Olipa pettymys kyseinen ravintola, Palvelu todella hidasta, ei ollut paikka täynnä, tuli fiilis etteivät tartte asiakkaita, siinä hotellin kylessä pärjätään ilman asiakaspalvelua. Hävetkää! Ei vaivata teitä toista kertaa !
Frans&Michelle
joroistenhevosmis
541452
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 54
Vanhimmat
Eikös tämä ole ruokapaikka jossa asiakkaan annoksessa oli lasinsirpaleita, eikä vaivauduttu ees pyytämään anteeksi,, puskaradio Mikkelin sivuilta tämä?
Asuntomessua ennen hotellihuoneen hinta tässä samassa korttelissa 250e, huoneessa hygienia tuotteet loppu, villakoirat tulee vastaan kun sänkyä siirtää ja ateriaa odoteltiin 45minuuttia ilman pahoittelua. Ja medium oli kypsä. Aika pohjanoteeraus
Harmillista, tämäkö on sitä positiivistä kuvaa mitä halutaan antaa vieraille, kaupunki luonut puitteet että saadaan turisteja kaupunkiin, niin asikaspalvelu sössitään. Hävetkää todellakin !
Ääs-ryhmän ravintoloilta ei paljoa voikaan odottaa.
Kait se jossain näkyy kun henkilöstöstä leikattu kaksi vuotta eikä pyynnöistä huolimatta asuntomessuihin varauduttu riittävästi. Ei vissiin TJ tajunnut että Mikkeliin tulee yli 100 000 vierasta. Mutta kun tärkeintä on oma ura ja osuuskaupan tulos niin ei siinä palvelu merkkaa. Niin ja hiihto...
100 000! Älä nyt liioittele. 10 000 on oikea luku tai 5000.
Tuskimpa ne kaikki 100 000 vierasta on vaakunaan tulossa :) :) ja tuolla asenteella saatte olla tyytyväisiä et ees jotain tulee, ne on kyllä ne asiakkaat jotka maksaa teidän palkat, ei tj eikä osuuskauppa!
Kyllä Mikkelistä löytyy äs-ryhmän ravintoloita jotka saaneet positiivistäkin palautetta. Ja tuskin on tj n vika jos mokaillaan ja ollaan ylimielisiä asiakkaita kohtaan, Kyllä se työpaikan tekemisen meininki ja onnistuminen lähtee alemmalta tasolta.
Ai, kerro mikä S-ryhmän ravintola on saanut positiivista palautetta tai kerro mikä on paras? Vikaa on varmasti tekijöissä, TJ vaan antaa resurssit millä tehdä. Minkäs teet jos ei saa palkata riittävästi väkeä. Saman näkee Prismassa ja Sokoksella, ei ole henkilökuntaa. Ei tämä koske vain ravintoloita.
Itsellä kokemuksia, Eino ja Amarillo, ihan jees. tais nämä olla mainittuna ainakin Eino positiivisinä samassa faceryhmässä missä asikas omalla nimellä/profiililla kertoi et vaakunassa annoksen seassa lasinsiruja
Siinä Vaakunan naapurissa on Biella, ei ole ääs-ryhmän paikka, mutta hyvä ruoka, lämminhenkinen paikka, ja palvelu. Ei pidä messuvieraiden pettyä Mikkeliin vaikka ääs-ryhmä keskittynytkin vain rahastukseen ja taseen korjaamiseen!
" pyynnöistä huolimatta asuntomessuihin ei varauduttu riittävästi , kaikki tj, n vika. " johtuisko ihan vaan siitä että muita ravintoloita johdetaan yrittäjähenkisellä otteella !!! Asikaskaspalveluun kuuluu nöyryys ja virheiden reilu anteeksi pyytäminen! Kyllä Mikkelistä löytyy palvelua ja me ollaan ylpeitä omasta kotikaupungistamme, ja halutaan että viihdytte messuvieraat !
juurikin näin! taitaa nyt joku pikkupomo vierittää kaikki tj:n syyksi, oisko ihan peiliin katsomisen paikka....
Se on OSULAMAFIA, mikä Mikkelissä jyllää. Turha valitella lasinsiruista annoksissa ja palvelun hitaudesta, paskasesta ylihintaisesta huoneesta. Mitäs tulitte tänne !!
Viikolla taisi ne yksityisyrittäjät olla lomilla kun kaikki ravintolat oli kiinni. Näin ainakin Vinon mies julkisesti asiaa selitteli.
Raviviikonlopulta juur samanlaisia kokemuksia kuin joroistenmiehellä. Palaute ois pitänyt toki antaa paikanpäällä siellä ravintolassa, mut oli semmoinen olo ettei ketään kiinnosta ollaan vaan täällä töissä...
Olimme useita päiviä Mikkelissä turistina, joka päivä käytiin jossain syömässä. Niin kuin olenmme käynyt noin viikon kesäreissuilla Mikkelissä monena vuonna aiemminkin.
Eino S-ryhmän ravintoloista ainut positiivinen poikkeus MIkkelissä. Amarillo ketjukamaa, lounasaikaan tyhjää, Pruuvi, edellisestä omistajasta vain muisto jäljellä, Päämaja ammottaa tyhjyyttään. Miten tämä on näin tyritty? Henkilökunnan vähyys näkyy kaikissa ja iloton ilme, mitä on tapahtunut?
Vino ja Tempo aivan loistavia paikkoja, mutta onneksi ei ole S-ryhmä niitä vielä sotkenut.
ps. Piipahdimme Mikkelin meno matkalla Mikkeliin Heinolassa ABC:lla, ammotti tyhjyyttään, samaa ketjusämpylää kuin kaikissa muissa ja paluumatkalla Vierumäellä Matkakeitaalla toiseen suuntaan. Loistavia suolaisia välipaloja, paljon väkeä mutta homma toimi. En tiedä onko se vika TJ:ssä vai pikkupomoissa vai missä mutta kyllä S_ryhmän pitää aikamoinen ryhtiliike tehdä.
Pointti on se että mikään ketjuravintola ei tee hommaa niin sielulla ja sydämellä kuin yksityinen firma tekee. Helsingin S_ryhmän ravintolat ovat vielä karmeampi esimerkki kun siellä on vuokratyövoimaa niin ei siellä oikein sielulla ja sydämellä olla hommassa mukana. Riittävästi henkilökuntaa olisi varmasti pelastus Suursavon toimipisteille, oman kokemukseni mukaan ja toisi myyntiä lisää. Nyt on sama tauti Sokoksella, Prismalla, Ravintoissa, ei ole henkilökuntaa ja se on asiakkaiden aliarviointia. Vaatikaa Mikkeliläiset palvelua.
Mitä sillä palvelulla. Kunhan saa boonuksia.
Pk-seudun S-ryhmän ravintoloissa tervehditään tyyliin: "Meillä on 45 minuutin jono." Olen useasti kääntynyt ympäri tämän kuultuani sanomatta sanaakaan ja mennyt muualle.
Millään muulla ei oo väliä ku boonuksilla ruoka ja palvelu sivu seikka
Kyllä pitää olla samaamieltä aloittajan kanssa, messuille tultiin ihan hotellihuone, Mikkelin ykköspaikasta varattiin, pettymys, suuri pettymys oli kyseisen paikan ruokaravintola !!!
Trollit täällä kirjoittelloo. Mitä muuten kuopijjon vieraat vaakunassa söitte? Tokkopa olitte ees koko hotellissa.
Trollithan ne, hyvä että teillä Fransmanissa mennee hyvin !! Kyllähän se ketjuravintola ja sinne jämähtäminen on ammatillinen itsemurha, voi verrata johonkin laitoskeittiiöön.. tuskin trolleja kaikki, eiköhän haukuta viellä tj ja tjn mersu :) :) Säälittäviä reppanoita!!!
Söimme Vinossa . Ei jäänyt turpa vinoon. Oli halvatun hyvää sapuskaa (mm. pähkinäpossu) ja upea henkilökunta, ainakin naispuoliset.
Yksityisyrittäjänä ravintolan pyörittäminen Mikkelissä, vaatii tosi paljon, Osulan paikkaa pystyy vetämään vasemmallakädellä, on ketju ja vihreekortti, taustalla, ei koidu tappio omaan nilkkaan. Ei Mikkelissä kukaan ravintolabisneksellä rikastu, eine osulan porukat, Mersut maksetaan muualta :) Eikä ne yksityisyrittäjät! Velkamersuilla ne ajelee.. Jotenkin tuntuu et asuntomessut sössi ainakin osula!
Kyllä se on Prismat ja S-marketit ne maksaa auto ja ravintolapuolen kokeilut. Olisi kiva tietää paljonko Alpo the food truck on tuonut voittoa, onko kymmenet tuhannet eurot mitä autoon satsattiin saatu takaisin? Entä kymmeniä tuhansia maksanut "seinä" Vaakunassa? Autokauppa ei ymmärtääkseni ole tuottanut voittoa ikinä, syyt autokaupan pitämiseen ovat muualla. Voisi olla ihan tervettä että Suur-Savo keskittyisi vain päivittäistavarakauppaan, nyky menolla olla kyllä osuuskauppojen häntäpäätä.
Vaakunan ruokaravintola todella ala-arvoinen, kyllä Einossa saa sentään ruokaa ja palvelua. Vaakunassa annokset mitä sattuu, palvelu hidasta, Vaakuna pärjää hotellilla ei todellakaan ruokaravintolalla...
Täällä on moni ollut montaa mieltä, missä vika, kenen mielestä työpaikan pikkupomossa, kenen mielestä toimitusjohtajassa. On myös muita syitä, pakasteiden käyttö, ketjuohjaus, budjetit, ohjeet grammalleen. Eihän se ruoka maístu jos siihen ei saa kermaa ja voita laittaa sanoi eräs asiakas. Kaikilla näillä on merkitys. Jos iso pomo antaa raamit että tässä teille rahasumma ja siitä pikkupomo yrittää saada henkilöitä riittämään niin minkäs teet kun ei tarjoilijoita ja kokkeja sitten ole vara pitää, silloin jonotetaan.
Duunarina siihen hymyyn ja palveluun vaikuttaa isojen pomojen esimerkki. Jos isot pomot leveilee ja möykkää omassa ravintolassa, kehuu mersuilla ja "kaadoilla" ja hiihtoreissulla ja varsinkin naisista puhuu alentavaan sävyyn niin voitte olla aivan varma että se vaikuttaa työmotivaatioon.
Yrität saada tunteja lisää, ei ole varaa, yrität saada venymisestä ja hyvästä asiakaspalautteesta palkan lisää, ei ole varaa. Sitten on kuitenkin varaa viedä pikkupomot Prahaan tai Berliiniin tai Barceloonaan pitkälle viikon lopulle, siihen on kyllä varaa ja yli 100 000 euron vuosipalkkaan ja kavereiden kestitsemiseen. En mie valita mutta kyrsiihän se vähän.
Toivottavasti tulee aika että elämä opettaa nöyryyttä, osulan isolle ja pikkupomoille, Tsemppiä teille lattiatason osa-aikaduunareille !!
Miksi Suursavolla pitää olla oma työterveys... no siksi kun työntekiöillä on niin paljon sairaspoissaoloja. Miksi Suursavolla pitää olla omia juottoloita niin paljon? No siksi kun....
Nöyryys? Mitä se on? Suursavon esimiehet ja johtajat eivät maallisista murheista välitä ja kateellisten panettelusta vaan lähtivät Keski-Eurooppaan (taas) pitkälle viikonlopulle. Eihän sitä voi Suomessa osuuskunnan rahoja käyttää tai ainakaan omiin toimipisteisiin. Jos kerran pitää kaikesta säästää niin miksi sitten pitää lentää Eurooppaan pari kertaa vuodessa koko esimieskaarti? Edustajiston jäsenet voisivat hieman kysellä perään.
Näin se työilmapiiri paranee!
Köyhät ruikuttaa !! osuuskauppaväellä männöö hyvin !!!
Kaikki on suhteellista, Kauppalehti listasi Suomen alueosuuskaupat ja kyllä se oli Suursavo siellä häntäpäässä. Todennäköisesti fuusioidaan johonkin isompaan kauppaan ennen pitkää.
Olin ko paikassa yötä. Olen ollut S-ryhmän hotelleissa ympärisuomea ja valitettavasti kirjoitukset täällä näyttää pitävän paikkansa. Ala-arvoista.
Eipä pitänyt olla syksyisinä arkipäivinä ruuhkaa..... silti selittelyt huoneen kunnosta, ruoan unohtamisesta ja lasku-sössimisestä meni ruuhkan pikkiin...
Yksi vakituinen tarjoilija ja 3. Esedun työharjoittelujaa ei tarttee mennä enää ikinä kaikki päin p.....ttä
Mitä tarkoitta orginal sokos hotel? Alkuperäiskunnossa oleva.
Frans& Micellessä saa duunari lisätunteja, kun on "antelias" paikanpomolle, on huomattu!!
Kävimme em. paikassa syömässä marraskuun lopussa. En voi valittaa palvelusta ja maksapihvi oli todella hyvä.
Silloin kun "kissa" on kotona, ei pääse osa-aikaduunarit osille kärkkymään lisätunteja. Melkoinen työyhteisö :) :) oli siellä fiksujakin tyyppejä. TSEMPPIÄ kaikille :) :)
Mikkeli on tuppukylä, ja kateelisia täynä, mitä sit jos jollakin mennee hyvin, tuskin niillä lisätunneilla mersuja ostetaan ...
Nämä suosikit on Suursavon ongelma, ihan johtoryhmästä alkaen. Kuka on kenenkin suosikki, sillä on merkitystä. Ne saa pitää työnsä jotka on pomoille mieleen.
Olisko taloushallinnon ulkoistamisessa kyse että taloushallinto näki kuinka kannattamattomia hommia osuuskauppa tekee, ihan vaan johtoryhmä kaveruuksien perusteella. Taloushallinto alkoi tietämään liikaa. Toki sen nyt näkee jo juvalaisella maalaisjärjelläkin. Kannattamattomia investointeja ravintoloihin (Alpo Food Truck), kannattamatonta käytettyjen autojen ostoa Helsingistä, kalliita ulkomaanmaanmatkoja pikkupomoille pari kertaa vuodessa, hirveän halvaksi tulleet Lahden MM-kisat sidosryhmille, sukulaisten suosimista ja kuormasta syömistä.
Hieman+ihmetyttää+mitä+tämä+tarkoittaa+tämä+maakunnallinen+Suursavo.++Lidlissä,+K-kaupoissa+myydään+paljon+esimerkiksi+täysin+kotimaista+leipää+ja+varsinkin+K-kaupoissa+paikallisia+tuotteita.+Prismassa+ei+pääse+kuin+yksi+paikallinen+toimija+leipä+hyllyyn.+Suursavon+oman+leipomon+tuotteissa+ei+ole+joutsenmerkkiä+tai+avainlippua+eli+leipomiseen+käytettävä+vilja+on+isolta+osaltaan+ulkomaalaista.+Leipomoista+oululainen+ja+vaasaan+mainostaa+monessa+tuotteessaan+että+käyttää+100%+kotimaista+viljaa.+Miksi+osuuskauppa+suursavo,+maakunnallinen,+käyttää+ulkomaalaista+viljaa?
Oikea ketju valittaa Prisman leipävalikoimasta etenkin kun valikoimissa on ainakin Haapasen ja Siiskosen leipää. Vai onko Siiskonen juvalaisena ei-paikallinen?
Ai+onkos+siellä+Haapasenkin+leipää,+en+mä+ole+nähnyt+kuin+Siiskosen.+Miksei+ole+loistavaa+Sulkavan+leipomon+leipää+kuten+Savonlinnan+prismassa?+Miksei+Savonlinnalaisia+tuotteita+tai+Heinolasta+Pekan+leivän+tuotteita+joita+ennen+ja+aivan+loistavaa+Sysmän+ruisleipää+jota+saa+naapuriosuuskaupasta.+Mulla+ainakin+tulee+korvista+ulos+nämä+Suursavon+leipomon+omat+tuotteet+mutta+tähän+se+menee+että+kauppa+päättä+mitä+sinä+syöt.+Ellet+vaihda+kauppaa.
Minä+ainakin+osta+Lidlistä+maukasta+ja+100%+kotimaista+leipää,+en+Suursavon+ulkomaalaisleipiä.
Eipä ne siiskosenkaan ja haapasen ruisleivät ole kotimaisia, kauraleivistä löytyy kyllä joutsenliput. Mutta itsekin kiinnitin huomion että suursavon leipomon tuotteissa ei ole joutsenlippuja, aika noloa. Ihme kun MTK ei ole älähtänyt.
Tässä linkissä hieman lähileipomon mallia, leipomo- busines voi perustua kotimaisuuteen ja luomuun ja olla kannattavaa. Etelä-Savossakin voisi joskus hieman katsoa että onko tsempattu ja parannettu riittävästi. Moilanen hyvä esimerkki kannattavasta ja uudistuneesta. Miksei täälläkin luomumaakunnassa voisi tehdä kotimaisesta viljasta ja luomuviljasta leipää? Ei oikein uskottavaa luomumaakunnalta että tehdään ulkomaalaisesta viljasta leipää kun suurimmat suomalaisetkin leipomot mainostaa käyttävänsä vain kotimaista viljaa. Maakunnallinen Suursavo voisi näyttää mallia.
http://www.itahame.fi/Uutiset/art2429705
Ei ollut todellakaan ruuhkaa, silti annosten pöytään tulo kesti, ja osa tuli kylminä. Miten voi olla noin. paikantaso selvisi vasta laskusta, Siitä huomasi et oltiin "hyvässäravintolassa". Mitä toiminta on ruuhka-aikana, kun tammikuun aikana tämmöistä ??
Vitun kitisijät, me tehdään hommia niillä resurseilla jotka saadaan, jos ei meidän eväät kelpaa menkää nuotiolle paistamaan makkaraa... oma valinta!
Se ei ole osa-aika orjan vika että homma ei toimi vaan väliportaan pomojen ja toimialan pomon ja viime kädessä toimitusjohtajan. Tyytymättömien määrä on suuri ja pikku hiljaa pitäisi osuuskaupan hallinnon herätä. Työntekijöiden selkänahasta on säästetty liikaa, kaikesta säästetään liikaa ja hallinto on osuuskaupassa hyvä-veli korruption vallassa. ja tämä näkyy.
Yhtenä esimerkkinä kuinka moni mikkeliläinen rakennusliike sai autokaupan laajennuksesta tarjouspyynnön vai menikö kas kummaa taas sitten pomojen kaverille. Onko tämä osuuskaupan jäsenten etu?
Tässä vähän Suursavolaisille mallia miten Lahdessa hommat hoidetaan:
https://www.ess.fi/uutiset/talous/art2411747
Harmittaa, Suursavolla olisi mahdollisuus osuuskunta aatteen mukaisesti, suosia kotimaista, maakunnallista, paikallista, olla reilu työnantaja. Siinä voisi joku euro olla kuluja enemmän mutta tulisiko se takaisin parempina tuotteina ja palveluina ja ostovoimana? Kannattaisiko yrittää.