Poliisille syytteet kavalluksesta ja aserikoksesta

"
Iltasanomat

Itä-Suomen poliisin komisariolle syytteet kavalluksesta ja ampuma-aserikoksesta

Julkaistu: 26.6. 14:30

Itä-Suomen poliisilaitoksen palveluksessa oleva komisario saa perjantaina syytteet ampuma-aserikoksesta, kavalluksesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta Etelä-Savon käräjäoikeudessa.
Kihlakunnansyyttäjä Jarmo Toivola vaatii hänelle tuntuvaa sakkorangaistusta.

Poliisilaitoksessa on vireillä myös komisariota koskeva viraltapanomenettely. Apulaispoliisipäällikkö Kai Markkulan mukaan siitä päätetään kuitenkin vasta oikeuden päätöksen jälkeen.

Komisariota vastaan nostettava syyte pohjautuu tapaukseen, jossa komisarion epäillään ottaneen luvatta haltuunsa kuolinpesän metsästysaseita. Aseet olivat jääneet yhdelle kuolinpesän osakkaalle, mutta koska hänellä ei ollut niille käyttöä, aseet oli määrä luovuttaa valtiolle.

Nyt syyttäjä epäillee komisarion ottaneen haulikon, hirvikiväärin ja pienoiskiväärin haltuunsa, koska hän ei ollut vienyt niitä poliisin tietojärjestelmään valtiolle luovutettuina aseina. Kaksi aseista oli säilytyksessä poliisilaitoksella, yhden aseista komisarion epäillään vieneen kotiinsa.

Syyte ampuma-aserikoksesta perustuu siihen, että komisariolla ei ollut kyseisten aseiden hallussapitoon, kavallussyyte puolestaan siihen, että hän otti haltuunsa valtiolle kuuluvaa omaisuutta. Virkavelvollisuuttaan komisarion epäillään rikkoneen, koska hän ei ollut kirjannut aseita valtiolle luovutetuiksi.

Komisario on ollut virkavapaalla järjestyspoliisin komisarion virasta viime vuoden puolelta lähtien."

Sattuukokan Savonlinnaan, kun näyttää olevan yksi järjestyspuolen komisario virkavapaalla.........
121910
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Iltalehti Maanantai 10.7.2017 klo 14.54

Poliisi tuomittiin virkarikoksesta - kavalsi kuolinpesästä peräisin olleen kiväärin kotiinsa

Poliisi kiisti syytteet.

Etelä-Savon käräjäoikeus on tuominnut sakkoihin Itä-Suomen poliisissa toimineen komisarion, joka vei luvattomasti aseen kotiinsa.

Aseiden omistaja oli luovuttanut poliisille korvauksetta aiemmin kuolinpesään kuuluneet kolme asetta.

Oikeuden mukaan mies ei tehnyt aseista merkintää rekisteriin eikä toimittanut niitä Poliisihallitukselle, vaan sen sijaan piti aseita lukitussa kaapissa työpaikalla.

Yhden aseista hän vei myös kotiinsa, oikeus kertoo.

Oikeus tuomitsi 55-vuotiaan poliisin sakkoihin virkavelvollisuuden rikkomisesta, kavalluksesta ja ampuma-aserikoksesta.

Äänestä

Tämä sama Elasvuon mulkku taisi olla tutkijana eräässä katoamistapauksessa - josta päätti ettei mitään tutkittavaa ole, vaikka kadonneen exä seurustelikin tapauksen aikaan poliisin kanssa. Että en ole ihan varma meneekö siinä paskakylässä ihan kaikki ihan niinkuin pitäisi mennä.

Äänestä

Itä-Savo ei kirjoituksessaan maininnut vieläkään Timo Elasvuota nimeltä.

Äänestä

Poliisimiehen rangaistuskin oli kova. Kuin kahdesta lievästä ylinopeudesta.

Äänestä

Tapahtumat ovat vuosilta 2011-2012, miksi ovat esillä vasta nyt????

Onko ollut jollain tiedossa jo aiemmin, ja nyt mennyt sukset ristiin kuvista päätelleen hippikytän kanssa ja asia noussut esiin?

Äänestä

Uskotteko onko kyseessä vain yksittäistapaus vai pitkään jatkunut "maan tapa" paikallisella laitoksella? Suksethan siellä on pitänyt mennä ristiin, muutenhan tuo olisi hoidettu laitoksella "sisäisesti".

Äänestä
  • Tämä on ilmiselvä yksittäistapaus, jota ei voi kuin ihmetellä.

    Toivottavasti ex-komisario sai koulutustaan vastaavaa työtä, esim. yksityiseltä turvallisuusalalta.

    Äänestä

Missä herra vaikuttanee nykyään?

Äänestä
  • Sitäpä ei Sinulle kerrota.

    Äänestä

  • Keväällä ainakin hiihtopummina Lapissa.

    Äänestä

  • Supi kirjoitti:

    Sitäpä ei Sinulle kerrota.

    Täytyypä käydä kyrkällä tsekkailee maisemia...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ihmisen_paras_ystävä kirjoitti:

"
Iltasanomat

Itä-Suomen poliisin komisariolle syytteet kavalluksesta ja ampuma-aserikoksesta

Julkaistu: 26.6. 14:30

Itä-Suomen poliisilaitoksen palveluksessa oleva komisario saa perjantaina syytteet ampuma-aserikoksesta, kavalluksesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta Etelä-Savon käräjäoikeudessa.
Kihlakunnansyyttäjä Jarmo Toivola vaatii hänelle tuntuvaa sakkorangaistusta.

Poliisilaitoksessa on vireillä myös komisariota koskeva viraltapanomenettely. Apulaispoliisipäällikkö Kai Markkulan mukaan siitä päätetään kuitenkin vasta oikeuden päätöksen jälkeen.

Komisariota vastaan nostettava syyte pohjautuu tapaukseen, jossa komisarion epäillään ottaneen luvatta haltuunsa kuolinpesän metsästysaseita. Aseet olivat jääneet yhdelle kuolinpesän osakkaalle, mutta koska hänellä ei ollut niille käyttöä, aseet oli määrä luovuttaa valtiolle.

Nyt syyttäjä epäillee komisarion ottaneen haulikon, hirvikiväärin ja pienoiskiväärin haltuunsa, koska hän ei ollut vienyt niitä poliisin tietojärjestelmään valtiolle luovutettuina aseina. Kaksi aseista oli säilytyksessä poliisilaitoksella, yhden aseista komisarion epäillään vieneen kotiinsa.

Syyte ampuma-aserikoksesta perustuu siihen, että komisariolla ei ollut kyseisten aseiden hallussapitoon, kavallussyyte puolestaan siihen, että hän otti haltuunsa valtiolle kuuluvaa omaisuutta. Virkavelvollisuuttaan komisarion epäillään rikkoneen, koska hän ei ollut kirjannut aseita valtiolle luovutetuiksi.

Komisario on ollut virkavapaalla järjestyspoliisin komisarion virasta viime vuoden puolelta lähtien."

Sattuukokan Savonlinnaan, kun näyttää olevan yksi järjestyspuolen komisario virkavapaalla.........

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu