kesäteatteri

Erään sammuvan maaseutupaikan kesäteatteri, lokoon sen nimi vaikka Kierola perustajansa rikosrekisterin inspiroimana, aikoo esittää kolminäytöksisen Ryöstö-teemaisen sarjanäytelmän.Ensimmäisen, tositapahtumaan perustuvan osan nimi on Sahan rahojen ryöstö, toisen osan, jossa mtk- nuoret ovat mukana, nimion Tilan ryöstö,tositapahtumiin perustuva sekin. Kolmas osa jonka tapahtumat ovat juuri meneillään, saanee nimekseen Kaupungin avustusrahojen ryöstö, tai vaihtoehtoisesti Kuorevirran viemää.
16523
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Samalla maaseutupaikkakunnalla vaikuttaa myös Pietarin koulukuntaa jäljittelevä trollitehdas, jonka toverit käyvät ensin nuuskimassa maalaistalojen huussinalusista ja lietelannan levitystilaisuuksista inspiraation (lue: syyllistämisintonsa) nostatusvoimaa.

Sitten päätrolli kirjoittaa hengentuotteenaan näitä, sisältönsä puolesta resurssintäydennyslähteille vahvasti haiskahtavia sepustuksia, ja vähempiarvoiset nilkit sitten tietenkin alkavat myötäillä.

Äänestä
  • Joo, mutta tällä kertaa tämä trollitehtaan pääjehu on tainnut sortua työmaajuopotteluun.

    Siksi paljon näyttää hänen avaustekstiinsä lipsahtaneen kielioppi- ja kirjoitusvirheitä.

    Tuo huumoripuoli on myös siinä määrin ontuvaa ja yksipuolista, ettei sillä tasolla paljon ilkeäsi ainakaan humoristeistaan tunnetun Kiuruveden jätkäsakeissa juttumieheksi pyrkiä profiloitumaan.

    Äänestä

  • Miksi pitäisi olla mies?

    Äänestä

  • HavaintojaTekstistäTien kirjoitti:

    Joo, mutta tällä kertaa tämä trollitehtaan pääjehu on tainnut sortua työmaajuopotteluun.

    Siksi paljon näyttää hänen avaustekstiinsä lipsahtaneen kielioppi- ja kirjoitusvirheitä.

    Tuo huumoripuoli on myös siinä määrin ontuvaa ja yksipuolista, ettei sillä tasolla paljon ilkeäsi ainakaan humoristeistaan tunnetun Kiuruveden jätkäsakeissa juttumieheksi pyrkiä profiloitumaan.

    "Tuo huumoripuoli on myös siinä määrin ontuvaa ja yksipuolista..."

    Tarkoitat varmaan tätä nälvimisen varaan rakennettua esitystapaa.

    Tottahan se on, että tällaiset tyypit saavat omalla naamallaan esiintyessään melko pian luuvitosesta palautetta, yrittipä kuinka taitavasti tahansa myötäillä kuulijakuntansa enemmistön mieltymyksiä. Eli kansanomaisesti sanottuna: saavat turpaansa.

    Äänestä

  • Kirjoittamani asiat ovat luettavissa käräjäoikeuden pöytäkirjoista, joten lukutaitoiset voivat käydä ne sieltä tarkistamassa.

    Äänestä

  • nitrodomus kirjoitti:

    Kirjoittamani asiat ovat luettavissa käräjäoikeuden pöytäkirjoista, joten lukutaitoiset voivat käydä ne sieltä tarkistamassa.

    Ha ha haa, ei sinua kukaan usko.

    Äänestä

  • Iisalmessa on käräjäoikeuden toimipiste jossa voi käydä lukemassa tai luettaa jollakin lukutaitoisella.Lisäksi Olavi Kärkkäisen kirjasta löytyy myöskin asia paperille painettuna hänen itse kokemanaan.Että se siitä valehtelusta.

    Äänestä

  • nitrodomus kirjoitti:

    Iisalmessa on käräjäoikeuden toimipiste jossa voi käydä lukemassa tai luettaa jollakin lukutaitoisella.Lisäksi Olavi Kärkkäisen kirjasta löytyy myöskin asia paperille painettuna hänen itse kokemanaan.Että se siitä valehtelusta.

    Sinähän voitkin kirjoittaa noista tänne sen jatkokertomuksen, niin me muut saamme nauttia kesäteatterin omasta hienosta tarjonnasta.

    Äänestä

Erään maaseutupaikan kesäteatteri on niin upea, ettei tämän trollitehtailijan jutuilla ole mitään väliä.

Äänestä
  • Kyllä, maisema on todellakin upea!

    Äänestä

  • nitrodomus kirjoitti:

    Kyllä, maisema on todellakin upea!

    Ja ohjelmisto

    Äänestä

  • Ettoo uskaltanna kuiteskaan käävä-sieltä rantakaeslikosta venneen takkoo kuuntelet ...

    Äänestä

  • Eturivissäpä istun, maireasti hymyilen ja seisaalleen nousten taputan ja samalla vilkuilen ympärilleni ,että näkivätkö kaikki minkälainen taiteenystävä olen.

    Äänestä

  • nitrodomus kirjoitti:

    Eturivissäpä istun, maireasti hymyilen ja seisaalleen nousten taputan ja samalla vilkuilen ympärilleni ,että näkivätkö kaikki minkälainen taiteenystävä olen.

    No minun ei tarvitse maireasti hymyillä, eikä ympärilleni vilkuilla. Voin nauttia esityksestä ilman esittämistä...

    Äänestä

  • Eikös takavuosina Niemiskylässä mennyt useita taloja vasaran alle juuri isäntien teatteriharrastuksen takia? Käyköhän nyt koko kaupungille samoin?

    Äänestä

  • patukkapää kirjoitti:

    Eikös takavuosina Niemiskylässä mennyt useita taloja vasaran alle juuri isäntien teatteriharrastuksen takia? Käyköhän nyt koko kaupungille samoin?

    Nykyvuosina ainakin patukkapäät

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


nitrodomus kirjoitti:

Erään sammuvan maaseutupaikan kesäteatteri, lokoon sen nimi vaikka Kierola perustajansa rikosrekisterin inspiroimana, aikoo esittää kolminäytöksisen Ryöstö-teemaisen sarjanäytelmän.Ensimmäisen, tositapahtumaan perustuvan osan nimi on Sahan rahojen ryöstö, toisen osan, jossa mtk- nuoret ovat mukana, nimion Tilan ryöstö,tositapahtumiin perustuva sekin. Kolmas osa jonka tapahtumat ovat juuri meneillään, saanee nimekseen Kaupungin avustusrahojen ryöstö, tai vaihtoehtoisesti Kuorevirran viemää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu