Moi! Kovasti haluaisin paimenkoiraa, mutta kokemusta ei ole kuin yksin viihtyvistä, itsenäisistä koirista. Mietin vain, kun olen sellaisen käsityksen saanut että monet paimenkoirat, varsinkin ne mitä minulla oli mielessä hankkia, tarvitsisivat koko ajan jotain päänmenoksi. Siitä puhutaan negatiivisesti ja peloteltavasti. Vaikka onhan siinä varmaan syytäkin. MUTTA MITEN TE KÄYTTE TÖISSÄ?? Kai nyt jokaisen täytyy siellä joskus käydä :D
Siinähän voi vierähtää pahimmillaan kymmenisenkin tuntia ja sitten vielä yöllä 8 h pelkkää nukkumista... Kun tuntuu mahdottomalta antaa sitä liikuntaa jne. koiralle TASAISESTI pitkin päivää. Eihän tuosta jää jäljelle paljoakaan aikaa. Ja ne mitkä jää, omistan siis ainoastaan täysin koiralleni? Kuulostaa tyhmiltä kysymyksiltä... Mutta jos ''tyhmät ihmiset'' olisivat aina kysyneet ne hassut kysymykset ennen kuin hankkivat koiran, olisi monen koiran elämänlaatu pelastettu!!
Toivon siis vastauksia, sillä vaikka kuinka haluan paimenkoiran, jonka kanssa harrastaa liikuntaa, en sitä voi ottaa jos en täytä hänen tarpeitaan. Eniten haluan kuitenkin, että oikea koira menee oikeaan paikkaan, eikä kärsi omistajan tietämättömyydestä ja pilvilinnoista. SILTI ELÄN TOIVOSSA, ETTÄ ANTAISITTE VASTAUKSEN, JOLLA PYSTYN HYVILLÄ MIELIN AKTIIVISEN KOIRAN HANKKIMAAN!!!!!!
Aktiivinen koira TUNTEJA yksin kotona? MITEN ?????
3
219
Vastaukset
- munmunn
Itselläni on ollut saksanpaimenkoiria, nyt lauman jatkona alle vuoden vanhat valkoinenpaimenkoira ja rotikka/doberman mix, seropi vielä kaiken hyvän päälle kodinvaihtaja ja melkoinen ongelmapakkaus, aktiivisiksi nuo laskisin. Töissä olen aina käynyt ja lapsiakin on vuosien varrella siunaantunut. Koira oppii kyllä rytmin, kunhan se on realistinen, koira lepää enemmän kuin ihminen, joten tämän leporytmin erilaisuuden vuoksikin koiralle ei ole mahdotonta levätä yötä ja työpäivä. Liikunnalla et kuitenkaan saa koiraa väsymään tai ehkä pennun ensimmäiset kuukaudet, mutta viidestä kuukaudesta eteenpäin, ei aktiivista koiraa lenkkeilyllä väsytetä. Sen sijaan jokin harrastus, oli siinä tavoitteita tai ei, on juju, jolla aktiivinen koira pidetään tyytyväisenä. Omien kanssa harrastan hakua, esineruutua, jälkeä, hajuerottelua, tokoa, agilityä jne, vain haussa on tavoitteita. Tekemisen teettäminen pitää koiran myös poissa pahanteosta, eikä sille tule turhautumisesta johtuvia käytösongelmia, se tulee koulutettua myös samalla, koska useimmat harrastukset vaativat koiran hallintaa. Noista luettelemistani ainakin tokoa, esineruuutua ja jälkeä voi harrastaa ilman treeneissä juoksemista, jolloin siihen ei kulu koko iltaa töiden päälle. Tokotreenit voi järjestää vaikka tyhjällä parkkipaikalla lenkin yhteydessä.
Kysymyksesi ei olleet tyhmiä, miettisipä useampikin samoja asioita, ennen kuin hankkii koiran joka vie leijonanosan vapaa-ajasta.- juuurse
Kiitos vastauksesta, nyt on taas itsevarmempi fiilis!
- CanisLupusFamiliaris
Vaikuttaa myös siltä, että jos koiria on enemmän kuin yksi, ne viihtyvät paremmin keskenään kuin aivan yksin. Laumaeläin, nääs.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2804733Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1353056Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k492939Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281531Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2271232- 471179
Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa
Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.7986Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58971Paskalaista valokuitulakiin
Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais52959Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?
Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu78941