Tukea itsemurhaan?

Onko täällä ketään, joka haluaisi tehdä itsemurhan yhdessä jonkun kanssa?

Olen jo pidemmän aikaa halunnut kuolla, mutta olen niin pelkuri, etten uskalla edes tappaa itseäni. Kaipaisin itsemurhaan tukea, mutta sitähän nyt ei luonnolisesti keneltäkään saa ja kaikista vähiten läheisiltään. Toivoisin vain että olisi joku joka rohkaisisi minua tässä asiassa, koska ongelmani ovat sellaisia ettei niihin löydy ratkaisua ja tiedän, että koko loppuelämäni tulee olemaan samanlaista kärsimystä mitä se on tähänkin asti ollut. Oikeastaan sillä ei edes ole väliä tappaisiko toinen itseään, kunhan hän vain olisi vierelläni kun tapan itse itseni ja varmistaisi, että uskallan tehdä sen.
Ilmianna
Jaa

27 Vastausta



Älä tee sitä <3
Ilmianna
Jaa
Älä tee itsaria! Olen oppinut sen, että keskittyminen jatkuvasti miettimään ongelmia ja ratkaisua niihin on tuottanut minulle kärsimystä, vaikka olen yrittänyt päästä ongelmia ratkomalla kärsimyksistä pois. Olen vain väsyttänyt itseni ja palannut jatkuvasti miettimään negatiivisia asioita aiheuttaen niin pahan olon itselleni. Olen alkanut keskittyä muuhun kuin ongelmiin ja ratkaisuihin ja voinut paljon paremmin sen jälkeen. Elän tässä hetkessä, mennyt on mennyttä. Voimia!
Ilmianna
Jaa
Onpa ristiriitainen olo. Toisaalta en toivo että kukaan tappaa itseään, mutta toisaalta samat ajatukset kuin ap:lla, ehkä yhdessä jonkun kanssa uskaltaisin tehdä sen. Miten tekisit sen ja mistä päin olet?
Ilmianna
Jaa
Se on vaan hyvä että pelkäät itsemurhaa, minun mielestäni. Se kertoo siitä, että sinulla on vielä itsesuojeluvaistoa. On ihan tavallista pelätä kuolemaa. Sitä kuuluukin pelätä. Sehän tarkoittaa oman fyysisen kehon tuhoutumista ja elämän loppua. Ja se voi olla myös hyvin tuskallista.
Toisaalta ainakin minä uskon, että psyykkinen elämä ei lopu fyysisen kehon kuolemaan. Sielu jatkaa elämäänsä vielä kuoleman jälkeenkin. Se olisi kamalaa, jos vielä kaiken kärsimyksen päälle sielu joutuisi tuonpuoleisessa kärsimään itsemurhan takia. Jos siitä vaikka seuraisi joku rangaistus. Ja entä jos joutuisi näkemään sen tuskan, minkä on aiheuttanut läheisilleen murhaamalla itsensä?
Itse en uskalla ottaa riskiä.
On itsemurhassa vielä muitakin riskejä. On hyvinkin mahdollista, että ei onnistu tappamaan itseään, vaan vammautuu, ja ehkä jopa loppuiäkseen. Aivovamma ja selkäydinvamma on ehkä ne kaikkein ikävimmät vaihtoehdot. Saattaa joutua hoitokotiin tai pyörätuoliin.
Sanot, että ongelmasi ovat sellaisia, ettei niihin löydy ratkaisua. Mitä jos olet väärässä siinä asiassa? Uskon, että jokaiseen ongelmaan on olemassa ratkaisu, sitä pitää vain etsiä tarpeeksi kauan ja hartaasti. Joskus ratkaisut saattaa ihan vaan tupsahtaa mieleen tuosta vain. Eihän sitä tiedä, vaikka jo ensi viikolla keksisit ratkaisun johonkin ongelmaasi. Ratkaisuja ei tarvitse myöskään aina etsiä itse, vaan on ihmisiä, jotka on valmiina auttamaan. Esimerkiksi perhe ja ystävät on usein tällaisia, ja ammattiauttajat. Voit myös kirjoittaa ongelmistasi tänne, jos haluat, niin voidaan kokeilla löytyisikö niihin raktaisuja. Kirjoittaminen auttaa ajatusten jäsentelämisessä, joten siinä saattaa itsekin löytää paremmin ratkaisuja.
Sanot, että tiedät, että koko loppuelämäsi tulee olemaan samanlaista kärsimystä. Mistä sinä tiedät sen? Minun mielestäni tulevaisuutta ei pysty kukaan täysin varmasti ennustamaan. Jos jollain olisi oikeasti sellainen kyky, niin varmaan henkilö olisi vähintään miljonääri. Esimerkiksi terveydenhoito ja sen takana oleva lääketiede kehittyy jatkuvasti. On monia sairauksia, joita ei voitu aiemmin hoitaa, ja joita nykyään voidaan parantaa. Jos sinulla on jokin sairaus, ja ajattelet, ettei sitä voida parantaa koskaan, niin on ihan mahdollista, että olet väärässä.
Minä toivon, että et tekisi itsellesi mitään. Miksikö? Koska minä vaan välitän, ja haluan säästää sinut ja läheisesi. Olet arvokas ihminen, ja olet osa tätä kaikkea. Sinulla on vielä tulevaisuus, ja sinulla on mahdollisuuksia. Ja sinulla on toivoa. Älä anna epätoivon viedä sinua alaspäin, vaan pidä kiinni toivosta, siksi että se on hyväksi sinulle, ja siksi että sitä oikeasti on.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
2 VASTAUSTA:

Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
Kuinka niin "hihhuli"?
En ole mitään uskontoa tietääkseni sinulle tuputtanut, olin vain sitä mieltä, että elämä jatkuu vielä kuoleman jälkeenkin, mikä on aika yleinen uskomus uskonnosta riippumatta.
Okei, olen itse kristitty, mutta en halua siis tuputtaa uskontoa, koska usein se saattaa johtaa vastareaktioon.
Miksi muuten laitoit noin loukkaavan viestin? Minä halusin auttaa sinua.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Jumalan sana ei jätä kylmäksi. Vastaanottaja kuumuu, joko innosta tai vihasta. Rajusti Vastustava voi olla (ja hyvin toennäköösesti o) lähempänä Jumalaa kuin sellaane, joka jää pensiäksi ja haaliaksi eli "oksennuskypsäksi".
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Samoissa ajatuksissa täällä. Aina ajattelee että jospa huominen olisi parempi mutta kun ei se vaan ole. Kaikkea oon yrittänyt mutta aina on yksinäinen ja arvoton olo. Minä kunnioitan ihmisiä jotka ovat uskaltaneet tehdä tai yrittäneet tehdä itsarin, se on niin tavattoman vaikeaa.
Ilmianna
Jaa
Mitäpä se hyöväjää. Eli ei mahda maksaa vaivaa. Uskon että tietoisuus ja muisti pelaa aivan kirkkaasti senkin jälkeen ku henki irtoaa ruumiista. Semmosesta antaa meille vinkkiä aaprahamin helmaan pääseen köyhän Lasaruksen ja tuonelaan eli kaiketi helvetin ototushuoneeseen joutuneen rikkaan miehen tarina ja heiä välinen turinatuokio. Eihä sielä helvetissä vielä ketään ookkaan, ei edes Saatana ite. Se on vielä vielä tyhjä kuin typö. Ja Saatanaa peloittaa kohtalonsa, ja täten ollen on se loputtoman kadeellinen ihmislapselle, jolle on annettu mahollisuus pelastautua.
Eli itsemurha ei siis ymmärtääkseni välttämäti hyövää kertakaikkiaan.
Olemassaolo kun ei kuitenkaan pääty kuolemaan, eikä ou itsestäänvesiselvää että tästä johoki taivaaseen menis kuoltuaan, jos kohta se lieneekin nimiristityssä Suomessamme yleisesti hyväksytty ja viljelty kaunis urpaanilekenda, suorastaan. Ellei oo tietentaho tässä elämässä valinnu taivasta loppusijoituspaikakseen, niin tsäänssit joutua kadotukseen on aikamoisenlaiset..
Ilmianna
Jaa
'Armomurhasta' käytetään usein nimitystä eutanasia, jolla yritetään peittää tosiasiaa, eli kyseessä on tappaminen, murha.
Vasta äskettäin olen tajunnut, että abortissakin on kyse elävän olennon tappamisesta.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
2 VASTAUSTA:
ja kaikkein rehellisimmin ja raadollisimmin sanottuna Suomessa palkkamurhataan 10 000 lasta vuosittain, vuonna -73 yli 20 000. Siksi se ikäluokka olisin vuosisaan pienin
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Mutta se elävä olento ei ole vielä ihminen. Olisi parempi, että te abortin vastustajat keskittäisitte voimanne sen miettimiseen millä jo elävien elämä saadaan paremmaksi ettekä murehtisi syntymättömien puolesta.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Odottele vaan kuolon tuloa rauhassa, kyllä se aikanaan sitten tulee. Odotellessa voi sitten tehdä voimiensa mukaan arkiaskareita, matkustella, politikoida, sairastella, laulaa, kirjoitella suoli 24, juhlia. Puhua paskaa, pestä hiukset. Tehdä duunii, tms mitä nyt ihmiset tekee. Hakee toimeentulotukea, hengailee ostareilla, muistelee sotajuttuja, horisee joutavia jne ... jne... keittää vaikka teetä odotellessaan tai laittaa ruokaa ja syö. Nukkuu, herää
Ilmianna
Jaa
Myös Jeesus teki itsemurhan.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
4 VASTAUSTA:
Mutta Jeesus oli syytön ja synnitön ja kuoli ettei meistä kenenkää tarvis joutua helvettiin. jotta siis kailkilla tänne syntyvillä ois yksi kappale enemmän loppusijoittumisvaihtoehtoja, kuin mitä olisi ilman Jeeusksen kuolemaa, eli olisi kaksi vaihtoehtoa. Satanalla niitä on vain yks. Se pelkää helvettiä, tuskin se muuten sinne haluaisi ihmisiä houkutella. Ei saatanalla oo tietenkään valtaa ketään helvettiin tuomita tai viedä, sen jobi on vaan saada ihminen valitsemaan helvetti osakseen.
Ei meän piä leikkiä Jeesusta kenenkään, vaikka hupiukoiksikaan ei meistä yhtäkään oo tarkootettu. . Kaikilla on joitahi talentteja ynnäkä leivisköitä, eli taitoja joilla voimme palvella lähimmäisiämme. Ne kun vaan löytäsimme
Jeesuksen seuraaminen, eli tottelu (ei siis vain Jeesuksen olemassaoloon uskominen) ois tietenki iankaikkisuuskohtaloa aatellen varsin jees homma kunkin kohalla. Ihailukin on suotavaa muttei piisaa. Jeesusta voi ihailla tai seurata mutta niissä on suunnilleen sama ero ku siinä että aiotaa kääriä hihat ja että kääritään ne. Eli toinen on helppoa muttei palkitse mitekää, meinaan jos siis kuolemaasa asti vain ihailua.
Sun häätyy joskus soittaa Leo Mellerille. Se varmaan jaksais selittää tuntikausia sulle ajatuksia joita sen mieleen nousee tuosta sun heitosta.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Antteks mutta jos sä siellä muinaisessa arabiassa menet itse keisarille soittaan päätäs ja sanoon että olet taivaan Jumalan poika, olet jo syyllistynyt rikokseen josta seuraa kuolema. Samaa meininkiä oli nääs Japaniissa Samurai aikoina, Keisarille ei vittuilla....
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
RikosJaRankaistusss kirjoitti:
Antteks mutta jos sä siellä muinaisessa arabiassa menet itse keisarille soittaan päätäs ja sanoon että olet taivaan Jumalan poika, olet jo syyllistynyt rikokseen josta seuraa kuolema. Samaa meininkiä oli nääs Japaniissa Samurai aikoina, Keisarille ei vittuilla....
Samuraista tuli mieleen että noilla on tommonen työntekijä http://www.remonttiykkonen.fi/yhteystiedot/ ylhäällä toine vasemmalta. Voisi panna kyssämerkin perään ja vastata että no ei tuo kyllä iha siltä näytä. Ja nyt kettutyttökermapersesedät ja muut palstaseriffit, linkkiä ei tarvi ymmärtää mainontana. Halusin vaan huomauttaa että ompa lystikäs nimi hepulla, lieneekö tahallaa laitettu vai huomaamatta tullu nimettyä lapsi noi
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Nää mystiset arabianmaalaiset pakolaisetkin on sanoneet jotain negatiivista omasta uskonasioistaan omassa maassaan ja siksi joutuneet lähtemään lätkimään ja tökkimään euroopon paratiisin portteja.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Aina tarvitaan uusia itsemurhapommittajia, yhteys lähimpään moskeijaan.
Ilmianna
Jaa

Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

Ilmianna
Jaa
Sinä itse et haluaisi tappaa itseäsi ellei paholainen sinulle valehtelisi ja syöttäisi synkkiä ajatuksia. Olet nyt pimeässä, olen kokenut sen. Pyydän, etsi jostain Raamattu, lue Johanneksen evankeliumia alusta. Rukoile että Herra Jeesus tulisi valoksi pimeyteesi. Jokainen joka hädässä huutaa avuksi Herran nimeä pelastuu! Tämä lupaus meille on annettu ja se on täydellisen tosi.
Ei sinulla ole mitään menetettävää, mutta paljon saatavaa, uusi elämä nyt ja ikuisuudessa. Älä heitä mahdollisuuttasi hukkaan, etsi, pyydä, kolkuta, odota niin Hän vastaa. Voit mennä myös seurakuntaan, sitäkin suosittelen. Siunausta ja elämää sinulle. Olet arvokas, älä tuhoa itseäsi.
Ilmianna
Jaa

Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

Ilmianna
Jaa

Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

Ilmianna
Jaa

Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

Ilmianna
Jaa
Olen itse jopa unelmoinut itsemi tappamisesta. Niinkuin vielläkin. Olen pelkuri myös toivon että joku läheiseni tulisi ja sanoisi 'tapa itsesi jo kukaan ei kaipaa sinua' mut ei vaan tule. Vaikka oisin siunkaa samassa veneessä. En ikinä pystyis kannustaa toista tappamaan itseänsä. Vaikka itse tahtoisin tappaa itseni. Koska toivon että saisit paremman elämän 💕
Ilmianna
Jaa
Raamattu sanoo: Älä tapa. Itsemurha on myös murha itseään kohtaan. On Jumalan tehtävä päättää milloin kenenkin on aika lähteä. Voimia ja siunausta sinulle ja kaikille muille!
Ilmianna
Jaa

Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

Ilmianna
Jaa

Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

Ilmianna
Jaa
Minä!!
Ilmianna
Jaa
Nämä teidän tienne on tosi pimeitä... Oletteko ajatelleet, että voisitteko elää omaa elämäänne ja tehdä omassa elämässänne asioita joita haluatte? Pettymykset elämän asioiden käänteissä voivat tuntua musertavilta ja ovatkin koska vievät erityisesti nuoria ihmisiä ennenaikaiseen hautaan. Siinä olisi hyväksi terve itsekkyys. Olisi hyvä jos voisi ottaa askeleen taaksepäin ja katsella omaa elämäänsä vähän kauempaa, jolloin tiedostaisi oman mielensä kärsimyksen paremmin ja esim. kehon jännitystilan. Jos näkisi ruumiin ja mielen asioina joita "itse" katselee... Eli näkisi oman mielensä sisällönkin vain sisältönä, eikä itse olisi siinä "uimassa".

Pahasta olosta on vaikea päästä eroon. Paha olokin on vain asia joka tulee ja menee. Se että se voi tulla ja myös mennä kertoo että se ei ole sama asia kuin Sinä Itse. Mistä se paha olo tulee? Eikö se tule itsesi ulkopuolelta? Se tarkoittaa että siitä voi vapautuakin. Mutta myöhemminkin se tulee ja menee. Kuin joku paholaisen taikatemppu... Lieköhän tässä maailmassa semmoisia pahoja voimia on? Ainakin kaikki uskonnot väittävät sellaisia olevan..
Ilmianna
Jaa
Itsemurhasta joutuu helvettiin. Siellä on ikuinen itku ja hammasten kiristys.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
2 VASTAUSTA:
Mitä, jos ei usko helvettiin? Entä, jos uskoo vaan taivaaseen? Tai, jos ei ole uskovainen ollenkaan, mites sitten?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Ateistina minä ainakin joudun helvettiin joka tapauksessa jos sellainen on olemassa eli on sama tapanko itseni vai en.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Ilmianna
Jaa

Vastaa alkuperäiseen viestiin

Tukea itsemurhaan?

Onko täällä ketään, joka haluaisi tehdä itsemurhan yhdessä jonkun kanssa?

Olen jo pidemmän aikaa halunnut kuolla, mutta olen niin pelkuri, etten uskalla edes tappaa itseäni. Kaipaisin itsemurhaan tukea, mutta sitähän nyt ei luonnolisesti keneltäkään saa ja kaikista vähiten läheisiltään. Toivoisin vain että olisi joku joka rohkaisisi minua tässä asiassa, koska ongelmani ovat sellaisia ettei niihin löydy ratkaisua ja tiedän, että koko loppuelämäni tulee olemaan samanlaista kärsimystä mitä se on tähänkin asti ollut. Oikeastaan sillä ei edes ole väliä tappaisiko toinen itseään, kunhan hän vain olisi vierelläni kun tapan itse itseni ja varmistaisi, että uskallan tehdä sen.

5000 merkkiä jäljellä

Peruuta