Festivaalit

Miten on,osallistutko rokkifestivaaleille tulevana viikonloppuna?
36692
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

Mene hoitoon joutilas huonoin aloitus ikinä!!

Äänestä
  • Sinulla on tainut jäädä ottamatta päivän lääkeannos?

    1Äänestä

Joo Iisalmeen mennään.

Äänestä
  • Joo puolukkaan mennään.

    Mustikkaan ei mahtunut.

    Äänestä

Olen kerran käynyt Kalajoen festareilla juhannuksena. Mutta meno on niin vauhdikasta, missä on tuhansia ihmisiä. Melua on liikaa. Ja monet menevät vain ryyppäämään suurille festareille.

Rokkifestivaalit, musiikkifestivaalit ovat ihan hyvä juttu, jos sää on aurinkoinen ja paikka hyvä. On tarjolla juotavaa ja syötävää. Mutta missä sitten yöpyvät kauempaa tulevat festarivieraat. Miksei teltassa, se on halvin ratkaisu. Teltassa sitä ennen nukuttiin yöt festarialueella.

Pienimuotoiset festarit on hyvä juttu. Festareita on tarjolla pitkin kesää. Kyllä jokaiselle löytyy se itselleen sopivin festaripaikka.

1Äänestä
  • Ilmankos sinut on potkittu esim. juhannusseuroista pihalle kun syntiä olet tehnyt kuuntelemalla rokkia. Olin jo kysymässä miksi et mene muiden lestojen kanssa lestaseuroihin esim. juhannuksena vaan istut suomi24lla seuraa hakien yksinäiseen juhannukseen yksin dokaten mutta sinä oletkin L U O P I O, sanoisinko pois potkittu jumalan valituista.

    Heh, vai on festareilla liikaa ihmisiä, melua ja humalaisia älä helvetissä? Edelleen mikä ihme siinä on että sinun pitää toistella aina itsestäänselvyyksiä kuten että festareilla voi yöpyä teltassa ?!?!

    1Äänestä

  • make..van
    25.6.2017 19:23
    Olen kerran käynyt Kalajoen festareilla juhannuksena. Melua on liikaa.

    Seitsemän minuutin kuluttua toisessa avauksessa..

    make..van
    25.6.2017 19:30
    On olemassa kuulosuojaimet. Laita ne korville, niin ei tarvitse valiittaa musiikin soitosta. Ei se mitään mökää ole. Elävää musiikkia.

    1Äänestä

  • PAKANA..VAN kirjoitti:

    Ilmankos sinut on potkittu esim. juhannusseuroista pihalle kun syntiä olet tehnyt kuuntelemalla rokkia. Olin jo kysymässä miksi et mene muiden lestojen kanssa lestaseuroihin esim. juhannuksena vaan istut suomi24lla seuraa hakien yksinäiseen juhannukseen yksin dokaten mutta sinä oletkin L U O P I O, sanoisinko pois potkittu jumalan valituista.

    Heh, vai on festareilla liikaa ihmisiä, melua ja humalaisia älä helvetissä? Edelleen mikä ihme siinä on että sinun pitää toistella aina itsestäänselvyyksiä kuten että festareilla voi yöpyä teltassa ?!?!

    Ei minua ole potkittu mistään pois. Jos lähden, lähden omasta tahdostani. Mutta kuuluun kirkkoon ja kirkollisverot maksan. Ei rokin kuunteleminen ole mielestäni syntiä.

    Teltassa yöpyminen ei ole nykyään monillekkaan se ainoa vaihtoehto festareilla. Tietysti on hotellit ja muut mukavuudet. Kyllä fesstari fiilikseen kuuluu telttailu, jos hakee sitä aitoa festarifiilistä. Eise nykyään ole itsestäänselvyys telttailu monellekkaan festarreidelle lähtijälle.

    1Äänestä

  • make..van kirjoitti:

    Ei sinulta kysytä jos lestat päättää potkia sinut pihalle kyllä sinä sen tiedät koska et omista edes telkkaria koska lestoilla ei saa olla telkkaria. Siksi sinun tarinasi festareista on taas niitä sinun satujasi mielikuvitusmaailmasta koska et ole festareilla käynyt sen enempää kuin tansseissa koska se on syntiä. Yhtä kuin sinä et määrittele mitä synniksi luokitellaan sen tekee lestat sinun puolestasi ja sinä poika kiltisti tottelet.

    Vai on se hotellimajoitus vaihtoehto festareilla? Tiedän itse tasan tarkkaan yhden festarin missä teoreettinen mahdollisuus sille on mutta sinä et koska et ole festareita kiertänyt. Eikä niitä hotellihuoneita edes saa kuin vuotta aikaisemmin varaamalla saman koskiessa lomamökkejä yms. joita on tarve huomioiden valtavan vähän edes tarjolla festareiden aikana. Niin että kyllä se on itsestäänselvyys telttailu festarilla kävijöille jotkao vat valtaosin perseaukisia nuoria joilla ei tahdo olla edes rahaa maksaa lippuja festareille saati sen lisäksi majoituksesta esim. hotellissa.

    1Äänestä

  • valehtelija..van kirjoitti:

    Kyllä olen käyny festareilla provinssirock 1987 oli mukava reissu teltassa nukuttiin..

    1Äänestä

  • tedraikas_ kirjoitti:

    Kun olet kertonut ikäsi vuonna 1987 (5 vai 10 vee) kerro sen jälkeen pari ulkomaista ja kotimaista esiintyjää provinssissa 1987 aikaa 15 sekunttia mikä riittää siihen mainiosti. Jos menee yli olet googlehaun kautta hakenut tiedot mitkä sinun tulisi tietää ulkomuistista. Aika alkaa...nyt!

    Älä edes vastaa jos kuulut "festarikävijöihin" joiden käsitys festareista on leirintäalueella dokaaminen käymättä edes itse festerialueella.

    No olet joissakin asioissa oikeassa, en voi väittää toisin. Telttaan oli tyytyminen, telttamajoitukseen. Ahdasta joskus oli, neliöitä vähän. Mutta menihän se siinä, ilman hotellimajoitusta tai mökkejä, pari yötä. Eikä teltassa kylmä tullut.

    Olisihan vaihtoehtoja majoituksensuhteen ollut muitakin, kuin teltta. Teltta oli kuitenkin se halvin ja helpoin ratkaisu. Pääasia, että teltassa sai kuitenkin nukuttua.

    1Äänestä

  • todista kirjoitti:

    Juice leskinen ainakin esiintyi silloin.

    Kaikessa ei joissakin asioissa vaan kaikessa. Ja mitä nukkumiseen teltassa tulee festarialueella se on se surkein mahdollinen majoitusmuoto mm. sen takia, että läpi yön jatkuvan metelin takia teltassa ei saa nukuttua jos ei vedä päätä täyteen tai valvo kolmea päivää putkeen.

    Ja sitten sen oleellisimman kysymyksen vuoto. Miksi sinä aina valehtelet oli aihe mikä tahansa? Uskovaisena sinä et ole festareilla käynyt etkä tule koskaan käymään sen lahkon säännöt kieltää. Ethän sinä käy edes baarissa kun siellä on humalaisia jne. ja nyt keksit tarinan festarikäynnistä vaikka se ei ole edes totta. Tunnusta pois suviseuroja kummempia kinkereitä sinä et ole kiertänyt etkä tule kiertämään? Vai että festareilla poika jolle punaisista jouluvaloistakin tulee bordellit mieleen. Edellisestä kun ei festarit eroa kuin siltä osin ettei siellä tarvitse maksaa..siitä.

    1Äänestä

  • tedraikas_ kirjoitti:

    Juice leskinen ainakin esiintyi silloin.

    Viisi minuuttia 15:sta sekunnin sijaan kesti ennenkuin keksit yhdenkään esiintyjän nimen ja sekin meni metsään. Vastaa nyt rehellisesti edes olitko vielä edes syntynyt vuonna 1987?

    1Äänestä

  • Poriinmars kirjoitti:

    Kaikessa ei joissakin asioissa vaan kaikessa. Ja mitä nukkumiseen teltassa tulee festarialueella se on se surkein mahdollinen majoitusmuoto mm. sen takia, että läpi yön jatkuvan metelin takia teltassa ei saa nukuttua jos ei vedä päätä täyteen tai valvo kolmea päivää putkeen.

    Ja sitten sen oleellisimman kysymyksen vuoto. Miksi sinä aina valehtelet oli aihe mikä tahansa? Uskovaisena sinä et ole festareilla käynyt etkä tule koskaan käymään sen lahkon säännöt kieltää. Ethän sinä käy edes baarissa kun siellä on humalaisia jne. ja nyt keksit tarinan festarikäynnistä vaikka se ei ole edes totta. Tunnusta pois suviseuroja kummempia kinkereitä sinä et ole kiertänyt etkä tule kiertämään? Vai että festareilla poika jolle punaisista jouluvaloistakin tulee bordellit mieleen. Edellisestä kun ei festarit eroa kuin siltä osin ettei siellä tarvitse maksaa..siitä.

    En ole paljoa mitäkään kiertänyt, Liikaa kommentteja, ei mukana pysy.

    1Äänestä

  • make..van kirjoitti:

    En ole paljoa mitäkään kiertänyt, Liikaa kommentteja, ei mukana pysy.

    kait tahkoa sentään kuskin paikalta?

    1Äänestä

  • liikaaviunaa kirjoitti:

    kait tahkoa sentään kuskin paikalta?

    Kyllä juice siellä ulisi mustaa aurinkoo muistan sen,kuin toissa päivänkin.Tahkoo on myös kierretty koko ajan ja tuli on viheltännä kylmästi!!

    1Äänestä

Itse en mene,kun seuraavana vkl on kihupäivät ja sehän on pakko kokea aina uudestaan!Ei ole saumaa käydä joka pippaloissa,joten valintani on kihupäivät.

Äänestä

Peukut pystyyn,että olisi oikein sateista nuo pari päivää!!Kaikkee sontaa ne järjestää ottakaa mallia kiuruveden niityistä!!Tuo esiintyjä kaarti ei kelpaa minnekkään muualle mistähän ne hommaa tuollaisia kiekujia.

1Äänestä
  • Toivotaan aurinkoisia kelejä. Hyvä että on kihupäivät jälleen Pitää olla oikeata asennetta kihupäiviä kohtaan.

    1Äänestä

  • Erehdyit henkilöstä. Nimimerkin "tedraikas", rekistyröimötön nimimerkki ei ole minun. Enkä sillä esiinny. En ole mitään sadetta toivonut. Jos maa on liian kuivaa tai tiet pölyiset niin silloin olisi sade paikallaan. Mutta kihupäiville en sadetta toivo. Tulihan asia selväksi .

    1Äänestä

  • Sori suuri yleisö minulla menee nimimerkit välillä sekaisin,kun käytän tedraikas kullimunni make..van nimimerkkejä.Minä tykkään niin vastailla itselleni aika hyvin saan pakan sekaisin..

    1Äänestä

  • make..van kirjoitti:

    Erehdyit henkilöstä. Nimimerkin "tedraikas", rekistyröimötön nimimerkki ei ole minun. Enkä sillä esiinny. En ole mitään sadetta toivonut. Jos maa on liian kuivaa tai tiet pölyiset niin silloin olisi sade paikallaan. Mutta kihupäiville en sadetta toivo. Tulihan asia selväksi .

    Ja TAAS on make..vanilla pullo pöydällä ei ole todellista? Etkö muista kuinka eilen kännipäissäsi sopersit ennen sammumista että juhannus hiukan venähti mutta nyt on jo maanantai ja taas sinulla on korkki auki???

    1Äänestä

  • Kuivakurkku..van kirjoitti:

    Ei ole korkki auki kone on kyllä auki ja ikkuna myös.Mukava kuunnella lokin ääntelyä,kun akkuna on raollaan..

    1Äänestä

  • Mee hoitoon hullu!!!!?

    Äänestä

  • tedraikas_ kirjoitti:

    Ei ole korkki auki kone on kyllä auki ja ikkuna myös.Mukava kuunnella lokin ääntelyä,kun akkuna on raollaan..

    ei se lokki ole vaan valkea rusakko jolla on roskia ämpärissä ja kiljupönttö tyhjä mutta minkälainen se akkunan rako on?

    Äänestä

  • Kuivakurkku..van kirjoitti:

    Ja TAAS on make..vanilla pullo pöydällä ei ole todellista? Etkö muista kuinka eilen kännipäissäsi sopersit ennen sammumista että juhannus hiukan venähti mutta nyt on jo maanantai ja taas sinulla on korkki auki???

    Muistan, Juo vettä, jos kurkku on kuiva, kuten nimimerkkisi.

    Mutta pitäisi teidän pysyä keskustelunavauksen aiheessa. Rokkifestareista oli kyse, eikä misrtään rusakoista, tai akkunan raoista.

    Äänestä

Mittee minä sinne minulla mitään hättää ole vettä ja leepee riittää!!Ketä se haittaa,kun akkuna on auki ja lokit lentää liihottaa takapihalla..

Äänestä
  • Viis vedestä sen enempää kuin leivästäkään suomi 24:lla trollaamisestahan sinä elät hartain toiveeni onkin että muistaisit ottaa lääkkeesi.

    Hoitohenkilökunnallesi sellaisia terveisiä että pitäkää ne ikkunat kiinni suljetulla ettei tämä yksi ja sama aina liihota siviiliin omalla luvalla..

    Äänestä

Haapajärvelle lähden. Onneksi kaivoskin loppuu.

Äänestä

No, en todellakaan mene. Lähen kalaan ja ryyppäämään.

Äänestä
  • Se, joka lähtee kalaan ja samanaikaisesti ryypp'äämään veneellä ja varsinkin moottoriveneellä, saa sakot, jos jää kiinni.

    Äänestä

  • make..van kirjoitti:

    Se, joka lähtee kalaan ja samanaikaisesti ryypp'äämään veneellä ja varsinkin moottoriveneellä, saa sakot, jos jää kiinni.

    Höpö höpö! Soutuveneellä voi kalastaa vaikka 5 promillen humalassa, kuten moottoriveneelläkin vänkärinä!

    Äänestä

  • Iloinen.kalamies kirjoitti:

    Höpö höpö! Soutuveneellä voi kalastaa vaikka 5 promillen humalassa, kuten moottoriveneelläkin vänkärinä!

    Ei ole mitään höpö, höpö. Ei pitäisi ei edes soutuveneellä mennä humalassa kalaan. Jos menee, niin hullu on. Humalassa voi tipahtaa veneestä. Jos humalaisten kyytiin lähtee veneellä, niin vaarana on tipahtaa veneestä. Muutenkaan ei pidä lähteä humalaisten kyytiin ei vedenäärellä, eikä kuivalla mantereella.

    Äänestä

Mites on turvallisuus huomioitu?Voiko siellä olla turvallisin mielin?Kun nykyään on näitä terrori tekoja.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

male..vaam kirjoitti:

Miten on,osallistutko rokkifestivaaleille tulevana viikonloppuna?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu