Pattayalla on huoneen lämpöistä.

MaijanTussu

Resuperse meillä on yksi olennainen ero, asun täällä voi kokeilla, lähes kaikki isot rahapelipaikat on plokattu ulos, joskin ne voi suh helposti kiertää, mutta se on laitonta...

vuonna 2004 tänne tehtiin laajamittainen internet päivitys joka tehtiin yhdessä ciscon kanssa, kaikki liikenne mitä menee täältä ulos tai sisään voidaan monitoroida, hyvin helposti...

Vuoden 2015 alussa sensuuria hieman lievennettiin, mutta bbc:n osa palveluista on edellenkin blokattu ulos

jopa sipuli voidaan kuoria, joskin se on hidasta ja vaikeaa, jos ymmärrät mitä se tarkoittaa, tuo uutinen nimenomaan kertoo tämän, samoin kuin sen että parhaillaan rakennetaan estoa joka vaikeuttaa plokkauksen purkua, ja estää sipulien käytön kokonaan, saa nähdä miten se toteutetaan, se ei ole aivan helppoa eikä siinä oikeastaan kukaan ole koskaan vielä onnistunut, vaikka nsa on sitä tosissaan yrittänyt, joten älä reppana jauha paskaa tämä oli duunissa minun työtäni, muiden ohessa.
Näytä lisää
Puhut aivan eri asioista sekopää ja sinun sipuli on kuorittu jo aikoja sitten. Leikit niin amerikkaa "factoinesi" ja sitten puhut "plokkaamisesta" kuin Joensuun Heikki nakkarilla.

Sä puhut paskaa ja sä olet paska. Ne on kaksi asiaa jotka ei muutu miksikään ja mä laitan sut heti huoneenlämpöiseksi kun tiedän kuka oikeasti olet. Se on ihan sama oletko mummo Vaasasta vai Eläkeukko Hua Hinista.

24

311

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nyssehajos

      ...taisi viimeinenkin herne kolahtaa lerpalla yhteen pääkopan sisässä kimpoilevan pavun kanssa ja tuloksena on sillisalaatti a´la Lerppa johon ei pysty kuin yksi ihminen maailmassa.

    • Numba60ii

      resuperse osuiko ja upposi, taitaa olla paha olo, kun noin vituttaa... ei siis resuperse tiedä edes mitä sipuli tarkoittaa, reppana, minuun ei nuo uhkaukset tehoa, reppana... eikä tämä ole kuin 138 tappotuomio, ja reppanat keräsitte jo tapporahastooni kertomanne mukaan tonneja, reppana, muuta siellä on 2.80 euroa ollut jo kuukausia, sekin on itseni laittamaan pitää tukea vaajamielisten harrastuksia resuperse, ja edelleenkin asun täällä., joten älä itke resuperse saat vain sitä mitä olet tilannut, reppana.

    • MaijaVexVex

      Voi hyvät hyssykät, "huoneen lämpöiseksi".

      Johan heitti Maija kuperkeikkojensa parhaimmistoa palstan tasoa "nostattaessaan".

      Onpa Maijalle matkailu iloinen asia.

    • MummoVaasasta

      Tuu jos uskallat pikkupippelipodari.
      Mut löytää Kotilasta Raastuvankadulta.

      • MummoVaasasta

        No Maija, mitä tuo HETI tarkoittaa ?

        Ootko paljonkin saanut jabia mummoilta ex thainyrkkeilijä ?


      • MummoVaasasta
        MummoVaasasta kirjoitti:

        No Maija, mitä tuo HETI tarkoittaa ?

        Ootko paljonkin saanut jabia mummoilta ex thainyrkkeilijä ?

        Maijaaaaa..........


      • MummoVaasasta
        MummoVaasasta kirjoitti:

        Maijaaaaa..........

        Maijaaa.......

        Viekö aikasi matkailukertomukset vai menikö pupunen stringeihin ?


    • MummunÄitiVaasasta

      Onko Maijan Tussu luikkinut karkuun, vaikka HETI tuli laittaa huoneenlämpöiseksi.

      Kaikkea se Pattien Pääpattina esiintyminen aiheuttaakin.

    • KaikkiNauraaMaijalle

      Maija on siis pupupöksy joka uhoo huoneenlämmöstä ja kun Maijalle annettais vähän jabia pataan, niin Maija piiloutuu hamekauppaan, no minne, Pattayalle tietysti.

      • lerpanongelmat

        Lerppaa harmittaa kun kukaan ei riitele eikä huorittele mielikuvituskaverinsa Thain aviomiehen mielikuvitusvaimoa mutta jostakin pitäisi saada aikaiseksi mielikuvitusriita.


      • KaikkiNauraaMaijalle
        lerpanongelmat kirjoitti:

        Lerppaa harmittaa kun kukaan ei riitele eikä huorittele mielikuvituskaverinsa Thain aviomiehen mielikuvitusvaimoa mutta jostakin pitäisi saada aikaiseksi mielikuvitusriita.

        Lue Maija uhkailusi ja pohdi ketä harmittaa.
        Onko mielikuvitusta?

        Nopee päivystys sulla Maija 4 minsaa.


      • LerppaVexVex
        KaikkiNauraaMaijalle kirjoitti:

        Lue Maija uhkailusi ja pohdi ketä harmittaa.
        Onko mielikuvitusta?

        Nopee päivystys sulla Maija 4 minsaa.

        Minun 3 kommenttia päivässä (tänään) ei pärjää sinun sairaan psykopaatin sadalle trollaukselle. Olet trollien kuningas! Huraa! Huraa! Huraa! Heitän sinut kolmasti ilmaan mutta otan vain kahdesti kiinni.


      • KaikkiNauraaMaijalle
        LerppaVexVex kirjoitti:

        Minun 3 kommenttia päivässä (tänään) ei pärjää sinun sairaan psykopaatin sadalle trollaukselle. Olet trollien kuningas! Huraa! Huraa! Huraa! Heitän sinut kolmasti ilmaan mutta otan vain kahdesti kiinni.

        Ei ole kyse sinun "kommenttiesi" lukumäärästä, vaan niiden sisällöstä, kuten huoneenlämmöstä.
        En todellakaan vieläkään ole Lerppa vaikka mitä heittelisit ilmaan apina.


      • Teerisaari
        KaikkiNauraaMaijalle kirjoitti:

        Ei ole kyse sinun "kommenttiesi" lukumäärästä, vaan niiden sisällöstä, kuten huoneenlämmöstä.
        En todellakaan vieläkään ole Lerppa vaikka mitä heittelisit ilmaan apina.

        Sitten sinun kannattaa lakata puolustelemasta palstatrollia. Mitään muutahan sä et täällä teekään.


      • KaikkiNauraaMaijalle
        Teerisaari kirjoitti:

        Sitten sinun kannattaa lakata puolustelemasta palstatrollia. Mitään muutahan sä et täällä teekään.

        En puolustele palstatrollia, jonka kaltainen sinä olet Lerpan tavoin.
        Olen tällä pasltalla aktiivi sinun huorittelusi johdosta.
        Myös täysin järjetön Pattayapaskasi aiheuttaa kommentteja.


      • mitäihmettähourit
        KaikkiNauraaMaijalle kirjoitti:

        En puolustele palstatrollia, jonka kaltainen sinä olet Lerpan tavoin.
        Olen tällä pasltalla aktiivi sinun huorittelusi johdosta.
        Myös täysin järjetön Pattayapaskasi aiheuttaa kommentteja.

        Kuka sinä olet ja kuka luulet minun olevan ja kuka on huoritellut ketä ja missä ja miten se liittyy minuun tai palstan aiheeseen? Minä tunnen sen oikean Maijan ja vituttaa hänen puolestaan että tuollainen marakatti käyttää hänen nimeään trollatessaan.


      • KaikkiNauraaMaijalle

        Minä tiedän kuka minä olen ja v...t välitän kuka sinä olet.
        Käyttämääsi nimimerkkiin huorittelu luonnollisesti ei liity, mutta Maija on huoritellut.
        Ketä, missä ja milloin en ala sinulle selvittelemään koska koet olevasi asian ulkopuolinen.
        Mikäli tunnet sen huorittelevan Maijan, niin pistäppä viestiä hänelle.
        Se on sinun asiasi koetko Maijan olevan Montrealin Maija, vai sinä Maija, se on sinun ongelmasi.
        Tämä Marakatti käyttää Maija nimeä tasan tarkkaan niin kauan kuin huvittaa Maijaa huoritella.
        Se on ihan hyvä että Maijattelu aiheuttaa kuumia tunteita ja se onkin minun tarkoitukseni.


      • hekohekolerppa
        KaikkiNauraaMaijalle kirjoitti:

        Minä tiedän kuka minä olen ja v...t välitän kuka sinä olet.
        Käyttämääsi nimimerkkiin huorittelu luonnollisesti ei liity, mutta Maija on huoritellut.
        Ketä, missä ja milloin en ala sinulle selvittelemään koska koet olevasi asian ulkopuolinen.
        Mikäli tunnet sen huorittelevan Maijan, niin pistäppä viestiä hänelle.
        Se on sinun asiasi koetko Maijan olevan Montrealin Maija, vai sinä Maija, se on sinun ongelmasi.
        Tämä Marakatti käyttää Maija nimeä tasan tarkkaan niin kauan kuin huvittaa Maijaa huoritella.
        Se on ihan hyvä että Maijattelu aiheuttaa kuumia tunteita ja se onkin minun tarkoitukseni.

        Kyllä sä Pelle Hermanni lässyttäisit jostakin muusta jos et olisi keksinyt sitä vaimoa itsellesi ja keksinyt huoritella sitä jotta pääsisit pukeutumaan mekkokankaaseseen kun sun mielikuvitusvaimoa mielikuvitushuoritellaan.

        Käyttäisit nämäkin kaikki päivät vaikka siihen rakkaaseen vaimoosi eikä jollakin palstalla roikkumiseen.


    • MainioMatkailija

      Minäkin olen sitä mieltä, että Pattaya on mainio matkakohde huoneenlämmöstä kirjoitteleville.

    • MainioMatkailija

      MAIJA SAMMUTTELEE MYÖS VALOJA !!!!!!!!!

      PattayaNro1
      16.7.2017 15:13
      NumBaII kirjoitti:
      Oletko sinä resuperse niin saatanan tyhmä että et tajua vaikka sinulle rautalangasta väännän, sinä saat reppana vain sitä mitä olet tilannut, oikein korkojen kera...

      säälittää oikein tosissaan millaista on sinun resuperseen elämä, kun kannat huoltoa minun tekemisistä tai tekemättä jättämisestä, resuperse...

      Taitaa olla elämäsi todella kurjaa, minun aikani ei moiseen riittäisi, sinun mielikuvituksesi ei ole ihan terveemmästä päästä lähtöisin, mistä vitusta sinä reppana tiedät kuka on syrjäytynyt, kenen vaimo on huora tai kuka on lerppa...

      Kerrot näillä saduilla omasta itsestäsi, resuperse... Kokemuksistasi naisiin, ja sinulla ilmeneviin kontakti ongelmiin vieraaseen sukupuoleen, jos olet nyt varma edes omasta suuntauksestasi... ja kirjoituksesi heijastavat vain ääretän epätoivo ja tyhjyys, vaihtuvine nimimerkkeinesi, olet rekisteröinyt ainakin kolme minun käyttämää. Olisi haustaa tietää miksi olet ottanut pattayan sinun elämän keskeiseksi sisällöksi, reppana,, tai aavistan hieman yksinkertaiselle, sosiaalisesti kyvyttömälle se voi sitä ollakin, koska sieltä seura irtoaa hyvin helpolla, rahalla... ja jos ei muuhun pysty voi olla että menee elämän arvot sekaisin, kuten on pääsikin mennyt.
      Näytä lisää
      Paskaa kroonisesti puhuva palstatrolli ihmettelee miksi hänen paskapuheisiinsa puututaan. Mieti nyt ihan pari kertaa vielä että kuka täällä on roikkunut kaksi vuotta haukkumassa tuntemattomia ja koettanut mustamaalata Pattayaa kymmeniätuhansia kertoja.

      Kenties sitten älyät miksi joku sinulle vastaa. Olet niin onneton runkkari ettei sinusta ole kasvotusten haukkumaan ketään vaikka monta kertaa on pyydetty. Tule Pattayalle huorittelemaan minun tyttöystävääni tai sano minua resuperseeksi ja diabetespallomahaksi niin sitten tiedät mitä ajattelen sinusta. Tiedät sen vain pienen hetken ennenkuin valot sammuu.

    • MaijanTussu

      Suus kiinni tsiang main resuperse! Tarina on tosi... sijoitin naiseen kaiken mutta en saanut mitään...

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      101
      1497
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1154
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      84
      1064
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      976
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      573
      942
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      877
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      872
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      19
      822
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      654
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      630
    Aihe