Toisinaan pitkän, mutkikkaan, kuohuvan joen päässä on tyyni valtameri, tähtiä heijastava. Tässä on hyvä levätä, rauhallisuuden aalloilla.
Ehkä löydät minut joskus, ehkä et, nukun vielä hetken.
Ehkä löydät minut joskus, ehkä et, nukun vielä hetken.
Matkan varrelta
tyyni.koski
11598
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Löytäisinkin.. Tahtoisin!
Tahtosi ja toiveesi toteutuu hänen suhteensa.
Hyvää viikonloppua.
Kiitos. Kaikke hyvää myös sinulle ja hyvää viikonloppua :)
Myötätuulta ja nopeita polkuja - olisin halunnut toivottaa. Mietin aina mitä pitäisit joistakin teistä ja reiteistä, ajaisitko kanssani, pysähtyisitkö ihailemaan maisemaa. Olet aina eniten läsnä tien päällä, kaikissa hiljaisissa hetkissä kun tunnen katoavani maailmalta, on vain tie, kesäpäivä ja minä, on vanhat varjoiset, saniaisten peittämät kuusimetsät, on tuulessa aaltoilevat pellot. On ajatus sinusta. Mutta onko se ihmekään, ehkä sinun kätesi jälki ja lämpö on yhä pyörässä läsnä, se heikko ja ihmisten muovaama sidos välillämme.
https://youtu.be/pKp_Sdvvdls
Mietin aina kirjoituksiasi lukiessani, että miten ne kohtaavat
minun sielunmaisemani ja hänet jota kaipaan. Ne ravistelevat minua
ja saavat kyyneleet silmiini. Tänäkin iltana. Olen sanaton. Löydän sanat
runojen ja laulujen kautta. Kohtaaminen hänen kanssaan herätti minut lukemaan
runoja, ammentamaan niistä itselleni ja ehkä hänelle. En tiedä.
Polut ovat olleet monivaiheiset. Samoin tunteet. Ajatuksissani olen hyvästellyt
hänet kymmeniä, ehkä satoja kertoja...Ja aina minä palaan ajatukseen.. Hänessä
on jotain..
Kiitos kun kirjoitit
Polut omassa elämässäni eivät ole vain kuvainnollisia vaan myös olemassaolevia. Pyöräily kun on yksi liima välillämme.
Pilvet ohuet kuin siveltimien kärjistä tehdyt, haaleaksi pestyt kuin sateeseen unohtuneet ranskanpastillit, ja kesä loittoneet meistä jälleen, vetää värejään hitaasti sisimpäänsä, hengittää ohuemmin vedoin ja mietin milloin näemme jälleen, pidätkö lupauksesi, että vielä saavut tuon sillan yli ja maailma on tehnyt sen helpommaksi meille, lyhyemmän, paremman tien, selkänsä kaareksi taivuttaneen lautturin, mutta se silta sinun mielessäsi, mies, onko se koskaan valmis?
Kiitos sanoistanne, kiitos kun sain tuntea taas oman kaipuuni niiden kautta.
Yritän elää helmikuisen kohtaamisemme muisto sydämessäni. Kyyneleet tulevat välillä, koska en tiedä näenkö häntä enää uudestaan.
En tiedä hänen nimeään, edes. Olisin iloinen, jos saisin jostain selville hänen tilanteensa (varattu?)
Hän jäi mieleeni ja sydämeeni. En vain tiennyt kohdatessamne, että näin tulee tapahtumaan.
Ja minä rakennan lasisia linnoja sanojesi varaan, vaikka historia on opettanut toisin. Toiset pysyvät, jotkut liikkuvat, saavat torneja ja huoneita sortumaan ja tunnen jääneeni paikoilleni, odottamaan, ja sinä virtaat - me olemme vaihtaneet nimiä, minä olen pysähtynyttä vettä.
Tänään, vaikka olen viettänyt kivan ystävän seurassa hienon kesäpäivän, tunnen jääneeni paikoilleni, odottamaan tunnepitoisen tarinan jatkumista tai selviämistä. Odottamaan... että koska ajattelen häntä toisinaan intensiivisesti, yhtäkkiä hän vain seisoisi edessäni jossain arkisessa paikassa ja tilanteessa. Sydämeni haluaa, että niin kävisi. Muistan hänen lämpimän katseensa...
Olen itsekin toivonut paljon ja turhaan. Päivät soljuvat samaan tahtiin ja elämä liikkuu enemmän ohitseni kuin minä sen mukana. Olen ajatellut, että ehkä on opeteltava purjehtimaan, nostettava se purje, jota koskaan ei ole uskaltanut käyttää ja uskallettava kohti uusia ihmisiä, uusia tarinoita, vaikka miten paljon olisinkin halunnut, että hän olisi ollut se suurin ja pisin tarina elämässäni, mutta mutta...
Tiedän jo miten näissä käy - vuodet ja päivät kuluvat kun odotat sitä jotakuta, joka ei voi tai uskalla tai halua ottaa askeletta sinun suuntaasi ja sitä pakostakin alkaa sisimmässään kuihtua, kaikki haalistuu, jää vain ääriviivat ja kehykset. Vaalimalla jotain hellää unelmaa loppujen lopuksi vain rankaisen itseäni.