KOIRAN TERVEYS JA HYVINVOINTI

minelan

En voi kun ihmetellä tälläkin palstalla, miten joku kehtaa puhua pentukoiran alistamisesta, kun se todella todella tarvitsee paljon rakkautta, huomiota ja hoivaa, Ihmettelen sitä k kuinka moni myy kasvattajanistaan tålläiselle ihmiisillet, tosi on, jotka valehtelevat että myös ostajista löytyy paljon ihmisiä, jotkkina valhtelelevat koiriensa tulevaisuudesta. Joidenkin mielestä koira pitää ,alistaa jo pentuna, En jaksa ymmärtää tätä. Sellaiselle ihmiselle ei pidä koiraa myydä, ei edes silloin kun kyseessä aikuinen koira. Koiran käyttäytymisestä ei voi syyttää kuin omistajaa, joka on liian ankara toimiessaan koiran kanssa.
esimerkin tästa voin kertoa kaikista niistä koiristani,,jotka ova käyttäytyneet ihailtavastitilanteessa kuin tilnteessa. collieita7 kappaletto, josta yksi oli arka.10 karkeakarvaista mäyräkoiria, joista kukin oli rakkaitani, chihu on aivan loistava esimerkki siitä, miten älykäs. rohkea.sosialloitestu, rohkea ja ystävällinen koira voi olla. Minun kasvatusteorini on. että en koskaan ole epäreilu koiralleni, en koskaan nosta kättäni sen kohdalla, vaan asiat käydään asiat läpi puhuttelemalla. näin on ollut jokaisen koirani kanssa koiraa pitää kouluttaa ja opastaa, mutta sille ei pidä koskaan laiminlyödä ja komentaa pahoinpitämällä sitä.

0

141

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

        Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
        Suomalaiset julkkikset
        113
        2341
      2. Mitä tapahtuu?

        Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
        Haapavesi
        30
        1157
      3. Mitäpä luulet että tykkääkö

        kukaan kaivatustasi ?
        Ikävä
        106
        953
      4. T rakastan sua

        vaikket sitä usko
        Ikävä
        71
        942
      5. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

        ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
        Maailman menoa
        611
        912
      6. Varmaan aika moni

        Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
        Ikävä
        48
        855
      7. Miksi et lähesty minua

        Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
        Ikävä
        85
        790
      8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

        Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
        Ikävä
        76
        680
      9. Kai sä olet

        Luovuttanut mun suhteen.
        Ikävä
        70
        666
      10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

        Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
        Ikävä
        31
        666
      Aihe