Siplän seikkailut

Sipilä taas harhateillä lausunnoissaan TV;ssä
Hän siteeraa 8 käskyä, Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi.
Lausunto on Lain. ALLA, ja sen lanseeraaja on vastuussa koko laista.

Hän on antanut useita vääriä todistuksia entisistä yrityksistään ja niitä jatkavista. Vuoden aikanakin avustusta heille kymmeniä miljoonia euroja.

Evankeliumista taas otanta, jota SRK rikkoo koko ajan. Matt.5:47 Jos te tervehditte vain ystäviänne, mitä erinomaista siinä on? Eivätkö pakanatkin tee niin?

Eihän Vl tervehdi muita, - Jumalan Terveellä, koska on vain me henkinen.

He ovat malliesi, merkkejä pakanoista.
179
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Avaaja sotket nyt keskenään asioita jotka eivät kuulu yhteen. Voit olla kummastakin erikseen sitä mieltä mitä olet, mutta yhteen ne eivät kuulu.

Sipilän tausta on toisesta lestadiolaisesta liikkeestä Rauhan Sanasta.

Tervehtimisestä eli Jumalan terveestä Rauhan sanassa tervehditään sillä kaikkia. Rauhan Sanassa pidetään uskovaisina kaikki kristittyjä jotka uskovat, että uskon kautta meillä on Kristuksen vanhurskaus syntiemme sovituksena.

Kristylle tervehtimisestä

1. merkitys vihollisenkin rakastaminen

Matteus 5
46 Jos te rakastatte niitä, jotka rakastavat teitä, minkä palkan te siitä ansaitsette? Eivätkö publikaanitkin* tee niin? [Publikaanit olivat tullien ja verojen kerääjiä, jotka palvelivat vallanpitäjiä omaksi edukseen.]
47 Jos te tervehditte vain ystäviänne, mitä erinomaista siinä on? Eivätkö pakanatkin tee niin?
48 Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen. [3. Moos. 11:44; Jaak. 1:4]

2. Siunauksen toivottaminen

Raamatussa on kaksi erilailla eri ryhmissä erilailla tulkittua kohtaa.
Matteus 10
12 Kun menette taloon, toivottakaa talon väelle rauhaa. [1. Sam. 25:5,6]
13 Jos talo on sen arvoinen, saakoon se toivottamanne rauhan, mutta jos se ei ansaitse sitä, palatkoon toivotus teille takaisin.
Luuk. 10
5 Ja kun tulette johonkin taloon, sanokaa ensiksi: 'Rauha tälle kodille.' [Matt. 10:12,13]
6 Jos siellä on joku, joka on rauhan arvoinen, hän saa teidän toivottamanne rauhan. Ellei ole, toivotuksenne palaa teille.

Vanhoillislestadiolaisella on kiire oikaista jos sattuu tervehtimään siunauksella sellaista, joka ei ole vanhoillislestadiolainen uskovainen. Perusteluna on esitetty näitä jakeita.
2. Johanneksen kirje 1
Varoitus eksyttäjistä
7 Maailmassa on nyt liikkeellä monia eksyttäjiä, niitä jotka eivät tunnusta Jeesusta Kristusta ihmiseksi, lihaan tulleeksi. Siinä teillä on Antikristus, eksyttäjä. [1. Joh. 2:18, 1. Joh. 4:1]
8 Katsokaa, että ette hukkaa sitä, minkä me olemme työllämme saaneet kokoon, vaan saatte täyden palkan. [1. Kor. 3:8; Gal. 4:11]
9 Jokainen, joka ei pysy Kristuksen opetuksessa vaan tuo siihen jotakin lisää, on vailla Jumalaa. Jokaisella, joka tässä opetuksessa pysyy, on sekä Isä että Poika. [1. Joh. 2:23]
10 Jos joku tulee teidän luoksenne eikä opeta tällä tavoin, älkää ottako häntä kotiinne älkääkä edes tervehtikö häntä. [Room. 16:17; Tit. 3:10]
11 Se, joka lausuu hänet tervetulleeksi, osallistuu hänen pahoihin tekoihinsa.


Rauhan sanassa uskotaan tervehyksestä kuten sanan julistamisesta.
Jes. 55:11
niin käy myös sanan, joka minun suustani lähtee: se ei tyhjänä palaa vaan täyttää tehtävän, jonka minä sille annan, ja saa menestymään kaiken, mitä varten sen lähetän. [Joh. 6:63]

jo viite 1. Samuelin kirja 25 kertoo että taloon tuotu tervehdyksen uskoi emäntä mutta ei isäntä eli vastaa luukkaan evankeliumin sanomaa "Jos siellä on joku, joka on rauhan arvoinen, hän saa teidän toivottamanne rauhan."

Jumalan terve eri kielillä ja kultuureissa:
englanti God's peace
ruotsi Guds frid
saksa Grüss gott

Ainakin Saksassa tämä on vanhaa katolista perua ja ei ole sisällöltään uskonnollinen enää.

Yhteenveton siis oma käsitykseni on, että siunaksen toivottamisen kääntää takaisin Jumala jos saaja ei ole sen arvoinen, ei ihminen, koska ihminen ei voi tietää mikä on Pyhän Hengen työtä, kuten on kirjoitettu:
Joh. 3:8
Tuuli* puhaltaa missä tahtoo. Sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee. Samoin on jokaisen Hengestä syntyneen laita." [Alkutekstin sana merkitsee sekä tuulta että henkeä.]

Minä en ymmärrä tätä vanhoillislestadiolaista erottelevaa tehvehdyskäytöntöä, seuroissa voin niin tervehtiä mutta muualla tevehdin kaikkai hyvää päivää ja näkemiin ja miksei voisi sano hei ja nähdään kuten normaalit ihmiset tekevät tavallisessa arkielämässä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Naapurinmies123 kirjoitti:

Sipilä taas harhateillä lausunnoissaan TV;ssä
Hän siteeraa 8 käskyä, Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi.
Lausunto on Lain. ALLA, ja sen lanseeraaja on vastuussa koko laista.

Hän on antanut useita vääriä todistuksia entisistä yrityksistään ja niitä jatkavista. Vuoden aikanakin avustusta heille kymmeniä miljoonia euroja.

Evankeliumista taas otanta, jota SRK rikkoo koko ajan. Matt.5:47 Jos te tervehditte vain ystäviänne, mitä erinomaista siinä on? Eivätkö pakanatkin tee niin?

Eihän Vl tervehdi muita, - Jumalan Terveellä, koska on vain me henkinen.

He ovat malliesi, merkkejä pakanoista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu