Myynnissä on taajamassa sijaitseva tontti, jossa kartan mukaan kirjaimet AO. onko kyseiselle, yksityisen kauppaamalle tontille rakennusvelvoite, kuten kaupungin kauppaamille? Pitäisikö asian tulla ilmi myynti-ilmoituksesta?
Tontin myynti.ilmoituksessa ei näy rakentamisvelvo
11
1977
Vastaukset
- Kaupankäynti
Ei ole rakentamisvelvoitetta, eikä ole välttämätöntä tuoda esille myynti-ilmoituksessa. Yksityisten välisissä kaupoissa toimitaan näin.
- kirvesnainen
Kiitos, mutta muistelen, että aikonaan tällainen rakentamisvelvoite oli. Naapureilta kuulin aikoinaan, että jopa perintötontille oli rakentamismääräys. Ovathan säädökset voineet muuttuakkin vuosikymmenten saatossa?
- on_tämä_ihmettä
Mikset aloittaja viitsi googlata oikeaa tietoa kuin täällä vanhoja muistella??
- NickNailer
Kuntien ja kaupunkien myymillä tonteilla on usein aikaan sidottu rakentamisvelvoite. Jos tontti on alunperin kunnalta, velvoite siirtyy.
AO on kaavamerkintä, AO = Erillispientalojen alue. Yleensä lisämerkkinä on numero kertomassa kerrosten lukumäärää.
"Oikea" kerrosten lukumäärä taas riippuu kaavan iästä. Ns. vanha kaava mahdollistaa maanpäällisen kellarin rakentamisen, uusi kaava ei. Tällä taas on merkitystä vain siellä, missä tonttimaa on kallista.
Kunta voi "pakottaa" rakentamaan korottamalla rakentamattoman maan kiinteistöveroa. Asuntotarkoitukseen kaavoitetulle rakentamattomalle rakennuspaikalle kunnanvaltuusto voi määrätä erillisen, muita kiinteistöveroprosentteja korkeamman veroprosentin. Veroprosentin on oltava vähintään 1,00 ja enintään 3,00. - Päivityksenpaikka
Ei pidä paikkansa. Päivitä toki tietosi vuoteen 2017.
- NickNailer
Riippuu kokonaan siitä, minkä verovuoden prosentteja tarkastellaan.
Vuoden 2017 verotuksessa prosentit ovat välillä 2 - 6 .
Eikä nuo korotukset tuohon jää.
- Perehtymisenpaikka
Ei pidä paikkansa tuokaan ajatus. Perehdy asiaan, tutki, mieti ja sovella oppimaasi. Sitten vasta somettamaan.
- NickNailer
=> Perehtymisenpaikka, juu aloita perehtyminen tuosta:
Laki
kiinteistöverolain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan kiinteistöverolain (654/1992) 11 §:n 3 momentti, 12 §:n 1 momentti, 12 a §:n 1
momentti, 12 b § ja 13 §:n 1 momentti, sellaisina kuin ne ovat laissa 1291/2015, seuraavasti:
11 §
Yleinen kiinteistöveroprosentti
— — — — — — — — — — — — — — — — — — — — — — — — — — — — — —
Kunnanvaltuuston määräämää yleistä kiinteistöveroprosenttia sovelletaan tämän lain mukaan
veronalaisiin kiinteistöihin, jollei 12, 12 a, 12 b, 13, 13 a tai 14 §:stä muuta johdu. Yleiseksi
kiinteistöveroprosentiksi määrätään vähintään 0,93 ja enintään 1,80.
— — — — — — — — — — — — — — — — — — — — — — — — — — — — — —
12 §
Vakituisten asuinrakennusten veroprosentti
Pääasiassa vakituiseen asumiseen käytettävien rakennusten veroprosentiksi kunnanvaltuusto
määrää vähintään 0,41 ja enintään 0,90.
— — — — — — — — — — — — — — — — — — — — — — — — — — — — — —
12 a §
Rakentamattoman rakennuspaikan veroprosentti
Kunnanvaltuusto voi määrätä erikseen 2 momentissa tarkoitetun rakentamattoman rakennuspaikan
veroprosentin, joka on vähintään 2,00 ja enintään 6,00.
— — — — — — — — — — — — — — — — — — — — — — — — — — — — — —
12 b §
Rakentamattoman rakennuspaikan veroprosentti eräissä kunnissa
Poiketen siitä, mitä 12 a §:n 1 momentissa säädetään, Espoon, Helsingin, Hyvinkään, Järvenpään,
Kauniaisten, Keravan, Kirkkonummen, Mäntsälän, Nurmijärven, Pornaisten, Sipoon,
Tuusulan, Vantaan ja Vihdin kunnanvaltuustojen on määrättävä rakentamattomalle rakennuspaikalle
veroprosentti, joka on vähintään 3,00 prosenttiyksikköä kunnanvaltuuston määräämää
yleistä kiinteistöveroprosenttia korkeampi. Rakentamattoman rakennuspaikan veroprosentiksi
voidaan määrätä kuitenkin enintään 6,00
- Tehokasviestintä
Hyvässä viestinnässä tärkeää on, että asia tulee ymmärretyksi. Tässä auttaa lyhyet, selkeät lauseet. Kysymysten avulla saa myös helposti selville, ymmärsikö viestin vastaanottaja asian. Huomaavaista on myös kuunnella tahdikkaasti mitä puhuteltava ajattelee. Siis osoitetaan aitoa kiinnostusta puhuteltavaa/viestin vastaanottajaa kohtaan. Sen sijaan kuivien lakipykälien luetteloinnilla vastaanottaja menettää nopeasti mielenkiinnon ja näin viesti menee hukkaan. Edelliselle viestijälle sanonkin, yritä uudestaan. Keskity ja syvenny sanomaasi. Uskon tämän auttavan sanomasi ymmärtämisessä. Lopuksi vielä, älä ole niin hyökkäävä ja aggressiivinen viestijä.
- NickNailer
=>Tehokasviestintä
Mene jo itseesi,
Olen sivuammatiltani toimittaja. Puolueettomien lukijatutkimusten mukaan noin 85 - 90 % lukijoista pitää teksteistäni, hieman tutkimusajankohdasta riippuen. Korkeampia hyväksymislukuja ei voi saada, koska koskaan kaikki eivät lue kaikkea.
Nimimerkki "Päivityksenpaikka" kerjäsi lakitekstiä ja sen hänelle esitimme.
- Aitokiinnostus
Hyvä viestijä on myös vaatimaton. Ei johdattele huomiota itseensä esim. prosenttilukujen avulla pönkittääkseen omaa egoaan. Sen sijaan hän on nöyrä, ja aidosti kiinnostunut puhuteltavasta. Onpa toimittaja sitten pää- tai sivuammatti ko. henkilön kohdalla, tällaiset seikat kannattaa ottaa huomioon viestinnässä. Näin sanomasi tulee paremmin ymmärretyksi ja hyödyttää vastaanottajaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?827096Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit267053Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1086157Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455404Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845228Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa635185Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus405098Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274585Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv163467Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3003380