..ja yksi valtavan tärkeä puoli on agressiivisuus. Se on keino, jolla ihminen näyttää omat rajansa muille. Se on liikkeelle paneva voima, se on oikein käytettynä positiivinen tunne.
Kuitenkin naisilta agressiivisuus on kiellettyä ja siitä johtunee naisten kokema turhautuminen ja masennus.
Monessa yhteydessä tuossa alemmassa ketjussa sanottiin, että agressiivisuus on yksi asia, joka teidät karkottaa. Tämä on erittäin ikävää, sillä uskon juuri agression hyväksymättömyyden olevan syy väkivaltaiseen käyttäytymiseen. Agressiota ei osata ottaa oikein vastaan, vaan sitä kauhistellaan ja agressiivinen ihminen syyllistetään lisää.
En ole tässä nyt puhumassa väkivaltaisuuden puolesta, vaan yritän hahmottaa tietoisuuden tärkeyttä ihmisen agression syntyyn ja sen hyväksymiseen. Agressio on täysin luonnollinen ja ihmiselle kuuluva tunne. Jos sitä ei hyväksytä, niin seuraukset ovat sanoinkuvaamattoman hirvittävät.
Kuitenkin naisilta agressiivisuus on kiellettyä ja siitä johtunee naisten kokema turhautuminen ja masennus.
Monessa yhteydessä tuossa alemmassa ketjussa sanottiin, että agressiivisuus on yksi asia, joka teidät karkottaa. Tämä on erittäin ikävää, sillä uskon juuri agression hyväksymättömyyden olevan syy väkivaltaiseen käyttäytymiseen. Agressiota ei osata ottaa oikein vastaan, vaan sitä kauhistellaan ja agressiivinen ihminen syyllistetään lisää.
En ole tässä nyt puhumassa väkivaltaisuuden puolesta, vaan yritän hahmottaa tietoisuuden tärkeyttä ihmisen agression syntyyn ja sen hyväksymiseen. Agressio on täysin luonnollinen ja ihmiselle kuuluva tunne. Jos sitä ei hyväksytä, niin seuraukset ovat sanoinkuvaamattoman hirvittävät.
Vastaukset 57
Vanhimmat
Agressiivisuus yleisilmiönä on tietenkin osa ihmisyyttä, eikä sitä pidä liikaa tukahduttaa. Onhan olemassa silkkaa tutkimustulosta siitä, että nielty agressio kääntyy helposti ihmistä itseään vastaan ja muuttuu masennukseksi. On silti aivan eri asia tunnustaa oma agressionsa ja antaa sen tulla ulos kuin käyttäytyä muita kohtaan agressiivisesti.
Agressiivisuus on hyvin hedelmätön, pysähtynyt ja torjuva mielentila. Se kuihduttaa kantajansa ja työntää nopeasti pois ympärillä olevat. En tiedä millaista agressiivisuutta olet kohdannut mutta oman kokemukseni mukaan sen ylittäessä tietyn rajan, on sen vastaanottaminen muulla tavoin kuin itse vahingoittuen (henkisesti tai fyysisesti) hyvin vaikeaa. En tiedä miksi kenenkään pitäisi olla vastaanottavana puolena toisen agressioille? Se on hyvin kuluttavaa ja yksipuolista tunteidenvaihtoa, lievänä tai vakavana.
On totta, että naisilta on agressiivisuus ja vihaisuus kitketty niin tehokkaasti, että naiset pelästyvät tänäkin päivänä tilanteita, joissa pitäisi vaikkapa napauttaa nyrkillä pöytään. Samoin naisten suuttumukseen suhtaudutaan yhä naureskellen, kunnes on veitsi kylkiluiden välissä. Sitten alkaa se kauhistelu. Mutta naisten tulisi itse ottaa lupa tuntea vihaa ja karjua sydämensä pohjasta silloin, kun muu ei auta. Ei sitä kukaan anna. Ottaa reviirinsä haltuun ja ymmärtää oman elämänsä ja itsensä arvo.
Ja kun sen tekee tehokkaasti, vain silloin kun on oikea tarve ja muulloin on herran enkeli, teho on kaksisataaprosenttia. Siitä on henkkoht kokemusta. :)!
Oma mielipiteeni on tässä, kuten muissakin ihmisen sisäisiä asioita koskevissa, että ihmisen on itse haluttava eroon elämää häiritsevistä asioista ennenkuin muut voivat häntä auttaa. Jatkuva agressiivisuus on oire ja oire tarkoittaa, että jossain on vika. Ja vian voi aina korjata. Agression voi kääntää myös voimavaraksi mutta se ei tarkoita sitä, että suhtaudutaan vihamielisesti, negatiivisesti, päällekäyvästi toisiin ihmisiin.
Oikein kanavoituna agressiivisuus on hallittua tunnetta. Olemmehan niin erilailla tuntevia ja toisilla nuo fiilikset puskevat esiin enemmän toisten taas ollessa lähes aina hyvinkin neutraaleja.
Mietin, mistä päästä aloittaisin...
Mielestäni kaikki tunteet, erikseen niitä luetteloimatta, ovat tärkeitä henkiselle hyvinvoinnillemme ja tasapainolle. Tärkeintä on siis tunnistaa ja tunnustaa niiden olemassaolo.
Agressiivisuuskin pitää tuoda ulos oikealla tavalla. Se tapa ei ole kännissä örveltäminen ja kuin varsinkin äijillä on tapana, että mukavasta kundista tulee määrätyn promillen jälkeen tavan tappokone.
En usko, että agressiivisen tunteen ei-hyväksyminen yhteiskunnassa lisää sitä. Tietämättömyys sen purkamisesta kyllä.
Kunnioitan ihmistä, joka sanoisi suoraan omaavansa tälläisen piirteen, mutta osaavansa kanavoida sen ulos oikeita reittejä pitkin.
Tässä on hyvä esimerkki taas siitä itseensä tutustumisesta ja tuntemisesta.
Minusta liikaa nykyään tuijotetaan auttaviin tahoihin, kun alkuun pääsee ihan ominkin konstein monissa asioissa. Aina ei voi syyttää ja osoittaa ympäröivää maailmaa omasta heikkoudesta. Se on tietysti helpompaa, muttei johda mihinkään. Apua pitää ja uskaltaa pyytää ja hakea, mutta vastuunsa on tunnettava.
Olen edelleen sitä mieltä, että ihminen itse vastaa tekosistaan ja käytöksestään ja muista tunneilmaisuistaan. Kaikkea ei tarvii antaa anteeksi ja hyväksyä minkään oppikunnan ohjeiden mukaisesti. Paitsi silloin, jos ihminen todetaan edesvastuuttomaksi ja kyvyttömksi huolehtimaan itsestään.
Jenniferille kiitos fiksusta ja osuvasta kirjoituksesta! Olen samaa mieltä kanssasi, täysin. Jokaisella naisella pitäisi olla kotona nyrkkeilysäkki tai vastaava. Kuka on sanonut että aggressiiviset tunteet pitää purkaa toisiin ihmisiin? Tottakai läheisessä ihmissuhteessa on lupa tuntea ja näyttää kaikenlaisia tunteita, mutta toisen ihmisen lastaaminen jatkuvasti omilla tunteilla, olivat ne mitä tahansa on aika raskasta eikä ole hyväksi pitemmän päälle. Suuttuminen on ok, riitely, kinastelu, omien mielipiteiden sanominen, puolensa pitäminen, omien tunteiden ja halujen kuunteleminen ja niiden kunnioittaminen on hyvin tärkeää, mutta...
jostain kumman syystä naiset tukahduttavat omia tarpeitaan ja tunteitaan myötäillen ja antaen tavallaan voimansa muiden käyttöön. Tämä on todella vaarallista ja luonteesta riippuen voi kääntyä aggressioksi sisäänpäin jolloin ihminen masentuu tai ulospäin, jolloin seuraukset voivat olla arvaamattomat.
Siis jokaiselle naiselle oma nyrkkeilysäkki tai muu fyysinen juttu tai ellei ole fyysinen ihminen niin joku kanava mitä kautta tuo tukahdutettu energia pääsee ulos...ja ennen muuta rohkeutta ja voimaa olla se mikä on, kulkea omaa tietään kuunnellen omia tarpeitaan ja tunteitaan. Me huolehdimme muista joka tapauksessa, kunhan oppisimme vain huolehtimaan itsestämme....puhun kokemuksen syvällä rintaäänellä ja opettelen tuskan ja kärsimyksen kautta löytämään itseni kaikkien muiden ihmisten toiveiden ja tarpeiden ja persoonien alta. Hyvin voimakkaan afggression takana on aina voimakas suru....eli ensin hakataan säkkiä ja sitten huudetaan ja itketään niin sydäntäraastavasti, että linnutkin kaikkoavat lähipuusta karkuun:)
En hyväksy väkivaltaa missään muodossa eli toisten ihmisten henkistä tai fyysistä väkivaltaa oman tunneilmaisun tarpeen nimissä en hyväksy....mutta kukapa täällä ei erehtyisi joskus ainakin yhden rikkoutuneen ja ohimenneen lautasen verran...
Taistele tai pakene on primitiivinen tapa kohdata ongelmatilanteet ja halusimme tai emme se on meissä pohjalla, sivistyksen alla, samoin kuin oman reviiri suojelemisen tarve. jokainen meistä hyökkää jos muut mahdollisuudet ratkaista tilanne on suljettu pois, mitä huonompi itsetuntemus ja kyky nähdä asioita laajemmin, sitä nopeammin tämä tilanne tulee vastaan.
"On jalkojen vika, jos tupiin tulee" opetti isäni oli vaikea toteuttaa tätä oppia nuorena. Aikusena paljon vaikeampaa kun oma rakas nainen pieksee kun vierasta sikaa kotona ja karkuun ei pääse ja lyödä ei voi. Agresiivisuus on positiivinen ja voimaa antava tunne, mutta kuinka moni sen hallitsee, jos se nostetaan hyväksyttäväksi tavaksi näytää rajansa muille, ilman henkisiä tai fyysisiä vaurioita.
Agressionsa kannatta purkaa salilla tai muuten itseään rasittamalla fyysiseti. Minä uskon ja voin näyttää rajani ja reviirini ilman ärähdystä suurempaa reaktiota, vaikka äkkipikainen olenkin.
Enkä usko agressiivisuuden hyväksymisen parantavan turhaumia ja masennusta, mielummin päinvastoin.
http://wwwedu.oulu.fi/sampo/98-99/avoin/appro/hatti/aggrr.htm
En voi muuta todeta kuin että olen tyytyväinen avaukseesi!
Minä olen aggressiivinen, kasvanut aggressiivisessa ympäristössä ja ystävänä on ollut ihmisiä jotka ovat tappaneet ja pahoinpidelleet muita.
Minä osaan käyttää aggressiota. Näpäytän, mutta en lyö hampaita pihalle. Nöyryytän mutta en tuhoa itsetuntoa. Rankaisen, mutta en tuhoa.
Minusta tuntuu että jotkut teinitappajat jotka ovat "hyvästä kodista" eivät koskaan olleet oppineet käsittelemään omia aggressioitaan. Siksi se purkautuu mielettömänä väkivaltana.
jo aika hullua väittää ja olla ylpeä siitä että osaa käyttää agressiota esim nöyryyttämiseen mutta ei tuhoa itsetuntoa jne. Että on melkeen pahis mutta hitto ko pysyy kurissa hyvin?
Jos on halu näpäytellä ja nöyryyttää kertoo se ettet sä sitten niin osaakaan hillitä sun agressioita. Yleensä se on onnistunutta agressionhallintaa että suuntaa sen energian joka syntyy aivan johokin muuhun kuin muihin ihmisiin.
Mä näen asian näin ja se on minusta agressionhallintaa.
Aggressiivisuus on juu primitiivinen reaktio meissä. Elämme tänä päivänä sivistyneessä maailmassa josta ruuasta ei tarvitse, ainakaan täällä suomessa tapella. Agressio- sanasta minulle tulee mieleen alkuasukasaika ;) Vaikka se merkitsee paljon muutakin. Hoitajaksi opiskellessani muistan opettajan sanoneen että jos ei osaa hallita agressiivisuuttaan niin silloin ei ole henkisesti terve. Ihminen jolla on suutuspäissään tarve huutaa hulluna, hajottaa tavaroita tai satuttaa itseään tai muita, ei kykene impulssikontrolliin, ja se ei ole tervettä. Hän myös kertoi että monesta naisesta sanotaan tämän olevan "mukavan temperamenttinen nainen" , mutta osa näistä naisista on näitä jotka eivät kykene hallitsemaan itseään, ja siinä ei ole mitään hienoa. Terveeseen temperamenttiin ei kuulu kontrollin menettäminen siten että on tarve huutaa hulluna, paiskoa tavaroita tai käyttää väkivaltaa.
Itsellä tosin välillä ääni korottuu...
Olen täsmälleen samaa mieltä. Mitään negatiivisia tunteita ei tarvitse purkaa syytämällä ne toisten päälle. Se on vain monelle se helpoin tie ja ainoa, jonka he (suostuvat) tuntemaan. Muita keinoja löytääkseen pitäisi kohdata itsensä ja se on liian vaivalloista ja vaikeaa.
Ja nöyryyttäminen on aina enemmän tai vähemmän tuhoavaa. Ihminen, joka tuntee tarvetta nöyryyttää muita, kärsii mielestäni melkoisesta itsetunnon puutteesta. Jos sitä on tarpeeksi, on aivan helppoa antaa muiden olla rauhassa.
Entäs sitten, kun kohdalle osuu joku Laika, joka täräyttää ainakin henkisesti hampaat kurkkuun jokaiselta, joka moista edes yrittää? Vai kierretäänkö sellaiset ihmiset aina kaukaa ja etsitään kohteeksi joku helppo tapaus? Oman kokemuksen perusteella nämä nöyryyttäjät käyttäytyvät täsmälleen niin.
Catsy, mutta kuulostat ihan psykopaatilta tuossa äskeisessä kommentissasi.."nöyryytän, näpäytän ja rankaisen". Siistiä, ei ulkoisia jälkiä...kamalaa.
Mut jooh ..*plaah*
"Entäs sitten, kun kohdalle osuu joku Laika, joka täräyttää ainakin henkisesti hampaat kurkkuun jokaiselta, joka moista edes yrittää? Vai kierretäänkö sellaiset ihmiset aina kaukaa ja etsitään kohteeksi joku helppo tapaus? Oman kokemuksen perusteella nämä nöyryyttäjät käyttäytyvät täsmälleen niin."
Mä vittuilen kenelle tahansa. Mä olen vittuillut juristi/kaupunginvaltuutettu Lampelalle, entiselle opetusministeri Christoffer Taxellille sekä Tony Halmeell.
Suuri kysymys kuuluu: miksi mun tarvitsee? Ei se minulle tuo mielihyvää.
Minä olen kyllä sinun kanssasi eri mieltä. Sen sijaan että ihmiset siirtyisivät helpompiin kohteisiin, ne aina haluavat just mennä vittuilemaan sellaisille koviksille kuin minä. Ja sitten ne itkee kun ovat saaneet henkisesti köniinsä.
Mä sanon senkin etten mä edes halua olla kovis mutta elämä on pakottanut mut sellaiseen rooliin.
Miksi mun tarvitsee?
Sitä sopii kyllä pohtia itsensä kanssa vähän tarkemminkin. Suosittelen.
No, sinä katsot asiaa hieman eri suunnasta kuin minä. Minä en oikeastaan edes usko "koviksiin" paitsi joidenkin erittäin harvojen yksilöiden kohdalla, enkä näin ollen pelkää/kunnioita/jaksa millään tavoin kiinnostua ko. ihmistyypistä. Minusta tämä kovis-osasto on pääosin tympäisevää joukkoa, johtuen ehkä siitä, että agressiviisuus tekee ihmisestä kovin yksiulotteisen ja helposti tulkittavan. Siinä on koviksen suurin heikkous. Mainitsemasi Tony Halme on loistava esimerkki siitä.
Mitäs jos joskus kokeilisit olla vittuilematta kenellekään? Ihan vain uteliaisuudesta. Eräs vanha rouva sanoi, että ei sen tarvitse kovin kummoinen ihminen olla, joka toisille vittuilee. Kun on hyvä mielikuvitus ja sana hallussa, on hyvin helppo aukoa päätään. Sen sijaan toisten kunnioittaminen ja ihmisten kanssa toimeen tuleminen - siinä on sinulle taitolaji.
Jos agresiiviisuus on sinulle rooli, sen voi aina vaihtaa, jos tahtoa löytyy. Minä en usko alkuunkaan tuohon "elämä vei, en voi mitään"-virteen. Tiedän muitakin ihmisiä, jotka ovat kokeneet todella kovia ja silti he ovat selviytyneet katkeroitumatta, kovettumatta. Helppoa se ei ole mutta mahdollista kyllä.
"Minä olen kyllä sinun kanssasi eri mieltä. Sen sijaan että ihmiset siirtyisivät helpompiin kohteisiin, ne aina haluavat just mennä vittuilemaan sellaisille koviksille kuin minä. Ja sitten ne itkee kun ovat saaneet henkisesti köniinsä."
Mun ei ainakaan tarvi mennä vittuileen kellekkään, ja varsinkin ns. kovikset kierrän mahdollisimman kaukaa. Moni kakku pääältä kaunis, sama pätee koviksiin...Nih.
..ei sitä voi mitata että kenellä on ollut rankka elämä ja kellä ei. Ketä on elämä muuttanut ja ketä sitten taas ei.
Ei rankka elämä ole mikään syy olla vittumainen ja ilkeä.
Jokaisella on varmasti elämässään enemmän ja vähemmän rankkoja juttuja eikä niitä kukaan toinen voi punnita että onko mulla ollut rankempaa ku sulla ja kuinka vittumainen voin olla vain sillä verukkeella että elämä nyt potkinu päähän!
Elämäkin on täynnä valintoja, suurin osa on ihan omissa käsissä että mitä tekee ja mitä ei. Itse on jokainen omasta elämästä vastuussa. Ei huonosti menneestä elämästä voi ketään syyttää!
Jos omien virhevalintojen vuoksi katkeroituu ja päättää että on oikeus olla vittumainen ja ilkeä ja sen vuoksi tulee torjutuksi ja epäsuosituksi muiden silmissä, on se täysin vain oma häpeä.
Näin ajattelen minä..
... sä olet kaivanut verta nenästäs mulle vittuilemalla täällä? Mä en ymmärrä moista masokismia.
vittuilija jos niin haluat, mutta aika lapsellista on sanoa "mä vittuilen kelle haluan vaikka tonylle ja lampeloile" luuletko että sä olet jotenkin ainoa luokkaasi joka uskaltaa tai kiukuspäissään vittuilee valtionvirkamiehille?
Ne jotka harrastaa vittuilua on 99% aivan käsiä siinä, mä en ole elämässäni tavannut kuin yhden loistavan vittuilijan ja sekin teki sen niin tyylikkäästi että kohde ei tajunnut kuin jälkeenpäin että voi ....
Onhan noita räksyttäjiä joka suunnassa mutta ei se määrä eikä se volyymi vaan se laatu ja sen laadun eroavaisuuden huomaa olevan aika suoraa verrannollinen älykkyyteen.
Sä sanot että elämä tuon sun luo kaikki v.päät jotka haluaa ottaa erän sun kanssa, pakottaa sut olemaan kovis. Jos sä oikeesti uskot noin ettet sä vaan voi sille mitään, sä huijaat yhtälailla itseäsi kuin meitäkin.
lämpimikses kaikkee höpöö
Mä olin nuorempana tosi kiltti ja rauhallinen. kaikki mummot tykkäs minusta. Sitten ihmiset rupesivat enemmän tai vähemmän kusettamaan minua. Lopulta opin hankkimaan itselleni ihmisoikeudet olemalla ilkeä ja häijy. Se on kuin koiranpentua potkisi, niin sitten siitä kasvaa isona sellainen koira joka puree kaikkia eikä anna silittää itseään.
Nyt mä toki annan ihmisten rakastaa itseäni ja rakastan takaisin, mutta kusettaa en anna.
"Mitäs jos joskus kokeilisit olla vittuilematta kenellekään? Ihan vain uteliaisuudesta."
Mä en vittuile ellei mulle vittuilla.
"Sen sijaan toisten kunnioittaminen ja ihmisten kanssa toimeen tuleminen - siinä on sinulle taitolaji. "
Kunnioitus ansaitaan. Minua on pidetty sellaisena ihmisenä tai olen antanut sellaisen kuvan itsestäni että minun kunnioitustani on hyvin vaikea ansaita, mutta se nyt ei ihan pidä paikkaansa sillä vaadin itseltäni enemmän kuin muilta.
"Jos agresiiviisuus on sinulle rooli, sen voi aina vaihtaa, jos tahtoa löytyy."
Tietysti sen voi vaihtaa. Ideaalissa maailmassa ei tarvitse ikinä turvautua aggressiiviseen rooliin. Mutta me elämme maailmassa jossa jos haluat rauhaa, valmistaudu sotaan.
ymmärrä sinun vittuiluasi, mutta se minkä olen ymmärtänyt, ei ole pahantahtoista. Sinä vain suutut joskus niin kuin me kaikki ihmiset tai ainakin suurin osa. Suuttuminen on ihan normaalia ja tunteet pitää uskaltaa näyttää.
Se, miten ihminen purkaa aggressioitaan, on yksilöllistä. Oma suuttuminen ei saisi satuttaa sivullisia, mutta kyllä minusta vihan kohteen pitää saada tietää, miltä minusta tuntuu, sillä eihän toinen muuten sitä ehkä tajuakaan, että minua on loukattu.
Minä yritän hallita vihanpurkauksiani. Aina en siinä onnistu ja joskus olen vihainen itselleni sen takia. Vaikeata.
Toisten viha pelottaa minua, varsinkin jos se kohdistuu minuun itseeni, mutta pikkuvittuilusta en välitä. Ihan kiva, jos voi itsekin joskus ilkeillä toisille, jos on sillä tuulella. Ei kenekään mieli saisi mennä rikki sellaisesta. Toisten negatiivisia tunteita voi olla vaikea vastaanottaa, mutta ihan kyvytön siinä suhteessa ei saisi olla. Tietysti kohde kannattaa valita niin, että hän ymmärtää ottaa vaikka huumorin kannalta.
On ihmisiä, joita ei ole syytä mennä ärsyttämään. Ehkä heillä on ihan tarpeeksi vaikeaa itsellään, joten miksipä heidän taakkaansa lisäisinkään.
Nuorena minä sain hirveän ikäviä ja pahoja hysteerisiä kohtauksia aika usein, mutta mä opin välttämään ne näyttelemällä tunteita. Kun tekee riehumisesta ulkoista, niin on sisältä tyyni.
No minä opin hysterian välttämisen niin hyvin etten enää osaa sitä kytkeä pois lainkaan vaan olan aina kiihkeä kaikessa, niin vihassa kuin rakkaudessakin.
"ymmärrä sinun vittuiluasi, mutta se minkä olen ymmärtänyt, ei ole pahantahtoista."
Kuka tahansa ajettuna nurkkaan puree.
Mä olen monta vuotta kuulunut vähemmistöön ilman vähemmistön tukea ja heteromaailmakin on potkinut päähän. Nyt tilanne on mukavampi ja itsellä on varaa olla kivempi ihminen.
Joka kerta kun mut on heitetty ulos jostakin lesboihin ym. liittyvältä palstalta minulle iskee päälle se, että tässä taas ollaan, selkä seinää vasten ja yksin kaikkia vastaan.
Kodittomana ja prostituoituna eläneenä mä olen oppinut että mun pitää turvata itseeni. Maailmassa on lopulta mulle vain yksi ihminen: minä itse. Joitkuita ihmisiä se ärsyttää, minulle se on vain käytännöllinen näkökanta.
..Jos äärettömän suurien mielipide-erojen esiintuominen on sinulle vittuilua niin parempi antaa olla..
"No miksi sitten sä olet kaivanut verta nenästäs mulle vittuilemalla täällä? Mä en ymmärrä moista masokismia"
Jos sanoisit tuon mulle päin naamaa niin ottaisin sen uhkailuna. Sellaiseksi se ilmeisesti oli tarkoitettukkin. Ja tuo lauseesi muutenkin kuulostaa siltä että sulla on jotkut omat säännöt miten ja kuka sulle saa yleensäkkään mitään sanoa.
olla suorastaan paha, mutta rajansa kaikella, sanoisin minä.
Minä taas esitin tuossa kysymyksen.
..sait samalla vastauksenkin kysymykseesi.
Meillä ei lopulta ollut kovin suuri mielipide-ero, mutta minä en viitsinyt lähteä vääntämään asiaa rautalangasta. Eli siis jos nestehukka alussa on kovin suuri, amfetamiinien käyttö kannattaa lopettaa siihen terveyssyistä ja pelkästään jo sen takia. Sen jälkeen a. saattaa hyvinkin polttaa rasvaa, mutta lääkäri on sanonut kirjassaan (Diet Revolution, Dr. Atkins), että amfetamiinin laihdutusvaikutus loppuu ellei annosta lisätä.
Kun sinä kuitenkin halusit vängätä asiaa ja sanoit olevasi kovinkin suuri ekspertti niin minä otin sen ihan vittuiluna.
Elänköhän eri valtakunnassa kuin sinä? Minun ei tarvitse olla jatkuvasti puolustuskannalla tai näytellä hampaitani, eikä ylitseni silti kävele kukaan. Eihän periaatteidensa ja oman elämänsä kunnioittaminen vaadi agressiivisuutta. Vaan vahvaa ja päättäväistä asennetta.
Minulle ei oikeastaan koskaan kukaan vittuile. Ne harvat kerrat, jolloin niin käy, selviävät yleensä pienellä sananvaihdolla. Ellei, poistun mieluummin paikalta kuin alan rähistä jonkun typerän asian vuoksi. En koe sitä millään tavalla heikkoudeksi vaan isoäitini opettamaksi viisaudeksi.
Uskon, että rauhan voi saavuttaa myös kohtelemalla muita siten, ettei syytä hyökätä synny. Toimii ainakin täällä.
..kyllä outo...anteeksi vain.
"Elänköhän eri valtakunnassa kuin sinä? Minun ei tarvitse olla jatkuvasti puolustuskannalla tai näytellä hampaitani, eikä ylitseni silti kävele kukaan. Eihän periaatteidensa ja oman elämänsä kunnioittaminen vaadi agressiivisuutta. Vaan vahvaa ja päättäväistä asennetta. "
Muutama asiaa valottava esimerkki:
1. Taustaa: Minun on vaikea saada kunnolla nukuttua. Ovessa lukee että älä soita ovikelloa vaan sovi tapaaminen puhelimitse. Nukkuessa mä vaadin sellaista hiljaisuutta ettei oksakaan rasahda. Ja jos minut herätetään kesken unien niin koko seuraava päivä on pilalla.
No sattuipa niin että ovikello soi kahden aikaan aamuyöllä. Mä heräsin enkä ajatellut vastata. Sitten joku hakkasi nyrkillä ovea. Mä mietin että jos nyt on hätätilanne tai jotain. No mä menin ovelle eikä siellä ollut ketään mutta naapurin ämmän ääni kuului naapurista: "Mä halusin tutustua naapureihini!".
2. Taustaa: Vaikka en ole albiino, niin minä olen niin vaalea että silmäni ovat herkät ja tykkään käyttää aurinkolaseja koska muuten silmiäni rupee esimerkiksi diskossa särkemään. Sitä paitsi aurinkolasit ovat cool ja laihduttavat.
Laivalla yks mies sanoi minusta että miks tolla on aurinkolasit, tosi dorka. Mä kuulin sen ja sanoin "sulla ei olis varaa kantaa huolta toisten ulkonäöstä kun itse olet tuollainen möhömaha!". Jätkä tarttui kiinni minuun kädestä lujaa ja käski sanomaan sen uudestaan. Minä sanoin.
Myöhemmin tuli samasta seurueesta toinen mies uhittelemaan että "sä et kuule sano mitään mun kaverille". Mä sanoin että mulla on oikeus sanoa mitä huvittaa ja kelle huvittaa.
3. taustaa: tulenpalava kiire, taksi odottaa, edellinen ratikka oli lähtenyt vaikka olin seissut oven takana, tämä taas seisoi viisi metriä pysäkistä pysähtyneenä koska edessä oli aurauskalustoa. Monesti näissä tapauksissa kuski päästää ihmiset ulos ratikasta mutta niin ei ollut nyt.
Mä selitän tilannetta kaverilleni joka odottaa sen taksin kanssa kännykässä kun yksi mies rupeaa huutamaan että vittuakos yrität ulos ratikasta, ei se ole pysäkillä. Mä sanoin että "huolehdi runkkari omista asioistasi!"
Tällaisiin tilanteisiin minä joudun tässä valtakunnassa.
"En koe sitä millään tavalla heikkoudeksi vaan isoäitini opettamaksi viisaudeksi."
Isoisäni taas sanoi että "älä mene aluks mutta lopusta piä huoli !".
"Uskon, että rauhan voi saavuttaa myös kohtelemalla muita siten, ettei syytä hyökätä synny. Toimii ainakin täällä."
Kaikissa noissa tapauksissa aloite hyökätä syntyi muilta.
tuollaisille ihmisille ei pidä sanoa mitään.
että noin pahasti maailma sua kohtelee, mies suutuu ruotsin laivalla josatin pikkuasiasta(ennenkuulumatonta), ratikassa huudellaan tunkevalle, ja joku soittaa ovikekelloa kahdelta yöllä kun muutehan on siihen aikaan ihan kuolleen hiljaista.
Sulla on lyhyt pinna, sitä ei voi puolustella yhtään milään että kun muut aloittaa yhyy.
Joko otat sitten asenteen että sä haluatkin olla vittumainen tai lopetat ton maailmaa syyttämisen.
Joskus tuntuu sun kirjoituksista että olet ihan fiksu ja joskus tuntuu että sulla on menossa kunnon show tai joskus tuntuu että sä olet vain katkeroitunut iteesi tyytymätön ihminen joka ei saa itteään niskasta kiinni mihinkään muutokseen.
Älä edes koita kuvitella että sähän oot sitten kone kun pystyt noin moneen kirjoitustyyliin koska nää sun tällaiset kirjoitukset vie pohjan pois siitä ekasta vaihtoehdosta.
Sulla sormi nousee helposti osoittamaan muista mitäs jos käännät se sormen itseesi ja koitat päästä jonkinlaiseen sopuun itsesi kanssa, ehkä silloin ei tarvisi sotia niin paljon muitakaan vastaan.
mulle että ne jotka ei osaa, opettaa.
olla monessa asiassa viisaampia kuin nuoremmat, mutta joskus on myös toisin päin. Ikä ja kokemukset eivät tuo aina viisautta. Suhtaudun itse yleensä pienellä varauksellta toisilta saamiini neuvoihin, mutta voihan sitä kokeilla, josko jotkut neuvot toimivatkin, sitten kun omat loppuvat. Pakko myöntää, etten näillä eväillä ole aina pärjännyt niin hyvin kuin olisin toivonut, mutta ei rähisijöillä mene heilläkään yhtään sen paremmin. Itse kierrän sellaiset tyypit kauempaa. Sen parempaa neuvoa en osaa toisillekaan antaa. Ihmisistä ei aina tiedä.
"Narsismi syntyy varhaislapsuudessa, lapsuudessa ja varhaisessa nuoruudessa. Se liittyy yleensä lapsuudessa olleeseen väärinkäyttöön tai traumaan joka on vanhempien, auktoriteettien tai ikätoverien aikaansaama."
Ei pidä vähätellä eikä kieltää sitä, mikä merkitys meillä jokaisella voi olla toiselle ihmiselle. Se ei sulje pois sitä asiaa, että olemme vastuussa omasta itsestämme ja siitä, miten kohtelemme itseämme - ja myös toisia.
"Joko otat sitten asenteen että sä haluatkin olla vittumainen tai lopetat ton maailmaa syyttämisen."
En! Mutta musta tuntuu että jos musta ruvetaan jotain vikaa etsimään niin se löytyy ulkonäöstä ja muutan sitä kovaan tahtiin (laihduttamalla). Jos on iso ja vaatii paikkansa maailmassa (tai näyttää siltä) niin se on kuin punainen hälytysmerkki miehille.
"Joskus tuntuu sun kirjoituksista että olet ihan fiksu ja joskus tuntuu että sulla on menossa kunnon show tai joskus tuntuu että sä olet vain katkeroitunut iteesi tyytymätön ihminen joka ei saa itteään niskasta kiinni mihinkään muutokseen."
Olet osunut oikeaan: juuri tuollainen minä olen. Douglas Coupland oli oikeassa, perhana. Hän sanoi että joskus ihmiset luovat virtuaaliminän nettiin, mutta käykin niin että se virtuaalinen minä onkin aidompi minä kuin se alkuperäinen.
"Älä edes koita kuvitella että sähän oot sitten kone kun pystyt noin moneen kirjoitustyyliin koska nää sun tällaiset kirjoitukset vie pohjan pois siitä ekasta vaihtoehdosta. "
Häh? Mä kadotin sut jossain.
"Sulla sormi nousee helposti osoittamaan muista mitäs jos käännät se sormen itseesi ja koitat päästä jonkinlaiseen sopuun itsesi kanssa, ehkä silloin ei tarvisi sotia niin paljon muitakaan vastaan."
Mä en ikinä pääse sopuun itseni kanssa. Joka päivä mä haluan olla ENEMMÄN. Jotain SUURTA. Eikä se kuitenkaan koskaan tuo tyydytystä, vaan minä vajoan miettimään sitä miksi minä olen vielä niin kaukana siitä TÄYDELLISESTÄ. Minua pelottaa.
hyväksyä itsensä sellaisena kuin on?
Minä hyväksyn sen, että olen joskus pieni ja heikko, en voi sille mitään. Olen joskus vihainen ja minulle ollaan vihaisia. Nämä eivät ole yhtä helppoja asioita kaikille, ei minullekaan.
Viha voi syntyä niin monesta asiasta, vaikka siitä, että tuntee itsensä riittämättömäksi. Silloin voi ruveta vihaamaan itseään tai toisia ihmisiä tai olosuhteita, joille ei voi mitään. Tässä kohtaa minä olen voimaton, mutta en varmasti ole yksin. Elämä ei ole meille kaikille niin yksinkertaista. Joskus on pakko hyväksyä tämä epätäydellisyys.
Joku toinen voisi käyttää aikaa ja energiaa muuttaakseen todellisuutta (itse mukaanlukien) näyttämään sellaiselta kuin sen toivoisi olevan, keinolla millä hyvänsä. Tämä vaatii jo jonkinlaista sisäistä aggressiota joka voi näkyä ulospäin esim. toisten manipuloimisena, työnarkomaniana...
Puhutaan myös passiivisaggressiivisesta käyttäytymisestä. Sitä voi olla esim. jos ei tee toisten hyväksi sitä, mitä ihmiset odottavat vaikka hyvin voisi. Korostetun liiallinen kohteliaisuus voi olla luonteeltaan myös aggressiivista. Tämä kuulemma on hyvin tyypillistä naisille. Itsekin olen tähän törmännyt. Tällainen ihminen ei todellisuudessa välttämättä välitä toisesta mitään, lausuu vain taidokkaasti kohteliaita sanoja.
Tällaisia asioita on mieleeni tarttunut ja jäänyt joistakin lukemistani kirjoista. Itse en halua elää psykiatrisen, filosofisen tai uskonnollisen kirjallisuuden määrittämää elämää, vaan haluaisin muodostaa käsitykseni asioista ihan itse, mutta ei minusta siihen ole. Kyllä ne toiset ovat minua paljon viisaampia. On minulla silti omatkin aivot. Se, että aivojaan viitsii käyttää, vaatii jonkinlaista aggressiota, motivaatiota.
Tuo tuolla aiemmin narsismista kirjoittamani lainaus löytyy netistä, unohdin mainita sen.
kun laihdut olet vähemmän vittumainen jossain määrin kun olet sen suhteen sovusas itsesi kanssa paremmin.
Ja mitä tuohon sun haluun olla jotain suurta jne niin tuossa mä kyllä sua ymmärrän todella hyvin, täydellisyys on aina askeleen edellä ja se mitä haluaa olla on enemmän.
Mä en pitänyt susta paljoakaan kunnes aloin lukemaan sun kirjoituksia tai siis kaikkia sun kirjoituksia, maailmassa on kaksi asiaa joista mä pidän eka on mun nainen ja toinen on mielenkiintoiset ihmiset.
Sä olet joskus raivostuttava ja joskus miellyttävän fiksu=)
Ei tänne kai saisi laittaa persoonasta mutta mä nyt rikon sitäkin sääntöä.
"kun laihdut olet vähemmän vittumainen jossain määrin kun olet sen suhteen sovusas itsesi kanssa paremmin. "
Mä toivon niin, mut luvata en uskalla.
"Sä olet joskus raivostuttava ja joskus miellyttävän fiksu=) "
Mä olen siis inhimillinen. Viimeinen asia mitä mä elämässä haluan on olla inhimillinen. Mä haluan olla täydellinen! Mä haluan että mua ihaillaan, mutta sitten musta hetikohta tuntuu etten ole ihailun arvoinen ja että minä petän ihmisiä jotka ovat odottaneet minulta niin paljon. Oikeasti mä en halua olla täydellinen, vaan tavallinen ja pidetty. Mutta kun tämä ei toteudu niin haluan sitten olla täydellinen.
"Eikö ihmisen pitäisi
hyväksyä itsensä sellaisena kuin on?"
Ei. Miksi? Jos minä olen sellainen kuin minä olen ei kukaan muu hyväksyisi minua enkä ole niin itsenäinen ihminen etteikö muiden mielipide vaikuttaisi omaani.
Katso tuolta alhaalta listaa siitä minkälaisesta naisesta palstan kirjoittajat eivät pidä. Ne yhteenlistatut ominaisuudet (muutamaa poikkeusta lukuunottamatta) ovat minulla itselläni. Mä en viehätä. Mä kyllä huomaan sen itsekin.
"Minä hyväksyn sen, että olen joskus pieni ja heikko, en voi sille mitään."
Niin, et voi sille mitään, mutta onko se alistumista tosiasioiden edessä vai aitoa hyväksymistä? Minä olen alistunut sen tosiasian edessä että olen narsisti ja sille ei voi nykytietämyksen valossa tehdä yhtään mitään. Mä yritän vain elää sen kanssa.
samaa kuin rakastaminen. Se ei sulje pois muutoksen mahdollisuutta. Hyväksyminen ja rakkaus ovat kuitenkin elämän tärkeimpiä asioita. En odotakaan, että kaikki rakastavat minua, en minä niin suuruudenhullu ole. Miksi kaikkien pitäisikään minusta pitää? En minä itsekään välitä kaikista ihmisistä, mutta se ei tarkoita sitä, että minä vihaisin heitä, ei se ole heidän ongelmansa eikä minunkaan.
Putkiratio, sinä kuulut niihin harvoihin ihmisiin jotka osaavat käsitellä minua! Ja mä ihmettelen itsekin miks mä annan olla käsitelty.
siinäkin sellainen sana että eipä paljoa kiinnosta sen määrittely.
Ja sulla on huono itsetunto, ei kai se ole mikään uutuus nykypäivänä.
Kun haluaa olla tavallinen ja pidetty on kai aika tavallinen.
Ylipäätään tuon olla pidetty tavoitteleminen on aivan mahdottomuus, kannattaa keskittyä siihen että pitää itsestään.
Ihminen kun huokuu ulospäin juuri sitä miten itsensä ja oman paikkansa maailmassa on määritelly ja rakentanut.
Ihmiset on eläimiä, me vaistotaan heikot ja alistujat ja ei siinä kova meteli auta hämäämään.
Tuolla naisen sielu keskustelussa ihmisestä koitetaan etsiä sitä mikä tekisi meistä luomakunnan kruunuja, sielukkaita olentoja jollainen mystisellä ominaisuudella lisättynä.
Ja kuitenkin koko maailma rakentuu voimasuhteille, fysiikan lakien mukaan, ihmissuhteet perustuvat fyysisiin ja kemiallisiin vietteihin, ja ihmiset etsivät itseään muiden ihmisten heijastuksista ja koittavat pysyä järjissään kun eivät keksi elämän tarkoitusta tai omaa minuuttaan.
Ja kaikkeen ihan jokaiseen ongelmaan on ratkaisu, kyse on siitä onko vahva ja valmis näkemään sitä ratkaisua.
Täällä valitetaan kuinka ihastutaan ties kehen ja kauheen kurjaa on riutua kun ei sitä ja tätä uskalla tai kehtaa tai yms.
Ihmisen mieli ei ole tutkimaton eikä käytös vaikea lukea. Me ollaan yksinkertaisia kappaleita maailmassa jossa kaikki toimii joko meidän mukana tai ilman meitä.
Tämä ei nyt liity mihinkään, kunpahan sanoin.
Tapasinpa kerran ulkomailla parinkin maan huippu-urheilijoita (siellä oli ainakin Määttä, Mieto, Nykkelmo). Minä olin tietysti nuorena ihan niin kuin silmät aukirevähtäneinä näitten julkkisten perään.
Kerran sitten oli treenit ja pari niistä julkkiksista tulikin treenipaikalle. Vedin niin kuin olisi ollut tosi kyseessä ja tämä hävisi minulle skaban.
Sen jälkeen ne julkkikset eivät tuntuneet enää yhtään miltään. Illuusio oli särkynyt.
Mä tajusin että tälle urheilijalle oli tullut huono päivä ja että olin mä kuinka hyvä tahansa niin aina tulee huono päivä minullekin jolloin joku ihan tavanomainen tyyppi kadulta voi selättää minut. Aina. Koskaan ei voi turvassa tuntea olevansa maailman paras.
"Ja sulla on huono itsetunto, ei kai se ole mikään uutuus nykypäivänä."
Narsismi ja itsensä korostaminen ovat trendikästä. Ja sitten riittämättömyys kun se kaikki hajoaa käsiin. Mutta ei se mitään, kunnon narsisti ei tee itsemurhaa. Se olisi kasvojen menettämistä. Siis tuskin tulee narsismin aikakausi loppumaan sellaiseen itsemurhatsunamiin kuin 1980-luvun (harvojen) kulutusjuhlat.
"Ylipäätään tuon olla pidetty tavoitteleminen on aivan mahdottomuus, kannattaa keskittyä siihen että pitää itsestään. "
Ei itsestä voi pitää jos on realisti. "Se joka luulee seisovansa, varokoon ettei kaadu", näin sanotaan Raamatussa.
"Ihminen kun huokuu ulospäin juuri sitä miten itsensä ja oman paikkansa maailmassa on määritelly ja rakentanut."
Siksi kai minua inhotaankin.
"Ihmiset on eläimiä, me vaistotaan heikot ja alistujat ja ei siinä kova meteli auta hämäämään."
Mä olen varma että ihmiset haistaa masennuksen ja adrenaliinin. Ihan kuin koirat vaistoaa pelon ja käy päälle, samalla tavalla ihmiset käyvät pelokkaan ja epävarman kimppuun.
"ihmiset etsivät itseään muiden ihmisten heijastuksista ja koittavat pysyä järjissään kun eivät keksi elämän tarkoitusta tai omaa minuuttaan. "
Klassinen vastaus: http://members.lycos.co.uk/pzorg/cdc285.txt
En keksi itse parempaa.
"Ja kaikkeen ihan jokaiseen ongelmaan on ratkaisu, kyse on siitä onko vahva ja valmis näkemään sitä ratkaisua. "
Vaikea uskoa ajatellen ihan konkreettista ongelmaa, kuten nyt laihduttaminen.
En tiedä ovatko vanhemmat ihmiset aina viisaampia kuin nuoremmat mutta isänpuoleinen isoäitini oli erittäin viisas, vahva ja lämmin ihminen, joka oli menettänyt paljon elämässään, joutunut kokemaan asioita, joita kenenkään ei pitäisi. Silti hän jaksoi välittää muista, suvaita ihmisiä ja elää niin viisaasti, että yhä edelleen yli kymmenen vuotta hänen kuolemansa jälkeen ihmiset muistavat hänet pelkästään siitä, että hän oli kunnioitettava ja hyvä ihminen. Samoin minä kunnioitan häntä ja hänen antamansa neuvot ovat olleet hyväksi opiksi elämässä.
Yksi parhaista on ollut se, että jos joku tahtoo vapaaehtoisesti olla typerä ja ääliö, minun ei tarvitse alentua samaan. Eli toisin sanoen kun jättää pään aukomiset noteeraamatta, ne yleensä kuivuvat hyvin nopeasti kokoon.
Tee jotain viehättävyytesi eteen, jos huomaat että olet epäviehättävä. En tarkoita niinkään ulkoisesti, vaan sisäisesti. Yritä kasvaa, kehittyä. Aivot sinulla on kuitenkin ihan paikallaan.
Mielenkiintoinen kommentti.
Minun mielipiteeni on se, että jos aina potkitaan päähän niin kehittyy just sellaiseksi ihmiseksi kuin mitä minä olen, mikä taas johtaa uusiin ongelmiin. Mä tekisin parhaani jos mä voisin aloittaa puhtaalta pöydältä joskus. Se on onnistunut joidenkin heteroiden kanssa. Se onnistui myös mun eksän kanssa. Ex vaistosi mun päänsisäiset kamppailuni ja arvosti sitä että mä ihan oikeasti panostin siihen lyyliin. (Se häntä pelottikin, hän huomasi että mä panostan suhteeseen kauheasti ja hän taas ei halunnut suhteesta mitään kovin vakavaa).
Tiettyjä asioita mä en voi muuttaa itsessäni, kuten narsismia. Kukaan aikuinen ei ole koskaan parantunut narsismista. Mä olen yrittänyt kontrolloida sitä niin ettei se häiritsisi mun suhteitani muihin. Jääköön muiden arvosteltavaksi se, kuinka olen siinä onnistunut.
Elämä on kovin lyhyt täydelliseksi tulemiselle.
Aggressiota vai temperamenttia? Ymmärrän, ettet tarkoita liputtaa väkivaltaisen käyttäytymisen puolesta, siksi jäin arvuuttelemaan.
Mielestäni temperamentti on se enemmän liikkeelle paneva piirre ihmisessä. Temperamentin ollessa kohdallaan ihminen ei siedä ihan mitä tahansa kakkaa kaadettavan niskaansa, vaan käy rakentaviin toimenpiteisiin asiantilan korjaamiseksi. Aggressio minusta taas on tuhoavampaa toimintaa, joka kohdistuu johonkin/johonkuhun.
Suuttuminen ja suuttumuksen näyttäminen oikeassa paikassa ei mielestäni tarkoita aggressiota vaan temperamenttia. Kaikki temperamenttiset ihmiset eivät ole aggressiivisia. Jos suuttumukseen liittyy säännöllisesti aggressiivista toimintaa, on minusta syytä huoleen. Toisaalta jokainen kyllä lienee joskus elämänsä varrella niin suutuksissa, että voisi ainakin kuvitella käyttäytyvänsä aggressiivisesti. Suuttumuksen laannuttua tosin monissa tilanteissa järki sanoo, että parempi oli olla tirvomatta pleksiin. Ja jos tuli tirvottua, saattaa tekijä itsekin aivosumentuman selkeydyttyä itsekin olla pahoillaan tekosistaan.
Minuta aggressiivisen käyttäytymisen syy on kykenemättömyys ilmaista itseään muuten kuin aggressiivisella käyttäytymisellä (kun sanat loppuu, nyrkit jää), ei se ettei aggressiivisuutta hyväksytä. Ei kenenkään tarvitse hyväksyä ja ymmärtää esimerkiksi itseen tai läheiseen kohdistuvaa aggressiivisen käyttäytymisen uhkaa. Jos aggressiivisuus kohdistuu johonkuhun toiseen elolliseen olentoon, niin lienee ihan ymmärrettävää, että aggressiivinen ihminen syyllistetään. Vähän pakko yhteiskuntarauhan säilymisen kannalta.
Kyllä aggressiivisuus karkottaa minutkin. Onhan noita kokemuksia naapureista, joissa pariskunnan molemmat osapuolet ovat olleet avoimen aggressiivisia. Joka viikonloppuiset turpasaunat eivät saa vakuuttumaan tasapainoisesta parisuhteesta ja onnellisista ihmisistä. Temperamentti on ihan ok, mutta aggressiivisen kumppanin kanssa en tuntisi oloani turvalliseksi.
Temperamenttisuus tarkoittaa ihmisen yksilöllistä tapaa reagoida asioihin, ja tapaa käyttäytyä eri tilanteissa.
Ihmisellä on oikeus omiin tunteisiinsa ja kaikilla asioilla on useimmiten käätöpuolensa. Viha, raivo, agressio; millä nimellä sitä kutsutaankaan, riippuu muutoin usein nimeäjästä, on tunne siinä missä rakkaus, hellyys, ystävyys tai muu positiivinen tunne. Vihan tunteet pitäisi kyetä kanavoimaan. Mutta silti niitä ei pidä kieltää. Nyrkkeilysäkki ei ole ratkaisu, vaan se, että kyetään näkemään asiat reaktioiden takana. Mikä on aiheuttaja. Ihminen oirehtii niin henkisesti kuin fyysisestikin jostakin syystä tai aiheuttajasta. SE aiheuttaja voit olla myös sinä, eikä silloin reaktiosta voi syyttää regoijaa.
Pitää pystyä myös hyväksyvästi ja analyyttisesti näkemään asioiden taakse ja ennen kaikkea niiden syys-seuraus yhteydet.
Nyrkkeilysäkki ei mielestäni ole ratkaisu nimenomaan siksi, että tässä ajattelussa itselle tyypillinen (ja temperamentille ominaisin) käyttäytyminen täytyy "kieltää", koska se on "väärin", ja se on kanavoitava johonkin muuhun toimintaan.
Mistä nämä rajat tulevat? Kuka ne oikein asettaa?
Eräässä pyhässä kirjassa neuvotaan osuvasti "Vihastukaa, mutta älkää syntiä tehkö". Ei vihan tunteminen ja purkaminen ole mikään rikos. Nämä asiat ihmisen pitää myös kyetä mielessään erottelemaan. Jokaisella on vapaus heitellä niitä lautasia seinään, kunhan pitää huolen, ettei toisen pää osu lautasten tielle. Väkivaltainen tai tuhoava käyttäytyminen itseä/muita kohtaan ei palvele ketään, mutta yhtä sairaaksi voi tulla kieltämällä kaikki vihaan viittavat tunteet.
Jos sirpaleet hirvittävät, heitellään ensin harjoituksen vuoksi vaikka pahvilautasia :) Tärkeintä on reagoida silloin kun siihen on aihetta. Useimmat meistä on kasvatettu tunnevammaisiksi, mutta miksemme opettelisi kasvamista takaisin normaaleiksi.
Jos aggressiivisuus on jossain ihmisessä erityisen korostunutta niin en hänen kanssaan kyllä kauaa viihtyisi.
Tietenkin ihan kaikissa ihmisissä on vaikka mitä puolia kuten aggressiivinen puoli, sehän on ihan itsestäänselvää. Ei täällä ihannoida sellaisia ihmisiä jotka piilottaa tunteitaan ja esittää olevansa täysin kilttejä. Sellainenhan on myös karkoittavaa jos ei ole oma itsensä.
Saa olla aggressiivinen puoli mutta siihen pitää liittyä myös järki ja harkintakyky. Jokaisen raivokohtauksen yhteydessä ei tarvitse paiskoa astiastoa seinään saatikka vahingoittaa itseään tai muita. Täytyy osata hallita tekemisiään.
Minusta löytyy kyllä aggressiivinen puoli. Puran sitä useimmiten Tomb Raiderin parissa ja unissa. Unet ovatkin mitä loistavin keino purkaa aggressioitaan ja sanotaan että mitä väkivaltaisempia unia henkilö näkee niin sen tasapainoisempi ja seesteisempi hän on hereillä.
Huutaminen on myös hyvä keino mutta jos huutaa jollekin toiselle niin siitä tulee varmasti paha mieli itselle ja sille toiselle. Sitten olisi hyvä osata kanssa pyytää anteeksi törttöilyään.
Että ihan harkintaa saa käyttää ja mitä tahansa käytöstä ei tarvitse suvaita.
on niin siveän sivistynyt ja vaatii edelleenkin usein juuri naisilta epäinhimillistä itsensä ja tunteidensa hallintaa. Epäinhimillisellä tarkoitan sitä että menestyvän nykyhmisen ja naisen tulisi olla fiksu ja filmaattinen, aina itsensä hillitsevä ja hallitseva, sopivan kiltti muttei kuitenkaan nössö, temperamenttinen muttei aggressiivinen jne jne. Jokainen on erilainen lähtökohdiltaan, mutta kaikki tunteet kuuluvat ihmisyyteen ja elämään, myös ne ns. aggressiviset tunteet. Ei ole negatiivisia tai positiivisia tunteita. On vain tunteita, jotka tukahdutettuina saavuttavat sellaiset mittasuhteet ihmisen sisällä, että tullessaan ulos ne saattavat olla arvaamattomia ja tuhoavia.
Tietoisuus on hyvä lähtökohta kaikelle toiminnalle ja ilman tietoisuutta ihminen ei kasva, vaan tekee samat virheet uudelleen. Silti pelkkä ajatusten vatvominen ei auta, uskon näin. Ihminen on fyysinen olento ja tukahdutetut tunteet, kokemukset ja muistot jäävät usein kehoon jännityksiksi ja sisäisiksi möykyiksi, jotka olisi hyvä saada purettua. Kuinka moni on uskaltanut huutaa niin kovaa kuin kurkusta lähtee, tai tanssia itsensä läkähdyksiin koko sielunsa voimalla? Noh, keinoja tunteiden kanavoimiseen ja purkamiseen on yhtä monta kuin on ihmisiäkin. Pääasia on että ihmiset uskaltavat etsiä ja löytävät itselleen sopivia ja itseä sekä muita loukkaamattomia väyliä purkaa itseään. Nykyajan tehokas suoritusyhteiskunta on kävelevä aikapommi etenkin naisten kohdalla.
Minä en ainakaan ole ottanut yhteiskunnalta sen suhteen paineita..olen aina elänyt aika lailla tuntemusteni mukaan. Niin ei ole tarvetta aiheuttaa aggressiivisuudellaan kohtuutonta vahinkoa.
Koulun pihalla näkee tappelevia poikia, niin on ollut aina. Kyllähän sitä minäkin pienenä ihmettelin ja paheksuin. Meidän koulussa ala-asteella oli yksi tyttö, joka tappeli poikien kanssa. Hän oli vähän muita pitempi, hyvin näyttävä ja erikoisella tavalla kaunis. Hänellä oli kova karkea ääni ja hän ajoi joskus takaa poikia ja paini heidän kanssaan. Hän oli selvästi aggressiivinen. Minä ihmettelin hänen käytöstään siinä kuin muutkin, mutta emme puhuneet siitä oikeastaan mitään, kun se oli jotenkin niin täysin yli, ihan käsittämätöntä. Sitten muistan, kun hän katosi koulusta.
Itsekin muistan joskus eka luokalla etsineeni omia rajojani olla toisten seurassa. Opettaja piti minulle kerran puhuttelun, kun toinen tyttö kanteli minusta, kun olin kuulemma ollut jotenkin "pelottava". Muistan, että meillä oli joku takaa-ajoleikki, joka oli liikaa tuolle toiselle tytölle. Välitunneilla leikimme joskus vuorenvalloitusta, kuka on kukkulan kuningas, eli kuka pysyy lumikasan päällä. Minä olin siinä ihan ykkönen alusta loppuun, vaikka olin luokan pienimpiä. Minä en tiedä, mistä se energia tuli, että sain työnnetyksi toiset alas. Minulla oli hauskaa! Näin purkautuva aggressiivisuus on sallittua, vähän samaa kuin nyrkkeilysäkin hakkaaminen tai urheilu.
Lapsena olin kotona oppinut tappelemaan poikien kanssa, pidin puoleni myös tyttöjä vastaan, mutta en lyönyt ketään koskaan. En pitänyt lumisodasta, sillä siinä voi sattua oikeasti, jos joku ampuu liian kovilla jääpalloilla, eikä pojat oppineet näitä pelisääntöjä, että vain pehmeitä palloja. Tyttöjen kanssa käytetään eri keinoja kuin poikien. En ole kuitenkaan täysin menettänyt kykyäni puolustautua vaativassakaan paikassa. Olen tyhmyyttäni joskus joutunut tilanteeseen, jolloin minun on ollut käytettävä väkivaltaa toista kohtaan itsepuolustukseksi. Siinäkin huomasin, että oma raja tuli vastaan aika pian. En voi enkä halua satuttaa toista enempää kuin on tarpeen.
Kasvattajat ovat nykyään huolissaan liian kilteistä tytöistä. Liika kiltteys voi olla merkki mielenterveysongelmista tai johtaa niihin.
Vältän väkivaltaisia ihmisiä ja itse en heihin kuulu. En pidä itsestäni turhaa meteliä jos ei ole sanottavaa.
Aggressiivinen olen kylläkin tarpeen vaatiessa. Pienenä koulussa painin poikien kanssa, ja olin sellainen roteva ;)
Aggressiivisuuteni purkautuu esiin esim. lapseni asioita ajaessa ja oikeuksia puolustaessa...silloin on peto irti, mutta vain sanoin.
En ole psykologi, mutta uskoisin, että viha ja aggressio pitäisi käsitteinä erottaa toisistaan. Vihaahan meissä jokaisessa on pilvin pimein, mutta se ei ole naisille sallittu tunne tässä yhteiskunnassa. Sen vuoksi monet naiset eivät uskalla tuntea vihaa, mistä seuraa se, että tukahdutettu viha kääntyy itseen päin ja muuttuu masennukseksi. Tämän vihan kun tunnistaa ja saa kanavoitua terveesti ulos esimerkiksi terapiassa, niin olo paranee varmasti.
Aggressiolla käsittääkseni puolestaan tarkoitetaan hyökkäävää, uhkaavaa ja väkivaltaista käytöstä. En ollenkaan ihmettele, että monet kavahtavat tätä, niin teen itsekin. En todellakaan haluaisi seurustella aggressiivisen ihmisen kanssa. Sen sijaan vihan tunteita kokeva ihminen on mielestäni aivan normaali.