Kyynärpään säteilevä kipu

Mietteliäsnuori

Löin kyynärpääni vahingossa betoniseinään. Kyynärpää turposi n. 3 kertaiseksi joten kävin lääkärillä ja otettiin röntgen, ei näkynyt mitään. Noh 2 vuotta oli kulunut ja kyynärpää vaivasi edelleen ja säteilevää kipua esiintyi niin ranteeseen kuin olkapäähänkin päin ja kyynärpäässä tuntui outo kolo joten menin uudelleen lääkärille ja sieltä sitten laitettiin uudelleen röntgeniin mutta eihän sieltä mitään löytynyt. Sen jälkeen on tehty myös ultraääni tutkimus ja hermoratatutkimus eikä niistäkään löytynyt mitään. Nyt kyynärpään loukkaamisesta on kulunut 3,5-4v, kolo tuntuu edelleen kyynärpäässä ja kipusäteilyä esiintyy eniten käteen nojatessa mutta myös käden roikkuessa rentona sivulla tai jos vain pitää kättä esim. Käsinojalla. En pysty myöskään tekemään esim. punnerruksia ilman jatkuvaa kipua toisessa kyynärpäässä. Onko kellään sattunut samanlaista ja mitä asialle kannattaisi tehdä? Olisiko aika alkaa vaatimaan magneettikuvia?

1

327

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • KultainenKultainen

      Kyllä, vaadi mangeettikuvausta ehdottomasti! Siten näkyy parhaiten onko muodostunut esim hermopinne. Jos olisi, niin siihen voisi vielä pystyä mahdollisesti vaikuttamaankin. Jos ei muuten niin leikkauksen avulla ne pyritään hoitamaan.

      Akupunktiota lähtisin kokeilemaan ensinmäisenä, jos mangeettikuvauksen järjestäminen tai/ja hoidon saanti pitkittyisi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      189
      5109
    2. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      18
      1812
    3. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      63
      1636
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      127
      1527
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      10
      1507
    6. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      51
      1185
    7. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      96
      1084
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      307
      980
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      196
      945
    10. Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!

      Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö
      Suomalaiset julkkikset
      7
      840
    Aihe