Mistä palstan uusi osallistuja-aines?

Ihmetellä täytyy ,miten kirjoituspalstamme on muuttunut kuin poliittiseksi taistokentäksi ?
Mielipiteen ilmaisemisen vapaus on kaikilla, määrättyine rajoituksineen, mutta itsepäisesti omaa näkemystä purnaavia on jo liikaa. Eikö riitä S24 politiikkaosasto, pitääkö kaikki ihmiset yleensä luokitella johonkin kastiin.

Olemme aika maltillisesti ennenkin ajankohtaisuuksia käsitelleet, mutta nyt on käynnissä jo osallistujakato, poliittisten mielipiteiden vallattua arenan.
Pitäkää hyvänänne.
5136
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Minullekkin oma maa mansikka, siksi en hyväksy näitä suomalaisten syyllistämisiä ja aivopesua .

2Äänestä
  • Meidän ikäluokka on tottunut sanomaan oman mielipiteensä ja siihen on tyytyminen. Eikä palstan hyvää päivää kirvesvartta ketjut oikein kiinnosta, asiaa täytyy aloituksessa olla, kunhan jotenkuten pysyy asiassa. Kirjoittajakato johtuu enemmänkin En ole robotti kysymyksistä kun yrittää lähettää oman kirjoituksensa, muutaman epäonnistumisen jälkeen tulee siihen tulokseen että pitäkää tunkkinne:)

    1Äänestä

  • E mikään robotti ymmärrä nimimerkejäsi. Ohjeet ne on ropotillakin, epämääräinen, ei oikea nimim. häirikkö tuo on robotin mielestä.

    Äänestä

Päästä lahoja jo muutamat kun eivät osaa edes robottia käyttää.

1Äänestä

Täällä on muutamia, jotka haluavat kieltää mielipiteen -ilmaisemis-vapauden.
Kun se on perustuslakiimme kirjattu, niin olette laittomien porukassa.

1Äänestä

Kommentoi aloitusta


omamaa.mansikka kirjoitti:

Ihmetellä täytyy ,miten kirjoituspalstamme on muuttunut kuin poliittiseksi taistokentäksi ?
Mielipiteen ilmaisemisen vapaus on kaikilla, määrättyine rajoituksineen, mutta itsepäisesti omaa näkemystä purnaavia on jo liikaa. Eikö riitä S24 politiikkaosasto, pitääkö kaikki ihmiset yleensä luokitella johonkin kastiin.

Olemme aika maltillisesti ennenkin ajankohtaisuuksia käsitelleet, mutta nyt on käynnissä jo osallistujakato, poliittisten mielipiteiden vallattua arenan.
Pitäkää hyvänänne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu