Jokainen palstalainen on joutunut tuntemaan kirjoitusintoni. Näistä luuloista syntyi paikkakunta nimeltä Römpsänperä, Kutemajärven rannalla. Paikkakunnan voi mieltää sijaisevaksi jossain Pohjois - Karjalassa.
Itse olin päähenkilönä nimeltä Anselmi Salakähmä ja vaimokseni otin Amalian o.s. Kiero.
Eipä tuosta yhteiselostamme mitään hyvää, hauskaa tai riemukasta syntynyt. Pelkät alkuvalmistelut nyt pakkakunnan ja nimien osalta sain aikaan, mutta elo pienessä torpassamme ei suuremmin kiinnostanut. "Älä niitä satujasi Amalioineen ja Römpsänperineen vaan kerro", ei kehuna innoittanut.
Niin menivät pasmat sekaisin, että,Amalian kanssa seurustelin vuosien jälkeen jonain tarinayrityksineni. Vihille astelimme Römpsänperän kirkon käytävää. Minä saapashousuissa ja kumiteräsaappaissa. Amaliakin arkivaatteissa ja pelargonia ruukussaan kainalossa.
Toivoin, että joku osaava samanhenkinen, vaikkapa Venlastiina, olisi tehnyt vastaavanlaisen yrityksen. Typerä luuloja ei muiden päistä näköjään löydy.
Jotain vielä hiukan muistan. Onnistumisia tuotte te osaavat keskustelijat kannanottoinenne. Julkaisukelvottomat ja huonot lepertelyt suodattimillanne asetettua oikeaan arvoon tai arvottomuuteen.
Minun osaltanikin tulee ikä, osaamattomuus ja nyt uskomaton saamattomuuskin rajoittavaksi tekijäksi.
Monia hyviäkin hetkiä olette tarjonneet vuosien mittaan ja niillä olen täyttänyt hetkiä yksinäisyydessäni.
Kiitos oikeudesta olla kanssanne niin paljon ja usein.
Ruuneperi
Römpsänperä mielessäni
10
572
Vastaukset 10
Hui, kamala melkein säikähdin Römpsänperän nimeä. Niin hauskana kuin kirjoittamista pidinkin silloin, sai jokin kiukku sinussa kaihtamaan koko tarinaa muuten mukavassa maalaisjutussasi.
Googlesta kun sittemmin luin mitä Römpsä tarkoittaa (ruokapakkia, rahakukkaroa ja naisen sukuelimiä) olin ihan ymmälläni, kovin naivi ja tietämätön suomalaismedian ja miesten jutuista olinkin.
Ihan monipuolista ja laadukastakin on saatu lukea aloituksistasi, lämmin kiitos itsellesikin monien hyvien ajatusten jakamisesta 😊
Tuosta aviossa olevien naisihmisten osallistumisesta kujeiluihisi, ei aina hyvää seuraa, vaikka muistelen kyllä Venlastiinan kivasti kirjoittaneen mr Greengrassesta, kun tulin palstalle!
Pidinkin kahvitauon tässä vaihteeksi seurassasi, heippa nyt taas!- psta.riikkastiina
Nuo kullanmurut
kuin sydänsurut
kauniit on muistoja vain,...
Jäähyväiset maalaiskyliin:
https://www.youtube.com/watch?v=3aT38m_gWtMfile:///Users/tellervo/Downloads/Mitä kuuluu Römpsänperälle nykyään - 70 plus - Suomi24 Keskustelut.html
Tässä Ruuneperille tähänastinen tiivistelmä Römpsänperän tarinoista 😊En onnistu siirtämään sitä . Ote on loistava, sain lukiessa eilen nauraa tosi hyvälle huumorille!
Googlettamalla "Mitä kuuluu Römpsänperälle nykyään" pitäisi löytyä.
- Ei-naurata
Oletko sinä ss tuon Amalian esikuva, kun niin paljon näet vaivaa Römpsänperän mainostamisessa ? Ällöttää tuo vihille meno, arkirytkyissä ikään kuin maalla ei osattaisi käyttäytyä. Amalia järkyttävän ylilihavaksi ja vastenmieliseksi kuvattuna halveksii naista. Ei ole koskaan nauratanut.
- SadePäiväVirkistää
Onneksi kopioi/liitä toiminnot on saatu jotakuinkin toimimaan, kaikkea roskaa on aivan turha tänne tuoda sitä näyttää riittävän omasta takaa.
Mitä täällä on ja mitä kirjoitetaan saahan siinä sormet toimintaa, pysyy ¨toiminnassa¨kun kuitenkin on mukana.
Römpsänperä on jo tuttu tämän saitin jatkokertomus! En Luoja paratkoon, en todellakaan ole Amalian esikuva, ystävällisyyttäni näin vaivaa kun Ruuneperimme kaipaili Römpsänperä juttuaan 😎
Muistan aikanaan nähneeni pilapiirtäjä mieheni julkaisemia pilapiirroksia, jostakin Ananias nimisestä 40-luvulla. Niissä ole jotakin samaa huumorihenkeä kuin Anselmi Salakähmän maailmankuvassa.
Onhan eri vuos'kymmenten taidesuunnatkin nähtävissä tauluaiheissakin, tyylit kulkevat tuttuina minulle ainakin.
Maalaismiehen Oulu 100v, koin aivan usein nähtynä taidesuuntauksena maassamme.
Harvat ovat aivan omaleimaisia, ei alttiita vaikutuksille!- kunhankysyn9
Mistä tunnistaa huonon huumorin?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Taas uusi PS:n rasismiKOHU!
Nyt Mauri Peltokangas on taas huuliaan lepattanut. Suomen rasistisin puolue - PS! https://www.iltalehti.fi/politiikka/a6491434- 1151416
Naisten liian suuret vaatimukset?
Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta198949Jarruton, viritetty ja kilvetön mopo
Ajo-oikeudeton ja uppiniskainen kuski. Tuloksena vääntynyt aita, rusinaksi muuttunut mopo ja pari pipiä.327885Olen henkisesti väsynyt. Takki tyhjä.
Olen joutunut elämään yksin liian kauan. Työttömänä ja somepaskaa. Työpaikoilla joudun kiusatuksi. En enää tiedä, mitä233830- 58733
Peräti 12 000 ihmisen toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin!
Peräti 12 000 ihmisen (useimmat nuoria miehiä) toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin! ht233697Onnittelut taktiikan vaihdoksesta mies!
Esität nykyisin varattua, ettei naiset jää roikkumaan , mutta sinä saat haluamasi. Oletpa sinä hieno mies. 👏🏻 Osasin o175671Katotaan miten jaksat tätä
Olen valmis pelaamaan tätä seuraavat 10v. Voit kysyä tutuilta miten olen erittäin kärsivällinen.88630Tiedätkö mitä mies
Sinulla ei ole kaikki kunnossa päänupissa! Älä pilaa sitä, mitä sinulla on oikeassa elämässä. Tämä ei ole mitään rakkaut21601