Etsimme luotettavaa ajokortin omavaa Au pairia Mallorcalle.
Olemme Suomalais-Amerikkalainen perhe,johon kuuluu vanhempien lisäksi kolme lasta (iältään 13, 10 & 9). Perheemme isä matkustaa suuren osan ajasta ja äiti työskentelee jonkun verran kotoa. Kotona puhumme suomen lisäksi englantia. Lapsemme käyvät koulua klo.9-16.00 joten sinun töihisi kuuluisi lasten lounaiden valmistelu, ja lasten kouluun ja koulusta ajaminen, tämän lisäksi haluaisimme sinun tekevän myös kotitöitä, kuten astianpesukoneen tyhjennys/täyttö, yleinen siisteyden ylläpito, vaatteiden silitys sekä viikkosiivoukseen osallistuminen.
Töitä sinulle tulisi viikossa noin 25-35 tuntia. Illat ja viikonloput ovat pääsääntöisesti vapaata, joskus voi olla tarvetta ilta-tai viikoloppuhoidolle, mutta siitä ilmoitamme hyvissä ajoin erikseen.
Lapsiemme lisäksi perheeseemme kuuluu myös pieni koira.
Etsimme iloista, sosiaalista, huumorintajuista tyyppiä jolla on rento ote elämään. Lapsemme puhuvat myös ruotsia, joten ruotsinkielinen Au pair ei ole poissuljettu vaihtoehto.
Tarjoamme sinulle oman huoneen johon kuuluu oma kylpyhuone, lennot sekä taskurahaa espanjalaisten Au pair-sääntöjen mukaisesti. Suurimmaksi osaksi sinulla on myös oma auto käytettävissä.
Jos kiinnostuit, kerro hieman itsestäsi ja odotuksistasi osoitteseen [email protected]. Olemme Suomessa heinäkuussa joten voisimme järjestää tapaamisen.
Au pair Mallorcalle
Mallorcanmamma
0
108
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2494514Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1232949Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412712Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?741700Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1051543Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn161431- 511271
- 921206
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2011065- 471045