Mistä syystä Jumalan Sana-rodusta Jeesus tuli tän'

Krevokki

Jeesus - eräs Jehova/Jahve -jumaluuslajin omituisin ilmentymä kauan, useita tuhansia vuosia, ennen tuloaan maailmaan. Hän ei tykännyt luojakolleegojensa julmista leikeistä, kun ne hengellään helposti pelleilivät kustannuksellamme, ja ajoivat meitä sekavissa henkisissä mittelöissä tappamaan toisiamme ja oikeitakin lakeja kirjoittamaan väärin LIIAN USEINKIN(jopa Raamatussa oli vääriä lakeja, näin sen omista profeetoista todisti ainakin kaksi(Jeremia, Hesekiel!) koska paholainen oli niin monesti käynyt valehtelemassa Taivaassa Jumalankin tykönä kaikenlaista ihmisten toimista, se kun kykeni esiintymään vaikka minkälaisissa hahmoissa, ja vaikka minkälainen "naamari" päässä, Jumalakin varmaan erehtyi luulemaan sitä omiksi enkeleikseen, koska se oli kyennyt varastamaan syntiinlankeemuksessamme osan myös tuon enkeli Aadamille tarkoitetusta ihmeellisestä kuvitteluvoimasta. Mutta se, että kaikille sopisi etsiä SAMA PAHA vääryys hyvän ja pahan opettelukohteista toiseksi on todellakin mahdotonta. Tosiaankin mekin tulimme luultavasti joko ylennettyinä apinoista, tai muutamia kertoja inkarnoitudutuamme vanhenevana sieluna, tai kuten alunperin Aadamille ja Jeesukselle, jostakin Jumalan Poika-tilanteesta ihmishahmoon. Eläimet ei ehkä kauheasti mieti sitä, kuka niiden Isä tai Äiti on, niiden luullaan olevan vielä kuin robotit, vaistoimaisesti suorittamasta täydellistä ohjelmaansa, missä niistä ei kukaan kyllä mitään tietää saa lisää, vaikka kyllä nekin todella kehittyvät... Jeesus siis sai suorittaa pelastustekonsa tai edes yrityksensä, mutta jos et pelastu Jeesuksen kautta, niin onko sinun yhteisösi niin suuri, että se tietää, miten pysyä elossa, tämän fyysisen kuolemamme jälkeen. Eihän se ole mikään kunnia, että luulee, että ennen syntymään oli täydellinen olemattomuus ja kuoleman jälkeen olemattomuus? Miten se muka on edes mahdollista. Jokaisella on jokin uskomus tai tietokin siitä, mistä olemme koostuneet, ja pöljimmätkin materialistitkin edes luulee olevansa multaa tai matoja kuolemansa jälkeen...Näin todalla Vanha aatukin ennen kuolemaasa luuli ja kerrotaan eräässä kirjassa, että Enkeli Mikael, joka on inkarnaatio-opin keksijöistä tai kehittäjistä eräs kai, löysi lopulta ihmisKaimansakin avulla tuon Aatun, hyvin omituisen pimeästä kuvitelmasta, ALIMMASTA TUONELASTA, mutta missä Eeva tuolloin oli, niin oliko se lähtenyt jonkun muun olion matkaan? Hän oli joutunut vanhaan luolaan punaisen Dragoninsa kanssa, ja haahuili siellä luurankonsa vierellä hämäränä valokuvajaisena... Tämä oli minun uneni hänestä, minkä kerran näin, kun pyysin Jumalaltani nähdä unen tapauksesta, itse tuskin keksin koko juttua...Kukahan silloin oli kännissä?

Omituinen tekoni Lapsena: Yritin pistää kerran Frendi-nimisen Dalmatialaiskoiran tietämään, lapsi kun silloin olin, sillä, että pistin sen etten kolme kuppia, ja ajattelin tehdä jonkun eron sille, että mistä niistä kupeista saisi syödä tai ei. Koira raivostui suuresti tuolloin, ja Dalmatilainen on aika kookas koira ja oli vähällä puraista tai raapia. Tai sitten se oli poissa tolaltaan siksi, että sen alkuperäiset omistajat, eräs afrikkalainen lähetystyöryhmä oli antanut sen juuri perheellemme lahjaksi, ja se oli sitä suremassa? Isäni ei ollut kovin hyvä eläinten kasvattaja, kissammekin se aiemmin antoi naapurinsedän teloitettvaksi(Tella oli sen naaraskissan nimi), kun se kerran minulle noin 3-4 vuotiaana näytti kuolleen hiiren, ja se oli kai aika varhainen ikä ihmislapselle ymmärtää kuolevaisuutemme? En mää, poika kun olin, kokenut siinä olevan mitään "uutta tai ihmeellistä auringon alla"; olin mää jo aiemmin tiennyt syöneeni useinkin "kananmuniakin"...

0

70

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Kyllä suoraan

        Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
        Ikävä
        66
        1602
      2. Voisitko nainen kertoa mulle

        Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
        Suhteet
        162
        1359
      3. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

        Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
        Ikävä
        88
        1202
      4. Perustele miksi hän ei

        Ole sopiva sinulle
        Ikävä
        118
        1169
      5. Miehelle naiselta

        Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
        Ikävä
        44
        1048
      6. Mikä oli nainen

        Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
        Ikävä
        67
        828
      7. Miksi sinulla, nainen

        On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
        Ikävä
        104
        815
      8. Olen syvästi masentunut

        En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
        Tunteet
        90
        698
      9. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

        Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
        Maailman menoa
        184
        693
      10. Mitä vastaat jos

        Kysyn maanantaina jutteluaikaa ihan arkipäivisistä asioista, rauhassa? Koska nimittäin aion 😍
        Ikävä
        36
        644
      Aihe