Kuka hyppäsi vaiko hyppäsikö kukaan? Kolme lanssia ja poliisi. Raato oli peiton alla.
Eilen Tapulissa
flyeri
233454
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Onko kerrostumasta tietoa monestako? Vanhoja mummoja kaikki melkein ja ne ei uskalla hypätä.
Minä Tyyne hyppäsin kympistä. Alas tullessa kierähdin ja tein telemarkit. Kaikilta tuomareilta 19,5.
Tässä narssun vitsi Tyynestä heh kun hauska, on narssulla huumoria kuitenkin.
Narssu on tyhjäkäynnillä nyt kun ei pääse riitelemään, niin on puututtava juttuihin vittuilemalla.
Ei tietoa, talon keskiosasta kumminkin ja kadun puolelle.
Neljännestä kerroksesta.... Eikä ole muuten ensimmäinen tapaus siinä talossa.
Kyllä se on ensimmäinen kerta seitsemänkymmentä luvun alusta lähtien. On asuttu ja tiedetään se asia.
Joku nuori tyttö hyppäsi ihan tällä vuosikymmenellä. Siitä oli kehdessäkin.
90 luvulla nuori tyttö hyppäsi.
Niin hyppäsi muistan nimenkin, mutta sitä tuskin saa täällä mainita. Iso juttu oli lehdessä. Taisi olla vuonna 1994. 9-kerros.
Kyllä, v.94 keväällä hyppäsi. Syykin huono. Ikävä juttu, toivottovasti kukaan ei enää koskaan tee vastaavaa.
Väärin meni, tuttuni loikkas alas tais olla 80-90 luvulla
Kyllä nimen muistan hyvin I.A
Tais olla J.R.
Mikä ihmeen Tapuli? Kotkassa vai Haminassa? Siis kuoliko joku hypäten alas talon katolta vai mistä tässä löpistään? Ei ole lehdissä mitään lukenut
Tarkoittaako Tapuli karhulan torilla olevaa isoa kerrostaloa?
Muistakaa ihmiset. Itsemurha ei ole mikään vitsi. Velipuoleni tappoi itsensä, myös muutama naapuri on tehnyt saman. Jos näistä teette huumoria, niin olette sydämettömiä paskoja. Mitä voi odottaa teiltä perkeleiltä, joilta puuttuu empatian taju kokonaan.
AIVAN !
Jokainen ihminen tekee omat ratkaisut elämästään.
Tyhjä lause.
Tapuli on se 10-kerroksinen talo Karhulan torin laidalla. Ikäviä juttuja tuollaiset.
Jättäisin oikeisiin töihin kelpaamattomat sossun, eli oikeita töitä tekevien rahoilla elävät, kuolemaan. On sitten oma harkinta miten menettelee.
täh?