Katri Kulmuni

Areenalla viime kesänä vieraillut kaunokainen Katri Kulmuni. Voi kumpa tänä kesänäkin. Niin mukava oli häntä katsella ja kuunnella. Tuleeko Katri nyt Poriin?
984177
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 98

Vanhimmat

Entäs Tytti T?

Äänestä
  • Aina seksikkään lyhyt hame päällä Tytillä.

    Äänestä

Ihan eturivissä.
Toimittaako puoluen serlat "käden" ulottuville vai tuonko ite.

Äänestä

Roiskeet voi pyyhkiä juha wispilän perperin liepeeseen.

Äänestä

Katri Kulmuni osallistuu torstaina pariin keskustelutilaisuuteen ja perjantaina yhteen.
Kieltämättä hän on hyvännäköinen nainen, mutta hän tulee tänne keskustelujen vuoksi.

Äänestä

Eilisissä kuvissa näytti siltä, että nainen olisi pienennyttänyt hinkkejään tai sitten oli jättänyt liivit veks, että rintavarustus levisi tasaisesti vatsan päälle.

Äänestä
  • Ketä kiinnostaa. Minulle on aivan sama vaikka ei olisi rintoja ollenkaan.

    Äänestä

  • Huomattu.Aiemminhan ne olivat upeasti töttöröllä eteenpäin, aivankuin tomahawk ohjukset joilla hän osoitteli ympäriinsä.Hän oli kuin sheriffi joka osoitti tykeillä ympärilleen että täältä pesee jos kuuluu soraääniä.

    Hänen vastakilpailijansa on todellinen suohirviö ja kuulemma haittamaahanmuuton himokannattajakin vielä.Vaikka keskusta puolueena onkin syvältä, toivon katrille menestystä suomonsteria vastaan.

    Äänestä

  • Kehitystä sen aiemmasta poliittisesta palaverista: ”just niin! miks v**** ketään täällä ei kiinnosta ku mun anus!”

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ketä kiinnostaa. Minulle on aivan sama vaikka ei olisi rintoja ollenkaan.

    No no...kait se nyt kiinnostaa.

    Äänestä

Kulmuni ah niin kaunis kertakaikkiaan.

Äänestä
  • Kyllä Laura on paljon kauniimpi. Katri on tavallisen näköinen tallaaja.

    Äänestä

Puolue kuitenkin on silkkaa pyllyhikeä.Suomen tuhoamiseen ja kansainvälisille firmoille kansallisomaisuutta kaupitteleva kepu, joka pettää oman kansan aina.

Äänestä
  • Kuten kokoomus ja demaritkin.

    Äänestä

  • Nykyään se on persut.

    Äänestä

  • Persutpettääaina kirjoitti:

    Nykyään se on persut.

    Persut pettää aina!

    Äänestä

jo vain miekin Katria kuuntelemaan, k a t s e l e m a a n. kuuntelemaan jouvan

Äänestä
  • Tarkoittanet kantria.

    Äänestä

SuomiAreena alkaa 17.7.
Lasken jo tunteja milloin saan nähdä taas Katrin.

Jos kerran sais, vois jo kuolla pois.

Äänestä

Kulmuni on tyhmä näin'kin korona-aikaan 2020.
Perunantaimenistuttaja!
Ottaisi jo eron!
Kepulainen!

Äänestä
  • Sipilän juoksutyttö.

    Äänestä

Onneksi meillä on oma kaunokainen, Kirsta Kiuru!

Kuljetuksetkin saatiin nyt järjestettyä Scania-Vabis, satakymppi, perälautanosturi-Hiab 2t, kun kaupunkilaisten verorahoilla, lentoliikennetuella Pori-Helsinki väliä lentänyt unkarilainen rahtikone joutui ylikuormituksen takia yllättävään ylimääräiseen runkorakennehuoltoon.

Mutta mitään hätää, homma toimii ja henki haisee!

Äänestä
  • Kuten jo aikaisemmin kirjoitin: Kuu Kiurusta kesään, puoli vuotta kampaajasta! Joka ikinen aamu on tullut kiire lähteä töihin, ei peiliin ole ehtinyt vilkaista.

    Äänestä

Mikä on Katrin parempi puoli?

Äänestä
  • Katri Kulmuni menetti uskottavuutensa perunanistuttamisjutullaan,.
    Siis sen vähäisenkin, hohoijjaa!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Katri Kulmuni menetti uskottavuutensa perunanistuttamisjutullaan,.
    Siis sen vähäisenkin, hohoijjaa!

    Päinvastoin; innostuin minäkin kaupunkilainen, istuttamaan perunantaimia parvekkeelleni.

    Äänestä

  • Makuasia.

    Muotoa piisaa katsoo edestä tai takaa.
    Puhumattakaan sivuprofiilista.

    Äänestä

  • Hänen parempaa puoltaan eli kumpaa kannikkaa kannatat on hieman vaikea valita molemmat kun ovat sopivasti sellaisia josta saisi kiinni ja rutistaa hyvin.

    Äänestä

  • En ole vielä osannut päättää kumpi katrin kannikoista on se parempi, saako valita molemmat?

    Äänestä

Katrin sääret ja nilkat ovat niin upeat, että Tarjakin kateilisi.
Tottakai!

Äänestä

Katri Kulmuni pitäisi poistaa politiikasta (keskusta).
Häpäisi tietämättömyydellään ja yleensä esiintymistaito 0 - tasoa.
Sipilän juoksutyttö, ei muuta.
Kallisinvestointi yhteiskunnalle!

Äänestä
  • Katri Kulmuni ! Nyt pitää keroa kansalle ja veronmaksajille totuus mihin rahat käytettiin? minkälainen sisältö koulutuksella oli mihin noin kallis koulutus oli tarkoitettu todellisuudessa?
    Ihmettelen, että miten voi olla kallis koulutus.

    Äänestä

  • Ei Katri kyllä tietämätön voi olla. Kielitaito ihan huippua: "Ihastuttava brittienglanti", ruotsi, ranska, venäjä. Koulutus: ylioppilaaksi Tornion yhteislyseon lukiosta, Columbia University Journalism School · European University at St. Petersburg · LAPIN YLIOPISTO. Yhteiskuntatieteiden maisteri. Pääaineena kansainväliset suhteet, sivuaineina julkisoikeus sekä venäjän kieli. Hän on toiminut myös Suomen YK-liiton puheenjohtajana 2016–17 ja Pohjola-Nordenin puheenjohtajana 2018–19.

    Äänestä

Katri lähti isoine piip!

Äänestä
  • Katri kutsuttiin muiden kepulaisten kehäraakkien tapaan johonkin ylipääjohtajan virkaan jollain pikkukorvauksella hukkaan heitetystä ajasta. Jotain 35-50 donaa kuukaudessa. Ei olis muuten lähtenyt.

    Äänestä

"Junat ja naiset ovat luotuja kulkemaan..."

Kannattaisiko Kiurun ja Luukkosenkin tehdä kulmunit. Se olisi niin naisellista!

Äänestä
  • Porissa on tapana laittaa asiat salaisiksi ja persut vartioimaan näitä salaisuuksia. Kepujen olisi pitänyt tehdä samoin, Kulmunin tapauksessa. No en valtakunnan tasolla kylläkään olisi persuja laittamassa salaisuuksien vartiaksi: ) : ) ; )

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Porissa on tapana laittaa asiat salaisiksi ja persut vartioimaan näitä salaisuuksia. Kepujen olisi pitänyt tehdä samoin, Kulmunin tapauksessa. No en valtakunnan tasolla kylläkään olisi persuja laittamassa salaisuuksien vartiaksi: ) : ) ; )

    Juu samaa mieltä, persut ei sovi arvopohjapuolueiden kähmintäpuliveivaamisien tukijoukkoihin.
    Siksihän meillä Suomessa on vain kaksi puolta, kansaa puolustavat persut ja kansankusettajat.

    Hämäyksen vuoksi kansansilmään kusevat kulmuunit, kokkarit, sipilät, kissantappajat, ihmiskauppiaat, vaasankeskussairaalan päivystyspuolue, kommuunistit, ohiohiohisalot ja heidän laukunkantajansa ovat leikisti eri leireissä.

    Kusettajat vihaavat persujoukkoja, joka ei ala varasliigaan rosvoamaan ja ryöväämään kansaa.

    V niinkuin ketutus taas!!!

    Siis tässäkin asiassaon persut vastaan koko muu Suomi.

    Persuista ei saa yhteistyökykyistä millään ilveellä.

    Toista kertaa puolue ei pääse hallitukseen. Ensimmäinen ja viimeinen kerta oli jo tarpeeksi katastrofaalisen huono suomalaisille edellisessä hallituksessa.

    Kannatuskin on vielä menossa alaspäin ja syystä.

    Te kansankusettajat ette saa persuja ”yhteistyöhön” hyvävelikusetuskonsulttipuheenopetusvenkoiluihinne.
    Siinä se ero juuri on.

    Persut toimivat kansan parhaaksi mikä on muille puolueille ja niiden aisankannattelijoille arvopohjan vastaista.

    V niinkuin ketutus-joukkion ainut tavoite on maksimoida oma ja sidosryhmiensä taloudellinen etu yhteiskunnan kustannuksella.
    Persuilla ei ole mitään eturyhmien etuja ajettavana.

    Persut ajaa vain Suomen etua!

    Persuille verorahojen ryöstäminen ja jakeleminen maailmalle sekä suomalaisten turvallisuuden hävittäminen on epäisänmaallista ja rikosluontoista toisin kuin isänmaanraiskaajille, v niinkuin ketutus-ääliöille.

    Vain persuilla on moraalia ja logiikkaa!

    Johan oli olematon vuodatus, yhden asian puolueen persujen puolesta. Huh hu ja voi voi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Johan oli olematon vuodatus, yhden asian puolueen persujen puolesta. Huh hu ja voi voi.

    Kulmuni lähti. Hieno homma. Rääväsuu saa painua mistä on tullutkin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Johan oli olematon vuodatus, yhden asian puolueen persujen puolesta. Huh hu ja voi voi.

    Aivan, persut on yhden asian puolue, - järki kädessä suomalaisten asialla!

    Muilla on monta asiaa agendalla:
    oma etu, kaverin etu, saksalaisten etu ja ranskalaisten etu suomalaisten kustannuksella

    Ei mulla muuta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aivan, persut on yhden asian puolue, - järki kädessä suomalaisten asialla!

    Muilla on monta asiaa agendalla:
    oma etu, kaverin etu, saksalaisten etu ja ranskalaisten etu suomalaisten kustannuksella

    Ei mulla muuta.

    Hyvä huomio! käteen se järki tosiaan jäikin persuilta. Nooh, riittää se oppositiosta räksyttämiseen, ei kyllä muuhun.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Porissa on tapana laittaa asiat salaisiksi ja persut vartioimaan näitä salaisuuksia. Kepujen olisi pitänyt tehdä samoin, Kulmunin tapauksessa. No en valtakunnan tasolla kylläkään olisi persuja laittamassa salaisuuksien vartiaksi: ) : ) ; )

    ...vartiaksi?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ...vartiaksi?

    Ehe...ehe...vartiaksi...!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aivan, persut on yhden asian puolue, - järki kädessä suomalaisten asialla!

    Muilla on monta asiaa agendalla:
    oma etu, kaverin etu, saksalaisten etu ja ranskalaisten etu suomalaisten kustannuksella

    Ei mulla muuta.

    Onneksi muilla kuin persuilla järki on päässä eikä kädessä.

    Äänestä

Katri Kulmuni pilaa poliittisen maineensa Sipilän lestaadiolaisten juoksutettavana.

Äänestä
  • Nykyinen pääministeri samoin on rinteen marionetti paree ko menis takasi Sokoksen myyjäksi .

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nykyinen pääministeri samoin on rinteen marionetti paree ko menis takasi Sokoksen myyjäksi .

    Kertoisitko, miten tämä mielestäsi ilmenee.

    Äänestä

  • 700 €/t, se on aika paljon, mutta onneksi meni kepulaiselle arvopohjalle, uskonveljelle.

    Täytyyhän yrittäjille maksaa, etteivät muuta Suomesta pois. Elinkeinoelämä haluaa rahaa.
    Sekin raha tulee takaisin, maksoihan lestadiolaisveliyrittäjä vaalitukea puolueelle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nykyinen pääministeri samoin on rinteen marionetti paree ko menis takasi Sokoksen myyjäksi .

    Ai, se lepakonnäköinen, joka hokee koko ajan, ”tottakai” ja ”tietenkin”.
    Lepakon käsi halvaantunut? Pitää aina oikealla kädellä kiinni vasemmasta räpylästään.

    Lepakolla ei ole enää viisikkoa!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kertoisitko, miten tämä mielestäsi ilmenee.

    Rinne taustalla hääräilee apulikkaa määräilee politrukki sdp:en lintemanni säestää naurettavaa toimintaa hävetkää.

    Äänestä

  • Lehdet kirjoittaa, että Kulmuni ei ole maksanut koulutustaan odottaako, että saisi jotenkin veronmaksajien piikkiin koko koulutuksen, sopeutumisraha kuuluu heikoimmille eläkeläisille joiden tulee maksaa pienestä eläkkeestä kaikki kulut ilman minkäänlaista sopeutumismaksua, varmaan nuo sopeutumismaksuja saavat joutuvat hakemaan vielä köyhänapua kun eivät muuten pärjää.

    Äänestä

”Meillä on hyvä ohjelma!”

Tämän opetti kepujen kouluttaja Kulmuninille.
Kannatti maksaa yli 56000 euroa!

Eikä tuo raha ole keneltäkään pois, kun se on vain verorahaa.

Äänestä

Joko äänestävä kansa on unohtanut kepulaisten puhekoulutuspuhalluksen?

Kansan muisti on lyhyt, nyt Kulmunin ja kepun kärähdettyä perseilystään, on alkanut persujen maalittaminen ja solvaaminen ilman mitään argumentointia.

V niinkuin ketutus- dokkari löytyy youtubesta. Kannattaa katsoa taas. Siinä on tiivistettynä totuus arvopuolueiden yhteisarvosta. Arvotonta, häpeällistä yhteiskunnan ryöstöä.

700 €/t, kepun puheenjohtajan puheopetuksesta! Rahastajana keskustan oma mies, joka tilitti rahaa vaaliavustuksena kepulle.

Demareilla suojamaskikusetus ja kepulla tämä. Mitä muuta löytyisi, mitä seuraavaksi?

Äänestä
  • Mistä puolueesta sai KANSANEDUSTAJA potkut. Olisiko ollut persujen, olisiko olihan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mistä puolueesta sai KANSANEDUSTAJA potkut. Olisiko ollut persujen, olisiko olihan.

    Oliko väärin, oliko niin väärin kun persut toimivat suoraselkäisesti! Vituttaako, kun ei millään keksi mitään argumentoitavaa😀
    Mitä vahinkoa syntyi yhteiskunnalle!
    Nyt rosvojoukot ja sisällissodan aloittajien jälkeläiset ovat huuli pyöreänä, kun ei pääse syyttämään Halla-ahoa ja persuja!
    Antifa-joukot, saatte pitää Turtiaisen ja siniset.

    Meillä ei anteeksipyynnöllä selviä eikä paskaa upoteta Armonmereen!

    Ei "vituta" pitkään jatkunut "suoraselkäisyys" ennen persu kansanedustajan pakko erottamista. Köyhien ja puolustuskyvyttömien kyykyttäminen persupuolueen toimesta vituttaa.

    Luetko sinäkin uuninpankkopoika saku Timosen kirjoituksia?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Luetko sinäkin uuninpankkopoika saku Timosen kirjoituksia?

    Nyt kävin lukemassa. Et ole turhaan suositellut luettavaksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nyt kävin lukemassa. Et ole turhaan suositellut luettavaksi.

    Vastasit sitten itsellesi!

    Hah...haa...se IP, se IP paljasti taas!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vastasit sitten itsellesi!

    Hah...haa...se IP, se IP paljasti taas!

    Kuules nyt foliohattu. Tai no antaa olla.

    Äänestä

Inhoan hallituspuolueita, mutta kun tuo kulmuni jäi avustajansa junailemaan ansaan ja ilmoitti eroavansa, huolestuin.

Asia ei muuten kiinnostaisi, mutta kun mietin mitä hirveää tilalle tulee jos kulmuni jää pois.Sitten se tapahtui.Masa! Vanhasen tuppeensahattu masahan se sieltä punkeaa paikalle.Voi luoja.Miten sellainen äijä voi vielä saada kenenkään luottamuksen miten asioita hoisi aiemmin ja kävi veronmaksajien rahoilla bilderberger kokouksessakin salailemassa asioita.

Kulmuni olisi vain voinut maksaa vahingon takaisin pikkuhiljaa omistaan ja jatkaa tehtävässä.

Nyt tilalle tulee jätkä joka on ihan matti, mehukatti.On varmaa ettei rehellistä peliä tarvitse odottaa missään asioissa ja masa kun pääsi tuohon paikalle, liittovaltiota kohden mennään yhteisvastuurahastolla seuraavaksi ja lujaa.

Äänestä
  • En ala ministeriksi...en millään ala...kun Katri soitti niin alankin...isänmaan puo...eiku isänmaan...eikun isismaan puolesta alankin...en ala viisikoksi...alan viisikoksi...lautakakakakasat on kaikki...tarvitaan lisää kakkosnelosia ja neljäntuuman lautaa...
    Kuka antaisi...valtio maksaa...tahhoo on nyt....

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En ala ministeriksi...en millään ala...kun Katri soitti niin alankin...isänmaan puo...eiku isänmaan...eikun isismaan puolesta alankin...en ala viisikoksi...alan viisikoksi...lautakakakakasat on kaikki...tarvitaan lisää kakkosnelosia ja neljäntuuman lautaa...
    Kuka antaisi...valtio maksaa...tahhoo on nyt....

    mahtaako tulla mithään, älkää ruususen unta nähkö vaan !

    Äänestä

Kulmuni näki tiensä tukkeutuneen ministerinä ja melkoista mielkikuvitusta vaati, jos ajattelee sipilistien liekassa tempoilevan Kulmunin saavan Keskustan kannatusta nousuun. Takapiru estää Keskustaa eheytymästä, mutta senhän tietää itsensä kusitolpaksi nimennytkin.

Äänestä

Matti Vanhasella vankkaa kokemusta politiikasta ja mikä tärkeintä: yhteistyökykyä toimia hallituksessa.

Äänestä
  • Ne lautakasat. Kokemusta on kähminnästä.
    Kepuilupolitiikkaan lähtee vain kansakunnan heikoin aines.

    Vanhanen on nähty, sönköttävä lautatarhuri.

    Äänestä

itkin eilen itseni uneen

miksi

kysy sitä

Äänestä

Suosittelen stylistin palkkaamista. Nyt hänen pitäisi päivittää kampauksensa, vaatetuksensa ja meikkinsä. Ei enää sotkuista kampausta, eikä omituista meikkiä, eikä mummovaatteita.

Äänestä
  • Olet niin oikeassa, matin mummotyyli, sotkuinen kampaus ja meikki ovat niiiiiiin viime vuosikymmeneltä että päivitystä tarvitaan.Joku iltalehden muotiho..asiantuntija voisi auttaa masaa meikkien kanssa ja muutenkin tuunata mekon altakin.

    Äänestä

Vähissä on kaunottaret, mutta älyä pitää olla, mutta Kulmuni on toistenvietävissä.
Ei ole tajua.
Luulee jo pienenä, että Suomessa on "kuningaskunta".
Tyhmä pää, josta kärsii koko ruumis.

Äänestä

Katrin kannattaisi todellakin palkata itselleen stylisti, joka ohjeistaisi häntä
pukeutumisessa, kampauksessa ja meikissä.
Nyt kokonaisuus on ihan mitä sattuu.

Äänestä

Katrin kulmunit ne parhaat on!

Äänestä

Hjalliksen uudessa ohjelmassa hän on mukana, ihana hymy kasvoilla,

Äänestä
  • Kantri Kalmukki on seksiä tihkuna tosinaaras toisin kuin tanakka ja pönäkkä navettamissi Annika Saarikko. Hot-mama Sirkka-Liisa Anttilalle Kalmukki ei pärjää, Sirkka-Liisan tajunnan räjäyttävät lollot ovat uskomattoman kokoiset, niitä himoitsevat muutkin kuin vain navetta-Nasset.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kantri Kalmukki on seksiä tihkuna tosinaaras toisin kuin tanakka ja pönäkkä navettamissi Annika Saarikko. Hot-mama Sirkka-Liisa Anttilalle Kalmukki ei pärjää, Sirkka-Liisan tajunnan räjäyttävät lollot ovat uskomattoman kokoiset, niitä himoitsevat muutkin kuin vain navetta-Nasset.

    Sirkkis pitäisi saada lypsylle hetimiten

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sirkkis pitäisi saada lypsylle hetimiten

    Sirkka-Liisa onkin nainen. Niitä ei ole syntynyt enää suomessa 1970 luvun jälkeen.

    Äänestä

  • Onko sulla nauhalla ko. ohjelma ? Ostan kopion.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sirkka-Liisa onkin nainen. Niitä ei ole syntynyt enää suomessa 1970 luvun jälkeen.

    Sirkka-Liisa on rotunainen. Kalmukki on teini.

    Äänestä

Onko nyt niin, että uhkea ja muhkea kilpailevat puheenjohtajuudesta?

Äänestä
  • Ei ole nyt niin.

    Vasta 4-6.9.2020.

    Äänestä

  • Muhkea voitti.
    Luuultavasri uimapukukierros ratkaisi.

    Äänestä

Nyt kun aikaa on enemmän itselleen, niin vaategarderobi uusiksi, sekä hiukset ja meikki siinä samalla.

Äänestä
  • Kulmuni oli vielä noviisi politiikkaan. Ulkonäöstä ei ollut kiinni.
    Saarikko taitaa olla nuorempi, mutta hänellä on esiintymisvarmuus kohdallaan.

    Äänestä

Katri Kulmuni on ainoa politiikko jonka sanoissa on mitään järkeä. Silloin kun Katri jätti hallituksen lähti siitä kaikki järki. Odotan sitä että Katri tulee osaksi halliitusta.

Äänestä
  • Katri on menneen talven lumia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Katri on menneen talven lumia.

    Mutta on upea ja kaunis nainen.

    Voihan vielä palata politiikan huipulle, kun saa mukulansa kasvatettua.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mutta on upea ja kaunis nainen.

    Voihan vielä palata politiikan huipulle, kun saa mukulansa kasvatettua.

    Isot amberssonit ja tavallisen kaunis. Ei sen ihmeempi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mutta on upea ja kaunis nainen.

    Voihan vielä palata politiikan huipulle, kun saa mukulansa kasvatettua.

    Perunat lisääntyvät mukuloista, joten perunankylvön jälkeen on mahdollista nähdä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mutta on upea ja kaunis nainen.

    Voihan vielä palata politiikan huipulle, kun saa mukulansa kasvatettua.

    Toivotaan, että hän asettuisi ensi vuonna puheenjohtajaehdokkaaksi.

    Äänestä

Siinä on oikea namipala.

Äänestä

Joooo!

Äänestä

Katri on kaunis nainen. Toisin kuin Porin naiset.

Äänestä

Etumus on ylisuuri verrattuna koko kroppaan. Taitaa olla silikonit.

Äänestä

Kulmuni on huono mainos suomalaiselle korkeatasoiselle koulutusjärjestelmälle, kun vielä keski-ikää lähennellessä pitää ministerinä hakeutua puheopetukseen veronmaksajien rahoilla.

Äänestä

Onko tämäkin raskaana vsi muuten oikein pehmeä läskiäinen . Oli kauheaa katseltavaa tv:ssä johon oli kerätty näitä eu hun haluavia. Huono ulosanti, normaali kepuräksyttäjä joka haukkuu toista puoluetta. On kyllä ihan sikalanemäntä. Tukkakin aina likainen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

K1234321 kirjoitti:

Areenalla viime kesänä vieraillut kaunokainen Katri Kulmuni. Voi kumpa tänä kesänäkin. Niin mukava oli häntä katsella ja kuunnella. Tuleeko Katri nyt Poriin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu