Mitä tarkoittaa?

Näin unta jossa ajoin poliisia karkuun autolla en tiedä miksi. Sitten poliisi sai pysäyttettyä minut ja ampu minua muun muassa useaan kertaan taserilla. Yhtäkkiä olin vankilassa ja vanginvartialtani että miksi olen vankilassa. vankinvartiani oli miespuolinrn yli 2 metriä pitkä. Hän sanoi että istun kahdesta murhasta, en muistanut murhaanneni ketään. hän sanoi että tänään minut teloitetaan, ja kysyi että mitä haluan viimeiseksi ateriakseni en muista mitä halusin. sitten hän käski minun mennä riisutua ja mennä suihkuun. peseydyin rauhallisesti. Hän kielsi minua pukeutumasta. Sitten hän talutti minua pitkän käytävän päähän jossa hän ajoi hiukseni pois. Sitten hän talutti minua pitkän käytävän toiseen päähän, jossa oli sähkötuoli. matkalla potkin ja rimpuilin vartijan otteessa. Sitten saavuimme huoneeseen, ja minut istutettiin sähkötuoliin ja käsien ja jalkojen ympärille laitettiin vyöt. Teloittajina toimi minun vanhat koulukaverit yli 20 vuoden takaa. Minun päähän asetettiin metallikypärä jonka päälle laitettiin märkä pesusieni. sitten sähkötuoli käynistettiin ja heräsin heti kuoltuani.
3285
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

ja unohdin kirjottaa että harrastin ennen teloituta kiihkeää seksiä naispuolisen henkilön kanssa

Äänestä

Mäkin näin kerran unta sit heräsin.

Äänestä
  • Hienoa, niin minäkin!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


sähkötuoli kirjoitti:

Näin unta jossa ajoin poliisia karkuun autolla en tiedä miksi. Sitten poliisi sai pysäyttettyä minut ja ampu minua muun muassa useaan kertaan taserilla. Yhtäkkiä olin vankilassa ja vanginvartialtani että miksi olen vankilassa. vankinvartiani oli miespuolinrn yli 2 metriä pitkä. Hän sanoi että istun kahdesta murhasta, en muistanut murhaanneni ketään. hän sanoi että tänään minut teloitetaan, ja kysyi että mitä haluan viimeiseksi ateriakseni en muista mitä halusin. sitten hän käski minun mennä riisutua ja mennä suihkuun. peseydyin rauhallisesti. Hän kielsi minua pukeutumasta. Sitten hän talutti minua pitkän käytävän päähän jossa hän ajoi hiukseni pois. Sitten hän talutti minua pitkän käytävän toiseen päähän, jossa oli sähkötuoli. matkalla potkin ja rimpuilin vartijan otteessa. Sitten saavuimme huoneeseen, ja minut istutettiin sähkötuoliin ja käsien ja jalkojen ympärille laitettiin vyöt. Teloittajina toimi minun vanhat koulukaverit yli 20 vuoden takaa. Minun päähän asetettiin metallikypärä jonka päälle laitettiin märkä pesusieni. sitten sähkötuoli käynistettiin ja heräsin heti kuoltuani.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu