Teboililla tiesivät kertoa, että ois Laakkoshalli saanut uuden omistajan. Kuka lie ostanu?
Laakkoshalli
tupakkikoppi
17505
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Minää
Lidl? ainakin Lidl henkilöitä vaikuttajia näkynyt Kiteellä.
Tekniset ja karaokebaari kuulema siihen tulee.
aijaa, ja mie kun kuulin tepoililla että jeesus ois sinne muuttamassa
mie kuulin apsin munamartoilta landiksen, kone insinjöörit tulee veistämään kaarna veneitä. suomi nousee, kitee kirkastuu. koko maailma ostaa kaarnaveneitä miljoonittain. yritystukia anotaan sata miljoonaa ens alkuun.
Lisäisin ylläolevaan vielä sen verran että luonnollisesti jokaisen kaarnaveneen merikelpoisuus tulee testata ennen sen markkinoille laskemista.
Niinpä jokainen alalla työkentelevä -samoin kuin koneinsinöörien Kiteelle ottamisesta vastuussa olevat- kuljetetaan Atlantin alloille vähintäin sadan merimailin päähän lähimmästä rannikosta ja istutetaan ko. alukseen.
Kaarnavenettä lukuun ottamatta tehtävänä on selviytyminen mantereelle ilman muita apuvälineitä.
Kiteelle tulee joku kone kauppa tai rauta kauppa ym ei siellä paskassa tuppukylässä osata rakentaa mitään järkevää onneksi muutin pois täällä Joensuussa maksan samaa vuokraa mitä kiteelllä ja Lidl sekä pizzeria löytyy heti vierestä..
pitäähän meidän junttien kaarnalaivat saada huhhu sentään miks ei mitään järkevää saada kiteelle? aina sama virsi joku kiinteistö tyhjillään siinä on rautakauppa kone insinööriä tai punttisali tai parturia mitä ei tarvita kiteellä
Aion perustaa sinne bordellin ja sitten nussitaan niin että napa rutajaa :)
t. juhannussima
Niin että meinaatko pers`nahkasi kuinkakin kauan kestävän kiteeläisten perämiesten rumpsutusta? Voihan niitä ohikulkijoitakin siinä pistäytyä vielä lisäksi, joten kovilla on hanurisi.
Aikoinaan eräs kesälahtelainen rouva oli kuulemma sanonut (vaiko kehunut) että hänellä on v...ssa yhtä paksu nahka kuin jätkillä kantapäissä!
Meinaan vaan ettet sitä sinäkään vähemmällä selviä kun muistetaan ettei vanhanajan jätkillä niin kovin siloiset jalkanahkat olleet.
Lehmäbordelli tulossa, ei kuulema oman navetan tarjonta riitä. Tämä tieto saatiin Teboilin nahkahoimoilta.
Nyt on varmaa ja luotettavaa tietoa tarjolla!
Ei pelkätään Irlannissa, vaan kohta myös Kiteellä aloittaa vastaavanlainen palveluntuottaja entisissä Autotalo Laakkosen tiloissa. Testivaiheessa tarjolla on seitsemäntoista (17) seksirobottia ympärivuorokautiseen käyttöön, jonka jälkeen asiakastyytyväisyyskyselyn perusteella harkitaan niiden määrän lisäämistä.
=
https://www.youtube.com/watch?v=JmchTP_ ... e=youtu.be
Nyt voi ostaa seksiä realistiselta seksirobotilta - hinta varsin kohtuullinen
10.07.2017 / klo 18:10 / ML / viihde
Mirror kertoo uudesta liiketoiminnasta Irlannissa.
Irlantilainen bordelli on alkanut vuokrata seksirobottia halukkaille. Robotti on herättänyt raportoidusti paljon mielenkiintoa - nukkea on käynyt testaamassa väkeä tusinoittain. Passion Dolly -nimisen nuken kerrotaan olevan Irlannin realistisin seksinukke.
Tunti lemmenleikkejä robotin kanssa maksaa 100 euroa. Puoli tuntia maksaa 50 euroa.
Maailmalla on saatavilla jo useita seksirobotteja. Niiden hinnat vaihtelevat 4500 eurosta 13 200 euroon.
Yhdysvaltalaisessa pienimuotoisessa kyselyssä havaittiin, että kaksi kolmasosaa 20-61-vuotiaista miehistä harrastaisi seksiä robotin kanssa. Naisista saman tempun tekisi kolmannes.
Alla olevalla videolla kuvia vaaleahiuksisesta Passion Dolly -nukesta.
Lyhennetty linkki:
https://urly.fi/NlX
Onko siellä myös lehmiä ja sikoja?
Porsasta perseeseen? Sallittua Suomessa.
tämä se vielä uupu.
Uupuu vai puutuu?
Varattuja rouvia kun baarireissun jälkeen lykkii niin meinaa aina puutua. Rouvat on niin himonkaita kun omat pohattamiehet eivät enää anna (ei seiso) niin käyttävät nuorenpojan ihan puhkipuuduksiin.