Suomalaisten lasten elämää 2000-luvulla Suomessa

edelliseen:
http://www.hs.fi/elama/art-2000002909847.html

Maria Ohisalo on Itä-Suomen yliopiston köyhyystutkija, joka parhaillaan tekee tutkimusta leipäjonoista ja ruoka-avusta. Ohisalo on kirjoittanut myös lasten elämään liittyvästä niukkuudesta, joka voi aiheuttaa häpeääkin. Ohisalo on lisäksi vihreiden varapuheenjohtaja.

Ohisalo muistuttaa, että köyhyydestä puhuttaessa on kyse myös niistä mittareista, joita köyhyyden määrittämiseksi käytetään. Suomessa vähävaraiseksi lasketaan, jos perheen käytettävissä olevat tulot ovat alle 60 prosenttia suomalaisten keskitulosta.

Nykyajan "köyhät" lapset ovat kännyköillä pelaavia pullasorsia. Ennen köyhä lapsi leikki käpylehmillä ja söi leivänpalan hitaasti, kun se maistui niin hyvältä. Uuden vaatteen sai, jos se oli ehjänä jäänyt sisaruksilta pieneksi.

Sodan jälkeen heti oli köyhyyttä, nykyisin siinä mittakaavassa olemme rikkaita jopa kaikkein köyhimmätkin että turha puhua köyhistä.

Köyhyys periytyy.Katsos ,kun on niitäkin ,jotka jo kolmanteen polveen uskovat siihen ,ettei tarvitse koulussa lukea läksyjä jotta pääsis opiskelemaan hyvin palkattuun ammattiin.Niissä ammateissa ,kun aina joutuu todella paljon tekemään töitä.Ja ennenkuin pääsee hyvin palkattuun asemaan ,pitää opiskella kymmeniä vuosia. Lusmuilta tuet vaan pois-eri asia on sairaat ja vammautuneet.

Kotikasvatus on elämän eväitä. Säännöllinen elämä, päihteettömät vanhemmat, ravitseva ruoka ja riittävästi unta on peruspilari lapselle, jonka pitää taistella elämänsä läpi koulujen, opiskelujen, työhön opettelemisen ja ansiotyön hoitamisen.
Koti on lapselle turvapaikka, oma koti, omat sisarukset, omat vanhemmat. Koti.

Liian monilta lapsilta tämä on viety. Vanhempien kasvatusote on kadonnut. Oletetaan, että fiksu lapsi itse tietää oikeat menettelytavat. Sääntöjä ei ole, eikä lapsi osaa niitä itselleen asettaa. Koti ei välitä, oppiiko lapsi koulussa mitään. Monissa perheissä vanhemmat ottavat kärkkäästi yhteyttä kouluun ja valittavat lapsensa huonosta kohtelusta. Monien mielestä koulun asia on kasvattaa. Unohdetaan, että koulun asia onopettaa lapsille opetussuunnitelmien mukaiset asiat, ei tarkkaila käytöstapoja, vaikka omassa lapsuudessa myös koulukuri oli tiukkaa. Ei tajuta, että opettajilta on otettu pois tapakasvatuksen oikeus.

Kodin köyhyys jatkuu jälkikasvussa, koska heillä ei ole esimerkkinä tarmokkuutta ja velvollisuudentuntoa, vaan taito hankkia yhteiskunnan tuilla helpompi elämä.
Se on taloudellisesti ankea, mutta juuri sen vuoksi köyhällä on oikeus uhota, syyttää veroviranomaisia, sossua ja Pelastuarmeijaa, vihata mamuja, kadehtia parempiosaisia, joilla on rikkaat vanhemmat. Liitytään poliittisiin puolueisiin, jotka ovat köyhien asialla. Petytään niiden tavoitteisiin, turhaudutaan yhä enemmän.
Seuraava polvi perii katkeruutensa jo pikkulapsina ja uskovat syntyneensä vähäosaisiksi.

Näköalattomassa kodissa kasvaa näköalattomia lapsia