Viljon aikana vl-liikkeen julkisuuskuva parantunut

Tyrannipari Voittonen-Hautamäki(Hänninen) SRK:n raamatunvastaisen salarippiopin suojissa tehdyt ja pimitetyt Kristuksen silmäteriin lapsiin kohdistuneet kauheudet tulivat esiin.

Ilmapiiri selkeästi mennyt avoimempaan suuntaan. Uskonpa että Matti Taskila omalla persoonallaan ja Viljoa hieman rohkeammalla esiintymisellä vie vl-liikettä hyvään suuntaan.

Jospa lähetystyötä aletaan tehdä Kristuksen käskyn mukaan: Menkää ja tehkää eikä Aimon malliin että mennään vasta kun kutsutaan ja sittenkin harkinnan kautta.

Miten he jotka eivät ole koskaan kuulleet (eli he jotka sitä eniten tarvitsisivat) evankeliumista tai Kristuksesta osaisivat edes pyytää. Aika päätön Aimon logiikka.

Jumala tainnut laittaa tyrannien silmille suomut. Onnea ja rohkeutta Taskilalle.
5273
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Teknologia tulee aiheuttamaan ongelmia kun se on otettu uskomiseen mukaan. Veikkaan että koko liike kaatuu vielä itse asettamaan solmuunsa. Se ei kykene täysin avoimeen toimintaan koska järkeilemällä ymmärtää ettei lestadiolaisuus ole muuta kuin tietynlainen käyttäytymismalli joka perustuu tunteisiin joita voi kokea yhteisössä.

Äänestä

Voittonen joutui olemaan pj aikana, jolloin myrskysi enemmän.

Äänestä
  • Voittonen itse oli osaltaan syypää syntyneisiin tilanteisiin. Salaili pedofiili/insestikavereitaan lainkouralta,


    Varmasti tiesi että kuuluivat maallisen lain piiriin.

    Hoitokokousjulmuri kaiken lisäksi.

    Äänestä

Ola antoi armon käydä oikeudesta ja nosti siionissa veljesrakkauden arvoon arvaamattomaan. Sai sitten kateellisten vihat niskoilleen, mutta Kristuksen tavoin kärsi hiljaa ja ristinsä kantoi ylpeästi. Siitä reipasta hengenmiehen esikuvaa nuoremmille.

Äänestä

Kyllä tuntui joskus oikein makealta, kun Olavi saarnasi synnit pois. Se oikein helpotti sydämessä. Synninpäästön tulee tuntua. Ei ole kaikista siihen hommaan!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


RynTalkkari kirjoitti:

Tyrannipari Voittonen-Hautamäki(Hänninen) SRK:n raamatunvastaisen salarippiopin suojissa tehdyt ja pimitetyt Kristuksen silmäteriin lapsiin kohdistuneet kauheudet tulivat esiin.

Ilmapiiri selkeästi mennyt avoimempaan suuntaan. Uskonpa että Matti Taskila omalla persoonallaan ja Viljoa hieman rohkeammalla esiintymisellä vie vl-liikettä hyvään suuntaan.

Jospa lähetystyötä aletaan tehdä Kristuksen käskyn mukaan: Menkää ja tehkää eikä Aimon malliin että mennään vasta kun kutsutaan ja sittenkin harkinnan kautta.

Miten he jotka eivät ole koskaan kuulleet (eli he jotka sitä eniten tarvitsisivat) evankeliumista tai Kristuksesta osaisivat edes pyytää. Aika päätön Aimon logiikka.

Jumala tainnut laittaa tyrannien silmille suomut. Onnea ja rohkeutta Taskilalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu