Kummitukset/vainajahenget ovat demoneita/riivaajia

saku67675656

Onko kummituksia olemassa? Kyllä niitä on, mutta ne ovat aivan toisia kuin monet ajattelevat. Kummituksia eli vainajahenkiä saattaa esiintyä mm erilaisissa autiotaloissa yms. paikoissa ja myös meediotilaisuuksissa. Useat uskovat niiden olevan kuolleita ihmisiä..... mutta ne eivät niitä ole. Raamatussa kerrottaan ettei kuollut ihminen voi kummitella eikä esiintyä täällä maailmas- samme enää. Kuolleet ovat Raamatun mukaan täysin tiedottomassa tilassa, odottamassa haudoissaan joko Jeesuksen takaisintuloa ja ikuiseen elämään pääsyä tai viimeiselle tuomiolle ja helvettiin, toiseen kuolemaan tulijärvessä joutumista. Toki Raamatussa kerrotaan joidenkin otetun suoraan taivaaseen, mm. Mooseksen, Elian ja Enokin, mutta he eivät tule tänne kummittelemaan.
Mitä nämä kummitukset ovat? Aika pelottavaa: Ne ovat saatanan johtamia demoneita, riivaajia, pahoja henkiä eli kerran vuosi tuhansia sitten taivaassa saatanan mukaan langenneita kapinallisia enkeleitä. Tämän tähden Vanhassa Testamentissa kielletään jyrkästi yhteydenpito vainajahenkiin, koska ne ovat riivaajia. Riivaajat yrittävät kaikin tavoin eksyttää ihmisiä ja tehdä heille pahaa, Niinpä lukemattomat ihmiset jotka on erehtyneet menemään meedion luokse tai harrastamaan spiritismiä ovat lopulta seonneet, tai ajautuneet itsemurhaan tai tulleet pahoiksi ja ajautuneet saatanan palvojiksi. Tosi järkyttävää on että myös varsinkin katolisissa maissa yleisinä esiintyvissä Maria-ilmestyksissä ja muissa pyhimys-ilmestyksissä tosiasiassa takana ovat riivaajahenget, jotka pukeutuen valeasuun uskottelevat olevansa satoja vuosia sitten kuollut Maria tai joku pyhimys.

2

173

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nokueioonieioo

      Kansantaruja ne on. Tarinoiden eteenpäinkertojien mukana tarinat paisuu ja muuttuu. Onneksi internetissä ne vasta paisuukin. Jos, JOS, olisi yksikin autenttinen havainto kirjoitettu tai jopa videoitu, niin se hukkuu feikkipaskaan, jota netti natisee liitoksistaan. Et pysty mitenkään erottamaan feikkiä aidosta. Eikä auta yhtään "tääonihantositarina" -vakuuttelutkaan. Monikin ihminen käy meedioiden luona, eikä yhtään riivaus/sekoamis/itsemurhatapausta ole todistettu eikä raportoitu. Neitsyt Marian ilmestykset on hallusinaatioita, osa väärennettyjä, ja osa, JOS on aitoja, hautautuu feikkien sekaan.

      Puhut uskomuksista faktoina. Se ei ihan mene yksiin :)

    • najuka

      Kyllä "saku"puhuu aivan totta,nimittäin kokemusta on lähipiiristäni.Yhden demonin olen nähnyt lähesessäni,joka harrasti okkultismia.Olen tuosta kokemuksesta kertonut monilla eri sivuilla,mutta turhaan koska ihmiset eivät tahdo uskoa vaikka itse näkisivät saman,kuin minä.Pelko näitä asioita kohtaan panee useimmat kieltämään ko.asian.Sitten väitetään niiiin tietäväisenä näiden olevan satua.Kyllä uskovat ihmiset ovat perillä myös näistä pahanpuolen asioistakin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      188
      5081
    2. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      14
      1731
    3. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      63
      1616
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      127
      1497
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      9
      1433
    6. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      50
      1137
    7. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      96
      1084
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      299
      957
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      192
      932
    10. Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!

      Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö
      Suomalaiset julkkikset
      7
      800
    Aihe