöön liittyvät karsinogeeniset uhat eivät ole aineen itseisarvo -vaan ovat käyttötavan aiheuttamia asioita. Laillinen hamppu tuskin koskaan olisi poltettavassa muodossa, ainakaan lääkärin mahdollisesti määräämänä lääkkeenä. Se, onko sätkässä filtteriä vai ei, toki se vaikuttaa inhaloitavien karsinogeenien määrään. Mutta onko näiden määrä sitten loppupeleissä enää edes kysymys vai liekö se, että altistutaanko vai eikö niille altistuta.

    Onko esimerkiksi jo muuten tupakoivalle ihmiselle jotain erityistä lisähaittaa siitä, jos hän vaikka kahdesti kuussa nauttii hamppusätkän? Voimme tuki hurskastella, että hänen ei kuuluisi tehdä terveytensä tähden kumpaakaan, mutta kun fakta on kuitenkin se että iso osa tupakoi. Miten sinä näet tämän pointin?

    Minä näen sen niin, että varsinkaan aktiivitupakoija (20 röökiä/päivä) voi parhaimmillaan jopa hyötyä pienestä hamppuannoksesta, koska sillä on suuri taipumus irrottaa limaa ja epäpuhtauksia keuhkoista. Tämän mm. astmaatikot tietävät.

    Mikä on marginaali-ilmiö? Onko se tuhansia, kymmeniä tuhansia vai satoja tuhansia käyttäjiä?

    - Suomessa on tänä päivänä vähintään 100.000 hampun satunnaiskäyttäjää, tosin luku voi olla helposti tuplat tästä. Luvun saat aikaan lukemalla suomen vuosittaisesta huumerikostilastosta ja muuntamalla ratkaistujen rikosten prosentuaalinen osuus indikoimaan koko esiintymän kokonaislukua.

    Minusta aika iso marginaali-ilmiö, totisesti.

    Lopetan seuraavaan ajatukseen:

    Jostain syystä rinnakkain laitettu päivittäispössyttelijä ja jokapäiväjuoppo ovat aika erinäköisessä kunnossa toisiinsa verrattuna.

    Jostain syystä myös satunnaisesti kumpaakin käyttävät eroavat toisistaan. Tässä lähinnä asia näkyy pössyttelijän pidemmällä pinnalla ja paineensietokyvyllä.

    Ymmärrätkö lainkaan termiä vähähaittaisin? Sillä tarkoitetaan ratkaisukokonaisuutta joka tähtää mahdollisimman pienen mittakaavan haittoihin. Se voi olla joskus parempi vaihtoehto kuin se, jonka koet haitattomana. Yksilöt kun kokevat elämän niin moninaisin tavoin. Olemme yksilöitä jokainen.

    Mietithän vielä kerran sitä, minkä siteeraat myrkylliseksi, jooko?

    Antoisaa päivänjatkoa sinulle

    Naapurin äijä
    h u u m e v a s t a i n e n
    - hampun kotikasvatuksen puolesta

    Niin sita uhottiin, etta pysytaan taustalla ja boikotoidaan palstaa niin, etta tukka varisee. Haha hah, toi sun koukku erilaisiin asioihin on kovin monitahoinen eika tarvinnut mitaan tiukempaa siimaa edes virittaa...
    Olen jonkin aikaa Amsterdamissa (anteeksi pisteiden puuttuminen), mutta koitan palata aiheeseen palattuani, koska ah kuinka tavoittamattomissa pilvimaailmassasi taas oletkaan, kuomaseni. ;)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

... kirjoitti:

Tässä muutamia ajatuksia jotka ovat heränneet näitä viestiketjuja seuraillessani:

Itse olen kannabiksen satunnaiskäyttäjä ja olen sellainen ollut viimeiset n.8v. Mitään ongelmia tästä harrastuksestani ei ole seurannut. Pidän kannabista alkoholiin verrattuna ylivoimaisena päihteenä tai "huumeena". Itselleni alkoholi ei sovi ja kannabiksen vaikutuksen alaisena olen monien ystävieni mielestä huomattavasti paljon mukavampi kuin humalassa.

Niin kutsuttujen päihderasistien tälläkin palstalla esiintyneet näkemykset kannabiksenkäyttäjien pakonomaisesta "ilosanoman" levittämisestä ovat mielestäni kummallisia. Ajatelkaa kaljanjuojat, itsekin kyllä juon olutta, olisiko teistä mukavaa aina viikonloppuisin kotona/baarissa kaljaa juodessanne odottaa milloin poliisisetä saapuu noutamaan putkareissulle. Jos tämä riski olisi te varmasti pyrkisitte muuttamaan muiden näkemyksiä oluenjuontinne haitallisuudesta/moraalittomasta luonteesta. Varmasti myös haluaisitte laillistaa kyseisen toiminnan.

On typerää väittää ettei kannabiksella olisi negatiivisia ominaisuuksia. Se on petollinen päihde jonka käyttö karkaa helposti käsistä jos on väärinkäyttöön yleisesti taipuvainen. Kannabiskrapula on luonteeltaan niin erilainen ettei sellaista esimerkiksi töissä kukaan sellaista huomaa. Se on ennemminkin tietynlaista hitautta ajatuksenjuoksussa jonka voi aina laittaa esim. väsymyksen piikkiin.

Kannabiksen täydellisen laillistamisen puolella en ole mutta poliisin resurssien tuhlaaminen yksittäisten polttajien ja kotikasvattajien vainoamiseen on vaan oikeasti tyhmää. Ei se ole mikään yhteiskunnallinen ongelma. Se on helppo tapa saada julkisuutta kun kahden kasvin niittäminen uutisoidaan viljemän löytymiseksi.

Niiden ihmisten jotka eivät koskaan ole kannabista kokeilleet on turha tulla selittämään mitä se aiheuttaa. Vaikka lähimmäinen olisikin joutunut ainakin kuvitteellisesti kannabiksen takia ongelmiin, on hieman hankalaa kenenkään sanoa, että syy oli kyseisessä aineessa. Huumeiden kanssa ongelmiin ajautuneilla, samoin kuin alkoholisteilla, on tunnetusti kyky piilotella ongelmiaan. Mistäpä siis voi kukaan tietää mitä kaikkea ja kuinka kauan henkilö on kiskonut ennenkuin "flippasi"?

Ymmärrän hyvin, että tavalliset Suomen kansalaiset kokevat sen ahdistavaksi kun joku puhuu "huumeiden", tai siis "huumeen" puolesta. Vallalla oleva yleinen käsitys taitaa olla se, että kaikkien pitää mennä samojen sääntöjen mukaan ja niitä jotka eivät lakeja noudata tulee rangaista. Mielestäni on kuitenkin kyseenalaista tuleeko ihmisiä ranagaista teoista jotka eivät vahingoita muita. Tästähän seuraa varsinainen poliisivaltio jos kaikki valtaväestön arvoja ja moraalikäsitystä loukkaavat teot kriminalisoidaan. Ns. terveysterrorismihan on nykyään kovassa huudossa ja kaikkien tulisi elää mahdollisimman terveellisesti jottei yhteiskunnan varat valuisi hukkaan. Yksilön tehtävä on olla tuottava. Yhteiskunta ja sen palvelut eivät ole yksilöä varten vaan yksilö niitä varten.

Monet uskonnot ovat paljon kannabista vaarallisempia. Ne myös toimivat samalla periaatteella: auttavat pakenemaan todellisuutta. Toisaalta se taas auttaa jaksamaan tätä maailmaa. Vähän niinkuin minä jaksan paremmin katsella maailmaa sen kaikessa kauheudessa jointin jälkeen. Joskus saatta jopa hymyilyttää. Pöyristyttävää.

Minä elän yhteiskunnassa jonka arvot eivät vastaa omiani, kuitenkaan en juokse tuolla lahtaamassa uskovaisia ja ylipainoisia. Elän ja annan muidenkin tehdä niin. Ei minua haittaa jos joku syö itsensä palloksi ja minun maksamillani veroilla hänelle kustannetaan ohitusleikkaus. Sitä vartenhan minä veroja maksan. Tai siis maksoin ennen kuin aloin opiskelemaan ja maksan taas valmistuttuani.

Ja todellakin, opiskelen, vaikka kannabista käytänkin. Eikä tarvitse vaivautua kertomaan, että kannabis on laitonta, tiedän sen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu