En ole elämässäni ollut näin voimakkaasti ihastunut ja muutama viime kuukausi on ollut melko tuskaista sen takia. Haluaisin vain pois täältä jonnekin kauas, jossa ei tarvitsisi enää nähdä sinua. Sinussa ei ole mitään vikaa, päinvastoin. Tuntuu, ettei minulla ole ollut samanlaista yhteyttä kenenkään kanssa aiemmin, mutta voi myös olla, että ajattelen kaiken vain päässäni. Tilanne on kuitenkin mahdoton, enkä halua edistää sitä millään tavalla. Harmi, että joudun olemaan kanssasi tekemisissä jatkossakin, koska se tekee elämästäni todella vaikeaa.
Huh, että helpotti purkaa ajatuksia edes tänne, kun en voi niistä kenellekään muullekaan puhua.
Huh, että helpotti purkaa ajatuksia edes tänne, kun en voi niistä kenellekään muullekaan puhua.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Oletko mies vai nainen?
tonin yksinpuhelu ketju
mistä tunnistit Toniksi?
Miksi tilanne on mahdoton? Kyselee nainen.
Kyllä aikaa on kulunut jo 1.5 vuotta rohkeampaa on luovuttaa piste
Jompikumpi varattu, ei kai muutakaan syytä voi olla...
Sellaista se rakkaus teettää,kielletty rakkaus varsinkin.
Rakkaus joka on niin salassa että sitä ei voi näyttää edes toisilleen se syö ainoastaan näitä ao.sia opin sen alkumetreillä ketään läheistä ei oo loukattu emme koskaan halunneet tehdä sääntöjä rakkaudelle koska vaikenimme vuoden ainakin kumpikin tahoillaan ja vaivaantumisentunteet tuli kun selvisi ajattelin itse suurin piirtein näin: Ei v.ttu jos tolla on jotain tunteita mihin v.ttuun mä tästä häviäisin
Entä jos vastapuoli edistäisi asiaa, pystytkö vastustamaan?
Vaikea sanoa, mitä tekisin. Olisi ainakin mukava jutella asiasta ilman taka-ajatuksia, vaikka ei se välttämättä auttaisi mitään. Niin ja naiselle tosiaan kirjoitin.
Olet mies?
Olen mies. Ap
Yksipuheluna voit kuvitella vaikka millaisen suhteen. Mutta sun takia ei kukaan ole eroamassa ja jos niitä luovit minulle tai lähipiirilleni olet todella pulassa. Käytät esimies asemaasi väärin
En ole esimiesasemassa, joten voit unohtaa huolesi. Enkä muutenkaan ole kenenkään eroa aiheuttamassa, juurihan sanoin etten halua edistää asiaa millään tavalla vaan purkaa ajatuksiani.
Jos ette tunne niin tutustukaa. Jos tunnette niin puhukaa.
Harmittaa että sinun elämäsi käy vaikeaksi?!? Entä minä? Ajattelitko että tunne voi olla molemminpuolinen... Pitäisikö puhua kerralla selväksi ja unohtaa?
Tottakai tunne voi olla molemminpuolinen, mutta en ole siitä ainakaan saanut mitään merkkejä. Jos otat asian puheeksi, niin tottakai haluan puhua sen selväksi. En kyllä usko, että olet hän kirjoitustyylisi perusteella.
Antaisitko jotain tuntomerkkejä kyseisestä naisesta? Itsellä naisena sellainen tilanne, että en saa miestä mielestäni vaikka kuinka yritän. Sen miehen kanssa ollut alusta lähtien erittäin vahva tunne kiinnostuksen molemminpuolisuudesta, mutta kumpikin vaan tuntuu kiertävän toista kuin kissa kuumaa puuroa. Hymyt ja juttelut joka kerta kun nähdään saan vaan kaipaamaan entistä enemmän.
En taida uskaltaa kertoa mitään tuntomerkkejä, vaikka en usko, että hän täällä palstalla kävisikään. Jos itse kerrot jotain sellaista, josta vain kyseinen mies voi sinut tunnistaa, sanon kyllä osuiko oikeaan. Toisaalta mahdollisuudet siihen ovat häviävän pienet, koska täällä käy tuhansia ihmisiä, jotka voivat kokea viestini omakseen.
Hän on sanonut muutamaan otteeseen minua ihanaksi.
En minäkään oikeasti usko että hän täällä kirjoittelisi, enkä kyllä olisi uskonut itsestänikään.
Mikä sinua vaivaa en ymmärrä miksi selvitä näitä asioita ei kai asia ole niin vakava että tästä ei voi puhua.
Missä te olette nähneet?
Työpaikalla näemme päivittäin kuten on varmaan käynyt selväksi. Taas oli vaikeuksia nukkua, kun hän pyöri ajatuksissani. Kahvin voimalla uuteen päivään ja muita asioita pakko yrittää ajatella.
Töissä näemme, ehkei ihan päivittäin kuin kauempaa ja taas kunhan kesäloma loppuu. Olet urheilullinen, hieman harmaantunut. Panikoit kun sait minusta tietää. Eipä olla asiasta puhuttu. Ja tuskaahan tuo tuottaa lukea, että haluaisit kauaksi minusta, etkä aio koskaan myöskään välillemme mitään.. kuin tänne vain ajatuksesi purkaa. Vaikeaa minustakin sinua nähdä, tukala olo puhumattomuudesta mutta en itse haluaisi kauaksi vaan haluaisin kanssasi läheisen ihmissuhteen, rakkauden. M