Kokemäelle rakennetaan puuilo! Tietääkö kukaan minne se tulee
Huhuja puuilo
Kokemäkiläinen
6592
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Uniisi.
ihan uusi halli rakennetaan peipohjaan,myyränkujan talot puretaan heinäkuun aikana ja puliveivarit asutetaan sinne lidlin viereisiin kerrostaloihin.
kysellyt paikkaa alkon kiinteistöstä.
Lähimpään metsään, jossa voit iloita suomalaisesta puusta ihan niin paljon, kun sielu sietää. Voit vaikka halata niitä tai jutella niille.
Kyttälään lähelle siiloja jotka puretaan tarpeettomina ja rumina
Kyllä on tietoa, Puuilon tj Keijo Kuusi ja hallituksen puheenjohtaja Mauri Mänty on nähty rullamitta kädessä terveyskeskuksen kulmillla. Sairaat ja kipuilevat joutuvat jo nyt menemään Harjavaltaan, joten terkkarin rakennukset joutaakin Puuilo-konsernin tiloiksi. Terveydenhoitajat uudelleenkoulutetaan kassatöihin ja lääkärit ovat jo kuulemani mukaan käyneet Kullaan metsäopistolla tutustumasssa eri puulajeihin. Avajaisten kärkitarjouksena, sadalle ensimmäiselle, Kokemäki-logolla varustettu muoviämpäri täynnä tervaa, sitä kelpaa sivellä niin lapsen märkärupeen kuin myös Martta-mummon makuuhaavoihin, eli Puuilo parantaa haavat ja taksimatkat Harjavallan terkkariin jää historiaan. KIITOS PUUILO.