Ystäväni on antamassa minulle 500-litraiseen akvaariooni kyseisiä kaloja. Millaisia kaloja ovat? Tulevatko muiden kalojen kanssa juttuun? tällä hetkellä itselläni on isopurjepleko, muutama ruusutetra ja kolme leväbarbia. Ahvenia olisi tulossa kaksi puolikasta nuorta ja kuteva pariskunta. Minkäkokoisiksi kasvaa suurimmillaan?
papukaijakirjoahven
18
7603
Vastaukset
- mami
Heipheip...
Minulla on kolme papukaijakirjoahventa, ja ikävä kyllä täytyy sanoa, etteivät ne tule toimeen juuri kenenkään kanssa. Korkeintaan toisen samankokoisen petokalan.
Aikani hölmönä luotin, kun sanottiin, että kyllä siellä se ja se monni voi olla, jne... KAIKKI muut kalat tulevat syödyksi elävältä. Jos on liian suuri, saattaa toinen ahven vetää toisesta päästä. Nekin, jotka ovat tarpeeksi vahvoja ja isoja muka pärjätäkseen ahventen kanssa, tulevat nypityiksi, eli evät ovat risaiset. Ne hullut söivät jopa kierteiosarvikotilot. Ainoa, joka on saanut olla rauhassa akvaarion pohjalla, on suuri käärmekala. Siinäkin on tosin se ongelma, että ehvenet ovat todellakin niin ahneita, ettei käärmeelle jää kertakaikkiaan mitään ruokaa. Yhtä aikaa se ei tule syömään. Pohjalla on viritys, luolasto, tehty muovilootasta, jossa käärmeenmentäviä reikiä. Ahvenet eivät pääse sinne. Sinne sitten ruokin käärmeen, putkea pitkin ruuat reiäistä. Tosin, alan olla sitä mieltä, että käärmekin on siirrettävä, ahvenet kun vain kasvavat, ja käärme venyy paljon hitaammin. Tsekkaa tuo linkki, ehkä sieltä löytyy jotain. Tämä oli vain minun kokemukseni, että huonosti on käynyt kaikille. Koosta tai kovasta kuoresta riippumatta.
http://parrotcichlid.com/topics.php?op=viewtopic&topic=1- Nimetön..
Meillä on kaksi papukaija-kalaa.. Nämä ovat jotain minimallia kun olivat huomattavasti halvempia. Eivät ole kasvaneet 10 cm suuremmiksi. Kilttejä ovat.. Tai no toinen niistä juuri heitti veivinsä.. Eivät kiusaa toisia kaloja mutta meillä on kaverina saman kokoisia.. Pienemmät tulee varmasti syötyä..
- Charlotta
Nimetön.. kirjoitti:
Meillä on kaksi papukaija-kalaa.. Nämä ovat jotain minimallia kun olivat huomattavasti halvempia. Eivät ole kasvaneet 10 cm suuremmiksi. Kilttejä ovat.. Tai no toinen niistä juuri heitti veivinsä.. Eivät kiusaa toisia kaloja mutta meillä on kaverina saman kokoisia.. Pienemmät tulee varmasti syötyä..
Meillä on kolme papukaijakirjoahventa, seura-akvaariossa. Siellä on iso neontetraparvi ja paljon platyja ja pohjakaloja, pusukaloja, eikä mitään ongelmia ole ollut. Kaikkion hengissä, jopa kalanpoikaset (platyt ja miekkapyrtöt). Kaloilla on kokoa noin 15 cm.
Ihmettelen todella miksi ihmiset valittaa asiasta. jos on iso kala joka luonnolisesti voi syödä muita, ei varmaan kannata hankkia sitten isoja kaloja jos ei kestä seurauksia.
Ja jos ei tykkää jalostetuista kaloista, niin sitten on parempi olla hankkimatta sellaisia.
Ihmisten on turha valittaa siitä että kalat syö pienempiä tai että jotkut kalat ovat jalostettua... Luonnossakin on lakinsa, eläin tappaa syödäkseen, mutta ihminen tappaakseen. Eli siinä niille jotka jaksaa ainaisesti asioista valittaa.
- äskeiseen vielä
Lisäys... Nyt vasta luin tarkemmin... Nuo mainitsemasi kalat olisivat ainakin meidän ahventen akvaariossa syötynä alle kolmen minuutin. Just nimenomaan iso leväbarbi meni. Tetroista puhumattakaan, entisiä ovat. Mun ahvenet nyt noin 12 cm, kasvavat vielä.
- ihmettelijä
Miksi suositella ja hankkia tällaisia luonnottomia ja epämuodostuneita jalostusmuotoja?
Eihän tuossa ole mitään järkeä.
Eikö kukaan ajattele kalojen kannalta? Kalahan kärsii tällaisesta.
Tuollaiset jalostusmudot pitäisi lailla kieltää.- bettaristic
Papukaijakirjoahven ei ole jalostusmuoto, vaan useamman kirjoahvenlajin keinotekoinen risteytys (risteytetty siis sellaisia lajeja, jotka eivät luonnossa elä samoilla alueilla eivätkä akvaariossa omin päin risteytyisi). Sitä ei taida tietää kukaan mitä kaikkea booliin on laitettu, sitruunakirjoahvenesta ollaan kuitenkin aika varmoja.
Mieti jos se papukaijakirjoahven olisi vaikka kissa. Se olisi leijonan, kotikissan ja leopardin laboratoriossa keinotekoisesti aikaansaatu risteytys. Elukalla olisi naama pahasti epämuodostunut, eikä se saisi suutaan koskaan kiinni. Selkäranka on pahiten epämuodostunut niskan kohdalta ja kallo pullottaisi otsasta. Selän kohdalta selkäranka olisi käyristynyt niin että sisäelimet puristuisivat söpösti pallon malliseksi. Lisäksi "parhaimmat" yksilöt uitettasiin hapossa ja sitten väriliemessä ennen myyntiä, jotta niistä tulisi herkullisen karamellin värisiä.
Joo, kissoilla ei menisi tuollainen koskaan läpi, mutta kalan hyvinvointi näyttää kiinnostavan harmittavan harvoja vaikka se on selkärakaisena ihan yhtä kehittynyt kuin kissakin. - Nimetön
Taidatpa, vatipää, olla ihan pihalla, mitä kirjoitat. En ole ensinnäkään suositellut yhtään mitään. Aivan sama, mitä muilla on. Sanoin vain, että tällaisia minulla. Ja kalani voivat muuten erinomaisesti, eivät kärsi pätkääkään. Ovat melkein liiankin eloisia ja tilaakin on vaikka itse sekaan sukeltaisin. Minulla on myös rotukoira ja rotukissa. (Maatiaiskissakaan ei muuten silti ole jalostamaton).
Luuletko, että kaikki muut kalat eivät ole luonnottomia jalosteita? Luuletko, että esim. huntupyrstöisiä kultakaloja uiskentelee jossakin vapaana? Teleskooppisilmäisiä? Onko Rottweiler mielestäsi jalostettu koirarotu, vai luonnosta suoraan peräisin? Persialaiskissa? Siamilainen? Aberdeen Angukset? Luppakorvakanit? Entä missähän päin maapalloa elää vapaana broileri-yhdyskunta? Tai vaikka Shetlanninponit?
Vai kärsii kala tällaisesta. Pimennossapa olet elänyt, jos et ole tietoinen kaikenlaisista ihmisen jalostamista eläimistä. Pitäisikö ne KAIKKI todellakin sinusta lailla kieltää? Vai, jäikö vähän ajattelematta asia loppuun, ennenkuin aloit vaahdota? Ei kaikkea pidä kaikuna toistaa, mitä on joltakin kalasivulta lukenut. Voisi sanoa, että KAIKKI eläimet, joita kotieläiminä pidetään, ovat jalostettuja. Useimmat huomattavan paljon pidemmälle kuin mikään kala. Vai, onko chihuahua mielestäsi kuinka lähellä sutta? - Nimetön
bettaristic kirjoitti:
Papukaijakirjoahven ei ole jalostusmuoto, vaan useamman kirjoahvenlajin keinotekoinen risteytys (risteytetty siis sellaisia lajeja, jotka eivät luonnossa elä samoilla alueilla eivätkä akvaariossa omin päin risteytyisi). Sitä ei taida tietää kukaan mitä kaikkea booliin on laitettu, sitruunakirjoahvenesta ollaan kuitenkin aika varmoja.
Mieti jos se papukaijakirjoahven olisi vaikka kissa. Se olisi leijonan, kotikissan ja leopardin laboratoriossa keinotekoisesti aikaansaatu risteytys. Elukalla olisi naama pahasti epämuodostunut, eikä se saisi suutaan koskaan kiinni. Selkäranka on pahiten epämuodostunut niskan kohdalta ja kallo pullottaisi otsasta. Selän kohdalta selkäranka olisi käyristynyt niin että sisäelimet puristuisivat söpösti pallon malliseksi. Lisäksi "parhaimmat" yksilöt uitettasiin hapossa ja sitten väriliemessä ennen myyntiä, jotta niistä tulisi herkullisen karamellin värisiä.
Joo, kissoilla ei menisi tuollainen koskaan läpi, mutta kalan hyvinvointi näyttää kiinnostavan harmittavan harvoja vaikka se on selkärakaisena ihan yhtä kehittynyt kuin kissakin.Ja kissako ei mielestäsi ole jalostettu eläin????? Haloo? Missäs Sfinx-kissat elävät vapaina ja jalostamattomina? Tai Persialaiset? Luepa kuule lisää eläinten kehitysvaiheista, ihmisen vaikutuksesta siihen ja niin edelleen... Syötkö muuten lihaa? niin kauan kuin syöt, on aivan turha natista, ettei eläimiä saa jalostaa. Kaikki tuotantoeläimet ovat jalostettuja, osa lihaeläimistä täysin luonnottomia. Suurin osa niistä ei elä onnellista elämää. Monet eivät koskaan näe ulkoilmaa.
Juotko maitoa? Luuletko, että lehmän utareet normaalisti repeävät ilman rintsikoita ja säännöllistä lypsyä? Ehei, se on jalostuksen tuotosta.
Syötkö munia? Kanaparat on jalostettu munimaan paljon useammin kuin niiden kroppa kestää, ja vielä keinovalolla huijataan päivän vaihtuvan yöksi kahdesti vuorokaudessa, jotta saataisiin sinulle enemmän munia. Halpoja munia.
Niinkauan, kuin syöt lihaa, kannatat eläinten käyttämistä ihmisen hyväksi, eläimestä parhaan mahdollisen tuoton irtiottoa jalostamalla ja ahtaasti tarhaamalla, on ihan turha olla tekopyhä akvaariokalojen suhteen. Söpösti ne broileritkin pyöristyvät pallon mallisiksi, ja varmaan maistuvat sinulle. Menepä joskus käymään tehokanalassa. Ei nimittäin ole kovin nätti näky.
Ja kissa on muuten Suomen huonoimmin kohdeltu ja eniten hylätty/ennen aikojaan lopetettu/hoidotta jätetty eläin.
Käytätkö muuten nahkakenkiä?
Tai, jos ajatellaan ihmisten kannalta tuota sinun jaloa moraaliasi. Ostatko halpatuotteita? Kannatat siis lapsityövoimaa? Juotko kahvia? Syötkö riisiä? Luuletkos, että niitä työkseen sinulle tuottavat ihmiset eivät ole hyväksikäytettyjä?
Ymmärsitkö? Jos siis sallit jonkun toisen olennon hyväksikäytön oman mukavuutesi edistämiseksi, tuo moralisointisi on aivan vailla pohjaa. - samaa mieltä myös
Olen samaa mieltä ihmettelijän ja bettariscikin kanssa.
Ja tästähän on kanssa toisaalta jo myös keskusteltu. - bettaristic
Nimetön kirjoitti:
Ja kissako ei mielestäsi ole jalostettu eläin????? Haloo? Missäs Sfinx-kissat elävät vapaina ja jalostamattomina? Tai Persialaiset? Luepa kuule lisää eläinten kehitysvaiheista, ihmisen vaikutuksesta siihen ja niin edelleen... Syötkö muuten lihaa? niin kauan kuin syöt, on aivan turha natista, ettei eläimiä saa jalostaa. Kaikki tuotantoeläimet ovat jalostettuja, osa lihaeläimistä täysin luonnottomia. Suurin osa niistä ei elä onnellista elämää. Monet eivät koskaan näe ulkoilmaa.
Juotko maitoa? Luuletko, että lehmän utareet normaalisti repeävät ilman rintsikoita ja säännöllistä lypsyä? Ehei, se on jalostuksen tuotosta.
Syötkö munia? Kanaparat on jalostettu munimaan paljon useammin kuin niiden kroppa kestää, ja vielä keinovalolla huijataan päivän vaihtuvan yöksi kahdesti vuorokaudessa, jotta saataisiin sinulle enemmän munia. Halpoja munia.
Niinkauan, kuin syöt lihaa, kannatat eläinten käyttämistä ihmisen hyväksi, eläimestä parhaan mahdollisen tuoton irtiottoa jalostamalla ja ahtaasti tarhaamalla, on ihan turha olla tekopyhä akvaariokalojen suhteen. Söpösti ne broileritkin pyöristyvät pallon mallisiksi, ja varmaan maistuvat sinulle. Menepä joskus käymään tehokanalassa. Ei nimittäin ole kovin nätti näky.
Ja kissa on muuten Suomen huonoimmin kohdeltu ja eniten hylätty/ennen aikojaan lopetettu/hoidotta jätetty eläin.
Käytätkö muuten nahkakenkiä?
Tai, jos ajatellaan ihmisten kannalta tuota sinun jaloa moraaliasi. Ostatko halpatuotteita? Kannatat siis lapsityövoimaa? Juotko kahvia? Syötkö riisiä? Luuletkos, että niitä työkseen sinulle tuottavat ihmiset eivät ole hyväksikäytettyjä?
Ymmärsitkö? Jos siis sallit jonkun toisen olennon hyväksikäytön oman mukavuutesi edistämiseksi, tuo moralisointisi on aivan vailla pohjaa.Taisit lukea ihan omiasi. Minä kyseenalaistan tässä risteytykset, en jalostettuja lajeja, vaikka niissäkin on menty liian pitkälle.
- apina
Nimetön kirjoitti:
Taidatpa, vatipää, olla ihan pihalla, mitä kirjoitat. En ole ensinnäkään suositellut yhtään mitään. Aivan sama, mitä muilla on. Sanoin vain, että tällaisia minulla. Ja kalani voivat muuten erinomaisesti, eivät kärsi pätkääkään. Ovat melkein liiankin eloisia ja tilaakin on vaikka itse sekaan sukeltaisin. Minulla on myös rotukoira ja rotukissa. (Maatiaiskissakaan ei muuten silti ole jalostamaton).
Luuletko, että kaikki muut kalat eivät ole luonnottomia jalosteita? Luuletko, että esim. huntupyrstöisiä kultakaloja uiskentelee jossakin vapaana? Teleskooppisilmäisiä? Onko Rottweiler mielestäsi jalostettu koirarotu, vai luonnosta suoraan peräisin? Persialaiskissa? Siamilainen? Aberdeen Angukset? Luppakorvakanit? Entä missähän päin maapalloa elää vapaana broileri-yhdyskunta? Tai vaikka Shetlanninponit?
Vai kärsii kala tällaisesta. Pimennossapa olet elänyt, jos et ole tietoinen kaikenlaisista ihmisen jalostamista eläimistä. Pitäisikö ne KAIKKI todellakin sinusta lailla kieltää? Vai, jäikö vähän ajattelematta asia loppuun, ennenkuin aloit vaahdota? Ei kaikkea pidä kaikuna toistaa, mitä on joltakin kalasivulta lukenut. Voisi sanoa, että KAIKKI eläimet, joita kotieläiminä pidetään, ovat jalostettuja. Useimmat huomattavan paljon pidemmälle kuin mikään kala. Vai, onko chihuahua mielestäsi kuinka lähellä sutta?>Vai kärsii kala tällaisesta.
Katsoppa mitä netissä on kirjoittettu. Et taia ite tietää mitään kaloista!
http://kotisivu.mtv3.fi/water_world/lista.htm - juttua
Nimetön kirjoitti:
Taidatpa, vatipää, olla ihan pihalla, mitä kirjoitat. En ole ensinnäkään suositellut yhtään mitään. Aivan sama, mitä muilla on. Sanoin vain, että tällaisia minulla. Ja kalani voivat muuten erinomaisesti, eivät kärsi pätkääkään. Ovat melkein liiankin eloisia ja tilaakin on vaikka itse sekaan sukeltaisin. Minulla on myös rotukoira ja rotukissa. (Maatiaiskissakaan ei muuten silti ole jalostamaton).
Luuletko, että kaikki muut kalat eivät ole luonnottomia jalosteita? Luuletko, että esim. huntupyrstöisiä kultakaloja uiskentelee jossakin vapaana? Teleskooppisilmäisiä? Onko Rottweiler mielestäsi jalostettu koirarotu, vai luonnosta suoraan peräisin? Persialaiskissa? Siamilainen? Aberdeen Angukset? Luppakorvakanit? Entä missähän päin maapalloa elää vapaana broileri-yhdyskunta? Tai vaikka Shetlanninponit?
Vai kärsii kala tällaisesta. Pimennossapa olet elänyt, jos et ole tietoinen kaikenlaisista ihmisen jalostamista eläimistä. Pitäisikö ne KAIKKI todellakin sinusta lailla kieltää? Vai, jäikö vähän ajattelematta asia loppuun, ennenkuin aloit vaahdota? Ei kaikkea pidä kaikuna toistaa, mitä on joltakin kalasivulta lukenut. Voisi sanoa, että KAIKKI eläimet, joita kotieläiminä pidetään, ovat jalostettuja. Useimmat huomattavan paljon pidemmälle kuin mikään kala. Vai, onko chihuahua mielestäsi kuinka lähellä sutta?http://www.aqua-web.org/forum/viewtopic.php?t=39573&highlight=papukaijaahven
http://www.aqua-web.org/forum/viewtopic.php?t=26586&highlight=papukaijaahven - Charlotta
Nimetön kirjoitti:
Taidatpa, vatipää, olla ihan pihalla, mitä kirjoitat. En ole ensinnäkään suositellut yhtään mitään. Aivan sama, mitä muilla on. Sanoin vain, että tällaisia minulla. Ja kalani voivat muuten erinomaisesti, eivät kärsi pätkääkään. Ovat melkein liiankin eloisia ja tilaakin on vaikka itse sekaan sukeltaisin. Minulla on myös rotukoira ja rotukissa. (Maatiaiskissakaan ei muuten silti ole jalostamaton).
Luuletko, että kaikki muut kalat eivät ole luonnottomia jalosteita? Luuletko, että esim. huntupyrstöisiä kultakaloja uiskentelee jossakin vapaana? Teleskooppisilmäisiä? Onko Rottweiler mielestäsi jalostettu koirarotu, vai luonnosta suoraan peräisin? Persialaiskissa? Siamilainen? Aberdeen Angukset? Luppakorvakanit? Entä missähän päin maapalloa elää vapaana broileri-yhdyskunta? Tai vaikka Shetlanninponit?
Vai kärsii kala tällaisesta. Pimennossapa olet elänyt, jos et ole tietoinen kaikenlaisista ihmisen jalostamista eläimistä. Pitäisikö ne KAIKKI todellakin sinusta lailla kieltää? Vai, jäikö vähän ajattelematta asia loppuun, ennenkuin aloit vaahdota? Ei kaikkea pidä kaikuna toistaa, mitä on joltakin kalasivulta lukenut. Voisi sanoa, että KAIKKI eläimet, joita kotieläiminä pidetään, ovat jalostettuja. Useimmat huomattavan paljon pidemmälle kuin mikään kala. Vai, onko chihuahua mielestäsi kuinka lähellä sutta?Oon samaamieltä sun knassa, niinkun tuossa aiemmassa viestissä jo kirjoitin että mulla on kolme noita papukaijakirjoahvenia, niin ei mulla ole ikinä ollut ongelmia niiden kanssa.
Se että jotain häiritsee kalojen jalostus,... mietitäänpä vaikka kultakalaa, sehän on jalostettu aivan erinäköiseksi kun alkuperäinen, ja jopa niin että sen ulkomuodosta on sille haittaa -> eihän se raukka pääse edes uimaan enää kovasti karkuun sellaisia jotka näykkivät sen eviä. Mutta, jotkut tykkää niistä. Eli en ymmärrä että miksi ihmiset valittaa eläimistä joita on jalostettu, eihän sellaisia ole pakko ostaa itselleen. Ja... mitäpä meillä täällä maapallolla on enää jäljllä, mitä ei lisi jo johonkin suuntaan jalostettu? - Anonyymi
Nimetön kirjoitti:
Ja kissako ei mielestäsi ole jalostettu eläin????? Haloo? Missäs Sfinx-kissat elävät vapaina ja jalostamattomina? Tai Persialaiset? Luepa kuule lisää eläinten kehitysvaiheista, ihmisen vaikutuksesta siihen ja niin edelleen... Syötkö muuten lihaa? niin kauan kuin syöt, on aivan turha natista, ettei eläimiä saa jalostaa. Kaikki tuotantoeläimet ovat jalostettuja, osa lihaeläimistä täysin luonnottomia. Suurin osa niistä ei elä onnellista elämää. Monet eivät koskaan näe ulkoilmaa.
Juotko maitoa? Luuletko, että lehmän utareet normaalisti repeävät ilman rintsikoita ja säännöllistä lypsyä? Ehei, se on jalostuksen tuotosta.
Syötkö munia? Kanaparat on jalostettu munimaan paljon useammin kuin niiden kroppa kestää, ja vielä keinovalolla huijataan päivän vaihtuvan yöksi kahdesti vuorokaudessa, jotta saataisiin sinulle enemmän munia. Halpoja munia.
Niinkauan, kuin syöt lihaa, kannatat eläinten käyttämistä ihmisen hyväksi, eläimestä parhaan mahdollisen tuoton irtiottoa jalostamalla ja ahtaasti tarhaamalla, on ihan turha olla tekopyhä akvaariokalojen suhteen. Söpösti ne broileritkin pyöristyvät pallon mallisiksi, ja varmaan maistuvat sinulle. Menepä joskus käymään tehokanalassa. Ei nimittäin ole kovin nätti näky.
Ja kissa on muuten Suomen huonoimmin kohdeltu ja eniten hylätty/ennen aikojaan lopetettu/hoidotta jätetty eläin.
Käytätkö muuten nahkakenkiä?
Tai, jos ajatellaan ihmisten kannalta tuota sinun jaloa moraaliasi. Ostatko halpatuotteita? Kannatat siis lapsityövoimaa? Juotko kahvia? Syötkö riisiä? Luuletkos, että niitä työkseen sinulle tuottavat ihmiset eivät ole hyväksikäytettyjä?
Ymmärsitkö? Jos siis sallit jonkun toisen olennon hyväksikäytön oman mukavuutesi edistämiseksi, tuo moralisointisi on aivan vailla pohjaa.Täyttä asiaa tässä tekstissä. Miettikää asioita ennenkuin alatte joutavaa urputtaa.
- ina
Itselläni on kaksi nuorta papukaijakirjoahventa, sekä yksi sininen sellainen. Pienemmät kaksi tulevat ihan hyvin toimeen muiden kalojen kanssa, (meillä on mm. kiilakylkiparvi, mustaneontetra- ja neontetraparvi, erilaisia rihmakaloja, täplämonneja, albiinomonneja ja miljoonakaloja). Ne tulevat jopa toimeen miljoonakalojen kanssa, ja jättävät urosten pyrstöt rauhaan, eivätkä myöskään syö pieniä parvelaisia. Sininen versio kyseisestä kalasta on hiukan suurempi ja on hotkaissut muutaman pienen neontetran, mutta ei muuta. Tämä voi tietty johtua siitä, että kalat ovat vielä suht. pienikokoisia.
- tipityy
mulla on papukaijakirjoahvenia ja tulevat toimeen kaikkien kalojen kanssa! ovat nyt todella mahtavan näköisiä keltaisia. pienenä olivat ihan mustia :) Monet "maailman parantajat" haukkuvat näitä kaloja mutta mitäpä tässä maailmassa eiolisi muokattu??? koiratkin on jalostettu ja kissat ja kaikki. ETTÄ ÄLKÄÄ VALITTAKO JOKA V::::: ASIASTA!
- papukaija
Itsellä on myös papukaijakirjoahvenia ja ei ole ollut ongelmaa, eivät revi tai hätyytä ketään eivätkä yritä syödä edes neontetroja vaikka mahtuisivat suuhun.
Nämä eivät ole hirviöitä vaan lähes oikean muotoisia, itsekään en ymmärrä niitä joilla eiole pyrstöä jne. Näillä eiole mitään hätää.
- Osku
Meidän altaasta löytyy kaksi papukaijakirjoahventa... Tulevat hyvin toimeen Oskujen kanssa joita on myöskin kaksi kappaletta. Allas on 820L.
Isoja vonkaleita nämä papukaija ovat nykyään; 25cm vähitään (vesi vähän vääristää mittaustuloksia).
Korkeutta en ole mitannut mutta paksuuttakin löytyy. Itseasiassa papukaijakirjoahven omistaa hiukan ärhäkkään luonteen. Törkkivät aina Oskuja kun uivat ohi lähistöltä. Onneksi Oskut omaavat kiltin luonteen mitä tulee toisiin lajeihin suhtautumiseen. Oskut saavat nimittäin toisilleen joskus nirhamia aikaan...
Altaassa on myös kultajuovapleko, käärmekala ja musta veitsikala.
Kaikki nämä asukit asustavat allasta kaikessa rauhassa, mutta olen ihan varma että pienet fisut kyllä armotta tulee syötyä jos papukaijoista on kyse - ja luutavasti myös ruusutetrat...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik124390MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar862240Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5571734Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin1011461Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671167Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331098- 51008
Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt218971Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60913Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3898