Sairastan vaikeaa syömään alkuvuodesta lähtien. Tänään mies sanoi, että hänellä on kesä piloilla, kun näyttää siltä ettei pääse mökkeilemään.niin paljon kuin haluaa. Enpä tajunnut sanoa, että minäkin saattaisin kaivata mökkeilyä viimeisenä kesänäni,
Mietin ääneen, josko jättäisin tarjotut hoidot uusiutuneesta syövästä ottamatta. Puoliso oli sangen tyytyväisen näköinen. Hämmästyin, kun ajattelin hänen pitävän toivoa yllä.
Puolisolta kuulen myös suoraan totuuden. Tuttava näki minut ja hämmästeli kuinka iho ja olemus voi olla niin hyvä rankasta taudista huolimatta. Mies sanoi siihen, että meikeillä voi tehdä ihmeitä, mutta totuus on kauhea. Hän on myös kertonut, että hän aikoo pian kuolemani jälkeen ottaa uuden kumppanin, hyviä vaihtoehtoja on niin paljon. Toivottavasti hän ehtii elää uudenkin kumppanin kanssa, ettei tämä veny liiaksi.
Elämä siis jatkuu kuolemani jälkeen, hyvä niin. ...
Tuntuu tavattoman surulliselta elää tässä tiellä. Jotenkin toivoisin saavani ihmisarvoisen, hyvää tarkoittavan ja rakastavan ilmapiirin . Kädestä pitävän. Kun tekee pahaa niin että järki meinaa lähteä. Joku, joka kuuntelisi ja lohduttaisi sylissä pitäen edes kerran.
Syöpä ja puoliso
11
876
Vastaukset
- selviä
Kannattaako tuollaiseen mieheen enää tuhlata aikaa, oli sitä sitten vähän tai paljon jäljellä? Kukaan ei meistä tiedä, kuinka pitkään täällä elellään. Miehesi voi jopa kuolla ennen sinua. Mitä hän ei tietenkään itse ymmärrä. Jokainen kaipaa ymmärrystä terveenä, mutta erityisesti sairaana. Mitä jos laittaisi eropaperi vetämään? Eipähän miehen tarvitsisi odottaa kuolemaasi. Hae myös ammattiapua. Käy juttelemassa jossain mielenterveystoimistossa. Mies lisää vain taakkaasi.
- Inhimilli
Hyvä syöpä ja puoliso
On kauheaa ja järkyttävää lukea miehesi puheista. Jätä tuollainen, henkistä väkivaltaa aiheuttava mies. Voit löytää itsellesi toisen miehen, joka on sydämestään tukenasi.Lähetän sinulle sydämestäni paljon voimia jaksamiseen eteenpäin.
Minulla ei ole syöpää, mutta miniälläni on laajalle levinnyt syöpä. Hän 26v. ja pienen lapsen äiti. Saimme viikko sitten tietää syövästä, jotenka syöpä läheisellä, on minulle uusi asia. Itse työskentelen hoitoalalla ja pystyn sen kautta työstämään asiaa. En voisi kuvitellakaan poikani puhuvan samalla tavalla kuin miehesi.
Toivottavasti sinulla on muita tukihenkilöitä, kuin tuo kelvoton miehesi.
Voimaterveisiä sinulle - Arvostusta
Laita eropaperit vetämään ja tee testamentti jossa määräät omaisuutesi jollekin muulle kuin kuolemaasi odottavalle miehellesi. Ansaitset paljon parempaa. Hakeudu sellaisten ihmisten seuraan, jotka arvostavat ja välittävät sinusta.
- haleja_sinulle
älä kuitenkaan harkitse hoidoista luopumisesta. Jos vaan mitenkään jaksat niin eroa miehestäsi. Meillä oli vastaava tilanne, hirvittävää haukkumista ja painostusta. Koti onneksi saatiin kaupaksi, en halunnut että mieheni saa jäädä puoli-ilmaiseksi kotiin, josta olen puolet maksanut. Muutin pieneen rivitalokotiin ja nyt katselen miten elämä etenee. Lähes liian rankkaa oli hoitojen aikana, mutta sisulla mennään.
- parastatoivottaen
Minä ole eronnut ja ei ole lapsia ja sukua. Jos kuolisin syöpään, niin ei kaksi siskoa minua paljoa kai surisi, kun meillä kaikilla on omat ympyrämme vaikka väleissä ollaankin.
Kyllä elämä on jokaisella se omansa ja on arvokasta ja kannattavaa elää vain ihan oman itsensä vuoksi. Tarkoitan tällä että otatko hoitoja vai et, on sinun elämäsi asia. Älä anna miehen valintojen siihen vaikuttaa. Älä luovuta että hän pääsisi "elämään".
Ei se tietenkään kiva kuultavaa ole, että hän jonka tulisi olla se tärkein ja lähin ihminen rinnalla laukoo tuollaisia vakavan sairauden kohdatessa. Rehellinen pitää olla, mutta parempi olisi jättää tuollaiset ajatukset oman päänsä haaveiksi.
Lääkärit osaavat arvioida todennäköisyydestä parantua tai saada merkittävästi lisäaikaa kohdallasi ja vaikka ei he aina osaa sanoa Luojan antamia päivien määriä.
Ei se aina päivien määrä vaan niiden laatu.
Siunausta, paranemista ja kaikkea hyvää ja myös ihania mökkipäiviä sinulle. - Terveyttä
Kuulostaa tutulta. Vuosi sitten olin sytostaatti hoidoissa ja anemiassa koko kesän. Mieheni ei ymmärtänyt kuinka väsynyt olin. Meiltä jäi etelänmatka väliin hoitojen ja huonon kuntoni vuoksi, siitä sai sitten kuulla koko vuoden. Auttamisen halua hänellä ei ollut myöskään missään hommassa vaan jouduin tekemään kaiken, edes aamupalaa ei itselleen viitsinyt tehdä. Ottaisin eron heti jos mieheni edes mainitseekaan uudesta naisesta, kyllä saisi mennä. Jouduin viimekesänä neljäksi päiväksi sairaalaan ensimmäisen syton jälkeen kuumeen takia. Tuntui tosi ihanalta päästä valmiiseen pöytään oli kuin olisin ollut lomalla. Tällä hetkellä kaikki ok. Toivon sinulle voimia ja kaikkea hyvää.
- Lähtijä
Kiitos lämminsydämisistä viesteistänne! Ihmeiden aika ei ole ohi. Kävin eilen lääkärissä ja siellä olikin tullut käsitys, että tietyllä hoitomuodolla saattaisin parantua ja sitä kokeillaan jos vain suostun. Ja suostunhan minä! Kiitos teidän! Olen nyt niin onnellinen tuosta tiedosta. Sääli, etten voi sitä jakaa täällä kotona. Mies on pahantuulinen ja haastaa riitaa kaikesta uuden tiedon jälkeen.
Tuedättekö, hymynkaretta tulee suupieliini...voitte varmaan ymmärtää...- itepä.elät
Oliskos aika keskustella erosta sen äijän kanssa? Ei tarvis sun riidellä ja äijä pääsisi etsimään sitä seuraavaa riitelykumppania..
Miksei se äijä muuten pääse sinne mökille yksikseen?
Jaksamista Sinulle, toivotaan parasta!
- mielipide1
Se on vaikea terveen ihmisen tajuta sairasta ihmistä.
Tuntuu että itsekkin on sairas ja rajottunut elämä ja elämää pitäis kuitenkin elää koskaan ei tiedä mitä sattuu. Ei me kukaan voida elää toistemme puolesta.
Vaikka pappihan sanoo myötä ja vastamäessä. Maailma kulkee eteenpäin vaikka sairastutaan, ei se pysähdy minun takiani, tajusin sen kun itse sairastuin ja olin itsesäälissä ja katkera. - parastatoivottaen
Eipä ole kummallinen voitto, jos tuollaisen miehen saa. Ottaa sen toisenkin vain omille haluilleen ja kohteekseen. Saattaa olla kyllä niinkin että miehelle sairautesi on sokki ja hän reagoi " mahdolliseen tulevaan menetykseen".
Hienoa kuulla että olet saanut hyviä uutisia lääkäriltä. - voimia_sinulle
Hienoa, että sait hyviä uutisia uudesta hoitomuodosta. Todella toivon, että parannut. Meitä on monta siskoa täällä, jotka toivovat parastasi. Mieti myös mitä haluat elämältä ja onko kuuluuko nykyinen miehesi siihen. Tuollainen käytös työpaikalla on työpaikkakiusaamista ja rangaistava teko. Kotona kai sallittua. Yllättävän paljon Suomessa esiintyy kotikiusaamista. Erityisen vaikea sitä on jaksaa sairaana. Miehelläsi ei ole oikeutta kohdella sinua noin.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.693804Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j883189Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin1002441Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.151659Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä
Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m701428- 981300
Varusmiehen kuolema
Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä501246- 511043
Huippu, kaupunki ostaa hotellin
Hyvä juttu meillä on oma hotelli iloitsi Pirtihirmukin. Nyt vaan rekryt päälle ja uusi henkilökunta. Tarvitaan tekijöitä561040Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?11031