Löysin netistä nelisäkeistöisen runon, mutta en sitä pitkää alkuperäistä versiota. Onko jollakin?
Helvi Juvonen, Kalliopohja
jennin-toive
143359
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Menehän runo-palstalle.
H.
Ote runosta:
Kun rakastan kiviä, kun rakastan graniittia,
olkoon se sallittu minulle.
Se on minun lapsuuteni kalliopohja,
joka kantaa ihmiset, toistensa lomaan
puristuneet kiteet, eriväriset ja särmikkäät.
Särmistä, kalliosta, hongasta
syntyy ja elää kieli
talven pitkin sanoin,
lumen lyhyin, se on meitä,
se elää taivaan alla.
Mene kirjastoon ja kysy siellä!!
Olko aivan hakoteillä, kun minulla on sellainen käsitys, että runossa ei ole kuin neljä säkeistöä? Voisimmeko saada nekään nyt aluksi ap-kirjoittajalta? Linkkikin riittäisi.
En ymmärrä, miksi en saan niitä neljää säkeistöä enää millään haulla esille. Muutama päivä sitten sain. Tuo ylempänä oleva lyhyt versio on monessa paikassa. Kun runosta kerrotaan, sanotaan sen olevan pitkä.
Mutta kuuntelein netistä Tämän runon haluaisin kuulla, hieno runo. Ehkä joskus kirjoitan sen lause lauseelta paperille.
"Aloittajana"
Katsos kun tämä ei ole runo-palsta.
H.
Älä seuraa. Mahtuuhan tänne.
Katsos kun tämä ei ole runo-palsta.
H.
Siunausta hunkszille ja toipumista... Mikä sulla muuten oikein on kun jaksat kaikille naljailla? Toivon todella sinulle iloisia ja muita ihmisiä hyväksyviä ajatuksia!
"Runorouva"
Palsta on keskusteluille tarkoitettu.
Joten minäkin sitten.
Useimmiten hyväksyvästikin.
Niin kuin me kaikki.
-
Ei sinun kannata selitellä.
Aloituksesi tarkoitus on ilmi-selvä.
H.
Voihan vilttihattu, kun jaksat jankuttaa ja yrittää jatkuvasti päteä täällä. Tosi Pölkvisti olet tai olisitko tosiaankin Mullqvi... ?
Onko se niin, että täällä jaksaa yrittää päteä, ellei ole saanut tyydytystä omalle kunnianhimolleen missään muualla?
Voisit opetella kirjoittamaan suomen kieltä ja muodostamaan lauseita tai jopa pitempiä virkkeitäkin. Olisihan se hienoa oppia jotain uutta vielä vanhoilla päivillään. Vai mitä?
Ikäryhmien keskustelupalstoilla ei ole rajattu keskustelun aiheita. Täällä voidaan siis keskustella vaikkapa nörttien hommista, arkipäivään ja pyhiin liittyvistä teemoista ja vaikka kirjallisuudesta, runoudesta ja runoista.
Mietipä, miten seuraavista sanoista voisi muokata elävää, kiinnostavaa tai edes oikeakielistä tekstiä 60 plus -keskustelupalstalle:
"Palsta on keskusteluille tarkoitettu.
Joten minäkin sitten.
Useimmiten hyväksyvästikin.
Niin kuin me kaikki."
Voisiko ohjelman kuunnella YLEn Areenassa? Kuultiinko ohjelmassa runo kokonaan tai edes osa? Oliko se lauantaina 8.7 kun Jenni Haukio soitti ohjelmaan ja esitti toivomuksensa?
Kyllä tietää, olen tuo nimim. Aloittajana (aloittaja ei kelpaa, on käytössä). Kuuntelin runon, mutta otapa luetusta runosta selvää, milloin säkeistö vaihtuu. Enemmän oli kuitenkin kuin ylempänä olevassa versiossa. Oletan että lukivat koko stoorin, oli muitakin toivojia Jennin lisäksi. Toistan, oli hieno runo. Ehkä jonain päivänä kirjoitan sen pala palalta kuunnellessani, nyt keskityn töihin.
Helvi Juvonen (1955)
Kun rakastan kiviä, kun rakastan graniittia,
olkoon se sallittu minulle.
Se on minun lapsuuteni kalliopohja,
joka kantaa ihmiset, toistensa lomaan
puristuneet kiteet, eriväriset ja särmikkäät.
Särmistä, kalliosta, hongasta
syntyy ja elää kieli
talven pitkin sanoin,
lumen lyhyin, se on meitä,
se elää taivaan alla.
Katson pohjoista taivasta.
Ei se ole vain mustaa samettia,
joka syventää Pohjantähden loiston.
Se on korkea vastaavuus Karhujen tähtien
ja Kalevan miekan nimeen,
mustaan puristuneitten kiteitten
vaaleaa loistoa siellä,
missä on hanki hangen jälkeen,
pakkasen kimaltavaa kovuutta,
metsä metsän jälkeen
ja talojen lämmin, työn ja
rakkauden lämmin ja kielessä
laulavat kauneimmat sanat
sen taivaan alla.
Purista lämmintä kättä, kumahtaen kaatuvat
pohjoisten metsien puut, kitisevät
satamien nosturit, laivat laulavat:
me palaamme. Tämä on suuri kauneus.
Mikä on pientä, kysyin ja otin
sormiini muuraimen ja maistoin sen mehua.
Suuret suot levisivät, ja pursujen tuoksu,
olivat vaivaiskoivut ja kasvun niukkuus.
Näin raikas oli sen maku.
Kallion lomat ovat syntysanoja täynnä,
kova kamara ja ruoho,
raivattu maa ja tähkät.
Elävien mieli saa rauhan
niiden leposijoilla, jotka ovat
työnsä jo tehneet. Graniittia
sielläkin ja elävää, kasvavaa
sen kupeella ja tuulen mahtava laulu
pohjoisen taivaan alla.