Ihmiset ovat samanlaisia.

Aloituksen viimeiseen kappaleeseen on sanottava, ettei ainakaan tämän kirjoittaja huomaaa täällä mitään paremmustaistelua.
Kieltämättä on pari kolme kirjoittajaa, jotka ovat saaneet tunnustusta osakseen, mutta kyllä hekin täällä ovat vaatimattomasti esiintyneet, korkealaatuisista puheenvuoroistaan huolimatta. Kateutta se on kieltämättä eräissä kirjoittajissa herättänyt, mutta kateushan onkin eräs ihailun muoto.

Aamua kahvimukin äärestä!
Onhan täällä eri tasoisia kirjoittajia, mutta eikö se ole aivan luonnollista kaikki eivät samaa mieltä, -eivät kirjoita samalla tyylillä, -eivät tykkää samoista asioista.
Eroavaisuuksia pitää olla silloin syntyy mielipiteitä.

Toiset hyväksyvät muitakin ratkaisuja kuin omansa, toiset taas kynsin hampain roikkuvat omassaan, jopa loukkaantuvat jos joku ratkaisee asiat omalla opitulla käytännön tavalla.

Harvoin täällä edes on keskuseluja, kirjoitellaan niitä näitä, se kuitenkin sopii tänne parhaiten mielipiteet eroaa ja juttua riittää.
Omista kokemuksista ja elämässä vastaan tulleista hyvistä joskus huonoista tilanteista tulee luettavaa kaikille.
Joten eiköhän pistetä sormet hommiin tänäänkin!

Raskastahan kampea on kääntää, mikäli se on kauan ollut ilman älyöljyä, mutta toimintaa ei vinkunat haittaa.

Aamu tv:n uutisvirta alkoi taas huvittamaan. Päästyään keltaisenvaaran fobiastaan, ollaan amerikoissa selvästi siirrytty russiafobiaan, heh,.... kävis se
eu-peräkylän mamufobiaankin 👨🏿‍🌾

Ainakin lapset ovat samanlaisia kaikkialla maailmassa. Jos ei yhteistä kieltä ole, kommunikointi sujuu leikin, musiikin ja urheilun välityksellä. Omissa lastenlapsissani on jalkapalloharrastajia , kuorolainen ja nuoriso-orkesterilainen, ja he ovat saaneet hyvää ryhmäkasvatusta ja joukkuehenkeä sekä kansainvälisiä kontakteja tätä kautta. Lapset oppivat arvostamaan ihmisiä heidän tekojensa kautta, ei taustansa takia. Isoäitinä seuraan ylpeänä lastenlasten harrastuksia ja kehittymistä, kasvamista nykypäivän haasteita täynnä olevassa maailmassa.

Olipa hauskaa katsoa, kun Helsinki Cupiin osallistuvaa Tansanian poikien jalkapallojoukkuetta haastateltiin. Iloisia sähikäisen vilkkaita poikia, jotka ihastelivat, kun Suomen kaduilla ei näy roskia. , luonnossa on puhdasta ja rauhallista. Presidenttikin kävi heitä tervehtimässä, ihmettelyn aihe oli sekin, ettei turvamiehiä parveillut ympärillä. Liikunnan Kehitysyhteistyö ry eli LiiKe tuo joka vuosi joukkueen Tansaniasta, vuorovuosin tyttöjä ja poikia. LiiKe auttaa tansanialaislapsia kiinnittymään koulunkäyntiin urheilun avulla , auttaa myöskin esimerkiksi hankkimalla koulupukuja ja opiskeluvälineitä. LiiKe antaa myös terveyskasvatusta ja kouluttaa liikunnanopettajia. Tyttöjen kouluun saaminen on erityisen haasteellista, sillä heitä käytetään apuna kotitöissä ja naitetaan hyvin nuorina. Yhdessä asiassa tansanialaslapset ovat ylivertaisia, heillä ei ole älykännyköitä räplättävinä, joten he kiipeilevät, juoksevat , liikkuvat ulkona.
Jalkapallo näyttää olevan myös vastaanottokeskuksissa hyvin suosittu ajanviete ja yhdistävä asia paikallisen väen kanssa.

Eikö se ole ihan mukkiinmenevää, kun huomaa osaavansa ajatella ja on mielenkiintoa kertoa siitä toiselle. Hyvä on jos kokee olevansa vielä lahjakaskin jossain asiassa. Joidenkin mielestä se että valvoo illalla myöhään jopa yöhön ja herää aamulla yhdeksän jälkeen on pahe. Tunnen papan, 77-vuotias ja menee nukkumaan klo 20.00 ja herää aamulla kolmen, neljän aikoihin. Aikakin kuulemma käy pitkäksi kun hiljaista ja vaimo nukkuu vielä. Moittii meikäläistä laiskaksi aamu-unisuuden vuoksi kun sanaon ettei minulle sitten soitella aamulla ennen kahdeksaa talkoovuoroista. En tule laittaneeksi puhelinta aina äänettömälle.
Minulle illanvirkkuuskin on luonnonlaja ekä ensinkään laiskuutta tai puhumattakaan pahe.

Kyllä se niin on, että ei tule koskaan tilannetta että kaikki ihmiset ovat yhtä mieltä, ei meistä tule yhtenäistä joojoo kansaa. Vielä hoivakodissakin pitää harata vastaan, kun aamuhoitaja yrittää maanitella pesulle, mutta kun on ne laitosrutiinit eikä voi kaikille aina tarjota sitä yksilöllistä hoitoa. Niin mutta ei me ollaan vielä hoivakodissa.
Oikien ihanaa sateista kesäaamua. On ollut perätysten kolme neljä lämmintä aurinkopäivää ja nyt ropistelee vettä.

Eilisen sateen oli ennustettu alkavan klo 14 aikoihin, ja sitä ennen koetin ehtiä kotiin metsälenkiltäni, tosin metsän reunaan ajan aina pyörällä.
Ennuste vauhditti kivasti tunnin kestänyttä lenkkiäni, ja kotiin tultuani kuvittelin sateen kohta alkavan, mutta vasta illalla alkoi sade. Eikä ennustettua ukkosta ollutkaan mukana, sitähän onkin vaikea ennakoida.

Kun ajoin alamäkeen, niin tuulenpuuska otti kiinni lippikseeni, ja jouduin pitämään kiinni siitä kädelläni.
Vastaani tuli hyvin kumara mummo toisella puolella kävely- / pyöräilytietä, ja hän katseli minua tarkkaan, ja nosti sitten kätensä tervehdykseen. Oli tulkinnut käteni asennon niin. Ja sehän oli hyvä, aina jos joku vanhus koettaa tulla ITSE toimeen, hoitaa asiansa itse, niin sehän on tervetullut esimerkki meille kaikille.

Voidaanpa hyvin, mukavaa heinäkuun päivää!


.