Rakastatko?

En oikein tiedä mitä parisuhderakkaus tuntuu, mutta yksi osa rakastamista on kuitekin välittäminen ja huolenpito tai jos huomaa että' toisella on huonosti tai jotain yrittää semppaa.

Kerron kun koen.

Olen ihastunut, se tuntuu samalla sekä ihanalta että turhauttavalta kun ei sitä kohdetta nää. Mutta olen onnellinen, että hän on olemassa.

Olo on tyhjä ilman häntä. Huomaan eri asioita tehdessäní ajattelevani, että en haluaisi tehdä niitä yksin vaan hänen kanssaan ja näitä ajatuksia pulpahtelee päähän monta kertaa päivässä.

vaikee ilmaista sitä näin kun jotenkin sitä epäilee että onko se nyt totta ja onko se nyt kuitenkaan täällä jne...ja tapahtuuko silti mitään ja mistä se toinen tietää sit ees että se on multa??

Vaikea sanoo en tiedä kokeneeni kyseistä asiaa vaikka olen suhteessa, itseäni rakastan se on vissi.

Mietin sua aika ajoin. Kuvittelen mitä yhdessä tehtäisiin. Kuvittelen sun silmät joihin uppoutuisin. Huulet joita suutelisin pehmeästi. Hellisin sua. Silittäisin sun hiuksia. Tunnustelisin sun lihaksikasta niskaa, hartioita, käsiä. Halaisin hellästi. Pitäisin sua kädestä kiinni. Katsoisin sua ihailevasti. Kuuntelisin sun juttuja. Nauraisin vitseillesi ja ihmettelisin sun hurjia tarinoita. Kertoisin, että en ole koskaan lakannut rakastamasta sinua, enkä koskaan voi lopettaa. Olet ainutlaatuinen. En voisi koskaan olla sinulle vihainen mistään. Olet kultaisin, herkin, hauskin, komein, vahvin, rohkein, taitavin...listaa voisi jatkaa loputtomiin. Ennen kaikkea sinä olet sinä. Mutta en minä sinua saa tässä elämässä. Rakastan kuitenkin. Aina. Ja se tuntuu hyvältä, että olen kokenut mitä on rakastaa ehdoitta. Sinä saat olla missä vaan, en minä sinuun ripustaudu, enkä vaadi mitään. Tiedän, että olet siellä jossain ihana rakas.

Niin minä ajattelen..ja rakkaus tuntuu ihanalta ja elävältä.

Aika tohvelilta kuulostaa. Kannattaa olla vihainen kun on aihetta. Kinaa syntyy vaikkei yritä. Rakkaus ilmenee sillpin kun tekee jtn väärin ja antaa anteeksi tai rakastaa silti. En koe sellaista nyt. Vaan jtn ihmeellistä pientä seikkailua joka tuntuu uskomattomalta. Sellaisten asioiden jakamista joita kukaan korostan kukaan ei koskaan voisi ymmärtää saati hyväksyä tai edes tajuta

Rakastan. Haluaisin olla koko ajan hänen kanssaan ja silloinkin kun olemme yhdessä ikävöin häntä. Tämä ei ole iloista ihanaa keveää rakkautta, tämä vie mut mustiin vesiin.

Vissiin kohde on väärä. Muutenkin hurrigaaneista en pidä kun vaa pressa lopulta roikkuu oksalla. Ite en ikävöi jos oon läsnä. Sielu voi hyvin silloin. Liiankin hyvin ja unohdun joskus hetkiin niin etten muista tulevaa

Tuntuu peilityyneltä järvenpinnalta.

Aika helvetin tuskalliselta kun en näe enkä tiedä onko tunteet vaan ykspuolisia, kun tiedän että panee varmasti muita naisia ja kun en tiedä tuleeko meistä koskaan mitään. Paljon on mielessä. Ajattelen että hän on niin täydellinen kuin mies voi olla. En enää olisi häntä kohtaan sellainen kusipää kuin olin. Oon aina valmis tukemaan, tsemppaamaan, puolustamaan tai mitä tahansa jos sellaiselle olisi tarvetta. Ja uskon siihen mieheen ihan täysillä. Jos haluaisi mut niin jos (todnäk.) muuta ratkaisua käytännön ongelmaan ei ole, niin muutan sinne vaikka mulla on kaikki täällä.. en olis ikinä uskonu että ajattelen näin kenenkään miehen suhteen.
Vihaan näitä tunteita, sitä miestä rakastan

Outoa kirjoittaa tälläistä, ei mun tapaista

Tuntuu siltä että haluaa jakaa koko elämänsä sen toisen ihmisen kanssa.
Ajatuksissa on aina.
Kaipaa vierelleen ja lähelleen.
Kun on hänen lähellään huomaa että pulssi kiihtyy.
Perhosia vatsassa.

Ihastuin. Hän kuitenkin sanoi, ettei tunteita ole ja se sai omat tunteeni hieman viilenemään.

HyvältäHän se.