Notta joo. Otettiin loppusyksystä kissaveljekset jotka oli alunperin loukutettu metsästä, ja ovat nyt ehkä siinä 8-kuisia. Oletan että ne ovat tänäpänä olleet yht. 4 kk ihmisten kanssa tekemisissä.
Alku tuntui hankalalta, vaikka niitä olikin kuulema silitelty niiden nukkuessa. Mutta pikkuhiljaa pikkaraisempi näistä kesyyntyi, ja nykyisin se kehrää ja mutruaa ja kieppuu onnesta soikeana kun sitä silittää. Se ei tule aktiivisesti itse syliin, ja jos sitä nostaa, se alkaa suht' pian rimpuilla. Tämä nyt ei silleen haittaa kumminkaan.
Mutta tuo arempi mörökölli... Toisinaan se vieläkin saattaa sähistä jos ihminen ampaisee vessaan missä se sattuu juuri olemaan. Ensialkuun se tärisi kauhusta kun sitä silitti, jos siis ei hilpaissut karkuun. Nyt jos se on ventti, se pysyy paikoillaan vaikka silittääkin, mutta kehräystä ei tipu ja enimmäkseen silmät muljottavat sen näköisinä että kohta aivot poksahtavat sen päässä. Joskus se melkein rentoutuu silittelyssäni, useimmiten ei täysin. Lattialla se luonnollisesti syöksähtelee ympäriinsä kun juoksee ihmisiä karkuun aina kun ihminen liikkuu. Yöllä se yhtäkkiä rohkaistuu ja tulee huitomaan minua kynnellä jalkaan silloin kun en osaa olla valpas...
Väkisinkin tulee vähän paha mieli tuon turjakkeen takia, ja huomannee tekstistäkin että alkaa olla vaikea sympatiseerata tuota isompaa kissaa. En nimittäin tykkää siitä että saan yöllä pelätä saavani kynnestä... Kun vertaa sitä veljeensä, ovat kuin yö ja päivä. Koska pikkuisempi on niin hemmetin herttainen, tuntuu mörökölli sitäkin möllillämmältä.
Pitäisi nämä kohta leikkauttaa, noinkohan se mitenkään avittaisi kesyyntymistä? Vaiko saako pelätä että tilanne senkuin huononee tuolla aremmalla? (Vai onko se niin arka kun viimeaikoina on alkanut pureskella veljeään niiden tappeluissa niin että pienempi parkuu tuskasta.)
Olisiko sitten ollut parempi olla siellä metsässä vai häh, arvon kissani? :(
Mitä tehdä?
Alku tuntui hankalalta, vaikka niitä olikin kuulema silitelty niiden nukkuessa. Mutta pikkuhiljaa pikkaraisempi näistä kesyyntyi, ja nykyisin se kehrää ja mutruaa ja kieppuu onnesta soikeana kun sitä silittää. Se ei tule aktiivisesti itse syliin, ja jos sitä nostaa, se alkaa suht' pian rimpuilla. Tämä nyt ei silleen haittaa kumminkaan.
Mutta tuo arempi mörökölli... Toisinaan se vieläkin saattaa sähistä jos ihminen ampaisee vessaan missä se sattuu juuri olemaan. Ensialkuun se tärisi kauhusta kun sitä silitti, jos siis ei hilpaissut karkuun. Nyt jos se on ventti, se pysyy paikoillaan vaikka silittääkin, mutta kehräystä ei tipu ja enimmäkseen silmät muljottavat sen näköisinä että kohta aivot poksahtavat sen päässä. Joskus se melkein rentoutuu silittelyssäni, useimmiten ei täysin. Lattialla se luonnollisesti syöksähtelee ympäriinsä kun juoksee ihmisiä karkuun aina kun ihminen liikkuu. Yöllä se yhtäkkiä rohkaistuu ja tulee huitomaan minua kynnellä jalkaan silloin kun en osaa olla valpas...
Väkisinkin tulee vähän paha mieli tuon turjakkeen takia, ja huomannee tekstistäkin että alkaa olla vaikea sympatiseerata tuota isompaa kissaa. En nimittäin tykkää siitä että saan yöllä pelätä saavani kynnestä... Kun vertaa sitä veljeensä, ovat kuin yö ja päivä. Koska pikkuisempi on niin hemmetin herttainen, tuntuu mörökölli sitäkin möllillämmältä.
Pitäisi nämä kohta leikkauttaa, noinkohan se mitenkään avittaisi kesyyntymistä? Vaiko saako pelätä että tilanne senkuin huononee tuolla aremmalla? (Vai onko se niin arka kun viimeaikoina on alkanut pureskella veljeään niiden tappeluissa niin että pienempi parkuu tuskasta.)
Olisiko sitten ollut parempi olla siellä metsässä vai häh, arvon kissani? :(
Mitä tehdä?
Vastaukset 12
Vanhimmat
- Kyllä se toinenkin kesyyntyy kun annat sille aikaa- elämän lähtökohdat eivät heillä ole olleet parhaat mahdolliset.Vaikeaa on luottaa kun ensin on hyljätty- ajattele omalla kohdallasi.
Kun kissat otit- tiesit toki että aikaa menee
enemmän tai vähemmän kesyyntymiseen- ole kärsivällinen.
Miltähän tästä toisesta tuntuisi jos se taas hyljätään- menisi pikkuiselta usko elämään täysin.
terveisin tiina
Todennäköisintä on että nämä ovat syntyneet metsään ja kenties emo on jäänyt auton alle, että ovat keskenään toikkaroineet ja päätyneet lopulta loukkuun.
Tämä mörö on kyllä tosi jännä tapaus, kun välillä sen kanssa on repiä hiukset päästään, ja välillä se taas tulee ihan lähellekin, nuuskuttelee varvasta etc. Ehkäpä se nyt sitten vaan on niin hemmetin vaikeasti kesyyntyvä - mutta jättäisi nyt ne huitomiset edes...
Toivottavasti jaksat huolehtia myös mörököllistä. Leikkaus ie käsittääkseni tässä suhteessa muuta kissaa. Varmaan se vähitellen oppii luottamaan sinuun enemmän, mutta tuskin veljensä kaltaiseksi tulee.
Periaatteessa kissan kesyyntyminen on sitä helpompaa, mitä nuorempana ja mitä enemmän se on ollut ihmisten kanssa tekemisissä. Mikähän selittää veljesten eron? Olisiko sitä joku kohdellut kaltoin vai onko vaan herkempi kuin toinen? Niinhän me ihmisetkin koemme eri asiat traumattisina toistemme kanssa.
Tiedän sen tosin että kiinniottaja oli näitä retuuttanut rukkaset kädessä kaiketi niskasta iltaisin taloon sisälle ja aamuisin ulos häkkiin. En kyllä tiedä että mikä pointti siinä sitten oli.
Mörö selvästi säikkyy kättä. Ehkä juuri tuon takia.
kaikki kissat ovat luonteeltaan erinlaisia. toiset ovat vähän uteliaampia kuin toiset ja toiset taas arempia. leikitkö paljon kissojesi kanssa? se että kisusi tulee yöllä kynsimään jalkojasi on ylestä pentu kissoille. kannattaa leikin avulla saada se tulemaan toimeen ihmisten kanssa. voi olla että kissasi tarvitsee enemmän aikaa. älä hätäänny jos sillä menee parikin vuotta tottua ihmisiin. vai luulitko silloin kun otit kissat että saat ne tunnissa rakastumaan itseesi? vaikka niillä ei olisikaan tuollainen tausta, möllykkäsi voisi silti vierastaa ihmistä. anna sille vain lisää aikaa sillä eihän tässä mitään kiirettä ole, vai?
Vai että tunnissa... Noh noh. Mutta kun en ole ennen kesytellyt villikissoja, niin olen mallannut tuon rohkeamman kanssa että hyvä homma (3 kk meillä ja lähes normaali), ja ihmetellyt että mikä tuota toista sitten vaivaa.
Mutta onhan nämä toki fyysisestikin aivan erilaiset muodoltaan, miksei sitten mieleltäänkin.
Oli tuossa karmea kiire aiemmin, mutta nyt ehtiessäni todettakoon että on näitä yritetty leikittää kyllä. Leikkiähän se tietysti oli mölliltä tämä että hyökkäsi kynnet ojossa jalkaani kiinni - toivottavasti? Kun sillä on niin rajut otteet veljelleenkin nykyään, että veli vinkuu kivusta tuon tuostakin. Alussa ne höykyttivät toisiaan niin että muistivat "leukalukon", mutta olisiko nyt sitten leikit tulleet rajummiksi kun ollaan kevään korvaalla? Ovathan nämä tosiaan jo 8 kk, elleivät enemmänkin (pelkkä arvio iästä).
Minulla on aiemmin ollut yksi yksinäinen kissa joka hyökkäsi kynnet ojossa selkään kiinni, ja se siis todella sattuu. Kun se sai 3 pentua, nämä eivät koskaan hyökkäilleet kimppuuni tai kynsineet minua, vaan keskittyivät toistensa rökittämiseen. (Tottakai sylissä könöttäessä sitten roikuttiin kynnellä ryntäissä kiinni, mutta se on eri asia.)
Ei jaksaisi olla koko ajan silmät selässä... En nimittäin mielestäni liikahtanutkaan silloin kun se yhtäkkiä kävi tassuiksi.
Mutta täytyy yrittää leikityttää, välillä se vaan tuntuu olevan noille kovin väkinäistä että yrittää keskellä yötä saada niiltä liiat energiat pois. Kyllä sitten riehutaan kun ihmiset ovat jo sängyssä...
Älä sure, kyllä se ajan kanssa tasoittuu. Leikkaukset on siis vasta edessä? Leikkaus rauhoittaa kissaa aika paljon. Varmaan sen jälkeen tappelut ja varpaiden saalistuskin jäävät vähemmälle.
Jos ne syksyllä vasta teille tulivat, ne ovat olleet uudessa kodissaan vasta hyvin vähän aikaa kesyyntymistä ajatellen. Kun asiat eivät tunnu sujuvan, se aika tuntuu ihmisestä tietysti piinallisen pitkältä.
Kissa on todella kokenut kovia, jos ensin on ollut hylättynä ja sitten loukuttaja on kohdellut noin kovakouraisesti! Ei ihme että se pelkää.
Kissat ovat erilaisia kuten ihmisetkin, jotkut herkempiä kuin toiset. Herkkyys on positiivista kun sen osaa oikein ottaa. Siitä voi kehittyä vielä erityisen hellä ja ihmisrakas kissa.
Minulla oli kerran pari pentua kesytettävänä, nuorempia tosin kuin sinun. Yksi kesyyntyi noin viikossa, toista sai odotella pari kuukautta. Meinasin jo menettää kärsivällisyyteni enkä siinä vaiheessa kauheasti edes pitänyt siitä kisusta. Mutta annas olla kun se sitten päätti luopua suojakilvistään. Siitä tuli varsinainen sylikissa, erityisen tunteikas sellainen. Kun se oli sylissä se katsoi minua silmiin ja piti tassulla kiinni, se tuntui jotenkin erityisen paljon kiintyvän minuun ja minä siihen. Ne kissat olivat minulla väliaikaishoidossa ja kovalta tuntui kun piti niistä luopua, erityisesti tästä vaikeammin kesyyntyneestä. Onneksi se sai hyvän kodin.
Otin n.3kk sitten aran noin vuoden vanhan tyttökissan omakseni löytöeläinsuojalta. Se oli ollut metsässä heitteillä ja sen metsään syntyneet poikaset lopetettiin niiden villeyden takia.
Neito oli aluksi vaan saunassa yhdessä nurkassa. Sähisi, jos meni lähelle. Aluksi vaan juttelin sille ja sitten aloin silittelemään. Se salli rapsuttelun ja silittelyn, vaikka olikin aivan kauhusta kankeana ja joskus tärisikin.
Se tottui ääneeni ja pidin jokaista sen tekemää asiaa edistyksenä. Kun se nousi istumaan ja käveli nähteni niin olin todella iloinen.
Pikkuhiljaa siirsin sen ruokakupit keittiään ja se tuli aamuisin syömään sinne ja illalla uudestaan. Kun se oli oppinut sisäsiistiksi muutamien vahinkojen jälkeen jätin sille yöksi oven auki, että se pääsi tutkimaan taloa (ovi oli päivälläkin auki, mutta neiti ei tullut pois saunasta). Joskus, kun vein tytön pahvilaatikossa saunasta pois se ei uskaltanut nostaa sieltä päätään.
Jonkin ajan kuluttua se osasi jo huutaa itselleen seuraa ja keträsi ja alkoi rentoontua, kun sitä helli.
Nyt neiti on tullut pois saunasta ja muuttanut vanhempieni makuuhuoneeseen päiviksi. Se nukkuu sängyllä ja vaatii yöksi seurakseen olohuoneeseen. Neito rakastaa leikkimistä ja luikkii ympäri taloa. Aivan ihanaksi tämä pelokas örrimörri paljastui. Joskus säikähtäessäänse syöksyy sängyn alle ja sähisee, mutta tulee melkein heti taas esille.
Sylissä hän ei vielä halua olla vaan rimpuilee aivan vietävästi ja kun kävimme leikkauttamassa neidin niin tämä teki hätäpaskat ja pissit kuljetuskopperoon. Kovasti tyty juttelee meille ja seuraa mitä teemme.
Koko ajan tapahtuu kehitystä ja olen neidosta todella ylpeä.
Anna örrimörrille aikaa ja anna sen itse hakea hellyyttä, jos hän sitä kaipaa. Älä pakota syliin. Anna kesyyntymiselle aikaa. Meillä leikkuu ainakin auttoi ehkä hieman. Ei ole niin pelokas enää.
Toinen kissa on tulossa kaveriksi ja toivon, että tulevat toimeen:)
Onnea kesyttämiseen :)
muista, että villiintyneet kissat eivät ole sinulle kiitollisia. ne eivät tiedä miksi ovat sinun luonasi. ansaitse niiden luottamus.
otettiin nyt kisujesi kanssa samanikäinen, loukutettu, pentu eläinsuojeluyhdistykseltä kahden vanhemman herran seuraksi. Kessu ei ole kynsiä juurikaan näyttänyt, mutta oli alussa tosi arka. Ei tarvinnut kuin päin katsoa, niin livisti sohvan/lauteiden/minkä tahansa alle.
Leikkimällä ahkerasti Kessun kanssa on saatu tilanne tasaantumaan. Aina kun leikittiin höyhenhuiskan kanssa (Kessun lempparilelu edelleen), silitin välillä pari kertaa tai otin vähäksi aikaa syliin. Lopetin heti, kun kissa näytti häiriintyvän. Siitä se pikkuhiljaa tottui silittämiseen...
Kessu ei silti selvästikään ole sylikissa, niin kuin esim. vanhin kissani on. Mutta aina kun Kessulle itselleen sopii, se tulee röhnäämään sohvalle omistajan elkein ja sänkyyn jalkopäähän nukkumaan. Ei kaikista kissoista tule ns. syliystävällisiä koskaan, ikävä kyllä =)
(Tämä on vähän niinkuin yhteisesti kaikille joille en vielä vastannut.)
Niin, olisi se tosiaan hyvä jos se leikkaus auttaisi. Minusta tuntuu että tämä lähestyvä kevät on vähän pimahtanut pollaan noille molemmille, kun se riehuminen alkaa olla ihan mahdotonta, vaikka ovat sentään aikuisiksi tulossa. Aina ei tiedä että pitäisikö puuttua asiaan jos toinen vinkuu tuskasta, joskus läppään kädet yhteen ja sähähdän, niin loppuu se toisen rääkki. Ja olihan se örrimpikin heti irti kintustani kun kiljaisin, ettei sentään korvat luimussa kiinni käy kuten about kauhuelokuvissa...
Nämä ovat aika pitkään "paritelleet" keskenään jo muutenkin, varsinkin se sirkeämpi pikkuisempi on ängennyt jatkuvasti isommalle selkään. Isompi ei ole niin ollut "naisiin päin", mutta ehkä sen hormonaalitoiminta on alkanut juuri aggressiolla.
Ja kusihan siis haisee niin että takkiin tarttuu se löyhkä...
Leikkauttaisin nämä välittömästi, mutta meillä on juuri muutto, eikä viitsi rääkätä samaan syssyyn, luulevat pian että uusi asunto = tuskan syy!