Yhä enemmän alan pitää tästä Ylen tarjoamasta historiamme opetuskertauksesta, jossa taitava sanankäyttäjä Juhani Seppänen luotsaa katsojat vaiheittemme läpi.
"Suomi on venäläinen" ei ärsytä laulun renkutuksella, vaan mielenkiintoa syntyy melkoisia tosiasioita tajutessa (kauhistuttaviakin) historioitsija Teemu Keskisarjan kertomana.
Koen hyvänä, että on aikaa kuunnella rauhassa, luoda kuvaa siitä Suomesta, jota en itse ole elänyt, eivätkä suvun muistoissa, isän tai äidin Hämäläisellä taustalla löydy kerrontaa esim. luokkataisteluista.
Isäpuolen sukutarinoissa on ollut toisin, joskaan nuorena en pystynyt köyhyyttä tajuamaan. Brita Polttilan vahva runokieli äidin lausumina, antoi aavistuksen pitkistä työajoista tehtaissa ja palveluksessa.
Oman kansan kehityshistoria, jos mikä on tosi mielenkiintoinen, ilman pinnallisen, jopa piinallisen "kaunisteltua Suomi idylliä" jota sitkeästi on tarjottu "Suomi on ruotsalainen" keskusteluissa.
Realismi ja totuudenmukaisuus kertoo paljon enemmän, laajemmat syyt ja seuraukset.
Hieno dokumenttisarja maamme historiasta
1
57
Vastaukset
Olen samaa mieltä. Ilman ruotsia ja venäjää me olisimme kehityksestämmenpaljon jäljessä.
Hienoa, että tuollainen on tehty. Saamme me vanhatkin arvokasta historiatietoa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 823313
- 922975
- 532252
Mietin että
Onko tästä enää paluuta entiseen? Ainut asia joka päiviini toi taannoin iloa, oli meidän yhteinen hassuttelu ja huumorin201685- 191644
Nyt rupeaa löytymään talonmiestä ja muuta sankaria hallipaloon
Kyllä on naurettavia juttuja tuossa paikallislehdessä, että saa tosiaan nauraa niille..111610Tajusin vaan...
Että olen pelkkä kroonistunut mielisairas. Olen sairauspäissäni luullut itsestäni liikaa. Luulin, että olen vain korkein221448Olisitpa rakkaimpani
Kaipaan sinua. Ikävä sinun läsnäoloa ja kaikkea sinussa. Päivistä, jolloin nähdään tulee onnellisia päiviä. Sinun seuras61428Aaamu on täällä taas!
Hyvää ja rauhallista työpäivää rakkauteni. Kunpa vaan hymyilisit enemmän. Toivon, että joku kaunis päivä kanssani et vaa131381Noin ulkonäkö-jutut ei multa
Nainen, koskaan en ole kirjoittanut siitä mitään ilkeää. Ei kuulu tapoihin371353